0

7 purkkia verta ja muita tutkimuksia

Viikonlopun aikana ei vointiini tai tilanteeseen muutenkaan tullut mitään muutosta. Vietimme mukavan viikonlopun laittaen kotia kuntoon (nyt täällä vihdoin alkaa näyttää siltä, että suurin osa asioista on paikoillaan:) ja sunnuntaina vanhempani ja isoisäni kävivät kylässä.

Mahaa kutittaa ehkä pari kertaa päivässä, vähän. Aamulla heräsin pitkästä aikaa aikaisin ja lähdin Naistenklinikalle ensin labraan antamaan verinäytteet maksa- ja sappiarvojen tutkimiseksi. Paasto ennen labraan menoa ei taaskaan ihan täysin onnistunut, koska herätessäni klo 6 verensokerini oli 3,0 eli oli pakko juoda lasi mehua. Yön ja aamun aikaiset verensokerit ovat olleetkin viime aikoina selvästi laskussa siitä huolimatta, että olen pikkuhiljaa vähentänyt illan pitkävaikutteista. Raskauden loppuvaiheessa onkin ihan normaalia, että insuliinintarve kääntyy uudestaan laskuun – ärsyttävää vain, että matalat verensokerit vähän hankaloittavat näitä aamuisia labrakäyntejä 🙂

No, joka tapauksessa verikokeen jälkeen söin eväitä ja siirryin äitiyspolille KTG-käyrälle. Kätilöt olivat tänään ihan supermukavia, ehkä osittain perjantaisen aikataulusekaannuksen takia… Ja sykekäyräkin näytti erinomaiselta. Luumu on liikkunutkin viime päivinä ihan samaan malliin kuin aiemminkin, joten siltä osin ei näytä olevan syytä huoleen.

Iltapäivällä Naistenklinikalta soitettiin aamun labratuloksista ja sain tietää, että tämän päivän maksa-arvo (ALAT) on 100, täysin sama kuin perjantaina. Sappiarvo on edelleen normaali. Kätilö kertoi puhelimessa, että kyseessä ei ehkä olekaan raskaushepatoosi, vaan voi olla, että maksa-arvo on ollut koholla jo pidempään ja olisi syytä selvittää, löydetäänkö tälle jotain muuta selitystä. Niinpä minua neuvottiin menemään vielä uudestaan labraan lisäkokeisiin ja mittaamaan myös verenpaine sekä virtsan proteiini, jotta varmistetaan (taas kerran), ettei minulla ole alkavaa raskausmyrkytystä. Kävin siis antamassa terveysaseman labrassa viisi purkkia verta ja mittasin neuvolan puolella verenpaineen sekä virtsan proteiinin, jotka olivat täysin samat kuin viime viikolla (122/81 ja haalea 1+ proteiinissa, joka kuulemma on kuitenkin ihan normaalia loppuraskaudessa). Verikokeiden tuloksista minuun ollaan ilmeisesti huomenna yhteydessä.

Tunnelmani ovat tällä hetkellä ihan hyvät. Vaikka onkin vähän rasittavaa juosta jatkuvasti tutkimuksissa, tiivis seuranta ja perusteelliset selvitykset tuntuvat kuitenkin todella hyvältä. Erityisesti se, että sikiön sykekäyrässä ei näy mitään ongelmaa, rauhoitti mieltä kovasti. Olen jo pakannut sairaalakassinkin valmiiksi ja kotona alkaa olla aika valmista vauvan tuloa ajatellen, joten nyt voin rauhassa katsoa sarjoja netflixistä ja neuloa keskeneräisiä vauvanvaatteita valmiiksi, mukavaa!

0

Jännitystä kerrakseen

Hups, tällä viikolla olen käynyt viiteen otteeseen neuvolassa/terveysasemalla tai Naistenklinikalla! Jonotusaikoineen olen siis viettänyt terveyspalvelujen parissa ihan hyvän määrän aikaa, onneksi en ole enää töissä…

Tiistain ultrasta kerroinkin edellisessä postauksessa. Keskiviikkona oli neuvolan vuoro. Terveydenhoitajan kysyessä erilaisista vaivoista totesin, että turvotusta on ollut nyt selvästi enemmän ja yhtenä päivänä oli päänsärkyäkin. Tuolloin tietenkin googlailin raskausmyrkytyksen oireita ja mielikuvitukseni vei minut jo sairaalahoitoon, kunnes päänsärky loppui aika pian särkylääkkeen otettuani. Neuvolassa mitattu verenpainekin oli täysin ok.

Lisäksi terveydenhoitaja kysyi, onko minulla ollut kutinaa mahassa, käsissä tai jaloissa. Tähänkin vastasin, että mahaa on kyllä välillä kutittanut – minkä olin tietysti googlailemalla tunnistanut mahdolliseksi raskaushepatoosin oireeksi. Yhdessä tuumin mietimme, että tämä tuskin tarkoittaa mitään sen kummempaa, koska kutinaa on ollut vain harvakseltaan eikä häiritsevissä määrin, mutta eihän asian varmistamisesta mitään haittaakaan olisi. Niinpä sain labralähetteet sekä raskausmyrkytyksen että raskaushepatoosin poissulkemiseksi.

Maksa- ja sappiverikokeiden ottaminen ei torstaina onnistunut, koska aamulla verensokerini oli matalalla ja oli siis pakko syödä, näin ollen kokeisiin vaadittava paasto meni pieleen. Kävin kuitenkin labrassa torstaina viemässä virtsanäytteet. Perjantaiaamuna kävin ensin terveysasemalla verikokeissa, joihin tällä kertaa selviydyin syömättä. Puolen päivän maissa oli käynti Naistenklinikalla KTG- eli sikiön sykekäyrässä. Odottelin yli tunnin (hölmö minä…) ennen kuin kävin kysymässä toimistosta, pitääköhän vielä kauan odottaa, ja kävi ilmi, että ajanvaraukseni oli ”hukkunut” jonnekin… Onneksi tämän jälkeen pääsin käyrälle nopeasti ja useampikin kätilö kävi pahoittelemassa heille tapahtunutta mokaa. Sykekäyrä onneksi näytti ihan siltä mitä pitikin.

No, ei tässä vielä kaikki: noin tunnin Naistenklinikalta lähtöni jälkeen puhelimeni soi. Naistenklinikan kätilö soitti ja kertoi, että terveydenhoitaja oli ollut heihin yhteydessä ja kertonut, että verikokeissani maksa-arvo näyttää olevan koholla. Eli mahdollisesti minulla onkin raskaushepatoosi, jonka tärkeimpänä oireena siis on vatsan, käsien ja/tai jalkojen kutina. Tämän takia seurantaa jatketaan nyt vielä tarkemmin: menenkin Naistenklinikalle seuraavan kerran jo maanantaina. Tuolloin otetaan uudet verikokeet maksa- ja sappiarvojen tilanteen tarkistamiseksi ja katsotaan taas myös sykekäyrää. Kätilö neuvoi myös menemään jo viikonlopun aikana päivystykseen, jos kutina pahenee häiritseväksi.

Onneksi kutina on jatkunut edelleen vain silloin tällöin eikä kovin voimakkaana. Terveyskirjasto.fi:n mukaan raskaushepatoosi todetaan noin 1%:lla raskaana olevista naisista, se puhkeaa yleensä 30. raskausviikon jälkeen, eikä sen syytä tunneta. Jostakin syystä raskaushormonit aiheuttavat maksan ylikuormittumista. Yleensä oireena olisi niin voimakasta kutinaa, että se häiritsisi nukkumista – tällaista minulla ei onneksi ole ollut.

Koska raskaushepatoosiin liittyy pieni sikiön kuoleman vaara (riski <1 %), äiti voidaan ottaa synnytyssairaalaan seurantaan, silloin seurataan sikiön vointia sykekäyrällä ja kaikututkimuksilla. Tarvittaessa synnytys käynnistetään 1–2 viikkoa ennen laskettua aikaa, varsinkin jos sappihappojen pitoisuus on korkea. Synnytyksen jälkeen kutina ja muut oireet häviävät nopeasti.

(http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00169)

Vaikka riski on tosi pieni, on se tietenkin taas yksi jännityksen aihe lisää. Onneksi minulla sappihappojen pitoisuus on normaali, ainoastaan maksa-arvo oli koholla, mikä on ilmeisesti näistä kahdesta vähemmän huolestuttava juttu. Olen pystynyt onneksi suhtautumaan tilanteeseen aika rauhallisesti – oireeni ovat todella lievät ja mieltä rauhoittaa sekin, että tilannetta tosiaan tarkkaillaan nyt niin tiiviisti, ettei montaa päivää kerrallaan tarvitse jännittää. Ja nyt joka kerta, kun tunnen Luumun liikkuvan (eli aika usein), tunnen oloni todella helpottuneeksi: elossa ollaan!

Synnytyksen käynnistys, joka myös raskaushepatoosin yhteydessä mainitaan, ei minun tilanteessani toki ole mitään uutta, joten sinänsä asialla ei ehkä ole kovin suurta merkitystä. Paitsi ehkä käynnistyksen ajankohtaa mietittäessä tämä voi olla yksi peruste vähän aikaisemman ajankohdan puolesta? No, ensi viikolla tiedetään aika paljon enemmän, kun tarkkaillaan sekä maksa-arvoja, Luumun kasvua että todennäköisesti myös tehdään lapsivesipunktio.

20150912_203500-1Viime viikon jaksoin vielä ihmeen hyvin ryntäillä ympäri kaupunkia ja laittaa kotia. Tällä viikolla vauhti on jo selvästi hidastunut, lepotaukoja täytyy pitää useammin, jalkojen turvotuksenkin takia kävely ei enää tunnu kovin mukavalta ja muutenkin tunnen oloni hieman ”vaivaiseksi”. Ja onhan tämä maha jo aika iso (kuten kuvasta näkyy)!

Äsken käydessäni shoppailemassa vielä vähän sisustuskangasta ja nappeja, meinasin ostoskeskuksen käytävällä liukastua kurkunpalaan 😀 Onneksi en kaatunut, mutta äkkinäinen liike tasapainon säilyttämiseksi sattui todella paljon alakertaan ja tämän jälkeen kävely metrolta kotiin oli aika tuskallinen…

Suhteellisen helposti menneen alku- ja keskiraskauden jälkeen nyt parin viikon sisällä on siis tullut hieman huolestuttavia uutisia Luumun kasvuvauhdista ja minullekin erilaisia vaivoja. Niiden myötä mielialanikin on ehkä vähän vaihdellut ja välillä mielessä on ollut pelokkaitakin ajatuksia siitä, miten tilanne nyt etenee (googlaillessani päädyin jostain syystä lukemaan tarinan kohtukuolemasta – VIRHE!)… Toisaalta olen kuitenkin pääasiassa rauhallisella mielellä, verensokerit ovat onneksi viime viikkoina pysyneet tosi hyvin tasapainossa, ja kotona on mukava puuhailla. Tärkeimmät hankinnat ja valmistelut alkavat olla jo tehty, mutta vielä on tietysti paljon juttuja, joita olisi hyvä saada pois alta ennen Luumun saapumista.