0

Loppusuoralla ollaan, maali näkyy jo!

Eilen oltiin taas Naistenklinikalla ja ohjelmassa olikin monta tutkimusta. Katsottiin KTG- eli sikiön sykekäyrää, ultratutkimuksella painoarviota, sekä lapsivesipunktiolla sikiön EPO-arvoa ja keuhkojen kypsyyttä. Olin aika hermona, kun tulimme paikalle viisi minuuttia myöhässä ja pelkäsin, että koko homma viivästyy, jos sykekäyrää ei ehditä katsoa tarpeeksi pitkää pätkää ennen lääkärin vastaanottoa. Totta kai olin ylipäätään aika jännittynyt, olihan tämän päivän tutkimuksilla aika suuri painoarvo siinä, miten koko projektissa edetään. Kätilön huoneeseen päästyämme kävin makuulle ja kätilö laittoi paikoilleen sykekäyrää mittaavan laitteen. Sykettä ei meinannut heti löytyä, ja puolen minuutin ajan koin jo kauhun hetkiä: tässäkö tämä nyt oli…

No, onneksi ihan pian syke löytyi ja kone alkoi piirtää paperille käyrää, joka taas oli ihan sellainen kuin pitikin. 15 minuuttia käyrällä riittti toteamaan, että kaikki on hyvin. Diabeteshoitaja kävi tässä välissä nopeasti tsekkaamassa verensokeriseurantaani, ja kohta pääsimme lääkärin huoneeseen. Ensin lääkäri teki alatutkimuksen katsoakseen kohdunsuun tilanteen: kohdunsuu oli kuulemma jo vähän pehmennyt. Sitten katsottiin ultraäänellä Luumun kokoa. Lääkäri totesi painoarvioksi 3087 g eli lähes täysin saman painon kuin 10 päivää sitten edellisessä ultratutkimuksessa. Jommalla kummalla kerralla on siis tapahtunut mittausvirhettä johonkin suuntaan… Painoarvio rauhoitti jo mieltä jonkin verran: tämän painoarvion mukaan Luumun paino on ns. yläkäyrällä, mutta ei enää sen yläpuolella, kuten vielä viime viikolla näytti. Ehkä niin supernopeaa kasvuspurttia ei siis todellisuudessa ollutkaan. Tietenkin todellinen koko nähdään vasta sitten, kun otetaan mitat ihan Luumusta itsestään eikä ultrakuvista:)

Painoarvion tutkimisen jälkeen tehtiin lapsivesipunktio. Jotenkin olin etukäteen kuvitellut tämän olevan suurempikin operaatio, mutta aika nopeasti kätilö ensin pesi vatsani, lääkäri ja kätilö laittoivat piikin ja muut välineet valmiiksi. Ultralla vielä varmistettiin sopiva paikka, mistä lapsivesinäyte pystytään ottamaan, ja pystyin itsekin koko ajan katsomaan ultraäänilaitteen näytöltä, kun kohdussa olevaan sopivaan ”koloon” työnnettiin neula, jolla otettiin vähän lapsivettä tutkittavaksi. Pistäminen sattui hieman, ja ne sekunnit, kun näin piikin olevan kohtuni sisällä, tuntuivat pitkiltä, mutta lopulta koko toimenpide oli nopeasti ohi eikä pistosta jäänyt mitään huomattavaa jälkeäkään.

Tämän jälkeen menin vielä uudestaan KTG-käyrälle, jotta varmistettiin, ettei sikiössä tai kohdun supistuksissa tapahtunut mitään dramaattista muutosta punktion myötä. Luumun syke oli aluksi hieman korkealla, mutta melko nopeasti käyrä alkoi näyttää hyvinkin rauhalliselta, jopa liiankin uneliaalta, ja kätilö ja minä jouduimme vähän herättelemään Luumua, jotta saatiin tarpeeksi vaihteluja käyrään. Oli jännä nähdä tällä kertaa myös supistuksia mittaavalla käyrällä pieniä nousuja, joista osan tunsinkin mahan kovettumisena. Ehkä noin viikon ajan olenkin alkanut silloin tällöin tunnistamaan ”harjoitussupistuksia”, joiden aikana maha kovettuu.

Jälkimmäinenkin käyrä todettiin oikein hyväksi ja lääkärin mukaan sikiön vointi näyttää nyt niin hyvältä, että hän olisi yllättynyt, jos sikiön hyvinvointia mittaavassa Epo-arvossa olisi jotain omituista. Punktion tuloksista sovittiin, että saamme tietää tilanteen tänään, paitsi jos ilmi tulisi jotain hälyttävää, jolloin minulle oltaisiin soitettu jo illalla.

Lisäksi keskustelimme kohonneen maksa-arvon mysteeristä: maanantain lisälabroissa ei ollut tullut ilmi mitään epänormaalia, joka selittäisi kohonneen maksa-arvon. Lääkärin mukaan kuitenkaan ei vaikuta siltä, että kyseessä olisi raskaushepatoosi, koska silloin myös sappiarvo olisi koholla. Sain ohjeen mennä vielä tänä aamuna labraan, jossa tarkistettaisiin maksa- ja sappiarvot jälleen kerran, ja lisäksi vielä joitain muita kokeita. Lisäksi minulle yritettäisiin saada nopealla aikataululla ylävatsan ultraäänitutkimus, jossa vielä voitaisiin tarkistaa, näkyykö maksassa tai muissa sisäelimissä jotain epänormaalia.

Tulimme kotiin melko helpottuneina. Lääkäri, kätilö ja diabeteshoitaja olivat kaikki olleet tosi mukavia ja antoivat ymmärtää, että kaikki näyttää menevän todella hyvin, vaikka lapsivesipunktion ja maksatutkimusten tuloksia pitäisikin vielä vähän odottaa. Iltapäivällä meillä oli vielä perhevalmennus, jossa käsiteltiin tällä kertaa synnytystä. Läpikäydyt asiat olivat minulle aika lailla ennestään tuttuja, mutta toki oli ihan hyvä käydä vielä kerran läpi synnytyksen vaiheita.

Ja sitten tullaan tähän päivään. Ensinnäkin paasto ennen labrakokeita meni TAAS vähän niin ja näin, kun verensokerit olivat pitkin yötä matalalla ja jouduin hörppimään mehua sekä klo 2 että klo 5 aikaan. No, kävin joka tapauksessa labrassa ja tulin kaupan kautta kotiin. Hetken kotona puuhailtuani puhelin soi: Naistenklinikalta, tietenkin. En ollut uskoa korviani, kun sain tietää että LUUMUN KEUHKOT OVAT JO KYPSÄT! Ja Epo-arvo oli täysin ok. Näin ollen synnytyksen käynnistämisellä ei ole tulenpalavaa kiirettä, koska Luumu siis voi hyvin, mutta toisaalta enää ei ole suurta syytä jäädä pitkään odottelemaankaan, koska Luumu on jo suhteellisen valmis ulkomaailmaa varten:) Niinpä synnytys on nyt suunniteltu käynnistettäväksi ensi keskiviikkona!

Ennen käynnistystä alkuviikosta tehdään toki vielä parit tutkimukset 😀 Maanantaiaamuna käyn taas labrassa ja päivällä Naistenklinikalla KTG-käyrällä. Tiistaiaamuna on ylävatsan ultraäänitutkimus Kirurgisessa sairaalassa. Mutta se tärkein maali, joka nyt häämöttää jo yllättävänkin lähellä, on siis keskiviikko ja klo 11, jolloin menemme Naistenklinikan osastolle 42 ja suunnitelmana on käynnistää synnytys ballongilla. Tästä eteenpäin on siis muut suunnitelmat peruttu! Käynnistyksestä Luumun syntymähetkeen kuluvaa aikaa ei tietenkään vielä tiedetä: se voi olla tunteja tai jopa viikkoja. Joka tapauksessa, aika uskomatonta, että nyt meillä on se jo kauan haikailemani suunnitelma siitä, miten ja milloin synnytys käynnistetään (siis jos maksa- tai muissa tutkimuksissa ei ilmene aihetta toimenpiteisiin jo aiemmin)!

Olen aika innoissani 😀 Asiat ovat ehkä paremmin kuin uskalsin toivoakaan, koska olin siinä käsityksessä, että tässä vaiheessa on vielä aika epätodennäköistä, että sikiön keuhkot ovat kypsät. Toisaalta olen jo alkanut toivoa, että synnytystä alettaisiin käynnistää hyvissä ajoin, jotta sikiön koko ei karkaa käsistä (ja tietenkin, jotta saisimme Luumun jo luoksemme hoivattavaksi ja ihailtavaksi mahdollisimman pian:) Nyt tilanne on siis aivan loistava: käynnistystä ei tarvitse tehdä tilanteessa, jossa olisi todennäköistä, että Luumu enää joutuisi hengityskaappiin tai muuhun supertehohoitoon, ja toisaalta se voidaan kuitenkin tehdä ihan pian! Enää alle viikko!!!

0

Kolmen kilon Luumu!

Aamulla lähdettiin taas kerran Naistenklinikalle ultraan. Onneksi mieheni pääsi tällä kertaa mukaan, koska minua jännitti tosi paljon! Olimme tällä kertaa eri huoneessa ultrassa kuin aiemmilla kerroilla, mikä oli hyvä juttu siltä kannalta, että tässä huoneessa oli erikseen miehelleni ja minulle näkyvä näyttö, mistä pystyimme koko ajan seuraamaan näkymää Luumusta. Muutamalla aiemmalla kerralla en ole itse nähnyt ruudulta juuri mitään, kun lääkäri on asetellut sen näkymään vain itselleen ja vain hetken verran vähän vilauttanut jotakin kohtaa minullekin.

Ultratutkimuksen pääasiallisena tarkoituksena oli siis tällä(kin) kertaa tutkia Luumun kasvuvauhtia ja painoarviota. Lääkäri mittasi ensin Luumun päänympäryksen ja sitten mahan ympäryksen, tarkistaen mahanympäryksen vielä useampaan kertaan eri kuvakulmista. Lääkäri ja kätilö tutkivat, miten mitta sijoittuu käyrälle, ja kuului hiljainen ”oho”. Tämän jälkeen lääkäri tarkisti mahanympärysmitan vielä kerran. Kuten olimme tässä vaiheessa jo arvanneetkin, mahanympärys oli siis melkoisen suuri raskausviikkoihin (33+3) nähden ja painoarvioksi saatiin tällä kertaa 3070 grammaa. Luumun paino on siis noussut noin kahdessa viikossa lähes kilon verran! Ja juuri sen kilon verran Luumu painaa nyt enemmän kuin sikiö keskimäärin tässä vaiheessa.

Muuten tutkimuksessa ei tullut esiin mitään yllättävää tai huolestuttavaa. Luumu liikkuu edelleen aktiivisesti, lapsiveden määrä on normaali, ja ultran jälkeen katsottiin vielä sykekäyrääkin, joka oli ok. Mutta nopean painonnousun merkitys herätti tietysti paljon kysymyksiä jatkon suhteen. Lääkäri konsultoi puhelimitse erikoislääkäriä, jonka neuvojen mukaan sovittiin seuraava kasvukontrolli 10 päivän päähän eli ensi viikon torstaille. Ennen sitä tarkistetaan vielä sykekäyrät sekä tämän viikon perjantaina että ensi viikon torstaina ennen ultraa.

Ensi torstaina katsotaan siis taas ultralla Luumun kokoa. Lisäksi mahdollisesti (todennäköisesti?) tehdään myös lapsivesipunktio, jossa selvitetään sikiön tilannetta, mm. keuhkojen kypsyyttä ja epo-hormonin tasooa. Kätilö kertoi perusasiat lapsivesipunktiosta (siinä siis pistetään neula mahan läpi ja otetaan näyte lapsivedestä) ja rauhoitteli useampaan kertaan, että punktio ei ole kovin kivulias, vaan ”rokotuskin voi sattua enemmän”. Minua tämä rauhoittelu melkein jo alkoi huvittamaan, kun en pelkää toimenpidettä sinänsä, vaikka tulokset toki jännittävät. Enemmänkin tuntuu siltä, että haluankin, että tehdään mahdollisimman hyvät tutkimukset, jotta tiedetään missä mennään ja miten kannattaa edetä.

Yritin kysellä lääkäriltä, kätilöltä ja vielä diabeteskätilöltäkin, mitä tämänhetkinen tilanne nyt tarkoittaa siltä kannalta, milloin synnytystä sitten aletaan käynnistämään. Kukaan ei kuitenkaan halunnut/osannut antaa tästä oikein mitään arviota, lääkäri vain totesi ”laskettuun aikaan ei kyllä odoteta” (ihan kuin tässä olisi ollut jotain uutta!)… Ehkä viime ultran (mies)lääkäri oli vetänyt mutkia vähän turhankin suoriksi heittäessään ilmaan kommentin, että ehkä viikolla 36 käynnistetään. Toisaalta, kun kysyin, pitääkö varautua siihen, että synnytys voisikin olla jo ensi viikolla, ei kukaan tätäkään pitänyt mahdottomana. Eli pitää varmaan alkaa pakata pikkuhiljaa sairaalakassia…

Vaikka lääkäri ja kätilö tuntuivat hämmästelevän Luumun nopeaa painonnousua, diabeteskätilö suhtautui tilanteeseen paljon rennommin. Diabeteskätilö kehui verensokeriarvojani ja tekemiäni insuliinimuutoksia ja totesi, että monilla diabetesvauvoilla paino vain nousee, vaikka verensokeritasapainon pitäisikin niin hyvänä kuin mahdollista. Ja ilmeisesti minusta hurjalta tuntuva muutos kuukauden aikana (kasvukäyrillä muutos on muistaakseni kolmessa viime ultrassa ollut +1 sd -> +2sd -> nyt yli +3sd) on ihan suhteellisen normaalia diabeetikoille. Kotona kaivelin nettikeskusteluja painoarvioiden suhteen, ja en tosiaan ole ainoa, jolla on jo tässä vaiheessa yli 3 kilon vauva.

Jännittäviä aikoja siis eletään! Olen tänään ollut vähän pahalla mielellä, ehkä osittain siksi, että sikiön painonnousu aiheuttaa joka tapauksessa vähän syyllisyyttä (olisiko vielä tiukempi verensokeritasapaino kuitenkin estänyt tai ainakin hillinnyt Luumun kasvuspurttia?), ja toisaalta koska jäi aika lailla epätietoinen olo jatkon suhteen.

Tässä vaiheessa tuntuu, että olisi ihanaa, jos ultratutkimuksia tekisi aina sama lääkäri, jolla olisi paremmin hallussa kokonaiskuva tilanteestani ja joka ottaisi enemmän vastuuta myös synnytyssuunnitelmien tekemisestä. Nyt tuntuu hieman siltä, että eri lääkärit heittelevät erilaisia kommentteja, mutta selkeiden suunnitelmien tekoa lykätään. En tietenkään tarkoita, että lääkäri voisi ennalta tietää, miten sikiö missäkin vaiheessa kehittyy, mutta olisi kiva, jos olisi selkeämpi kuva edes eri vaihtoehdoista ja jotain niiden todennäköisyydestä. Myöskään synnytystapahtumaan en ole saanut vielä yhtään mitään ohjeita tai tietoa muualta kuin lukemalla itse kirjoista ja joogakurssilta (jonka synnytysluento oli todella hyvä, kerron siitä tarkemmin myöhemmin!) Perhevalmennuksen synnytysosio on vasta ensi viikolla, koska muuton takia olemme ryhmässä, jossa suurimmalla osalla laskettu aika on vasta marras-joulukuussa.

No, mutta ihan heitteille meitä ei onneksi ole jätetty, vaan tilannetta seurataan nyt aika tiiviisti: huomenna on neuvolakäynti ja perjantaina sykekäyrä Naistenklinikalla. Eniten nyt tietysti jännitetään ensi viikon torstaita ja mahdollisen lapsivesipunktion tuloksia… Ennen sitä pitää kai yrittää edelleen keskittyä käytännön puuhiin: järjestellä Luumun tavaroita paikoilleen, tehdä pakastimeen ruokaa, ja yrittää rentoutua ja liikkua sopivasti. Tänään pesinkin Luumun vaatteita, lakanoita ja kestovaippoja kolmen koneellisen verran 🙂

0

Vauhdikas elokuu

Hei vain, elossa ollaan! Ja vielä yhtenä symbioottisena kappaleena. Elokuussa tapahtui aika paljon ja blogin kirjoittaminen on jäänyt tässä myllerryksessä pienelle tauolle:) Mutta nyt siis jonkinlainen maratonpostaus siitä, mitä kaikkea kuluneen kuukauden aikana tapahtuikaan…

muutto

Ensinnäkin heinä-elokuun vaihteessa oli muutto. Minä ajoin pakua, komensin kantajia, kannoin pienempiä tavaroita ja minua komennettiin mittaamaan verensokeria ja pitämään lepotaukoja. Vähän oli haikeaa jättää vanha koti taakse, ehtihän siellä vierähtää aika monta vuotta: juuri ne vuodet, jolloin aloimme seurustelemaan Luumun isän kanssa ja jonne tämä miekkonen sitten muuttikin kanssani asumaan. Nyt kuitenkin oli edessä uusi koti, joka on meidän ensimmäinen alusta asti yhteinen koti. Meidän kolmen yhteinen koti!

Elokuun alussa käytiin taas naistenklinikalla ultrassa viikolla 28+2. Tuolloin Luumun painoarvio oli 1414 g, hieman keskikäyrän yläpuolella, mutta lääkärin mukaan painoa nosti enemmänkin iso pää kuin maha, jota tarkemmin diabeetikoilla seurataan.

Muuten elokuun ensimmäiset viikot menivät uutta kotia järjestellessä – ja naimisiin mennessä. Viikkoa ennen häitä opiskelukaverini pitivät minulle polttarit, jotka oli todella hauskat! Koska koko hääsuunnitelma pistettiin pystyyn niin nopealla aikataululla ja mahdollisimman vähillä järjestelyillä, en ollut edes pyytänyt ketään kaasokseni tai ajatellutkaan, että minulle järjestettäisiin mitään polttareita. Kun pari kaveriani kuitenkin kysyivät, haluaisinko jotkut pienet polttarit, lämpenin idealle aika nopeasti: miksi ei?:) Ajattelin ja sanoinkin, että polttarit voisivat olla enemmänkin pieni get-together, piknik tai saunailta, eikä niinkään mikään suuri viikonlopun yli kestävä spektaakkeli. No, se mitä ystäväni lopulta järjestivät, ylitti aivan kaikki odotukseni 😀

Ensinnäkin, polttarien alkamisajankohta tuli minulle täysin yllätyksenä: vaikka olikin jäljellä enää yksi viikonloppu ennen häitä, olin jostain syystä ajatellut, että polttarit olisivat ehkä lauantaina tai sunnuntaina. Perjantai-iltapäivällä minut kuitenkin yllätettiin täysin, kun työhuoneeseeni ryntäsi kiljuva naislauma 😀 Menimme ensin piknikille läheiseen puistoon ja minun piti tehdä uudet sanat valitsemaani lauluun. Sanojen piti kertoa minun ja mieheni tarina. Laulusta tuli tosi hyvä, nimeltään ”Yhteisii päiviä viiksekkäitä” ja lopulta päädyimme esittämään sen porukalla myös häissä. Puistosta meitä tuli hakemaan karaoketaksi, jolla ajelimme tunnin verran. Tunti meni todella nopeasti, oli hauska hoilailla tuttuja biisejä (sekä tietenkin uutta viiksibiisiä) samalla kun ajelimme ympäri kaupunkia.

polttaritTaksiajelun jälkeen menimme syömään kaverini vanhempien luokse ja minun piti ratkaista lisää tehtäviä. Polttareissa oli myös babyshower-osio, jossa minun piti ensin tunnistaa ystävieni vauvakuvista kuka on kukin, ja myöhemmin tunnistaa erilaisia vauvanhoitoon liittyviä tarvikkeita. Sain tästä osiosta palkinnoksi ihanan vaippakakun, sekä hieman opastusta kestovaippojen käyttöön (opastusta ja vaippoja sain myöhemmin lisääkin kaveriltani, ja nyt en ole enää ollenkaan niin hukassa näiden asioiden kanssa kuin vielä kuukausi sitten:)

Illan lopuksi kävimme vielä morsiussaunassa, jossa minut perinteisin menoin valmisteltiin morsiammeksi: minun piti istua havujen päällä, heittää löylyä vanhoille heiloille, ja minut pestiin erilaisilla luonnon pesuaineilla, kuten kananmunalla. Ilta oli kokonaisuudessaan tosi hauska, sopivan jännittävä, mutta myös rentouttava. Kotiin palatessani, ja koko viikonlopun ajan, olin aika väsynyt, mutta onnellinen ❤

Seuraavalla viikolla olikin vain muutama päivä töitä ja torstaina 13.8. alkoi häähumu. Vihkiminen tapahtui maistraatissa ja mukana oli molempien perheenjäseniä, yhteensä 11 hengen porukka. Aamulla herätessäni minuun iski ihan hirveä jännitys, mitä en ollut yhtään osannut odottaa. Koko naimisiinmeno oli suunniteltu niin rennolla otteella, että olin todella yllättynyt, miten olinkin niin jännittynyt ja kireä! Onneksi kuitenkin kaikki tärkeät mukaan otettavat asiat olivat hankittuina ja tallella (todistus esteiden tutkinnasta, sormukset), mekko mahtui päälle, ja pääsimme lähtemään kotoa ihan aikataulussa.

Maistraatissa odottelimme ensin aulassa ja kaikki mukaan tulijat (jopa pikkuveljeni, joka on yleensä joka paikasta myöhässä) tulivat onneksi ajoissa paikalle. Kävimme toimistohuoneessa allekirjoittamassa paperit ja todistajina paperin allekirjoittivat myös minun veljeni ja mieheni sisko. Pian tämän jälkeen meitä pyydettiinkin vihkimishuoneeseen, jossa minä ja mieheni asetuimme seisomaan huoneen keskelle ja muut istuivat huoneen reunoilla. Huone oli kaunis ja henkikirjoittajan lukema vihkikaava kaikessa yksinkertaisuudessaan sai minut todella liikuttuneeksi.

”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin”.

Sitten esitetään kysymykset:

”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Miehen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Naisen Nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Naisen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Miehen Nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi.”

Jos sormuksia vaihdetaan (ei pakollista), lausutaan seuraavasti:

”Ottakaa (Naisen Nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne. Ottakaa (Miehen Nimi) liittonne merkiksi sormus vaimoltanne”. Lopuksi vuorossa on ilmoitus: Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

(http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/vihkiminen_ja_parisuhteen_rekisterointi/Vihkiminen/#Vihkikaava)

Juuri ja juuri pystyin vastaamaan kysymykseen, ja vapisevin käsin vaihdoimme sormuksia. Tämän jälkeen henkikirjoittaja luki vielä runon ja sitten virallinen toimitus oli ohi ja saimme onnitteluhalaukset kaikilta mukana olijoilta. Olin todella positiivisesti yllättynyt, miten ihana tunnelma vihkitilaisuudessa oli. Lähtiessämme maistraatista aamupäivän jännitys oli purkautunut ja oli todella helpottunut ja onnellinen olo. Aurinko paistoi ja menimme porukalla syömään ravintola Loisteeseehanko(1)n.

Ravintolan jälkeen lähdimme mieheni kanssa mini-häämatkalle Hankoon, missä vietimme ihanat kaksi yötä ja yhden päivän ennen hääjuhlia. Sää suosi, Hangon merimaisemat olivat ihanat, söimme hyvin, saunoimme, ja otimme rennosti. hanko

Lauantaiaamuna 15.8. lähdimme aamupalan syötyämme ajamaan kohti Saloa, missä hääjuhlat pidettiin vanhempieni luona. Hieman jännitti tänäkin aamuna, mutta pahin jännitys oli ehdottomasti mennyt jo ohi vihkimistilaisuuden myötä. Vanhempieni luona oli jo järjestelyt hyvässä vauhdissa, keittiöapulaisille jaettiin vastuualueita ja pihakalusteita järjesteltiin paikoilleen. Oli ihanaa pukea hieno mekko päälle ja odotella vieraiden saapumista. Sää oli tänäkin päivänä aivan loistava, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.

Juhlapäivän ohjelmassa oli mm. minun isäni pitämä puhe ja äitini antamat ohjeet sulhaselle (Kalevalasta lainatut). Musiikkiesityksissä oli tapahtunut muutoksia aiemmin suunniteltuun, kun sekä minun että mieheni alunperin suunnittelemat esitykset peruuntuivat, kun esityksissä mukana olevat ystävämme eivät yllättävien esteiden takia päässeetkään häihin. Onneksi plan B:nä toimi loistavasti polttariporukan kanssa tehty laulu, jonka osana tanssimme pienen häävalssinkin:) Ja mieheni soitti saksofonisoolon ilta-auringossa. Lisäksi mieheni ystävä esitti meille itse säveltämänsä laulun.hää2

Juhlapäivä sujui oikein mukavasti ja aika kului tosi nopeasti, yhtäkkiä olikin jo ilta. Istuimme ulkona niin pitkään, kunnes itikat hyökkäsivät kimppuumme, siirryimme sisään ja loputkin vieraista lähtivät. Valvoimme vielä sisällä perheeni kanssa ja höpöttelimme, jälleen kerran väsyneinä mutta onnellisina.häät

Häälahjaksi saimme hyvän summan rahaa uuden kotimme sisustamiseen. Elokuussa kiertelimmekin iltaisin ja viikonloppuisin paljon sisustuskauppoja ja ostimme mm. verhoja, lamppuja ja sohvan. Kotimme on muuttopäivästä lähtien ollut erilaisissa luovan kaaoksen tiloissa eikä se vieläkään ole läheskään lopullisessa järjestyksessä: aina kun jotain saa paikalleen, kohta tuleekin uutta tavaraa taas odottamaan kasausta ja paikalleen laittoa.

Vauvatavaroista (ja ehkä muistakin tavaroista) tärkeimmät hankinnat on nyt onneksi tehty. Saimme yllättäen vauvanvaunut tädiltäni, joka on säästänyt niitä serkkujeni vauva-ajoista 90-luvulta:) Luumua on siis odottamassa hienot retro-vaunut. Saimme häälahjaksi hienon kudotun kantoliinan, mutta ilmeisesti ihan pienellä vauvalla trikoinen kantoliina olisi kätevämpi, joten sellaisen ehkä vielä aion hommata jostain. Hoitopöydän ja auton turvaistuimen ostin tori.fi:n kautta. Lisäksi (kuten jo aiemmin mainitsin) ostimme kaveriltani ison kasan kestovaippoja.

Nyt olen siis ollut viikon äitiyslomalla. Oli ihanaa jäädä jo pois töistä, vaikka olenkin töissä hyvin viihtynyt ja jaksanutkin. Viimeisin kuukausi on kuitenkin ollut niin kiireinen, että nyt on ihanaa pystyä keskittymään vain vauva-arkeen valmistautumiseen ja todella saada kotia järjestettyä niin, että kaikki olisi mahdollisimman valmista Luumun saapuessa.

Luumun saapumisajasta saimmekin uutta vinkkiä 2 viikkoa sitten, kun olimme jälleen ultrassa. Raskausviikolla 31+2 Luumun painoarvio oli pompsahtanut 2153 grammaan ja selvästi yläkäyrälle. Ultrannut lääkäri arvioi, että jos kasvu jatkuu yhtä vauhdikkaana, synnytystä käynnistetään viimeistään raskausviikolla 36. Tämä olisi siis jo syyskuun 21. alkavalla viikolla (tosin en ole ihan varma, tarkoittiko lääkäri siis 36. raskausviikkoa vai viikkoa 36+x eli 37. raskausviikkoa…) eli nyt jo ihan pian! Huomenna meillä on taas seuraava ultra ja toivottavasti saadaan lisätietoa synnytyksen mahdollisesta ajankohdasta ja muistakin yksityiskohdista.

Tieto siitä, että synnytys todennäköisesti käynnistetään jo kuukautta ennen laskettua aikaa, ei sinänsä ole kovin yllättävä, olenhan alusta asti tiennyt ettei diabeetikoilla ilmeisesti juuri koskaan odoteta laskettuun aikaan asti synnytyksen käynnistymistä. Tavallaan tuntuu jopa hyvältä, että synnytys on jo ihan pian, eikä odotusaikaa ole enää paljoa jäljellä. Toisaalta tietenkin jännittää, miten kaikki sujuu, kun Luumu ei varmastikaan ole synnytyspäivään mennessä ehtinyt kehittyä ihan ”valmiiksi vauvaksi”, vaan tarvitsee varmasti alussa hyvin tarkkaa seurantaa ja hoitoa. Ja taustalla on tietysti myös pieni ajatus siitä, olisinko vielä paremmalla verensokeritasapainolla kuitenkin pystynyt estämään Luumun kasvuspurtin niin, että hän ehtisi kehittyä mahassa mahdollisimman pitkään ennen, kuin synnytystä tarvitsee käynnistää…

No, mutta joka tapauksessa päällimmäisenä tunnelmana tällä hetkellä on jännittynyt odotus ja pieni kiireen tuntu: ehditäänkö saada kaikki valmiiksi ennen Luumun tuloa? Vointini on edelleen todella hyvä, jaksan pyöriä ympäri kaupunkia ostoksilla ja viikonloppuna olin mukana jopa taitouintiesityksessä kaverin polttareissa 🙂 Toki välillä tulee niitä hetkiä, kun tulee kotiin, lösähtää sänkyyn ja tuntuu siltä, että siitä ei jaksa nousta ehkä ikinä… Lisäksi Luumun potkut ovat välillä alkaneet tuntua jo vähän kipeiltäkin, tyyppi kun potkii välillä suoraan kylkiluihini! Pääasiassa kuitenkin olen siis sekä fyysisesti että henkisesti todella hyvässä voinnissa.

2

No news is good news – rv 24 and still going strong!

Hui, onpa tullut pitkä tauko siitä kun viimeksi kirjoitin blogia! Edellisen tekstin jälkeen onkin tapahtunut aika paljon ja tänne kirjoittelu on jäänyt pääasiassa ihan siitä syystä, että on ollut melko lailla kiirettä! (paitsi viimeksi kuluneen viikon ajan, kun olen löhönnyt mökillä, ja siellä taas en kirjoittanut, kun ei ollut konetta mukana…)

Mistäs aloitan? Kesäkuun alussa meillä oli ensinnäkin neuvolan ”laaja terveystarkastus”, eli lääkärin tapaaminen, joka kesti noin 15 minuuttia. En edes muista, mitä tällä käynnillä puhuttiin – muistan vain huvittuneen hämmennykseni käynnin jälkeen: tässäkö tämä oli? Lähinnä kai lääkäri kysyi, onko kaikki hyvin, ja uskoi kun sanoimme, että on 😀 Sikiön sydänääniä sentään kuunneltiin. Verenpaineen, painon ja virtsan sokerin ja proteiinin mittasin itse neuvolan wc:ssä lääkärin tapaamisen jälkeen.

Kesäkuun toinen viikko oli Luumun seurannan kannalta jonkin verran jännitttävämpi: kävimme nimittäin jopa kaksi kertaa Naistenklinikalla rakenneultrassa. Kun lähdimme ensimmäiselle rakenneultrakäynnille, matkalla Naistenklinikalle minua alkoi jännittää aivan älyttömästi. Jostain syystä siinä kohtaa päähän iskivät kaikki uhkakuvat epämuodostumista, sydänviasta tai mistä tahansa muusta vakavasta ongelmasta.

11392783_10153118235083005_6479672460753443009_n

Luumu moikkaa!

Ultratutkimuksen teki nuorehko naislääkäri, joka oli todella mukava ja teki tutkimuksen perusteellisesti. Oli ihanaa, että jännittämisen jälkeen saimme katsella Luumua rauhassa ja monesta eri kuvakulmasta… Luumu liikehti kohdussa aika paljon, ja vaikka osan ruudulla näkyvistä liikkeistä pystyinkin tuntemaan, tuli myös selväksi, että läheskään kaikkia Luumun liikkeitä en itse tunne. Minulle jäi erityisesti mieleen Luumun jalat, jotka näyttivät jotenkin todella ”ihmismäisiltä” – ehkä jalkojen luissa on jo tässä vaiheessa niin paljon samaa muotoa kuin ihan täysikasvuisen ihmisenkin jaloissa, että oli liikuttavaa nähdä Luumu oikomassa koipiaan. Myös kasvojen liikkeet herättivät aika suuria tunteita, Luumun availlessa suutaan ja ojentaessa kieltä ulos minulle tuli tippa linssiin…

Sydän oli myös jännittävän näköinen: pieni erilaisista läpistä koostuva elin, joka pumppasi reippaassa tahdissa. Lääkäri mittaili sikiön eri osia, mm. jalkojen luita, munuaisia, päätä ym. Pään halkaisijan mitaksi tuli 50 mm ja painoarvioksi 368g (viikolla 20+2). Mitoissa, kuten missään muussakaan ei lääkärin mukaan ollut mitään epänormaalia. Sukupuolta kysyimme ja saimme sen (jonkinlaisella varmuudella) tietää. Emme kuitenkaan aio kertoa sukupuolta kenellekään muulle ennen vauvan syntymää!

Kuitenkin tällä tutkimuskerralla Luumu oli sen verran hankalassa asennossa, että kasvoja ei juurikaan saatu näkyviin etupuolelta eikä sydäntäkään nähty tarpeeksi tarkasti. Saimme siis uuden ajan vielä samalle viikolle, jotta nämä voitaisiin tarkistaa. Toisella yrityksellä tutkimassa oli sama mukava ja perusteellinen lääkäri. Sydän saatiin tarkistettua normaaliksi ja kasvotkin melkein näkyivät, mutta Luumu piti kättä kasvojen edessä niin, ettei vieläkään aivan täyttä varmuutta saatu. Saimme seuraavan ultratutkimusajan reilun kahden viikon päähän ja näin ollen kävinkin Naistenklinikalla jo kolmannen kerran kuukauden sisään tänään.

Tämän päivän tutkimuksessa  kävin yksin, kun mieheni oli kipeänä. Onneksi nyt käyntiin ei liittynyt mitään suurempaa jännitystä, kun Luumua oli kuitenkin tutkittu lyhyen ajan sisällä jo useamman kerran ilman mitään ongelmaa. Tämänpäiväisen tutkimuksen tekijänä oli mieslääkäri, joka oli tehnyt myös ihan ensimmäisen ultratutkimuksen raskausviikolla 12. Tämän lääkärin ote oli sekä ensimmäisessä ultrassa että tänään hyvin erilainen kuin rakenneultran tehneellä lääkärillä, nopea ja itsevarma. Lääkäri tarkisti kasvot, jotka tänään näkyivätkin edestäpäin ihan hyvin. Joitakin muitakin asioita lääkäri tarkisti vielä uudemman kerran, ja taaskin kuulin kaiken olevan ok! Painoarvioksi tänään (rv 23+2) annettiin 608 g. Sikiön kasvuvauhti kuulostaa aika hurjalta ja kysyinkin, onko siinä jotain huolestuttavaa. Tähän lääkäri vastasi, että näillä viikoilla ei vielä oikein voida arvioida, onko sikiö kasvamassa liian suureksi. Ainakaan liian hitaalta kasvu ei vaikuta 🙂

Sikiön kasvun voi todellakin jo nähdä myös kasvaneesta vatsastani! On aika ihanaa katsoa peilistä oikeaa vauvamahaa ja tunnustella myös sikiön liikkeitä useita kertoja päivässä. Oikeastaan minusta tuntuu, että aina kun on tarpeeksi pitkään rauhassa suunnilleen paikoillaan keskittyen mahassa tuntuviin liikkeisiin, jotain tuntuu melko pian. Välillä mahassa on ihan kunnon myllerrys käynnissä! Viime viikolla, kun olimme mökkeilemässä ja luin kirjaa istualtaan niin, että kirja oli mahan edessä, huomasin, että usein potkut voi myös nähdä ihan selkeänä mahan liikahteluna.

Niin, ja sitten niitä muita asioita Luumun kasvun lisäksi… en edes ihan ole varma, missä järjestyksessä kaikki tapahtui, mutta joka tapauksessa olemme parin viikon sisällä ostaneet asunnon ja päättäneet mennä naimisiin elokuussa!

Uusi kotimme on tilava ja hyväkuntoinen kolmio Itä-Helsingissä. Asunnon ostaminen kävi lopulta todella nopeasti: tarjouksen tekemisestä ei kulunut kuin korkeintaan pari tuntia, kun tarjous oli hyväksytty, ja reilu viikko tämän jälkeen olimme jo tehneet kaupat! Tässä välissä käytiin tietenkin monta stressaavaa puhelua ja viestinvaihtoa pankkivirkailijoiden ja välittäjän kanssa. Mutta loppujen lopuksi saimme hyvin ripeästi hoidettua pankkiasiat kuntoon. Kaupantekotilaisuus oli varsin jännittävä ja kun kävimme vaivautunutta small talk-keskustelua asunnon myyjän ja välittäjän kanssa odotellessamme, että pankkivirkailija saisi rahansiirrot hoidettua, Luumu piti mahassa aivan älytöntä diskoa.

Muutto on heinä-elokuun vaihteessa eli kuukauden päästä. Nyt lähdemme vielä toiseksikin viikoksi mökkeilemään, mutta sitten pitääkin alkaa jo kovasti pakkailemaan tavaroita muuttoa varten. On ihanaa päästä uuteen kotiin miettimään, miten järjestämme kaiken ja pikkuhiljaa alkaa hankkimaan myös vauvan tarvikkeita, kuten hoitopöytää, vaunuja ja mitä kaikkea sitä tarvitaankaan.

Niin, ja sitten elokuun puolessa välissä meillä on tiedossa juhlat! Ajatus lähti liikkeelle hieman ex tempore – olimme toki päättäneet jo viime syksynä, että jossain vaiheessa menemme naimisiin, mutta vauvan ”hankinta” oli kuitenkin prioriteettilistalla selkeänä ykkösenä. Olimme ajatelleet, että häät voitaisiin pitää joskus myöhemmin, kun on paremmin aikaa ja energiaa suunnitella juhlia. Kuitenkin muutama viikko sitten aloimme miettiä, olisiko kuitenkin kiva mennä naimisiin vielä tämän kesän aikana. Ensin ajattelimme, että voisi olla hauska tosiaan vain käydä maistraatissa ja juhlistaa toimitusta ehkä piknikillä tai käymällä ravintolassa pienellä porukalla. Isommat juhlat voisi pitää ”joskus myöhemmin”.

No, satuimme juuri tuona viikonloppuna olemaan mökillä vanhempieni kanssa, ja kertoessamme ajatuksesta heille he tarjoutuivat järjestämään juhlat heidän kotonaan, jos vain haluaisimme. Miettiessäni asiaa hieman tarkemmin tajusin, että eihän meillä nyt lähivuosien aikana tule olemaan sellaista vaihetta, jolloin voisi jotenkin todella keskittyneesti alkaa järjestämään hääjuhlia, joten oikeastaan tämä voisi olla ihan hyvä ajankohta pitää myöskin juhlat, varsinkin kun vanhempani lupasivat hoitaa kaikki käytännön järjestelyt. Niinpä päätimme päivän (se on 15.8.!) ja pian aloimmekin jo askartelemaan hääkutsuja 🙂

Häiden suhteen tärkein tavoitteeni on ottaa mahdollisimman vähän stressiä mistään ja vain nauttia rakkauden juhlasta. Tällä hetkellä tuntuu todella mukavalta, että olemme menossa naimisiin ja pidämme kivat pienet juhlat, jonne tulee paljon kivoja ihmisiä. Sormukset pitää jossain vaiheessa käydä ostamassa ja aion myös ostaa tai ommella kivan kesämekon, johon maha mahtuu ilman kiristystä. Onneksi naimisiinmeno ei ole minulle koskaan ollut mikään elämää suurempi asia tai tavoite ja näin ollen en usko, että suurempaa häästressiä tuleekaan. Asunnon ostamiseen liittyi paljon enemmän paineita ja jonkinlaista epäonnistumisen pelkoakin. Onneksi asuntostressikin väistyi juuri sopivasti ennen 2 viikon kesälomaani ja on ollut ihanaa vain ottaa rennosti ja nauttia tilanteesta.

Huh, vielä voisin kirjoittaa ainakin verensokeri- ja insuliinisäädöistä kuluneen kuukauden aikana, mutta taidan jättää sen seuraavaan tekstiin. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet sielläkin… tällä hetkellä olen taas aika tyytyväinen löytyneeseen uuteen tasapainoon! Myös mahakuvia pitää laittaa taas lähiaikoina 🙂

0

Se hyppii!!!

Tänään VIHDOIN koitti se aamu, kun lähdettiin yhdessä kohti Naistenklinikkaa ja ensimmäistä ultraäänitutkimusta. Olimme paikalla yli 15 min etuajassa ja jouduimme vielä odottamaan noin 15 minuuttia sovitun ajan jälkeen ennen kuin meidät otettiin vastaan. Paikalla oli lääkärin ja kätilön lisäksi kaksi opiskeiljaa, muistaakseni terveydenhoitajaopiskelija ja lääketieteen kandi. Lääkäri kysyi meiltä ensin muutamia kysymyksiä, mutta varsin nopeasti käytiin itse asiaan, eli paljastin mahani, siihen laitettiin geeliä ja ihan hetkessä ruudulle jo ilmeistyikin pieni Luumumme.

Lääkäri kommentoi näkymää lyhyin kommentein, ihan kaikkea en muistaakseni ymmärtänytkään (osittain oman hermostukseni, osittain lääkärin hieman puutteellisen suomen kielen taidon takia). Pääasiat tulivat kuitenkin selväksi: pikkuisella on pää, jalat, kädet (ja sormet!), selkäranka ja vatsalaukku ihan oikeilla paikoillaan ja sydän sykkii. Ja lääkärin sanoin ”hyppii koko ajan, se on hyvä”. Pää-perämitta on 53 mm, mikä vastaa raskausviikkoa 12+0 eli on pari päivää edellä kuukautisista laskettua 11+5. Laskettu aika muutettiin huikeat yksi päivä aiemmaksi eli 24.10.

Labrakoetuloksissa oli sekä hyviä että ”huonoja” uutisia. Ensinnäkin Hba1c oli 6,4% eli pysynyt lähes täysin samana kuin aiemmilla mittauksilla, vaikka pelkäsin matkan myötä Hba1c:n vähän heikentyneen. Muissa kokeissa ei näkynyt mitään huolestuttavaa – kilpirauhasarvot olivat muistaakseni hieman korkealla, mutta se on kuulemma yleistä raskauden aikana. Huonot uutiset olivat tällä kertaa se, että epähuomiossa osa kokeista oli jäänyt eilen ottamatta ja jouduin menemään vielä uudestaan labraan…

Lääkärin ja kätilön tapaaminen oli ohi tosi nopeasti – voi toki olla, että ajantajunikin oli vähän erilainen tuossa tilanteessa, mutta tuntui, että lääkäri ja opiskelijat katsoivat ultralla vauvanalkua hetken ja kätilö katsoi samaan aikaan koneelta labrakokeiden tuloksia, todettiin ”kaikki ok”, kysyttiin onko meillä kysymyksiä, emme osanneet kysyä mitään ja lähdimme pois 🙂 Ehkä tässä tapahtui vähän sama ilmiö kuin ensimmäisellä neuvolakäynnilläkin – kun kaikki on kunnossa, keskusteltavaa on vähemmän ja tapaaminen on ohi nopeasti. Tästä käynnistä kuitenkin jäi ihan eri tavalla ”jotain käteen” – saimmehan mukaankin kuvia Luumusta, mitat ja tiedon, että mahassa todella on elävä tyyppi!

IMG_2516[1]

Ultratutkimuksen jälkeen tapasimme vielä diabeteshoitajan, joka oli sama mukava hoitaja, jonka olin tavannut jo raskauden suunnittelukäynnillä. Hoitaja kommentoi verensokeriseurantaani matkan ajalta todeten, että tasapaino on pysynyt yllättävänkin hyvänä. Siitä yhdestä supermatalastakaan (1,6) hoitaja ei vaikuttanut erityisen huolestuneelta. Hoitaja neuvoi nyt tilanteen palautuessa taas normaaliin arkeen tarkkailemaan erityisesti matalia arvoja ja tarvittaessa vielä laskemaan pitkävaikutteista insuliinia. Kuulemma insuliinintarve voi laskea vielä parin kuukauden ajan ennen kuin kääntyy nousuun raskauden loppupuolella.

4 kg painonnoususta en muistanut edes mainita vielä lääkärin tapaamisessa (eikä sitä kyllä kysyttykään), mutta diabeteshoitajalle kerroin – hoitaja kommentoi hieman naurahtaen, että no sitten on enää 6 kg varaa saada koko loppuraskaudesta painoa lisää… Mutta toisaalta hoitaja totesi sen olevan ihan yleistä, että alkuraskaudesta paino saattaa jossain kohtaa yhtäkkiä nousta nopeasti ja sitten taas pysyä paikoillaan tai vähän laskeakin. Mutta ”dieetille ei tarvitse ryhtyä” 😀 Ja onneksi juuri äsken vaa’alla käydessäni paino olikin jo tippunut kilon eilisestä, eli osittain eilinen lukema oli varmaan matkan jälkeistä turvotusta.

Huh, nyt on siis kaikin puolin helpottunut ja iloinen olo. Vaikka periaatteessa olen ollut luottavaisin mielin, niin tottakai sitä on miettinyt ja netistäkin lukenut juttuja tuulimunaraskauksista ja muista pettymyksistä… Eli siis oli todella mahtavaa saada tietää, että Luumu on todella olemassa ja sillä on kaikki hyvin, pitkäaikaisverensokeri on käsittämättömän hyvä poikkeusolosuhteet huomioon ottaen, ja nekin asiat joita eilen huolestuneena mietin eivät todella ole kovin suuren huolen arvoisia. Kahden päivän päästä tulee täyteen 12 raskausviikkoa ja siirrytään raskauden toiselle kolmannekselle, hurjaa!!!

0

Odottavan aika on pitkä

Äitiyspoliklinikalta tuli kirje lopulta viime viikon perjantaina. Aika ei kuitenkaan sopinut puolisolleni, joten soitin eilen äitiyspolille, vaihdoin aikaa ja kyselin muutenkin epäselväksi jääneitä asioita. Ensimmäinen käyntiaika Naistenklinikalle on 10.4. eli laskujeni mukaan raskausviikolla 12. Diabeteshoitaja kertoi, että silloin on sekä hoitajan että lääkärin tapaaminen ja ensimmäinen ultraäänitutkimus. Näin olin olettanutkin, mutta oli hienoa silti saada varmistus, että silloin (jos kaikki nyt menee hyvin) saamme ensimmäisen näköhavainnon pienokaisesta!

Tuntuu kuitenkin, että käyntiin on vielä ihan liian pitkä aika. Olin jotenkin olettanut, että ensimmäinen käynti äitiyspolilla olisi jopa ennen neuvolakäyntiä (johon on vielä 3 viikkoa), mutta ei… Tietenkin ymmärrän, että raskaudessa on enemmän ”näkyvää” seurattavaa vasta myöhemmissä vaiheissa, mutta silti tuntuu jotenkin oudolta vain odotella ja yksin mittailla sokereita ensimmäiset kuukaudet.

No, tietenkään en nytkään ole ihan yksin sokereideni kanssa, vaan äitiyspolin hoitajat auttavat puhelimitse ja sähköpostitse ja ensi viikolla käyn labrassa mittauttamassa Hba1c:n. Lähetin parin viime viikon verensokeritaulukot sähköpostilla ja hoitaja kommentoi puhelimessa, että näyttää pääosin ihan hyvältä, vaikka heittelyä molempiin suuntiin onkin. Hoitaja kertoi, että todennäköisesti pian alkaa se vaihe, että verensokerit alkavat olla enemmän matalalla eli insuliinintarve alkaa laskea. Saapa nähdä!

Hieman jännitystä ensimmäiseen äitiyspolikäyntiin tuo myös se, että tulemme pääsiäislomamatkalta New Yorkista kotiin vasta edellisenä päivänä, todennäköisesti siis aikamoinen jet lag päällä – veikkaan jo etukäteen, että tunnemyllerrys voi olla aikamoinen, kun väsyneenä ja pää pyörällä menemme ”tapaamaan Luumua”!20150304_175306