Levoton matkakuume!

Nyt on niin, että TÄNÄÄN ALKOI LOMA! Ja tämä tuntuu tulevan juuri oikeaan kohtaan. Työstressiä ovat nimittäin viime aikoina hieman lisänneet tietyt epävarmuustekijät. Ensinnäkin, olisi toki aivan paras tilanne, jos olisi vakituinen työpaikka, josta jäädä äitiyslomalle rauhallisin mielin tietäen, että töihin voi palata silloin kun haluaa. Itse ajattelen kuitenkin, että tämänhetkinen tilanteemme on paljon vakaampi ja turvallisempi kuin monilla muilla ensisynnyttäjillä, emmekä halunneet turhaan jäädä odottamaan ”täydellistä elämäntilannetta”.

Sain viikko sitten tietää, että nykyinen työsuhteeni loppuu huhtikuun lopussa, kun sijaistamani henkilö palaa töihin, vaikka aiemmin näytti todennäköiseltä, että sijaisuus jatkuisi jonkin verran pidempään. Juuri viikko sitten olin myös työhaastattelussa uutta työtä varten. Onneksi sain eilen tietää, että vaikka (kuten olin olettanutkin) en saanut hakemaani vakituista työpaikkaa, työhaastattelu oli mennyt sen verran hyvin, että pääsen tekemään jotakin sijaisuutta tähän uuteen paikkaan. Toki ehdin jo välissä miettiä, että ei ehkä olisi ollut huono vaihtoehto olla työttömänäkin muutaman kuukauden verran ennen äitiyslomaa… Mutta on varmasti hyvä ajatellen sekä taloudellista tilannettamme että työllistymistäni äitiysloman jälkeen, että minulla on töitä vielä ennen äitiyslomaakin. Odotan kyllä jo hieman nolona sitä hetkeä, kun minun täytyy kertoa uudelle esimiehelleni, että olen jäämässä äitiyslomalle, vaikka olen vasta aloittanut uudessa työssä…:D

No joo, mutta juuri nyt pääasiallisesti mielessä on kuitenkin huomenna alkava matka! Vaikka olemme mielestäni aloittaneet matkavalmistelut hyvissä ajoin, on valmisteluita silti riittänyt aika paljon vielä tälle viikolle: olen käynyt ostamassa matkalle tarvittavia juttuja (kuten lentosukkia ja Suomen lipun tuliaisiksi), pessyt pyykkiä, kasannut yhteen tärkeitä papereita…

Minun on pitänyt tarkasti miettiä, miten jaan hommat eri päiville, koska olen selvästi normaalia väsyneempi. Jos lähden esim. töiden jälkeen keskustaan, olen kotiin tullessani aivan poikki. Olen myös yrittänyt kääntää unirytmiä hieman myöhäisemmäksi, ettei aikaero iskisi aivan niin pahasti – tämäkin on osoittautunut melko haastavaksi, kun väsymys meinaa vaan tulla niin voimakkaasti päälle jo klo 21 maissa. Muista raskausoireista olen huomannut, että kuten kai keskimäärin näillä kohtaa raskautta tapahtuu, pahoinvointi on selvästi alkanut vähenemään. Aamupalani ovat alkaneet palautua lähemmäs sitä, mitä ne olivat ennen raskautta – tosin aamukahvia en yleensä enää juo.

En tiedä, johtuuko matkakuumeesta vai mistä, mutta verensokereissani tuntuu taas olevan hieman enemmän heilahtelua sekä matalaan että korkeaan kuin vielä esim. kuukausi sitten. Luulen, että tähän vaikuttaa sekä matkan herättämä jännitys sinänsä, että oma tarkkuuteni: kun ajatukset ovat enemmän matkavalmisteluissa, tulee esimerkiksi mitattua verensokeria harvemmin ja mietittyä insuliinimäärät hieman vähemmän tarkasti. Viime päivinä olen mitannut n.8-10 kertaa päivässä, mikä on hieman vähemmän kuin vielä kuukausi sitten (silloin mittasin ehkä 10-12 krt/pv), mutta edelleen ihan ok määrä. Matkalla täytyy kyllä yrittää mitata mahdollisimman usein, koska uusi ympäristö ja aikaero varmasti sekoittavat verensokereita vielä entisestään.

Blogin kirjoittamisen jätän matkan ajaksi tauolle. Seuraava kirjoitukseni tulee siis todennäköisesti kertomaan ekasta ultraäänitutkimuksesta, jännittävää! Onneksi on jotain odotettavaa myös kotona, niin että matkalta on kiva tulla takaisinkin:)

Kahden sentin Luumu

Raskausviikko 9

Alkion paino: 0,5 g

Alkion pituus: 15 – 22 mm

Nyt lapsi saa selvästi enemmän ihmisen näköä, vaikka se onkin vain mansikan kokoinen. Lapsi ei enää ole käpertyneenä, vaan on alkanut suoristua. Nyt myös niska on näkyvissä.

Pää on edelleen suhteellisen iso verrattuna muuhun vartaloon. Aivot kasvavat nopeasti, ja hormonien tuotantoa säätelevä aivolisäke on alkanut kehittyä.

Henki- ja ruokatorvet alkavat kehittyä ja keuhkot kehittyvät. Myös suolisto alkaa kasvaa. Nyt lapsen maksa tuottaa verisoluja, ja näin ollen ruskuaispussia ei enää tarvita ja se surkastuu pois.

Yläraajat, eli käsivarret ja kädet, kasvavat nopeammin kuin alaraajat, eli sääret ja jalat. Nyt lapsen kivekset tai munasarjat alkavat muodostua. Tässä vaiheessa lapsella on kaksi paria munuaisia, joista yhdestä parista kehittyvät pojan kivekset ja toisesta tytön munasarjat.

Lapsen silmäluomet kehittyvät, korvat ovat näkyvissä, ja nenässä saattaa jo näkyä sieraimet. Lapsen kuuloaisti kehittyy aisteista ensimmäisenä, ja lapsi pystyy kuulemaan jo paljon ennen syntymäänsä.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-9)

8 viikkoa raskautta on siis jo takana. Ja aika lailla kuukausi siitä, kun tikkuun tuli plussa. Aika on mennyt toisaalta aivan matelevan hitaasti, toisaalta taas nopeasti. Edelleen odotan kärsimättömänä ultraäänitutkimusta ja sitä, että maha alkaa kasvaa. Kuitenkin tavallaan aika on kuitenkin suhahtanut vauhdilla – ehkä ajan kulua on auttanut se, että tuleva matka vie myös paljon ajatuksia. Onneksi tilasin matkavakuutukset hyvissä ajoin, koska tietenkin (joko oman tai sitten vakuutusyhtiön järjestelmän möhläyksen takia) saimme postissa kaksi vakuutuskorttia mieheni nimellä…:D No, onneksi minullekin pitäisi olla kortti nyt tulossa.

Tällä viikolla raskaushormonit (HCG-hormonit) kipuavat ennätystasolle. Onneksi taso kuitenkin laskee pian! Tämä viikko voi ikävä kyllä osoittautua hyvin rankaksi pahoinvointeineen ja mielialan vaihteluineen.

(http://www.libero.fi/Sinun-vaiheesi/Raskaana/Raskausviikko-9/)

Toistaiseksi vieläkään minuun ei ole iskenyt mikään älyttömän karsea pahoinvointi. Etovaa oloa on lähes joka aamu ja aamupäivä, mutta se ei millään tavalla ole estänyt normaalia elämänmenoa. Ja jos jo ensi viikosta lähtien raskaushormonin määrä alkaa vähentyä, voi siis jo nyt sanoa, että pahoinvoinnin osalta olen päässyt helpolla! Ennen raskautta pelkäsin, että pahoinvointi voisi pahimmillaan saada myös verensokerit sekaisin, jos olisi vaikea syödä normaaleja määriä. Tätä ongelmaa minulla ei toistaiseksi ole onneksi ollut.

Nettikeskusteluista olen huomannut, että monilla paikkakunnilla diabeetikkoäidit pääsevät automaattisesti kunnalliseen varhaisultraan eli ilmeisesti jo noin raskausviikolla 6 tehtävään ultraäänitutkimukseen. Helsingissä tämä on kuitenkin varsin harvinaista, varhaisultraan pääsee käsittääkseni vain, jos on käynyt lapsettomuushoidoissa tai raskaudessa on muuten jotain ”epäselvää”. Ja sitten on tietysti mahdollisuus, että menee yksityiselle varhaisultraan itse maksaen. Näinkin ilmeisesti suhteellisen moni tekee (tai ainakin suhteellisen iso osa nettikeskustelijoista?). Hinnat näyttävät pyörivän n. 100-200 euron välillä yksityisen puolen tutkimuksissa. Me kuitenkin päätimme odottaa kunnallisia tutkimuksia, koska vaikka olisi toki kiva jo nähdä pikkuinen ja varmistua siitä, että kaikki on kunnossa, en kuitenkaan koe tätä niin isoksi tarpeeksi, että se olisi hintansa väärti. Joka tapauksessa tähän vaiheeseen kuuluu epävarmuus ja se on vain kestettävä…

Iloa ja valoa

Ihanaa, että aurinko paistaa. Iloinen uutinen oli myös se, että hba1c eli pitkäaikaisverensokeriarvoni on edelleen sama kuin viime mittauksella, 6,5 %. Äitiyspoliklinikan hoitaja, jolta tämän tiedon sain, totesi tämän olevan todella hyvä arvo, ja kai se on uskottava 🙂

Tällä viikolla on tuntunut hieman hankalalta tasapainotella laskevan insuliinintarpeen kanssa – erityisesti aamun pitkävaikutteista vähensin jossain vaiheessa liikaakin ja verensokerit olivat joinakin päivinä jatkuvasti kympin hujakoilla. Yöksi pistän nyt vain 5 yksikköä Levemiriä (raskautta edeltävä annokseni on ollut 8-9). Päiväksi pistin tällä viikolla vähimmillään 11 yksikköä (ennen raskautta pistin arkipäivinä 14), mutta nyt olen palannut 12 yksikköön. Yritän seurailla tiiviisti, onko insuliinintarve edelleen hitaasti vähenemässä, vai voinko jonkin aikaa pysyä näissä määrissä.

Niiden kauan odotettujen raskausoireiden suhteen tilanne on tällä viikolla ollut varsin hyvä – melkein joka aamu ja usein vielä aamupäivälläkin on hieman etova olo, ja aamiaiseksi olen pääasiassa voinut syödä vain jugurttia tai puuroa. Kuitenkaan pahoinvointi ei ole suuremmin häirinnyt töissä oloa enkä vieläkään ole kertaakaan oksentanut. Aamupahoinvointi on myös luonnollisella tavalla vähentänyt kahvinjuontiani, sitä kun ei aamulla tee lainkaan mieli.

Kevään tulo tuntuu toisaalta todella piristävältä ja olen ollut paljon liikkeellä. Toisaalta huomaan kyllä, että olen iltaisin ja aamuisinkin selvästi väsyneempi kuin normaalisti. Toisaalta on hyväkin asia, että menojen jälkeen voimat ovat illalla lopussa, koska näin saan mentyä aikaisin nukkumaan…

Jännittävää odotusta liittyy tällä hetkellä paljon myöskin parin viikon päästä tulevaan matkaan. Käytännön järjestelyt pitäisi nyt olla varsin hyvin hoidossa. Toki matkaan liittyy pientä pelkoa siitä, että raskauden suhteen tapahtuisi jokin yllättävä käänne – mistä löydän oikean hoitopaikan ja osataanko minua ja pientä Luumua siellä hoitaa yhtä hyvin kuin kotikaupungissa. Kuitenkin olen varsin luottavainen sen suhteen, että mitään kummempaa ei todennäköisesti tapahdu, ja aina kaikesta selvitään. Enemmänkin olen alkanut jännittää, miten minulta onnistuu aikaeroon tottuminen ja miten ylipäätään jaksan olla liikkeellä. Onneksi meillä ei ole mitään minuuttiaikataulua ja myöskään miehelläni ei ole mitään sitä vastaan, että välillä otetaan myös ihan rennosti – lomalla kun ollaan…

Vielä kaksi viikkoa töitä ja sitten lähdetään matkaan! Ja ekaan neuvolakäyntiin on enää reilu viikko, jee 🙂

Raskausoireita, vihdoinkin – ja ärsyttävä hypoglykemia

Parina päivänä tällä viikolla olen ollut iltaisin todella viluinen. Villasukista ja fleecepaidasta huolimatta on ollut kylmä ja nukkumaan mennessä olen kaivannut tuplapeittoa villasukkien lisäksi. Minulla ei kuitenkaan ole ollut flunssainen olo ja palelu on omituisesti vaihdellut voimistuen iltaisin.

Vasta muutaman päivän palelun jälkeen tajusin miettiä, että voisikohan tämä outo ilmiö liittyä raskauteen? Bingo! Tietysti sekin on yhtenä asiana niissä monissa listoissa mahdollisista raskausoireista, joita olen lukenutkin. Jostain syystä kuitenkaan asia ei ole jäänyt mieleen, vaan olen jäänyt tarkkailemaan ja odottelemaan lähinnä vain pahoinvointia ja väsymystä. Yhtenä näistä paleluilloista olin toki myös todella väsynyt, töiden jälkeen ei jaksanut tehdä oikein mitään ja meninkin todella aikaisin nukkumaan.

Lisäksi eilisaamuna minulla oli ensimmäistä kertaa ihan selvää aamupahoinvointia. Vieläkään oksennus ei ollut lähellä, mutta aamupalatoimia aloittaessani huomasin, että nyt pitääkin istua alas ja miettiä todella tarkasti, mitä pystyn saamaan kurkusta alas. Ajatuskin juustoleivästä, joka normaalisti on herkkuaamiaiseni, tuntui mahdottomalta. Otin jääkaapista jugurttipurkin, aloin valuttaa siitä lautaselle vähän kerrallan ja söin hitaasti. Näin sain lopulta syötyä ihan normaalimäärän hiilihydraatteja ja helpottuneena pistin myös pikainsuliinin heti syötyäni (normaalistihan pistän aina ennen syömistä, mutta tällä kertaa halusin ensin varmistaa, että todella pystyn syömään).

Olin toisaalta iloinen, koska kuten kerroin jo aiemmin, raskausoireiden puuttuminen on tietyllä tavalla tehnyt olon epävarmaksi ja epätodelliseksi. Toisaalta pelkäsin tietysti, alkaako tästä sitten yökötysviikot eli alkaako pahoinvointi päivä päivältä pahentua. Onneksi kuitenkin tänä aamuna oli taas ihan hyvä olo ja söin hyvällä ruokahalulla herkkuleipäni!

Verensokerini ovat, juuri niin kuin äitiyspoliklinikan diabeteshoitaja viikon alussa ennusti, kääntyneet selvästi laskusuuntaan ja näin ollen olenkin parina iltana ja aamuna pistänyt vähemmän pitkävaikutteista. Ajoittain olen ehkä liikaakin vähentänyt myös lyhytvaikutteisia ja sokerit ovat välillä käyneet myös hieman yläkantissa.

Mutta eilisiltana minulle tuli ensimmäinen todella ”tiukassa oleva” hypoglykemia: iltapalan jälkeinen verensokeri oli 2,4. Aloin syömään jugurttia ja tattarihiutaleita, söin samaan syssyyn kaksi annosta. Olo tuntui vielä hetken istuskelun jälkeenkin heikolta, mittasin sokerin, ja se oli 3,0. Söin siis vielä kolmannen annoksen jugurttia ennen kuin olo vähän helpottui ja uskalsin käydä nukkumaan. Söin siis yhteensä 50-60 g hiilihydraatteja saadakseni verensokerin nousemaan normaalitasolle, kun yleensä tähän riittää minulla 15-20 g.

Alkuyöstä mitatessa vs oli 7,0 eli ihan ok, mutta klo 1 aikaan se olikin pompannut ylös: mittari näytti 15,3. Ärsytti todella paljon – tämä tietysti oli ns. reaktiivinen korkea eli seurausta illan hypoglykemiasta. Syytin itseäni siitä, että olin päästänyt verensokerin niin alas. Korjausinsuliinin avulla pääsin kuitenkin aamuun mennessä taas ihan hyvään verensokeriarvoon 7,4.

Eihän tämäkään onneksi maailmaa kaada. Nyt pitää vain olla erityisesti liikunnan jälkeisinä iltoina erityisen tarkka siitä, ettei vs pääsisi putoamaan alle neljän eikä varsinkaan alle kolmen!

Seesaminsiemen mahassa, puhelin kourassa

Lapsesi on nyt noin seesaminsiemenen kokoinen, mutta jo nyt sille on hahmottunut keho ja pää. Jo nyt lapsen sydämen kehitys alkaa. Sydän alkaa lyödä, kun hedelmöittymisestä on kulunut noin 22 päivää.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-5)

Vaikka tiistain raskaustestituloksen jälkeinen tunnekuohu oli aikamoinen, elämä on kuitenkin jatkunut aika lailla normaaleissa uomissaan. Olen saanut nukuttua hyvin ja töissä hommat rullaavat entisellä painollaan. Tosin viime päivien työntekoa ovat hieman häirinneet toistuvat epäonnistuneet yritykseni saada yhteys neuvolaan, jotta voisin varata sinne ensikäyntiajan. Neuvolassa on todella kätevä takaisinsoittosysteemi, eli kun siellä ei ehditä vastata, he soittavat myöhemmin takaisin. Keskiviikkopäivä menikin sitten hyvin tehokkaasti ristiin soitellessa. Minä yritin soittaa neuvolaan, sieltä soitettiin takaisin samaan aikaan kun olin puhumassa diabeteshoitopaikkaani, josta tehdään lähete Naistenklinikalle. Minä soitin takaisin neuvolaan, sieltä soitettiin takaisin silloin kun en töiden takia voinut vastata. Ja sama kaava jatkui koko päivän.

Onneksi sain Naistenklinikan äitiyspoliklinikalle heti ensimmäisellä yrityksellä yhteyden. Sieltä vastasi todella mukava diabeteshoitaja, joka onnitteli raskaudesta ja lupasi lähettää sähköpostiini verensokeriseurantataulukon, jonka avulla sitten siellä voidaan nopeasti neuvoa, jos tasapainossa on ongelmia. Hoitaja kertasi vielä senkin, miten raskaus alkuvaiheessa yleensä vaikuttaa verensokeriin: aivan aluksi verensokerit nousevat eli pitkävaikutteista insuliinia tarvitaan lisää (tämän olen jo huomannutkin) ja hieman myöhemmin, sikiön alkaessa varsinaisesti kasvaa, insuliinintarve laskee – tämä voi kuulemma tapahtua hyvin nopeastikin.

Neuvolaankin sain lopulta tänään iltapäivällä yhteyden ja sain ensikäyntiajan reilun kuukauden päähän (raskausviikolle 10). Taas yksi konkreettinen asia lisää, kun sai kirjoittaa ajan kalenteriin. Naistenklinikalle toivottavasti saamme ajan jo vähän aiemmin, kunhan saavat lähetteeni käsiteltyä.

Vointini on siis suunnilleen samanlainen kuin ennenkin, olen pitkälti pystynyt pysymään rauhallisena, mitä nyt eilen työpaikan aamupalaverissa ehkä olin vähän normaalia hilpeämpi 🙂 Verensokerit ovat välillä käyneet turhan korkealla, mutta lisättyäni insuliiniannoksia nyt taas pysyvät ehkä paremmin kurissa. Aamuisin olen ollut huomaavinani pientä pahoinvointia niin, että aamupalan syöminen ei ole ihan niin mukavaa kuin yleensä. Olo ei kuitenkaan ole lähelläkään varsinaista oksetusta ja saattaa olla, että kuvittelen koko jutun, sen verran herkästi tässä nyt tulkitsee kaikkia tuntemuksia.

Aina välilllä sitä tulee sellainen olo, että haluaisi kertoa jo raskaudesta useammille, ja sitten taas toisaalta miettii, onko se vielä liian aikaista. Tähän mennessä olemme kertoneet siis kummankin perheelle (ja muutamalle muullekin tieto on sitä kautta vuotanut:). Jos joku lukijoista on ollut vastaavassa tilanteessa, olisi kiva kuulla missä vaiheessa olette kertoneet ystäville raskaudesta? Ja missä vaiheessa sitten kaukaisemmille kavereille? Entä pomolle?