Potkuja ja töitä

Nyt mennään jo raskausviikolla 26! Raskausviikon 22 jälkeen ei enää voi tapahtua keskenmenoa, vaan jos Luumu päättäisi nyt tulla ulos, olisi kyseessä ennenaikainen synnytys. Tietenkin, jos kaikki menee hyvin, Luumu pysyy mahassa vielä yli 2 kuukautta, mutta on kyllä aika mahtavaa ajatella, että jo nyt ollaan päästy niin pitkälle, että vauvalla olisi mahdollisuus selvitä hengissä. Olihan Luumun painoarviokin jo pari viikkoa sitten yli 600 grammaa, ja jotkut sitä pienemmätkin keskoset selviävät – esimerkiksi tämä 480-grammainen Ella: http://www.hs.fi/elama/a1352606846086

26. raskausviikko

Sikiön paino: 800 g
Sikiön pituus päästä peppun (CRL): 22 cm
Koko pituus: 30 cm

Tämän viikon alussa sikiö on 23 viikkoa vanha. Silmäripset ilmestyvät luomiin tällä viikolla ja silmät alkavat pian räpytellä. Aivot kasvavat edelleen nopeasti ja pitempiä hiuksia alkaa kasvaa päähän. Sikiö näyttää sopusuhtaiselta pieneltä minivauvalta.

Ennenaikaisesti syntyvällä lapsella on jo suuret mahdollisuudet selviytyä, jos se syntyy nyt ja kaikki apukeinot otetaan käyttöön. Mahdollisuus turvalliseen synnytykseen kasvaa jokaisena päivänä, jonka sikiö on kohdussa.

Nyt voit tuntea sikiön liikkuvan ja potkivan joka päivä. Niin pitääkin olla, sillä se on varmin merkki siitä, että kaikki on hyvin! Sikiön lihakset vahvistuvat, ja koska kohdussa on yhä hyvää tilaa liikkua, sikiö käyttää sen hyödykseen. Se istuu ylösalaisin jalat ristissä, heittäytyy taaksepäin, polkee jaloillaan, tekee kuperkeikkoja ja konttausliikkeitä… Iloitse jokaisesta liikkeestä: elämäsi aikana et pääse osalliseksi tästä kokemuksesta kovin usein.

(http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-26/)

Liikkeitä ja potkuja todella tuntuu joka päivä, montakin kertaa päivässä ja niin voimakkaanakin, että joskus iltaisin on jopa tullut mieleen ajatus ”voisitkos jo pikkuhiljaa rauhoittua…” Mutta onhan se ihanaa tuntea kuinka Luumu jumppaa! Kesälomaviikkojen aikana mieheni alkoi lukea Luumulle iltasatuja, ja monesti tuli ainakin sellainen olo, että Luumu olisi liikkeillä myös reagoinut ääneen lähellään.

Nyt olen ollut kesäloman jälkeen jo reilun viikon töissä. Vaikka lomaa olisi tietysti mielellään jatkanut, töissäkin on ihan ok olla, kun työviikkoja ennen äitiysloman alkua ei enää ole kovin montaa. Pidän vielä loput lomapäiväni yksittäisinä vapaapäivinä niin, että tämän viikon jälkeen olen useimpina viikkoina vain 4 päivää töissä.

Äitiysloma alkaa siis syyskuun alusta, kun työsuhteeni loppuu. Pisimmillään olisin voinut olla töissä syyskuun loppupuolelle, mutta tuntuu kyllä todella hyvältä jäädä vapaalle jo aikaisemmin. Koska diabeetikoiden vauvat käytännössä aina syntyvät vähintään pari viikkoa ennen laskettua aikaa, on mukava saada vähän aikaa rauhoittua kotonakin ennen synnytystä (eli kun meidän laskettu aika on 24.10., vauva syntyy todennäköisesti viimeistään lokakuun alkupuolella). Äitiyspäivärahan voi hakea jo 50 arkipäivää ennen laskettua aikaa, eli onneksi ei tarvitse välissä hakea työttömyyskorvausta tai muuta tukea.

Viime viikolla saimmekin neuvolasta raskaustodistuksen ja laitoin heti samana päivänä Kelaan hakemukset äitiysrahasta, äitiyspakkauksesta ja lapsilisästä. Lapsilisäähän tosin aletaan maksaa vasta syntymästä seuraavalta kuukaudelta, eli hakemusta ei tosiaankaan olisi tarvinnut vielä tehdä. Mutta innostuin täyttämään kaikki mahdolliset hakemukset – joskus sitä vaan tulee eteen tilanteita, jolloin rakastaa byrokratiaa 😀

Koska muutamme kuun vaihteessa uuteen kaupunginosaan, päätimme vaihtaa neuvolan heti kun muutto varmistui. Kävimme viime viikolla siis jo uudessa neuvolassa, ja se olikin yllättävän positiivinen kokemus! Terveydenhoitaja oli aika nuori (ehkä 25-30 v, eli samanikäinen kuin me) ja todella mukava. Parasta oli, että käynnillä ei ollut ollenkaan samanlaista kiireen tuntua kuin edellisessä neuvolassa. Terveydenhoitaja kyseli kuulumisiamme ja pyysi minua täyttämään mielialakyselyn. Kyselyä oli mukava täyttää, koska mielialani on ollut viime aikoina, kuten koko raskauden ajan, todella hyvä ja toiveikas. Toki silloin tällöin mielialan vaihtelua on ja huomaan välillä itkeväni pikkujutuista helpommin kuin yleensä, mutta keskimäärin minulla on ollut todella hyvä olo.

Muutenkin neuvolakäynnillä todettiin kaiken olevan hyvin. Sikiön sykettä kuunneltiin dopplerilla ja aluksi syke oli jonkin aikaa aika korkea, mutta hetken päästä uudelleen mitattuna normaali, n. 150. Kuulemma sykkeen vaihtelu on ihan normaali/hyvä asia. Minulta mitattiin hemoglobiini, verenpaine ja virtsan sokeri ja proteiini. Kuten yleensä, sokeri oli reilusti plussalla, mutta kaikki muut mittaukset olivat ok.

Onneksi fyysisiäkään vaivoja ei juurikaan ole, vaikka maha alkaakin välillä jo olla vähän ”tiellä”! Ehkä isoin ”vaiva” on taas selvästi tihentynyt virtsaamistarve. Palatessa mökkilomalta töihin meinasi tulla pieni paniikki etsiessä aamulla töihin lähtiessä, mitkä muut kuin löysät mökkivaatteet vielä mahtuu päälle… Onneksi lantiomalliset farkut vielä mahtuvat jalkaan. Suurin osa vanhoista housuista alkaa kuitenkin olla poissa pelistä, joten kävin ostamassa muutamia uusiakin vaatteita: kaksi mekkoa, yhdet äitiyshousut ja yhden ison neuletakin. Vieressä kuitenkin mahakuva tältä päivältä vanhoissa, hieman jo kireissä vaatteissa 🙂

Verensokeritasapainoni on pysynyt aika hyvänä, viime viikolla mitattu hba1c (pitkäaikaisverensokeri) oli 6,5 eli ihan samaa luokkaa kuin edellisetkin. Hba1c-arvo tulee kuitenkin aina pari viikkoa jäljessä, eli ei näytä ihan tämän hetken tilannetta. Veikkaan, että elokuun mittauksessa Hba1c saattaa olla hieman nykyistä parempi, koska viime viikkoina tasapaino on pysynyt jonkin verran parempana kuin kesäkuun alkupuolella.

Kesäkuun alussa eli raskausviikon 20 paikkeilla insuliinintarpeeni oli alhaisimmillaan, ja olin vähentänyt pitkävaikutteisen Levemirin todella vähäiseksi, aamuisin en pistänyt sitä ollenkaan. Pikkuhiljaa insuliinintarpeeni oli kuitenkin alkanut nousta ilman, että oikein tajusin asiaa, ennen kuin äitiyspoliklinikan diabeteshoitajalta sain neuvon alkaa taas pistää reippaammin pitkävaikutteista. Vaikka aluksi tuntui pelottavalta pistää yhtäkkiä 8 yksikköä pitkävaikutteista 0 sijaan, muutoksen myötä sokeritasapainoni parani todella nopeasti. Olin ollut muutaman viikon ihan liikaa pikainsuliinin varassa, jolloin sokeri heilahteli aika paljon sekä korkealla että matalalla, kun korjailin korkeita arvoja pikainsuliinilla.

Nyt verensokerit pysyvät aika nätisti 4-10 välillä ja insuliinimäärät ovat aika lähellä sitä tasoa, millä oltiin ennen raskautta, tai pikkaisen isommat. Tällä hetkellä pistän Levemiriä aamulla 11 yksikköä ja illalla 10, ateriainsuliinia 1,5-2 yksikköä /10g hh. Tästä insuliinintarve alkaa varmasti pian nousta reippaasti vielä isommaksi – nettikeskusteluista olen saanut kuulla, että loppuraskaudesta insuliinimäärät voi olla helposti satoja yksiköitä vuorokaudessa… Toivottavasti nykyinen ”tasainen kausi” jatkuisi vielä mahdollisimman pitkään!

Onnittelut pomolta ja hymy maailman sisukkaimmalta ihmiseltä

Kaksi ensimmäistä viikkoa uudessa työpaikassa ovat ihan kohta takana, ja olen edelleen hengissä, jee! Työ on siis sijaisuus, joka kestää elokuun loppuun. Kun puhuin esimieheni kanssa työsopimuksen määräajasta, tämä oli tietenkin huolissaan, olenko halukas ottamaan vastaan näin lyhyttä työsuhdetta – totesin silloin vain, että se ei ole minulle ongelma. En viitsinyt kertoa vielä siinä vaiheessa, että olen joka tapauksessa jäämässä pois töistä hyvin lähellä elokuun loppua 🙂

Uusi työpaikka vaikuttaa varsin kivalta, työ on lähtenyt hyvin käyntiin ja työkaverit ovat mukavia. Työkavereissa tietenkin parasta on opiskelukaverini, joka siirtyi toiseen työryhmään ja jonka työtä olen nyt jatkanut. Häneltä olen saanut todella hyvän perehdytyksen, eikä ole tarvinnut jännittää, uskaltaako kysyä tyhmiä kysymyksiä tai miten oppii työpaikan ”kirjoittamattomia sääntöjä”. Toiseksi parasta on työkaveri, joka on myös raskaana:) Hänen laskettu aikansa on lähes tasan kuukautta ennen minua. Olemme siis aika lähelle samassa vaiheessa, joten on ollut hauska vaihtaa kokemuksia ja toki voin häneltä ehkä saada joitain neuvojakin, kun hän on kuitenkin vähän minua ”edellä”.

Tähän asti nämä kokemusten vaihdot on kuitenkin pitänyt tehdä hieman varovaisesti supattaen, koska en ole vielä työpaikalla yleisesti kertonut raskaudestani. Olin kyllä miettinyt, että lähiesimiehelle asiasta olisi pakko kertoa, ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Viime viikolla esimies oli lomalla ja tälläkään viikolla en ollut häntä nähnyt, koska hän työskentelee eri rapussa kuin minä. Kuitenkin tänään hän tuli onneksi käymään työhuoneellani, kysyi hieman kuulumisia ja sitten kysäisi, olisinko halukas jatkamaan syyskuussa töitä niin, että sijaistaisin työkaveriani, joka on jäämässä äitiyslomalle. Tähän oli helppo vastata, että en valitettavasti voisi jatkaa syyskuussa ainakaan kovin pitkään, koska olen itsekin jäämässä äitiyslomalle viimeistään 24.9.!

Esimieheni oli aluksi hieman hämmentynyt, mutta pian onnitteli minua vaikuttaen ihan oikeasti iloiselta puolestani. Tietenkään onnittelut eivät varmaan olisi tulleet ihan niin iloisesti, jos minut olisi juuri palkattu vakituiseen työhön… Mutta joka tapauksessa oli mukava saada asia kerrottua, nyt voin sitten pikkuhiljaa alkaa kertoa asiasta avoimemmin myös työkavereille.

Tavallaan uuden työn myötä olen löytänyt myös uuden harrastuksen! Työaikani on normaalisti klo 8-16, mutta tiistaisin 10-18. Päätin heti alkuun, että en käytä tiistaiaamuja pidempään nukkumiseen, koska se pistäisi ihan turhaan unirytmini sekaisin, vaan käytän aamun tunnit jotenkin hyödyksi. Päätin siis heti ensimmäisellä viikolla lähteä tiistaiaamuna uimahalliin, ja siellä kävin myös tällä viikolla. Uimahalli on mukavasti työpaikan lähellä ja aikataulu on juuri sopiva: menen hallille klo 8, olen altaassa n. klo 8.15, uin klo 9 asti, ja lähden hallilta klo 9.30, jolloin olen hyvissä ajoin työpaikalla. Verensokeritkin olen saanut pidettyä hyvin kurissa, kun mittailen uintipäivinä vielä normaaliakin tiheämmin, ja pidän myös tarkoituksella uintivauhdin hyvin maltillisena.

Uimisesta tulee todella virkistävä olo ja uimahallilla on myös todella hauska katsella sitä monenkirjavaa porukkaa, mitä siellä käy! Samassa pienessä hallissa ui, vesijuoksee ja räpiköi sulassa sovussa paljon mummoja ja pappoja, lihaksikkaita urheilijanuorukaisia, lasten uimakouluryhmiä, raskaana olevia naisia (ainakin yhden kohtalontoverin bongasin)… Eniten ihailua minussa herättävät ehdottomasti kaikista vanhimmat mummot, joiden ryppyisistä vartaloista huokuu elämänkokemus. Tällä viikolla vastaan tuli aivan varmasti yli 90-vuotias mummo, jonka kävely oli todella hankalan näköistä. Hidas, nilkuttava kävely, laiha ja ryppyinen vartalo ja leveä, sydämellinen hymy valloittivat sydämeni mummon kävellessä altaalta suihkuhuonetta kohti. Mietin mielessäni, että jos jotain ihmistä voi käyttää esimerkkinä käsitteistä ”sisu” tai ”elämänilo”, niin tässä on se ihminen!

Verensokerien vuoristorataa ja muuta myllerrystä, mutta rauhallinen mieli

Sunnuntaiaamupäivä, ulkona sataa. Juon kahvia, luen lehtiä, maksan laskuja. Välillä on ihanaa pitää tällaisia päiviä, jolloin ei tee paljon mitään. Ehtii kirjoittaa blogiakin:)

Kuten otsikkokin jo kertoo, tilanne verensokerien suhteen ei ole tasaantunut reissusta paluun jälkeen. Tälläkin viikolla verensokeri on päivittäin vähintään kerran käynyt liian matalalla, ja varmaan ainakin osittain tämän seurauksena se pomppii usein myös liian korkealle. Olen yrittänyt ottaa prioriteetiksi matalista eroon pääsemisen ja sen takia hyväksyä kymmenenkin hujakoilla olevat verensokerit ilman, että alan liikaa korjailemaan niitä.

Eilen illalla olin jo melkein tuulettamassa viikon ensimmäistä hypoglykemiatonta päivää, kunnes mittasin vielä juuri ennen kuin olin menossa nukkumaan, ja tietysti mittari näytti 3,8. Tämä oli taas – tai ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin – sellainen tilanne, jossa mikään hiilihydraattimäärä ei tuntunut saavan verensokeria nousemaan. Normaalisti 15-20 g hiilareita riittää minulla aivan hyvin nostamaan verensokerin normaalitasolle. Söin nytkin ensin 20g, mittasin ja verensokeri näytti edelleen 3,8. Söin n. 20g lisää, mittasin ja verensokeri oli 2,8. Aloin jo päästellä kirosanoja – mahakin oli jo ihan täynnä eikä olisi tehnyt mieli syödä yhtään enempää (mikä on erittäin harvinainen tilanne viime aikoina), mutta pakko oli syödä lisää ja lisää, kunnes lopulta sain verensokerin nousemaan lähemmäs viittä ja uskalsin käydä nukkumaan. Laitoin herätyksen vajaan tunnin päähän, jolloin tarkistin, ettei verensokeri enää uudestaan ollut pudonnut liian alas, ja onneksi lukema silloin oli yli kuuden. Laskujeni mukaan tämän hypoglykemian selättämiseen meni yhteensä puoli lasia mehua (meillä ei ollut enempää), 300 g sokerijugurttia, pari palaa suklaata, Nutellalla paksusti voideltu leipä, sekä kunnon kourallinen karkkia – yhteensä lähemmäs 100 g hiilihydraatteja! Aivan älytöntä, varsinkin kun en keksinyt mitään selkeää syytä, miksi verensokeri edes oli matalalla.

Tänään pistin taas yhden yksikön vähemmän Levemiriä, nyt aamuannokseni on vain 5 yksikköä ja pistän illalla saman verran, 5 yksikköä. Tuntuu omituiselta, että annokset ovat aivan samat, kun aina aiemmin olen tarvinnut yöksi vähemmän insuliinia. Nyt taas mietin, pitäisikö ilta-annosta jopa vähän nostaa, kun verensokerit tuntuvat yön aikana useimmiten nousevan liikaa.

Verensokerivaihtelu ei siis tunnu tällä hetkellä ollenkaan niin hyvin pysyvän kontrollissa kuin alkuraskaudesta. Tämän lisäksi, kuten olen ehkä jo maininnutkin, aloitan huomenna uudessa työpaikassa. Perjantaina sain edellisestä työpaikasta ihania kukkia, suklaata ja paljon kiitoksia työpanoksestani. Tuntui mukavalta kuulla positiivista palautetta, mutta en ole kuitenkaan surun murtama vaan enemmänkin utelias oppimaan uutta uudessa työpaikassa. Vaikka työnkuva on jonkin verran erilainen kuin aiemmissa työpaikoissani, olen ihan luottavaisella ja uteliaalla mielellä, koska tiedän saavani ”pehmeän laskun” ja hyvän perehdytyksen työtehtäviin. Tavallaan tietysti tuntuu hassulta aloittaa uutta työtä näin vähäksi aikaa – työsuhde kestää elokuun loppuun ja sen keskeyttää vielä jossain vaiheessa kesälomakin.

Lisäksi yksi jonkun verran mietitystä aiheuttava asia on uuden asunnon etsintä. Ajatuksena on, että muuttaisimme kesän aikana omistusasuntoon. Olen selaillut ilmoituksia jo jonkin aikaa, mutta vasta viime viikonloppuna kävimme ensimmäisissä asuntonäytöissä. Meillä on vielä hyvin avoimena se, mille alueelle haluaisimme muuttaa, vaikka se tiedetäänkin, että kolmion haluamme ja hintaluokka asettaa tietyt rajoitukset. Urakka tuntuu tässä vaiheessa aika isolta, näytöissä pitäisi alkaa käydä tosi paljon, jotta hahmottuisi paremmin se, mitä oikeastaan haluamme ja minkälaisesta asunnosta kannattaa mitäkin maksaa. Tähän asti on tuntunut, että asialla ei vielä ole mitään kiirettä… Toisaalta aika tuntuu kuluvan niin nopeasti, että oikeasti pitäisi ehkä alkaa enemmänkin kiirehtiä, ettei asia jää ihan viime tippaan – nykyinen vuokrasopimuksemme kuitenkin loppuu elokuun loppuun.

Näistä monista tavallaan stressiä tuovista asioista huolimatta päällimmäinen olotilani tällä hetkellä on ihan rauhallisen odottavainen. Kävimme torstaina neuvolassa, jossa mm. kuunneltiin pikkuisen sydänääniä. Samalla kun sydänääniä etsittiin, terveydenhoitaja huomasi mahassani liikahduksen ja kysyi, tunsinko mitään. Enhän minä tuntenut, mutta ilmeisesti sikiön liikkeitä olisi siis jo mahdollista alkaa pikkuhiljaa tuntea. Toki ensisynnyttäjillä liikkeiden tunnistaminen yleenä alkaa vasta vähän myöhemmin. Joka tapauksessa se mahdollisuuskin, että liikkeitä voisi jo tuntea, tuntuu yhdeltä askeleelta sitä kohti, että Luumu on tosiaan kasvamassa ihan oikeaksi ihmiseksi siellä mahani sisällä.

Neuvolakäynnillä osoittautui, että olimme nolosti unohtaneet täyttää ensimmäisellä käynnillä mukaan saamamme Voimavaramittarin lasta odottaville vanhemmille. Minun pitäisi myös ilmoittautua fysioterapiaan, se ei onneksi ole vielä myöhäistä… Voimavaramittarista neuvolan täti totesi, että sen tärkein tehtävä onkin herättää keskustelua vanhempien välille ja näin ollen sitä ei ole mikään pakko tuodakaan neuvolaan näytille, ellei siitä nouse esiin jotain erityistä, mistä haluaisimme sielläkin keskustella. Pitääpä nyt ihan lähipäivinä ottaa lomake esiin… Tuntuu, että tämäkin unohdus liittyy varmaan siihen, että enää ei vaan jaksa olla niin superhuolestunut ja miettiä raskautta koko ajan, mikä on varmaan ihan hyvä asia!

Neuvolakäynnillä ei muuten tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, lähinnä terveydenhoitaja kyseli tukiverkostoistamme ja minulta mitattiin verenpaine, paino ja virtsan valkuainen ja sokeri. Virtsan sokeri tietysti näytti monta plussaa, mutta siitä hoitaja ei onneksi huolestunut, se on diabeetikoille kai ihan perustilanne.

Painon nousua (2,5kg lähtötilanteesta) hoitaja kommentoi vähän suureksi, mutta ei suuresti huolestunut, kehotti vaan vähän rajoittamaan herkkujen syöntiä.. 🙂 Tämän neuvon noudattaminen on tosiaan osoittautunut edelleen aika haasteelliseksi: lähes koko ajan tuntuu olevan nälkä ja nään jopa unia ruuasta. Yhdessä tämänviikkoisessa unessa kaupassa jaettiin ilmaisia juusto-näytepakkauksia ja rohmusin niitä kourakaupalla. Toisessa unessa taas pakastimesta oli jäänyt lokero auki ja se oli alkanut sulaa, mikä tietysti tarkoitti, että piti alkaa syödä pois pakastimen sisältöä.

Mutta tosiaan: päällimmäisenä tunteena on, että kaikki on hyvin. Vointini on hyvä sekä henkisesti että fyysisesti, alkuraskaudesta on selvitty, aika kuluu nopeasti ja tuntuu, että kaikesta kyllä selvitään jatkossakin. Nyt on jo raskausviikko 15! Pitää kyllä lähettää tänään verensokeriseurantaa äitiyspoliklinikan diabeteshoitajille ja katsoa, jos sieltä saisi jotain hyviä neuvoja.

Levoton matkakuume!

Nyt on niin, että TÄNÄÄN ALKOI LOMA! Ja tämä tuntuu tulevan juuri oikeaan kohtaan. Työstressiä ovat nimittäin viime aikoina hieman lisänneet tietyt epävarmuustekijät. Ensinnäkin, olisi toki aivan paras tilanne, jos olisi vakituinen työpaikka, josta jäädä äitiyslomalle rauhallisin mielin tietäen, että töihin voi palata silloin kun haluaa. Itse ajattelen kuitenkin, että tämänhetkinen tilanteemme on paljon vakaampi ja turvallisempi kuin monilla muilla ensisynnyttäjillä, emmekä halunneet turhaan jäädä odottamaan ”täydellistä elämäntilannetta”.

Sain viikko sitten tietää, että nykyinen työsuhteeni loppuu huhtikuun lopussa, kun sijaistamani henkilö palaa töihin, vaikka aiemmin näytti todennäköiseltä, että sijaisuus jatkuisi jonkin verran pidempään. Juuri viikko sitten olin myös työhaastattelussa uutta työtä varten. Onneksi sain eilen tietää, että vaikka (kuten olin olettanutkin) en saanut hakemaani vakituista työpaikkaa, työhaastattelu oli mennyt sen verran hyvin, että pääsen tekemään jotakin sijaisuutta tähän uuteen paikkaan. Toki ehdin jo välissä miettiä, että ei ehkä olisi ollut huono vaihtoehto olla työttömänäkin muutaman kuukauden verran ennen äitiyslomaa… Mutta on varmasti hyvä ajatellen sekä taloudellista tilannettamme että työllistymistäni äitiysloman jälkeen, että minulla on töitä vielä ennen äitiyslomaakin. Odotan kyllä jo hieman nolona sitä hetkeä, kun minun täytyy kertoa uudelle esimiehelleni, että olen jäämässä äitiyslomalle, vaikka olen vasta aloittanut uudessa työssä…:D

No joo, mutta juuri nyt pääasiallisesti mielessä on kuitenkin huomenna alkava matka! Vaikka olemme mielestäni aloittaneet matkavalmistelut hyvissä ajoin, on valmisteluita silti riittänyt aika paljon vielä tälle viikolle: olen käynyt ostamassa matkalle tarvittavia juttuja (kuten lentosukkia ja Suomen lipun tuliaisiksi), pessyt pyykkiä, kasannut yhteen tärkeitä papereita…

Minun on pitänyt tarkasti miettiä, miten jaan hommat eri päiville, koska olen selvästi normaalia väsyneempi. Jos lähden esim. töiden jälkeen keskustaan, olen kotiin tullessani aivan poikki. Olen myös yrittänyt kääntää unirytmiä hieman myöhäisemmäksi, ettei aikaero iskisi aivan niin pahasti – tämäkin on osoittautunut melko haastavaksi, kun väsymys meinaa vaan tulla niin voimakkaasti päälle jo klo 21 maissa. Muista raskausoireista olen huomannut, että kuten kai keskimäärin näillä kohtaa raskautta tapahtuu, pahoinvointi on selvästi alkanut vähenemään. Aamupalani ovat alkaneet palautua lähemmäs sitä, mitä ne olivat ennen raskautta – tosin aamukahvia en yleensä enää juo.

En tiedä, johtuuko matkakuumeesta vai mistä, mutta verensokereissani tuntuu taas olevan hieman enemmän heilahtelua sekä matalaan että korkeaan kuin vielä esim. kuukausi sitten. Luulen, että tähän vaikuttaa sekä matkan herättämä jännitys sinänsä, että oma tarkkuuteni: kun ajatukset ovat enemmän matkavalmisteluissa, tulee esimerkiksi mitattua verensokeria harvemmin ja mietittyä insuliinimäärät hieman vähemmän tarkasti. Viime päivinä olen mitannut n.8-10 kertaa päivässä, mikä on hieman vähemmän kuin vielä kuukausi sitten (silloin mittasin ehkä 10-12 krt/pv), mutta edelleen ihan ok määrä. Matkalla täytyy kyllä yrittää mitata mahdollisimman usein, koska uusi ympäristö ja aikaero varmasti sekoittavat verensokereita vielä entisestään.

Blogin kirjoittamisen jätän matkan ajaksi tauolle. Seuraava kirjoitukseni tulee siis todennäköisesti kertomaan ekasta ultraäänitutkimuksesta, jännittävää! Onneksi on jotain odotettavaa myös kotona, niin että matkalta on kiva tulla takaisinkin:)