Synnytysmuisteloita

Luumu on kohta jo 5 kuukautta vanha ja kasvanut hurjan paljon isommaksi ihmislapseksi. Hän on äidin ja iskän rakas valloittavan hymyn ja pitkän tumman tukan omaava pikku-Maestro putkumestari. Ja on hänellä toki jo ihan oikea nimikin, mutta pysyköön täällä edelleen Luumuna:)

Viime päivinä olen mietteissäni palannut muistelemaan synnytystä. Keväällä useampikin ystävä on saamassa vauvan, yksi tuli äitinsä mahasta ulos tänään aamulla! Itkuhan siitä tuli, kun tämän kuulin. Eilen silmiin osui myös tällainen todella hätkähdyttävä kuvasarja, joka myös toi kyyneleet silmiin: näissä kuvissa on hurjaa elämänvoimaa, iloa, huutoa, verta ja suolenpätkiä, ja rakkautta. Näiden kuvien kautta mieleen palasi omastakin synnytyksestä sellaisia tunnetason muistoja, jotka muuten ovat jo alkaneet mielestä haalistua.

Kerrataanpa täälläkin, miten kaikki tapahtui. Lähdimme siis mieheni kanssa Naistenklinikalle keskiviikkoaamuna 23.9., laukut pakattuna, maha pinkeänä ja jännittyneet hymyt naamalla. Saavuimme ohjeiden mukaisesti Naistenklinikan osastolle 4-2, joka on raskaana olevien naisten osasto. Monet olivat tarkkailussa kaksosraskauden takia, joku tuli yöllä raskausmyrkytyksen takia, ja muutama muukin kuin minä synnytyksen käynnistykseen. Haahuilimme hetken käytävillä, kunnes näköpiiriin ilmaantui hoitaja/kätilö, joka näytti meille minun huoneeni ja minulle olikin heti lounasta tarjolla. Mieheni joutui tällä osastolla syömään eväitä ja menemään yöksi kotiin. Muistaakseni odottelimme pari tuntia, ennen kuin oli ensimmäinen lääkärin tutkimus ja käynnistys todella aloitettiin.

23.9.2015 klo 13.55

Arviointi: 28 -vuotias Ei aikaisempia synnytyksiä Tänään raskausviikot 35 + 4. Päätetään käynnistyksestä perusteella diabetes ja iso lapsi. KTG: Normaali. Cx status: spinatason yläpuolella, cx pituus <2 takana, kiinteys tavallinen, auki < 1 cm. Bishopinpisteet 4. Päädytään käynnistykseen prostaglandiinilla.

Toimenpide: 25 mg Cytotec laitetaan. 4h kuluttua uusi Cytotec 25mg, jos ei supista, klö voi yst laittaa.

Eli käynnistystapana ei siis ollutkaan ballonki vaan prostaglandiini eli Cytotec-lääke, joka laitettiin emättimeen sulamaan. Syytä tähän käynnistystapaan ei kerrottu enkä osannut sitä siinä hämmennyksessäni kysyäkään. Ilmeisesti kohdunsuun pitäisi olla jonkin verran auki, jotta ballonki voitaisiin laittaa, ja siksi sitä ei minulle voitu laittaa.

Lääkkeen vaikutus alkoi melko pian, ”jännän” tuntuisia supistuksia alkoi tulla silloin tällöin. Välillä katsottiin vauvan sydänkäyrää. Käyrissä ei missään vaiheessa ollut mitään poikkeavaa.KTG-käyrällä näkyivät myös supistukset. Keskiviikkona supistukset eivät missään vaiheessa olleet kivuliaita, vaan tunsin oloni ihan mukavaksi, neuloin ja luin kirjaa ja kävimme kävelyllä mieheni kanssa.

Yhdeksältä illalla miehen piti lähteä kotiin ja sovimme tietenkin, että jos synnytys käynnistyy toden teolla, hän tulee heti paikalle, mutta muuten näkisimme aamulla. Iltaa kohden supistukset eivät alkaneet voimistua, mutta koska niitä kuitenkin jonkin verran tuli, päätimme kätilön kanssa, ettei iltaa vasten laitettu uutta annosta. Tästä olin ihan helpottunut, koska näin ollen ei olisi niin todennäköistä, että minun pitäisi yksin lähteä synnyttämään. Sainkin yöllä ihan hyvin nukuttua ja supistukset eivät ainakaan voimistuneet, vaan ehkä vähän heikkenivätkin yön aikana.

24.9.2015 klo 8.45

Arviointi: Induktio aloitettiin prostaglandiini 23.9.2015. Ei supista, käyrälle piirtyy supistuksia, mutta ei näitä tunne. KTG hyvä. KTG: Normaali. Cervixstatus: Tarjoutuvana osana pää spinatason yläpuolella, cx pituus 2cm takana, kiinteys pehmeä, auki sormelle. Bishopinpisteet 5. Päätetään jatkaa käynnistystä prostaglandiinilla.

Toimenpide: 25 mg Cytotec laitetaan.

Eli torstaiaamuna siis laitettiin uusi satsi Cytotecia. Lääkärin kirjausta korjatakseni, ennen tätäkin minulla oli tuntuvia supistuksia, lääkärin kysymää käyrälle piirtynyttä supistusta en vain tuntenut. Hieman tämän jälkeen taisi mieheni tulla taas osastolle, välillä katsottiin käyrää ja välillä kävimme pihalla pienellä kävelyllä. Supistukset alkoivat tuntua jo paljon selvempinä ja vähän kivuliainakin. Lounaan jälkeen oli seuraava lääkärin tutkimus.

24.9.2015 klo 12.56

Arviointi: Induktio aloitettiin prostaglandiini 23.9.2015, ja prostaglandiini 24.9.2015. Nyt supistanut. KTG: Normaali. Cervixstatus: Tarjoutuvana osana pää spinatason yläpuolella, cx pituus vajaa 1cm väliasento, kiinteys pehmeä, auki 3 cm. Bishopinpisteet 8. Päätetään jatkaa käynnistystä kalvojen puhkaisulla.

Toimenpide: Kalvojen puhkaisu tehdään ja normaali, kirkas lapsivesi tulee. Ellei supistukset käynnisty, niin 2-4h kuluttua oksitosiinille synnytyssaliin.

Päätös kalvojen puhkaisusta tuli minulle ihan yhtä suurena yllätyksenä kuin käynnistystapakin, yhtäkkiä vain lääkäri kertoi että näin tehdään, alleni sänkyyn laitettiin ehkä vielä joku ylimääräinen suoja, ja jonkinlaisella instrumentilla kalvot puhkaistiin. Toimenpide kävi tosi nopeasti ja kohta istuinkin lämpimässä lapsivesilammikossa. Vaatteet vaihdettiin ja kohta minulle laitettiin käteen katetri, josta laitettiin menemään Kefexin-antibioottia (jos oikein ymmärsin/muistan, jonkin tulehdusriskin takia varmuuden vuoksi?).

Aika pian lapsiveden menon jälkeen (ehkä parin tunnin päästä?) pääsimme synnytyssaliin, mikä oli helpottavaa: täällä saimme olla rauhassa puolisoni kanssa, keskustelimme synnytyksessä avustavan kätilön kanssa toiveistani synnytyksen suhteen, laitoimme ”Luumun listan” soimaan ja pystyin ihan eri lailla rentoutumaan kuin aiemmalla osastolla. Luumun listaahan ei alunperin tehty synnytystä ajatellen, vaan ihan vaan ennakkofiilistelyyn, mutta se toimi erittäin hyvin myös synnytyksen soittolistana! Minulla oli paljon rauhallisempi ja itsevarmempi olo tuttua musiikkia kuunnellessa.

Insuliinihoitoni oli tähän asti ollut normaali Levemir+Novorapid ja olin itse pistänyt normaalit annokset. Mutta synnytyssaliin siirtyessä tämä muuttui: nyt tulikin käyttöön Naistenklinikan ohje synnytyksen aikaisesta insuliinihoidosta. Naistenklinikalla synnytyksissä käytetään vain Actrapidia, joka on ”lyhytvaikutteinen” insuliini ja minullekin tuttu 90-luvulta, ajalta ennen pikainsuliineja. Actrapid alkaa vaikuttaa vasta n. puoli tuntia pistämisen jälkeen, eli on nykyisiin pikainsuliineihin verrattuna todella hidas ja jäykkä insuliini. Synnytyksen aikana sokeria pistetään tarvittaessa tiputuksena. Actrapidia pistetään verensokerimittauksia vastaavasti tietyn kaavan mukaan ja annosteluun ei ole synnyttäjällä itsellään sanomista. Tämä tuntuu aika hassulta, kun eri ihmisten insuliinintarpeet ovat niin erilaiset. Myös insuliinipumpun käyttäjät joutuvat NKL:lla vaihtamaan pumpun synnytyksen ajaksi Actrapidiin.

Nettikeskusteluista tiesin tämän NKL:n ohjeen onneksi etukäteen, osasin siis alistua kohtalooni turhia mutisematta. Tämä käytäntö vaihtelee eri sairaaloissa, eli ymmärtääkseni toisissa sairaaloissa diabeetikko saa hyvinkin pitkälti itse hallita insuliinihoitoaan synnytyksen aikana. Kummassakin systeemissä on tietenkin puolensa ja tässä NKL:n jäykältä tuntuvassa ohjeistuksessa on toki se hyvä puoli, että synnyttäjän ei tarvitse itse stressata insuliiniannosten miettimisestä, kun ne määrätään:) Minun synnytyksen aikaisessa ja jälkeisessä diabeteksen hoidossa oli suurena apuna mieheni, joka mittaili verensokeriani aika usein ja synnytyksen loppuvaiheessa pisti minulle insuliiniakin. Synnytyskertomukseen on kirjattu verensokerimittaukset 6,3, 6,1, 8,5, 12,4 ja synnytyksen jälkeen 16,7. Eli aika hyvällä mallilla verensokerini pysyivät synnytyksen ajan.

Synnytyssalissa olimme yhteensä ehkä noin 8 tuntia, ja tänä aikana ajantajuni on ollut todella erilainen, vähän kuin olisi ollut jossain eri maailmassa… Aika tuntuu menneen todella nopeasti, vaikka varmasti oli hetkiä, jolloin toivoin sen menevän nopeammin. Jos minulta synnytyksen päätyttyä olisi kysytty, mitä kello on, minulla ei olisi ollut mitään aavistusta, onko päivä vai yö! Ikkunasta sentään näki illan pimenevän.

Supistukset olivat jo saliin tullessamme aika kivuliaita ja voimistuivat koko ajan. Alkuvaiheessa kuitenkin pystyin hyvin myös lepäämään supistusten välillä. Tässä auttoi paljon mieheni, joka hieroi ja ehdotti välillä erilaisia asentoja. Ison jumppapallon päällä olin istuen ja nojaten siihen eri asennoissa, välillä nojasin myös mieheen. Muistan jossakin vaiheessa, kun kätilö tuli saliin katsomaan, miten jakselemme, hänen kommenttinsa: ”täällähän on tosi mukava tunnelma”.

Ainoa asia, mikä tässä vaiheessa vähän harmitti, oli se, etten tiputuskatetrin takia päässyt ihan niin paljon kävelemään kuin olisin halunnut, ja suihkuun en päässyt ollenkaan. Aika synnytyssalissa kuitenkin meni rauhallisissa ja odottavissa tunnelmissa. Klo 16.30 tippaletkusta laitettiin menemään oksitosiinia vauhdittamaan synnytyksen etenemistä. Synnytyssalissa olomme aikana oksensin muistaakseni kaksi kertaa: aluksi luulin, että jotain on vialla, kun minua alkoi oksettaa, mutta kätilö onneksi osasi kertoa, että tämä on ihan normaalia ja asiaankuuluvaa:)

Klo 19 supistukset olivat jo sen verran kivuliaita, että kätilö kysyi, haluanko kokeilla ilokaasua. Kokeilin sitä muutaman supistuksen aikana, mutta en ehkä onnistunut hengittämään kaasua oikein, tai sitten se ei muuten vaan auttanut minua. Aika nopeasti kuitenkin jätin kaasun kokonaan pois todeten, että en sitä halua enkä tarvitse.

Synnytyskertomuksesta näkyy, että klo 19 kohdunsuuni oli 4 cm auki ja klo 21 jo 8 cm. Varmaankin klo 21 kätilöillä vaihtui vuoro, meitä päivän ajan hoitanut kätilö toivotti tsempit ja totesi, että synnytys on varmasti ihan pian ja selviän siitä varmasti ihan puudutuksia, kun olin näinkin pitkälle selvinnyt:) Meitä auttamaan tuli tässä vaiheessa toinen kätilö sekä kätilöopiskelija. Vuoronvaihdon aikaan uudet kätilöt kyselivät minulta jotakin, ja vaikka pystyin supistusten välillä ihan rauhallisesti keskustelemaan heidän kanssaan, niin supistuksen tullessa olin jo siinä moodissa, etten pystynyt muuta kuin hengittämään niin, että tehostin hengitystä ääntä käyttäen. Tässä vaiheessa mieheni mukanaolo oli tosi tärkeää, hän oli täysillä mukana hengityksessäni ja hieroi minua selästä hengityksen tahtiin juuri niin kuin olimme etukäteen harjoitelleet. Kätilöopiskelijan muistan olleen todella mukava ja kehuneen meidän yhteistyötämme:)

Klo 21.45 ja 22.00 kohdunsuu oli 9 cm auki, ja tämä oli varmaankin se vaihe, kun muistan minulla olleen jo todella kova ponnistamisen tarve. Supistukset olivat hyvin voimakkaita ja muistan, että tuntui kuin olisi tosi kova kakkahätä 😀  Olin tässä vaiheessa kylkimakuulla sängyllä. Olin kertonut toiveekseni ponnistaa polvillani pystyasennossa, mutta tässä vaiheessa kätilö kysyi, jaksanko nousta vai jäänkö sittenkin kyljelleni ponnistamaan. Muistan ihmetelleeni, voiko näinkin todella ponnistaa, ja siinä tilanteessa tuntui ihan hyvältä jäädä samaan asentoon. Klo 22.20 kohdunsuu oli hävinnyt kokonaan ja vihdoinkin sain alkaa ponnistamaan. Jälkeenpäin ajatellen vaihe ennen ponnistusvaihetta oli kaikista pahin: vaikka sinänsä kipu ehkä oli vielä kovempaa ponnistusvaiheessa, siinä sai kuitenkin keskittää huomionsa ponnistamiseen ja tiesi, että kohta homma on ohi!

Ponnistin jonkin aikaa kylkimakuulla, mutta sitten kätilö ehdotti siirtymistä puoli-istuvaan asentoon, jossa sainkin paljon paremmin voimaa ponnistuksiin. Kätilöt ja mies tsemppasivat kovasti ja minä pusersin ja pusersin. Jossain vaiheessa kätilö kertoi vauvan tummien hiusten jo näkyvän ja minä pyysin miestä vielä varmistamaan, onko tämä totta 😀 Lopulta kätilö ja opiskelija totesivat, että seuraavalla ponnistuksella otetaan vauva ulos. Ponnistin kuin viimeistä päivää ja kätilöt vetivät vauvaa päästä ja olkapäästä niin, että klo 23.06 Luumu oli ulkona! Mieheni sai leikata napanuoran, itse vapisin kivusta ja kysyin: ”onks se ihan oikee?” Ilmeisesti vielä tässäkin vaiheessa minun oli vaikea uskoa, että meillä todella on lapsi 😀

Minä sain Luumun vain hetkeksi syliini, vaikka Luumu olikin hyväkuntoinen, hengitysvaikeuksia ei ollut ja apgar-pisteitä tuli jopa 9/10 (ihon väri ainoa asia, mistä ei täysiä pisteitä tullut).

Lapsen syntymämitat 3790 g / 50 cm / 35 cm (+2.2 / +1.2 / +0.9 SD). Syntymän jälkeen lapsi hyväkuntoinen, ei hengitysvaikeutta, ei virvoittelutarvetta. Siirtyi äidin diabeteksen vuoksi VVO:lle seurantaan. 15 min iässä vapistelevainen, punakka, sydämestä ja keuhkoista auskultoiden ei kuulu poikkeavaa. Lapselle aloitettu i.v. glukoosi-infuusio 5 mg/kg/min sekä enteraalinen ruokinta. Ensimmäinen sokeri lievästi matala 2.9, tämän jälkeen sokeriarvot normaaleja.

Luumu siirtyi siis pian syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden valvontaosastolle. Mieheni meni pian perästä katsomaan ja pitämään Luumua sylissä sillä aikaa, kun minua vielä kursittiin kokoon. Minulle oli tullut muutamia pinnallisia repeämiä, jotka kätilöopiskelija tikkasi ja sitten kävin suihkussa. Oli melko pelottavaa, kuinka paljon verta tuli vielä tässä vaiheessa, ja tuntui, että jalkani kantoivat minua vain juuri ja juuri. Pystyin kuitenkin kävelemään viereiselle osastolle katsomaan vauvaa. Olin todella väsynyt ja varmaan vähän poissaoleva, koska muistan, etten oikein osannut muuta kuin tuijottaa ja varovasti silittää vauvaa, jolla oli monenlaisia letkuja ja mittareita ympärillään. Toki olin myös todella  onnellinen ja ylpeäkin siitä, että minä olin synnyttänyt tämän ihan uuden kauniin ihmislapsen.

Tämän jälkeen söimme vielä iltapalaa synnytyssalissa ja sitten minä ja mieheni siirryimme lapsivuodeosastolle perhehuoneeseen. Meillä oli todella onnea, että pääsimme perhehuoneeseen, vaikka vauva olikin vielä eri osastolla. Yleensä tässä vaiheessa isä olisi lähetetty kotiin, mutta luulen, että myös sillä oli merkitystä, että mieheni pystyi auttamaan minua verensokerien ja insuliinien kanssa. Meitä käskettiin nukkumaan hyvin, ennen kuin menisimme aamulla taas katsomaan ja hoitamaan vauvaamme.

Huh, tämä riittäköön tältä kertaa – kerron sairaalajaksomme loppuajasta seuraavassa postauksessa:)

Kaikki valmiina (?)

Viimeinen ilta kotona ilman vauvaa. Ei tätä vieläkään käsitä. Mutta huomenna siis mennään klo 11 Naistenklinikalle ja sieltä en tule kotiin ennen kuin vasta synnytyksen jälkeen. Eilen käydessäni äitiyspolilla sydänkäyrällä sain vähän jutella kätilön kanssa tulevasta synnytyksestä. (sydänkäyrä oli ”kaunista valmiin vauvan käyrää” <3) Keskiviikkona tullessamme osastolle tehdään vielä alkajaisiksi alatutkimus kohdunsuun tilanteen tarkistamiseksi ja sen perusteella tehdään päätös, millä menetelmällä käynnistys aloitetaan. Mutta todennäköisintä on siis, että käynnistys aloitetaan ballonkimenetelmällä eli laittamalla katetri vauvan pään ja kohdunsuun väliin, tarkoituksena kypsyttää kohdunsuuta niin, että jossain vaiheessa voidaan puhkaista sikiökalvot. Käynnistyksen aloittamisesta varsinaiseen syntymähetkeen voi mennä tunteja, päiviä tai jopa viikkoja, mutta todennäköistä maanantain kätilön mukaan on kuitenkin, että tällä viikolla vauva syntyy.

Olenko nyt sitten valmis synnytykseen? Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että enpä paljoa tätä valmiimpi voisi olla! Tuntuu hyvältä ajatella, että kauaa ei enää tarvitse kanniskella alapäätä välillä kipeästikin painavaa mahaa eikä kävellä turvonneilla pökkelöjaloilla (jalat ovat olleet todella turvoksissa ainakin viimeisen viikon ajan, onneksi voi lainata miehen kenkiä:D ). Tietenkin synnytyksen jälkeen minua odottavat uudet erilaiset fyysiset vaivat, mutta niistäkin selvitään!

Synnytykseen valmistautuminen on minun kohdallani tarkoittanut ainakin kolmea asiaa: joogakurssia, kirjoja ja neuvolan perhevalmennuksen synnytysvalmennuskertaa. Ja toki näiden lisäksi ylipäätään koko raskausaika on ollut henkistä valmistautumista tätä suurta koitosta varten:) Nyt viimeisinä päivinä olen vielä pakannut sairaalakassia uudestaan ja yrittänyt kerrata mielessä ja käytännössä tärkeimpiä asioita synnytystä varten.

Olin siis raskausjoogakurssilla joogastudio Manipurassa. Kurssiin kuului 7 joogatuntia ja lisäksi synnytystä käsittelevä luento, jonne kumppanitkin olivat tervetulleita. Joogatunnit olivat hyvin rauhallisia ja sisälsivät enemmän rentoutumis- ja hengitysharjoittelua kuin liikunnallista joogaa. Suoraan töistä kauhealla kiireellä joogatunnille tullessa oli välillä vaikea orientoitua rentoutusharjoituksiin, mutta toisaalta ehkä juuri oman olotilan muuttamisen harjoittelu oli hyödyllistä. Tunnelma kurssilla oli mukava ja aika monella kerralla taisinkin oikeasti nukahtaa hetkeksi loppurentoutuksen aikana. Tunneilla teimme myös aika paljon pariharjoituksia. Välillä pariharjoituksia oli ehkä vähän kiusallista tehdä, kun piti olla niin lähellä täysin vierasta ihmistä. Ideana on tietenkin se, että näitä harjoituksia voi sitten tehdä myös kotona ja synnytyksenkin yhteydessä oman kumppanin kanssa.

Kurssi olikin pitkälti eräänlaista synnytysvalmennusta ja luento oli tärkeä osa tätä. Luennolla olimme siis yhdessä mieheni kanssa, mikä tuo todella hyvää varmuutta siihen, kun oikeasti lähdemme synnytyssairaalaan. Varmasti suuri osa synnytyssairaalaan mukaan tulevista isistä on aika hukassa sen kanssa, mitä siellä pitää ja voi tehdä. Äidille sentään annetaan vähän enemmän ohjeita… Eihän meilläkään mitään varmuutta ole siitä, mitä oikeasti tulee tapahtumaan, mutta ainakin jotain käsitystä ja yhdessä käytyjä keskusteluja siitä, millaista tukea toivon mieheltäni synnytyksen aikana. Luennolla käytiin läpi synnytyksen eri vaiheet: avautumisvaihe, ponnistusvaihe ja jälkivaihe. Luennolla ja myös sen jälkeisillä joogatunneilla käytiin läpi erilaisia lepoasentoja avautumisvaiheeseen, erilaisia ponnistusvaiheen asentoja ja tapoja, miten itse tai kumppanin avulla voi lievittää synnytyskipua. Ehkä tärkeimmät asiat, mitä kurssilla painotettiin ja mitä aion pitää mielessäni, ovat hengityksen ja liikkumisen tärkeys. Rauhallinen hengitys, mahdollisesti äänellä tehostettuna, auttaa hallitsemaan kipua ja pysymään rauhallisena. Ja samoin liikkuminen auttaa kipuun ja tekee tilaa sikiön etenemiselle kohti ulkomaailmaa.

Voin lämpimästi suositella Manipuran raskausjoogakurssia! Kurssin loputtua kävin kerran myös joogakoulu Shantin raskausjoogatunnilla. Shantissa raskausjoogaa on yksittäisinä tunteina eri opettajien ohjaamana ja tuntien sisältö varmaankin vaihtelee opettajan mukaan. Tunti, jolle minä satuin menemään, oli saman opettajan ohjaama, jolla olin käynyt astangajoogatunneilla, ja tunnin sisältö tuntuikin olevan pitkälti raskausaikaan sovellettua astangajoogaa. Tunti oli selvästi liikunnallisempi kuin Manipuran tunnit, mutta toki niin, että liikkeitä sovellettiin ja niihin annettiin myös monia eri vaihtoehtoja, joista saattoi valita sopivimman oman voinnin ja raskauden vaiheen mukaan. Tunti oli todella mukavaa vaihtelua verrattuna Manipuran tunteihin – jos kaikkeen olisi aikaa, ehkä olisikin ollut hauska käydä kahdella erilaisella joogatunnilla viikoittain…

Raskaus- ja vauva-aiheisia kirjoja luin muutamia eri vaiheissa raskautta, ja muistan, kuinka kaukaiselta alussa tuntuivat synnytykseen liittyvät osiot. Erityisen hyvältä ja kattavalta kirjalta tuntui Suomalainen vauvakirja (toim. Matilda Katajamäki ja Outi Gyldén). Siinä käytiin läpi perusteellisesti raskauden eri vaiheita, ruokavaliota yms., synnytystä, ja myöskin vauvan hoitoa ja kehittymistä erityisesti ensimmäisen vuoden aikana. Kirjassa oli perusteellisesti faktatietoa, mutta myös kokemuspätkiä erilaisista perheistä ja tilanteista. Kattavaa faktatietoa luin myös Odottavan äidin käsikirjasta, joka on naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreiden kirjoittama kirja raskaudesta ja synnytyksestä. Kirja olikin lukemistani selvästi eniten ”lääketieteellinen” kirja ja siinä oli selostettu ehkä kaikista perusteellisimmin esimerkiksi erilaisten lääkkeellisten kivunlievitysmenetelmien hyviä ja huonoja puolia. Luin kirjaa melko aikaisessa vaiheessa raskautta ja muistan synnytysosioiden herättäneen silloin hieman ällötysreaktioita, koska kirjassa käytiin hyvin tarkasti läpi, mikä kaikki voi synnytyksessä mennä pieleen… Joka tapauksessa tämäkin oli mielestäni hyödyllinen kirja.

Lisäksi luin myös Manipuran joogaopettaja Malla Rautaparran kirjan Raskaus, synnytys, äitiys: Äidiksi omaa kehoa kuunnellen. Kirjassa on hyvin pitkälti kerrottu samat asiat, joita käytiin läpi myös Manipuran joogakurssilla, ja mielestäni kirja ja kurssi täydensivätkin hyvin toisiaan. Lainasin kirjan vielä uudestaan nyt, kun synnytys jo kolkuttelee ovella, ja siitä on ollut todella kätevä kerrata joogakurssilla läpikäytyjä asioita ja asentoja (kirjassa on paljon kuvia, joten asentoja voi opetella myös itsekseen sen avulla). Malla Rautavaaran näkökulma synnytykseen on melko kriittinen suhteessa nykykäytäntöihin, joissa hänen mukaansa liian helposti ja rutiininomaisesti käytetään esim. lääkkeellistä kivunlievitystä ja muita toimenpiteitä ilman, että niihin aina on painavia perusteita.

Itse ajattelen, että haluan yrittää synnyttää mahdollisimman pitkälti ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta en halua sulkea mitään vaihtoehtoja kokonaan pois, koska kuitenkaan synnytyksen kulkua ei etukäteen voi tietää. Ja onhan minun synnytykseni jo lähtökohtaisesti jotain muuta kuin täydellinen ”luomusynnytys”, kun se käynnistetään etuajassa. Luettuani muiden diabeetikoiden kokemuksia synnytyksestä, tuntuu että aika usein toistuu sekin, että synnytystä aletaan käynnistää alatiesynnytyksenä, mutta syystä tai toisesta lopulta kuitenkin päädytään sektioon. Se on siis minullakin ihan mahdollinen lopputulos.

Niin, ja sitten vielä se neuvolan perhe/synnytysvalmennus… Sitä oli siis kaksi kertaa. Kokoonnuimme lähiterveysasemallemme n. 10 muun äidin/pariskunnan kanssa. Ensimmäisellä kerralla kävimme nopean esittelykierroksen ja kävimme läpi vauvaan liittyviä mielikuvia valitsemalla kuvakasasta omaa mielikuvavauvaa kuvaavan valokuvan. Tämä oli ihan kiva tehtävä, mutta muihin odottaviin tutustumista ajatellen ryhmä oli aivan liian iso – varsinaisesti ei tuntunut, että perhevalmennuksessa olisimme tutustuneet kehenkään, kun asioista keskustelullekaan ei ollut varattu ollenkaan aikaa. Toki kysymyksiä läpikäytyihin sisältöihin liittyen sai esittää, mutta olisin toivonut kannustusta nimenomaan ryhmäläisten väliseen keskusteluun. Perhevalmennuksen asiasisällöt olivat ensimmäisellä kerralla imetys ja muu vauvan hoito ja toisella kerralla synnytys.

Synnytystä käsittelevä perhevalmennuskerta oli viime viikolla, ja olikin hyvä tuuri, että edes ehdimme tälle kerralle, kun synnytys onkin jo tällä viikolla:) Terveydenhoitajat kertoivat perusasiat synnytyssairaalaan lähtemisestä ja synnytyksen vaiheista sekä todella nopeasti eri kivunlievitysmenetelmistä. Molemmilla kerroilla katsoimme myös videolta äitien/perheiden kokemuksista imetykseen ja synnytykseen liittyen. Videoiden vauvojen takia olin molemmilla kerroilla tippa linssissä (hoivaviettihormonit näyttävät olevan ihan hyvin toiminnassa:), mutta mitään elämää suurempaa näistä valmennuksista ei jäänyt käteen – samat asiat olin hankkinut tietooni aika paljon tarkemmin kirjoista ja joogakurssilta. Varsinkin lääkkeellisten kivunlievitysmenetelmien esittely oli perhevalmennuksessa aika ”mutkat suoriksi”- tyylistä, lääkkeettömistä menetelmistä mainittiin ehkä yhdellä lauseella. Ehkä yksi hyvä puoli neuvolan synnytysvalmennuksessa oli se, että tajusin tietäväni synnytykseen liittyvistä asioista oikeastaan aika paljon enemmän kuin pelkät ihan perusasiat ja varmasti enemmänkin kuin moni muu – ja silti kaikki tavalla tai toisella selviytyvät siitä 🙂

Viimeisinä päivinä ennen synnytystä olen tietysti käynyt labrassa, sykekäyrällä ja myös ylävatsan ultrassa, jossa tarkistettiin, näkyykö maksassani tai muissa sisäelimissä jotain erikoista, mutta mitään epätavallista ei löytynyt. Viikonloppuna maalasimme pari seinää ja kylpyhuoneen kaappi asennettiin tänään. Olen myös mm. pyykännyt viimeisiä vielä pesemättä olleita juttuja, liottanut villahousuja lanoliinissa ja kirjoittanut vauvakirjaa parille aukeamalle ennen syntymää… Ja lisäksi kävin katsomassa elokuvia Rakkautta & Anarkiaa -festareilla ja tänään olin vielä teatterissakin:) On ollut ihan hyvä pysyä sopivan kiireisenä, näin ei ole ehtinyt liikaa jännittämäänkään. Kuitenkaan ei ole tullut liian kiire: reilut 3 viikkoa äitiyslomaa ennen synnyttämään lähtöä ovat olleet juuri sopivasti tekemään kaikki tarpeelliset valmistelut. Tavaroiden hankkiminen, pyykkääminen ja järjestely ovat olleet aika ihania puuhia senkin takia, että niiden kautta on voinut konkreettisesti alkaa tajuta, että kohta täällä on meidän lisäksi oikeasti joku kolmas. Henkisessä valmistautumisessa tärkeää on tiedonhankinnan lisäksi ollut tietenkin myös jutteleminen puolison, äidin ja ystävien kanssa.

Nyt enää alle 12 tuntia lähtöön, hui! Saankohan tänä yönä ollenkaan unta… 🙂

Loppusuoralla ollaan, maali näkyy jo!

Eilen oltiin taas Naistenklinikalla ja ohjelmassa olikin monta tutkimusta. Katsottiin KTG- eli sikiön sykekäyrää, ultratutkimuksella painoarviota, sekä lapsivesipunktiolla sikiön EPO-arvoa ja keuhkojen kypsyyttä. Olin aika hermona, kun tulimme paikalle viisi minuuttia myöhässä ja pelkäsin, että koko homma viivästyy, jos sykekäyrää ei ehditä katsoa tarpeeksi pitkää pätkää ennen lääkärin vastaanottoa. Totta kai olin ylipäätään aika jännittynyt, olihan tämän päivän tutkimuksilla aika suuri painoarvo siinä, miten koko projektissa edetään. Kätilön huoneeseen päästyämme kävin makuulle ja kätilö laittoi paikoilleen sykekäyrää mittaavan laitteen. Sykettä ei meinannut heti löytyä, ja puolen minuutin ajan koin jo kauhun hetkiä: tässäkö tämä nyt oli…

No, onneksi ihan pian syke löytyi ja kone alkoi piirtää paperille käyrää, joka taas oli ihan sellainen kuin pitikin. 15 minuuttia käyrällä riittti toteamaan, että kaikki on hyvin. Diabeteshoitaja kävi tässä välissä nopeasti tsekkaamassa verensokeriseurantaani, ja kohta pääsimme lääkärin huoneeseen. Ensin lääkäri teki alatutkimuksen katsoakseen kohdunsuun tilanteen: kohdunsuu oli kuulemma jo vähän pehmennyt. Sitten katsottiin ultraäänellä Luumun kokoa. Lääkäri totesi painoarvioksi 3087 g eli lähes täysin saman painon kuin 10 päivää sitten edellisessä ultratutkimuksessa. Jommalla kummalla kerralla on siis tapahtunut mittausvirhettä johonkin suuntaan… Painoarvio rauhoitti jo mieltä jonkin verran: tämän painoarvion mukaan Luumun paino on ns. yläkäyrällä, mutta ei enää sen yläpuolella, kuten vielä viime viikolla näytti. Ehkä niin supernopeaa kasvuspurttia ei siis todellisuudessa ollutkaan. Tietenkin todellinen koko nähdään vasta sitten, kun otetaan mitat ihan Luumusta itsestään eikä ultrakuvista:)

Painoarvion tutkimisen jälkeen tehtiin lapsivesipunktio. Jotenkin olin etukäteen kuvitellut tämän olevan suurempikin operaatio, mutta aika nopeasti kätilö ensin pesi vatsani, lääkäri ja kätilö laittoivat piikin ja muut välineet valmiiksi. Ultralla vielä varmistettiin sopiva paikka, mistä lapsivesinäyte pystytään ottamaan, ja pystyin itsekin koko ajan katsomaan ultraäänilaitteen näytöltä, kun kohdussa olevaan sopivaan ”koloon” työnnettiin neula, jolla otettiin vähän lapsivettä tutkittavaksi. Pistäminen sattui hieman, ja ne sekunnit, kun näin piikin olevan kohtuni sisällä, tuntuivat pitkiltä, mutta lopulta koko toimenpide oli nopeasti ohi eikä pistosta jäänyt mitään huomattavaa jälkeäkään.

Tämän jälkeen menin vielä uudestaan KTG-käyrälle, jotta varmistettiin, ettei sikiössä tai kohdun supistuksissa tapahtunut mitään dramaattista muutosta punktion myötä. Luumun syke oli aluksi hieman korkealla, mutta melko nopeasti käyrä alkoi näyttää hyvinkin rauhalliselta, jopa liiankin uneliaalta, ja kätilö ja minä jouduimme vähän herättelemään Luumua, jotta saatiin tarpeeksi vaihteluja käyrään. Oli jännä nähdä tällä kertaa myös supistuksia mittaavalla käyrällä pieniä nousuja, joista osan tunsinkin mahan kovettumisena. Ehkä noin viikon ajan olenkin alkanut silloin tällöin tunnistamaan ”harjoitussupistuksia”, joiden aikana maha kovettuu.

Jälkimmäinenkin käyrä todettiin oikein hyväksi ja lääkärin mukaan sikiön vointi näyttää nyt niin hyvältä, että hän olisi yllättynyt, jos sikiön hyvinvointia mittaavassa Epo-arvossa olisi jotain omituista. Punktion tuloksista sovittiin, että saamme tietää tilanteen tänään, paitsi jos ilmi tulisi jotain hälyttävää, jolloin minulle oltaisiin soitettu jo illalla.

Lisäksi keskustelimme kohonneen maksa-arvon mysteeristä: maanantain lisälabroissa ei ollut tullut ilmi mitään epänormaalia, joka selittäisi kohonneen maksa-arvon. Lääkärin mukaan kuitenkaan ei vaikuta siltä, että kyseessä olisi raskaushepatoosi, koska silloin myös sappiarvo olisi koholla. Sain ohjeen mennä vielä tänä aamuna labraan, jossa tarkistettaisiin maksa- ja sappiarvot jälleen kerran, ja lisäksi vielä joitain muita kokeita. Lisäksi minulle yritettäisiin saada nopealla aikataululla ylävatsan ultraäänitutkimus, jossa vielä voitaisiin tarkistaa, näkyykö maksassa tai muissa sisäelimissä jotain epänormaalia.

Tulimme kotiin melko helpottuneina. Lääkäri, kätilö ja diabeteshoitaja olivat kaikki olleet tosi mukavia ja antoivat ymmärtää, että kaikki näyttää menevän todella hyvin, vaikka lapsivesipunktion ja maksatutkimusten tuloksia pitäisikin vielä vähän odottaa. Iltapäivällä meillä oli vielä perhevalmennus, jossa käsiteltiin tällä kertaa synnytystä. Läpikäydyt asiat olivat minulle aika lailla ennestään tuttuja, mutta toki oli ihan hyvä käydä vielä kerran läpi synnytyksen vaiheita.

Ja sitten tullaan tähän päivään. Ensinnäkin paasto ennen labrakokeita meni TAAS vähän niin ja näin, kun verensokerit olivat pitkin yötä matalalla ja jouduin hörppimään mehua sekä klo 2 että klo 5 aikaan. No, kävin joka tapauksessa labrassa ja tulin kaupan kautta kotiin. Hetken kotona puuhailtuani puhelin soi: Naistenklinikalta, tietenkin. En ollut uskoa korviani, kun sain tietää että LUUMUN KEUHKOT OVAT JO KYPSÄT! Ja Epo-arvo oli täysin ok. Näin ollen synnytyksen käynnistämisellä ei ole tulenpalavaa kiirettä, koska Luumu siis voi hyvin, mutta toisaalta enää ei ole suurta syytä jäädä pitkään odottelemaankaan, koska Luumu on jo suhteellisen valmis ulkomaailmaa varten:) Niinpä synnytys on nyt suunniteltu käynnistettäväksi ensi keskiviikkona!

Ennen käynnistystä alkuviikosta tehdään toki vielä parit tutkimukset 😀 Maanantaiaamuna käyn taas labrassa ja päivällä Naistenklinikalla KTG-käyrällä. Tiistaiaamuna on ylävatsan ultraäänitutkimus Kirurgisessa sairaalassa. Mutta se tärkein maali, joka nyt häämöttää jo yllättävänkin lähellä, on siis keskiviikko ja klo 11, jolloin menemme Naistenklinikan osastolle 42 ja suunnitelmana on käynnistää synnytys ballongilla. Tästä eteenpäin on siis muut suunnitelmat peruttu! Käynnistyksestä Luumun syntymähetkeen kuluvaa aikaa ei tietenkään vielä tiedetä: se voi olla tunteja tai jopa viikkoja. Joka tapauksessa, aika uskomatonta, että nyt meillä on se jo kauan haikailemani suunnitelma siitä, miten ja milloin synnytys käynnistetään (siis jos maksa- tai muissa tutkimuksissa ei ilmene aihetta toimenpiteisiin jo aiemmin)!

Olen aika innoissani 😀 Asiat ovat ehkä paremmin kuin uskalsin toivoakaan, koska olin siinä käsityksessä, että tässä vaiheessa on vielä aika epätodennäköistä, että sikiön keuhkot ovat kypsät. Toisaalta olen jo alkanut toivoa, että synnytystä alettaisiin käynnistää hyvissä ajoin, jotta sikiön koko ei karkaa käsistä (ja tietenkin, jotta saisimme Luumun jo luoksemme hoivattavaksi ja ihailtavaksi mahdollisimman pian:) Nyt tilanne on siis aivan loistava: käynnistystä ei tarvitse tehdä tilanteessa, jossa olisi todennäköistä, että Luumu enää joutuisi hengityskaappiin tai muuhun supertehohoitoon, ja toisaalta se voidaan kuitenkin tehdä ihan pian! Enää alle viikko!!!