Aivan hullua ja käsittämätöntä! Tiesin jo edellisiä tekstejä kirjoittaessani, että nyt ollaan taas lähellä niitä hetkiä, kun joko kuukautiset alkaa tai sitten voisi alkaa miettiä raskaustestin tekemistä. Mutta olin ihan varautunut siihen, että seuraava blogiteksti tulisi olemaan teemalla ”näinhän tässä taas kävi, katsotaan sitten kuukauden päästä uudestaan”. No, kun vuotoa ei alkanut kuulua, tein sitten tänään testin. Tulos piti tulla 3 minuutin päästä, mutta plussa tuli näkyviin ihan heti kun katsoin! Luin vielä ohjeet moneen kertaan varmistaakseni, olenko nyt varmasti tulkinnut oikein. HUH, en tiedä olenko ihan vieläkään ymmärtänyt koko asiaa, vaikka muutaman ihmisen kanssa olen jo asiasta puhunutkin.
Monia ajatuksia suhaa päässä tuhatta ja sataa. Innostus, tämä on nyt totta! Ja sitten heti pahimpaan varautuminen, vielä ei voi tietää kuinka pitkälle tämä kantaa. Katsoin heti Duodecimin terveyskirjastosta tietoa keskenmenon riskistä:
”Noin 10–15 % raskauksista päätyy keskenmenoon, yleensä ennen 12. raskausviikon täyttymistä. Lisäksi on ns. biokemiallisia raskauksia, joissa hedelmöitynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti on positiivinen. Vuoto kuitenkin alkaa muutaman päivän myöhässä, mahdollisesti tavallista runsaampana.”
Eli toisin sanoen ei voi vielä ollenkaan tietää, miten tässä käy. Kuitenkin nyt tietysti pääasia on pistää verensokerit vielä tiukempaan syyniin! Viime viikkoina flunssa on heikentänyt tasapainoa jo sinänsä ja vienyt myös voimia niin, että parhaimmasta tarkkuusvaiheesta on tullut lipsuttua… Mutta nyt sitäkin suuremmalla innolla mittaamaan entistä tiheämmin ja säätämään insuliinit vielä tarkemmin!
Ja nyt pitää yrittää saada nukuttua, huomenna sitten soittelemaan hoitopaikkoihin:)