Kahden sentin Luumu

Raskausviikko 9

Alkion paino: 0,5 g

Alkion pituus: 15 – 22 mm

Nyt lapsi saa selvästi enemmän ihmisen näköä, vaikka se onkin vain mansikan kokoinen. Lapsi ei enää ole käpertyneenä, vaan on alkanut suoristua. Nyt myös niska on näkyvissä.

Pää on edelleen suhteellisen iso verrattuna muuhun vartaloon. Aivot kasvavat nopeasti, ja hormonien tuotantoa säätelevä aivolisäke on alkanut kehittyä.

Henki- ja ruokatorvet alkavat kehittyä ja keuhkot kehittyvät. Myös suolisto alkaa kasvaa. Nyt lapsen maksa tuottaa verisoluja, ja näin ollen ruskuaispussia ei enää tarvita ja se surkastuu pois.

Yläraajat, eli käsivarret ja kädet, kasvavat nopeammin kuin alaraajat, eli sääret ja jalat. Nyt lapsen kivekset tai munasarjat alkavat muodostua. Tässä vaiheessa lapsella on kaksi paria munuaisia, joista yhdestä parista kehittyvät pojan kivekset ja toisesta tytön munasarjat.

Lapsen silmäluomet kehittyvät, korvat ovat näkyvissä, ja nenässä saattaa jo näkyä sieraimet. Lapsen kuuloaisti kehittyy aisteista ensimmäisenä, ja lapsi pystyy kuulemaan jo paljon ennen syntymäänsä.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-9)

8 viikkoa raskautta on siis jo takana. Ja aika lailla kuukausi siitä, kun tikkuun tuli plussa. Aika on mennyt toisaalta aivan matelevan hitaasti, toisaalta taas nopeasti. Edelleen odotan kärsimättömänä ultraäänitutkimusta ja sitä, että maha alkaa kasvaa. Kuitenkin tavallaan aika on kuitenkin suhahtanut vauhdilla – ehkä ajan kulua on auttanut se, että tuleva matka vie myös paljon ajatuksia. Onneksi tilasin matkavakuutukset hyvissä ajoin, koska tietenkin (joko oman tai sitten vakuutusyhtiön järjestelmän möhläyksen takia) saimme postissa kaksi vakuutuskorttia mieheni nimellä…:D No, onneksi minullekin pitäisi olla kortti nyt tulossa.

Tällä viikolla raskaushormonit (HCG-hormonit) kipuavat ennätystasolle. Onneksi taso kuitenkin laskee pian! Tämä viikko voi ikävä kyllä osoittautua hyvin rankaksi pahoinvointeineen ja mielialan vaihteluineen.

(http://www.libero.fi/Sinun-vaiheesi/Raskaana/Raskausviikko-9/)

Toistaiseksi vieläkään minuun ei ole iskenyt mikään älyttömän karsea pahoinvointi. Etovaa oloa on lähes joka aamu ja aamupäivä, mutta se ei millään tavalla ole estänyt normaalia elämänmenoa. Ja jos jo ensi viikosta lähtien raskaushormonin määrä alkaa vähentyä, voi siis jo nyt sanoa, että pahoinvoinnin osalta olen päässyt helpolla! Ennen raskautta pelkäsin, että pahoinvointi voisi pahimmillaan saada myös verensokerit sekaisin, jos olisi vaikea syödä normaaleja määriä. Tätä ongelmaa minulla ei toistaiseksi ole onneksi ollut.

Nettikeskusteluista olen huomannut, että monilla paikkakunnilla diabeetikkoäidit pääsevät automaattisesti kunnalliseen varhaisultraan eli ilmeisesti jo noin raskausviikolla 6 tehtävään ultraäänitutkimukseen. Helsingissä tämä on kuitenkin varsin harvinaista, varhaisultraan pääsee käsittääkseni vain, jos on käynyt lapsettomuushoidoissa tai raskaudessa on muuten jotain ”epäselvää”. Ja sitten on tietysti mahdollisuus, että menee yksityiselle varhaisultraan itse maksaen. Näinkin ilmeisesti suhteellisen moni tekee (tai ainakin suhteellisen iso osa nettikeskustelijoista?). Hinnat näyttävät pyörivän n. 100-200 euron välillä yksityisen puolen tutkimuksissa. Me kuitenkin päätimme odottaa kunnallisia tutkimuksia, koska vaikka olisi toki kiva jo nähdä pikkuinen ja varmistua siitä, että kaikki on kunnossa, en kuitenkaan koe tätä niin isoksi tarpeeksi, että se olisi hintansa väärti. Joka tapauksessa tähän vaiheeseen kuuluu epävarmuus ja se on vain kestettävä…

5 viikkoa vanha – ja kohta se jo matkustaa

Raskausviikko 8

8 raskausviikolla alkio on viiden viikon ikäinen ja alkion sydän lyö noin 140-160 kertaa minuutissa. Äidin tunnetilat välittyvät alkiolle. Alkion aivot ovat vasta ohut solukerros, joka näkyy ultraäänessä mustana kohtana. Alkion pää ja sydän ovat suuria suhteessa muuhun vartaloon. Tällä viikolla alkio on noin 9-14 mm pituinen. Alkion sydämen äänien kuuntelu onnistuu yleensä ensimmäisen kerran 8 raskausviikolla.

Alkion kasvojen piirteiden muodostuminen on alkanut. Silmät ovat vielä kaukana toisistaan, ja silmäluomet ovat alkaneet kehittyä. Alkiolle on muodostunut pienet jalat ja kädet. Pää on suhteellisesti iso verrattuna muuhun vartaloon. Odottava äiti kärsii pahoinvoinnista. Monesti pahoinvointi on pahimmillaan aamulla, mutta pahoinvointia voi olla koko päivän.

Odottava äiti on usein herkkä ulkoisille ärsykkeille. Mielialan vaihtelu on myös yleistä, ja mieliala voi muuttua hyvinkin nopeasti. Kohdun kasvu aiheuttaa lihasten venymistä, joka saattaa tuntua pistävänä kipuna vatsassa, joka ei ole vaarallista vaikka siltä saattaa tuntua. Kipu saattaa muistuttaa osittain kuukautiskipuja. Jos kivun yhteydessa on verenvuotoa on suositeltava ottaa yhteyttä lääkäriin.

(http://raskausviikot.fi/raskausviikko-8/)

Jep, eli Luumu jatkaa kasvamistaan ja me jatkamme odottelua – neuvolakäyntiin on vielä 2 viikkoa. Ilmeisesti nyt voisi jo olla mahdollista kuulla alkion sydänäänet, ja nettipalstojen mukaan monet ostavat ns. koti-dopplerin, jolla pikku sydämen pumputusta voi kuunnella. Toisaalta kuitenkin monilla sydänäänet kuuluvat vasta vähän myöhemmin, joten ehkä kuitenkin odotamme neuvolakäyntiä, niin ei tarvitse turhaan hätäillä, jos ääntä ei saakaan vielä kuuluviin.

Ihmeempiä mahakipuja minulla ei ole ollut, mutta saattaa olla, että nyt mahani on jo vähän turvonneempi. Mielialan vaihtelua, tai ainakin joidenkin tunteiden kokemista normaalia voimakkaampana on ehkä joitakin kertoja ollut. Selkein esimerkki on eiliseltä: olin joogatunnilla, jossa kuunneltiin ja tehtiin eräänlaista koreografiaa biisin tahtiin, jossa laulettiin mm. ”I am beautiful, I am bountiful, I am bliss”… Normaalisti olisin suhtautunut tähän vähän niin, että nyt menee vähän liian korniksi, mutta eilen jouduin oikeasti pidättelemään kyyneliä, olin jotenkin niin liikuttunut 😀

Viikonloppuna tein valmisteluita 3 viikon päässä siintävää Pohjois-Amerikan matkaamme varten, hankin mm. matkavakuutukset. Yritin löytää eri vakuutusyhtiöiden matkavakuutuksista tietoja siitä, korvaavatko ne matkan aikana mahdollisesti tapahtuvia raskauskomplikaatioita, joiden takia voisi joutua vaikka sairaalaan. Kovin monesta paikasta en löytänyt selkeää tietoa tästä. Lopulta kuitenkin löysin erään vakuutusyhtiön sivuilta tämän tekstinpätkän:

Matkavakuutus ei yleensä kata raskaudesta aiheutuvia kuluja. Poikkeuksena tästä ovat ennen raskausviikkoa 29 syntyneet, raskaudentilasta aiheutuneet ensiapuluonteiset hoitokulut enintään yhden viikon ajalta.

Muut raskauden aiheuttamat kulut eivät ole vakuutuksesta korvattavia.

Ensiapua tarvitaan raskaudentilan vuoksi esimerkiksi silloin, jos äidille tulee matkan aikana äkillinen, kova verenvuoto. Mikäli tämä tapahtuu ennen raskausviikkoa 29, ovat tästä syntyneet sairaalakulut vakuutuksesta korvattavia enintään viikon ajalta.

Tämä kuulostaa ihan riittävältä vakuutusturvalta tässä vaiheessa. En ole varma, ovatko nämä ehdot voimassa muillakin yhtiöillä, mutta koska muut eivät olleet selkeästi asiaa ilmoittaneet, päätin ottaa juuri tämän yhtiön vakuutuksen. Onneksi matkallamme ei olla vielä lähelläkään raskausviikkoa 29 – ja tietysti toivotaan, että mitään hankaluuksia ei tule.

Suunnilleen viime viikon aikana olemme pikkuhiljaa alkaneet kertoa ystäville raskaudesta. Monet odottavat äidithän odottavat, että ensimmäinen kolmannes raskaudesta on ohi, ennen kuin kertovat juuri kenellekään. Itse olen niin huono pitämään omia salaisuuksiani, ja asia pyörii päässä niin jatkuvasti, että on ollut pakko alkaa päästellä asiaa ulos muuallakin kuin täällä blogissa ja kotiseinien sisällä. On ollut todella hauskaa kuulla ystävien ilahtuneita reaktioita. Se on niin hauskaa, että tuntuu että haluan pitkittää tätä kertomisvaihetta mahdollisimman pitkään kertomalla vain yhdelle kaverille kerrallaan isompien porukoiden sijaan 🙂

Tänään oli jotenkin erityisen vaikea päivä yrittää keskittyä töihin, kun mielessä pyörii sekä mahassa kasvava viisiviikkoinen että tuleva jännittävä matka. Käytinkin työaikaa tehokkaasti mm. facebookissa pyörimiseen… mutta onneksi tänään siitä oli todella jotakin hyötyä: löysin nimittäin fb-ryhmän nimeltä ”Ykköstyypin Diabetes Raskaus/Äitiys”. Jee! Nyt on diabetesliiton keskustelupalstan lisäksi vielä toinenkin paikka, missä jutella kohtalontovereiden kanssa.

Odottavan aika on pitkä

Äitiyspoliklinikalta tuli kirje lopulta viime viikon perjantaina. Aika ei kuitenkaan sopinut puolisolleni, joten soitin eilen äitiyspolille, vaihdoin aikaa ja kyselin muutenkin epäselväksi jääneitä asioita. Ensimmäinen käyntiaika Naistenklinikalle on 10.4. eli laskujeni mukaan raskausviikolla 12. Diabeteshoitaja kertoi, että silloin on sekä hoitajan että lääkärin tapaaminen ja ensimmäinen ultraäänitutkimus. Näin olin olettanutkin, mutta oli hienoa silti saada varmistus, että silloin (jos kaikki nyt menee hyvin) saamme ensimmäisen näköhavainnon pienokaisesta!

Tuntuu kuitenkin, että käyntiin on vielä ihan liian pitkä aika. Olin jotenkin olettanut, että ensimmäinen käynti äitiyspolilla olisi jopa ennen neuvolakäyntiä (johon on vielä 3 viikkoa), mutta ei… Tietenkin ymmärrän, että raskaudessa on enemmän ”näkyvää” seurattavaa vasta myöhemmissä vaiheissa, mutta silti tuntuu jotenkin oudolta vain odotella ja yksin mittailla sokereita ensimmäiset kuukaudet.

No, tietenkään en nytkään ole ihan yksin sokereideni kanssa, vaan äitiyspolin hoitajat auttavat puhelimitse ja sähköpostitse ja ensi viikolla käyn labrassa mittauttamassa Hba1c:n. Lähetin parin viime viikon verensokeritaulukot sähköpostilla ja hoitaja kommentoi puhelimessa, että näyttää pääosin ihan hyvältä, vaikka heittelyä molempiin suuntiin onkin. Hoitaja kertoi, että todennäköisesti pian alkaa se vaihe, että verensokerit alkavat olla enemmän matalalla eli insuliinintarve alkaa laskea. Saapa nähdä!

Hieman jännitystä ensimmäiseen äitiyspolikäyntiin tuo myös se, että tulemme pääsiäislomamatkalta New Yorkista kotiin vasta edellisenä päivänä, todennäköisesti siis aikamoinen jet lag päällä – veikkaan jo etukäteen, että tunnemyllerrys voi olla aikamoinen, kun väsyneenä ja pää pyörällä menemme ”tapaamaan Luumua”!

Millimetri päivässä

Taitaa olla taas aika jo perinteeksi muodostuneen raskausviikko-päivityksen:) Eli seitsemättä viikkoa mennään.

Vauva kasvaa millimetrin päivässä

Alkion pituus raskausviikolla 7 on  4 – 8 mm

Tämän viikon aikana lapsi kasvaa huimaa vauhtia, noin millimetrin päivässä. Viikon loppupuolella lapsi on herneen kokoinen.

Silmät ja korvat alkavat muodostua. Solut, joista myöhemmin kehittyy aivot, kehittyvät edelleen, ja hermosolujen välille muodostuu koko ajan uusia yhteyksiä. Myös sisäelinten paikoille etsityy soluja, joista myöhemmin kehittyvät muun muassa maksa, mahalaukku ja haima.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-7)

Tyyppi siis kasvaa vauhdilla ja joillakin äideillä voi jo mahakin olla eri näköinen:

Seitsemäs raskausviikko ei vielä tuo sen suurempia muutoksia ulkoiseen olemukseesi, mutta olosi voi olla jo hyvin raskas ja turvonnut. Joillakin naisilla alkaa jo näkyä pienenpieni vatsakumpu. Vauva on kuitenkin vielä aivan liian pieni aiheuttaakseen tämän vatsakummun, joten kyse on enemmänkin raskausturvotuksesta. Suosikkifarkut eivät kuitenkaan enää välttämättä istu yhtä hyvin, joten kaapista on hyvä alkaa kaivamaan mukavampia lököilyasusteita. Tästä syystä raskausviikko seitsemän on monille sitä aikaa, kun aletaan kartoittamaan odotusajan vaatekaappia.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-7/)

Vaatteiden ympärillä on kieltämättä viime päivinä pyörinyt ajatuksia, mutta ei vielä niinkään omien vaatteideni, vaan vauvan:) Kävin viikonloppuna ihanassa lankakaupassa, josta sain pehmeitä alpakkalankoja tuleviin vauvanvaateprojekteihin. Kotiin päästyäni selailin käsityölehtiä ja suunnittelin jo monta nuttua ja haalaria, jotka on ”ihan pakko” neuloa tai ommella. Kuten tavallista minulle, aloitettuna on jo kolme vaatetta ennen kuin ensimmäinenkään on tullut valmiiksi. No, onhan tässä vielä monta kuukautta aikaa!

Omaa vaatekaappiani en tosiaan vielä ole suuremmin miettinyt – vanhat vaatteet eivät vielä kiristä, pikemminkin päinvastoin, kun syksyn aikana laihduin muutaman kilon eikä painonnousua tai turvotusta ole vielä tullut. Odotan kovasti sitä aikaa, kun maha alkaa todella kasvaa. (Näkyvästi) raskaana olevat naiset ovat niin kauniita!

Nyt tulevasta vauvasta puhuminen alkaa sujua jo rennommin, kun vielä viikko sitten tuntui, että koko asian ääneen sanominen toi ”perhoset vatsaan”… Puolisoni juttelee usein vauvalle mahan läpi ja olemme alkaneet todella kutsua maha-asukkia Luumuksi – vaikka nimi on hassu, tuo se silti jotenkin todellisemmaksi sitä, että on oikeasti olemassa tämä uusi olento, joka ei ole vain minun ruumiini osa ja jolla on joskus ihan oikea oma nimi.

Viikonloppuna olimme puolisoni kanssa vanhempieni luona käymässä ja vietimme todella rennot ja mukavat pari päivää. Oli mukava kuulla hieman omien vanhempieni muistoja minun ja sisarusteni odotusajasta. Lähdettyämme kotiin puolisoni totesi jopa ihmettelevänsä, kuinka rennosti vanhempani tuntuvat suhtautuvan raskauteeni, eivätkä ole ainakaan näkyvästi yhtään huolissaan. Itse en ollut edes ajatellut asiaa, ja mietittyäni hetken, taidan ymmärtää yhä paremmin, miten iloinen olen vanhemmista, joilta olen oppinut rauhoittamaan itseni vaikeissakin tilanteissa ja luottamaan siihen, että asiat kyllä järjestyvät.

Tänään sain vihdoinkin haettua kirjastosta kirjan Raskaus, synnytys, äitiys – Äidiksi omaa kehoa kuunnellen (Malla Rautaparta). Kirja vaikuttaa ensiselailulla oikein kivalta, painottuu pitkälti raskauden aikana suositeltaviin joogaharjoituksiin. Kirjoitan tänne lisää luettuani kirjan! Edelleen toivoisin myös vinkkejä hyvistä raskaus/vanhemmuus-kirjoista!

Tieteellisiä testituloksia

Odottelu jatkuu. Äitiyspolilla ovat kuulemma saaneet lähetteeni, mutta ensikäyntiaikaa ei vielä näy eikä kuulu.

Eilen illalla olin melkein jo lähdössä joogaan, kun minuun iski kauhea väsymys: tuntui, että yöunet kutsuisivat jo paljon ennen kuin joogatunti loppuisi. Mietin tietysti mielessäni, että nyt se raskausväsymys sitten alkoi ja päätin hyvillä mielin jäädä kotiin. Ehkä puoli tuntia tämän jälkeen tajusin mitata verensokerin, ja sehän näytti 15, mikä selitti nuutuneen olon… eli hieman meni puurot ja vellit sekaisin. Kyllä ärsytti! Mutta toisaalta oli joka tapauksessa hyvä mennä ajoissa nukkumaan.

Muutamana viime päivänä verensokereita on ollut ärsyttävän vaikea pitää kurissa: aamupäivästä vs on vähän korkea, iltapäivällä ok, illalla pomppaa yllättävästi korkealle (juuri sinne 15 paikkeille) ja korjausinsuliinin jälkeen meinaa taas myöhäisillasta/alkuyöstä olla vähän liiankin matala. Ehkä nyt saman kaavan toistuessa alan päästä kärryille siitä, millä hienosäädöllä saan taas homman haltuun…

Aikani kuluksi tein pari tieteellisesti erittäin validia testiä vau.fi -nettisivuilla. Tässä tulokset:

Laskettu aika -raskauslaskuri

Onneksi olkoon! Laskettu aikasi on 25. lokakuuta 2015 ja olet 5 viikkoa ja 4 päivää raskaana!

(http://www.vau.fi/Laskurit/laskettuaika-raskauslaskuri/)

 Tämä voi olla suht lähellä sitä ”oikeaa laskettua aikaa” joka jossain vaiheessa arvioidaan. Käytännössähän diabeetikoiden synnytykset käynnistetään usein hieman ennen laskettua aikaa, eli voi hyvin olla, että baabi tulee ulos jo lokakuun alkupuolella.

Odotatko tyttöä vai poikaa?

Odotat suuremmalla todennäköisyydellä poikaa!

Tietyt taustatekijät vaikuttavat tutkimuksien mukaan lapsen sukupuoleen. Myös raskausoireista voi päätellä, onko odottajalla suurempi todennäköisyys synnyttää tyttö vai poika. Antamiesi vastauksien perusteella sinulla on suurempi todennäköisyys saada lutuinen pikkupoika!

(http://www.vau.fi/testit/Odotatko-tyttoa-vai-poikaa-Testi-paljastaa/)

Heh, jepjep… tässä testissä piti valita lähinnä erilaisista ilmekuvista omia fiiliksiä kuvaavat naamat.

TESTAA KUINKA MONTA LASTA SINULLE SOPII:

Sinun kannattaa hankkia kolme lasta!

Rakastat lapsia. Kolme lasta on sinulle ehdottomasti paras lukumäärä. Kestät hyvin riehumista ja hälinää ja saat kolmekin lasta pysymään kurissa. Et kuitenkaan halua, että talosi muuttuu lastentarhaksi. Sinun kannattaa siis hankkia sopivan riehakas kolmen vesselin katras.

(http://www.vau.fi//testit/Kuinka-monta-lasta-sinulle-sopii–testi-selvittaa//ans3)

No tämähän meni yllättävän nappiin! Näin olen ajatellutkin. Katsotaan nyt kuitenkin yksi kerrallaan 🙂

Millainen synnytys sopii sinulle?

Tulos: Viekää minut sairaalaan! Sinulle sopii parhaiten synnytys sairaalassa, jossa käytettävissäsi on kaikki mahdollinen lääketieteellinen apu ja kipulääkkeet. Sairaalakassi valmiiksi – synnytyssali odottaa!

(http://www.vau.fi/testit/Millainen-synnytys-sopii-sinulle/)

Tämä tulos pitää näistä kaikista selvästi parhaiten paikkansa. Diabetes mutkistaa synnytystä joka tapauksessa ja diabeetikoille tehdään selvästi muita useammin keisarinleikkaus turvallisuussyistä. Vaikka mahdollisimman luonnonmukainen kotisynnytys vesiammeessa kynttilänvalossa olisi tietenkin ajatuksen tasolla mukava, olisi se kuitenkin sekä minulle että vauvalle niin iso riski, että en lähde edes haaveilemaan sellaisesta…

No, mutta se näistä. Niitä oikeita tutkimuksia pitää vielä odottaa ihan liian kauan!

Tylsää…

Nyt on sellainen tylsä odotteluvaihe – tuntuu, että mitään jännää ei tapahdu. Ensimmäiseen neuvolakäyntiin on vielä monta viikkoa eikä äitiyspoliklinikalta ole kuulunut mitään (jos huomenna ei tule kirjettä, pitää soittaa ja varmistaa, ovatko saaneet lähetteeni).

Minulla ei ole pahoinvointia eikä erityistä väsymystäkään, tuntuu että ainoa selvä raskauden oire on vähän normaalia korkeammalle kipuava verensokeri lisätyistä insuliiniannoksista huolimatta. No, heti huomaan itsekin, kuinka älytön ajatus on TOIVOA itselleen pahoinvointia, väsymystä tai muita vaivoja, eiköhän niistäkin pääse jossain vaiheessa ihan riittävästi ”nauttimaan”. Ehkä kuitenkin tuntuu oudolta, kun on lukenut useita selostuksia siitä, mitä usein tapahtuu milläkin raskausviikolla, ja sitä alkaa liikaakin vertaamaan itseään keskiarvoon (”olenko normaali?!?”)… Tietysti joka paikassa sanotaan, että kaikille ei mitään selviä alkuraskauden oireita tule, eli ehkä nyt vain pitäisi yrittää olla tyytyväinen.

Viikonloppuna aloin tutkailemaan aikani kuluksi raskauteen ja vanhemmuuteen liittyviä kirjoja kirjaston valikoimista. Netistähän löytää paljon tietoa, mutta nyt ajattelin, että olisi kiva lukea raskauteen liittyvistä asioista vähän enemmän ”syventyen”: netissä tieto on kuitenkin niin pirstaleista, lyhyitä artikkeleita siellä täällä ja myös sekalaista mutu-tuntumalla kirjoitettua asiaa. Laitoin varaukseen kolme kirjaa, joista kiinnostuin lähinnä kirjan nimen ja lyhyen kuvauksen perusteella:

Malla Rautavaara: Raskaus, synnytys, äitiys: äidiksi omaa kehoa kuunnellen

Tyypin 1 diabetes ja raskaus (toim. Sanna Kangasniemi ja Minna Kinnari)

Jari Sinkkonen: Isäksi ensi kertaa

Tänään hain kirjastosta kaksi jälkimmäistä, äitiysaiheinen kirja ei ollut vielä tullut perille. Ja mikä pettymys olikaan, kun tajusin, että tuo Tyypin 1 diabetes ja raskaus ei ole mikään kirja, jonka avulla olisin voinut syventää tietämystäni, vaan Diabetesliiton vihkonen, jonka kopioversion olin jo saanut mukaani Äitiyspoliklinikalta tammikuussa…

Eli näitä on nyt sitten kaksin kappalein. Vihkonen on ihan hyvää ja käyttökelpoista asiaa täynnä, mutta ei nyt itselleni enää mitään uutta. (Huomautettakoon, että jotkut yksityiskohdat 6 vuotta sitten tehdyssä oppaassa ovat jo selvästi vanhentuneita, kuten että Levemir-insuliinia ei suositeltaisi raskauden aikana).

Jari Sinkkosen kirjan lainasin siis tulevaa isää ajatellen, ja voitte kuvitella, oliko ärsyttävää, että tämä oli ensimmäinen oikea kirja, jonka onnistuin kirjastosta saamaan. Eikä minulle mitään!

No, kotiin tultuani mies oli vielä töissä ja niinpä aloin itse lukemaan tätä. Luin jo muutaman ensimmäisen luvun ja kirja vaikuttaa oikein kivalta, eikä itse asiassa ollenkaan turhalta myös tulevan äidin luettavaksi. Onhan vanhemmuus tietenkin yhteispeliä ja on hyvä miettiä myös sen toisen vanhemman roolia ja tämän arvostamista. Ehkä tässä kirjassa itseäni vähän ärsyttää liiallinenkin sukupuolierojen korostaminen, vaikka toki ymmärrän, että monet isän kaipaavat nimenomaan ”mieheltä miehelle” kirjoitettua kirjaa, joka ottaa huomioon, että heidän näkökulmansa on kuitenkin erilainen kuin äidin.

Odottelu siis jatkuu isäkirjaa lukemalla ja pöksyjen kutomisen jatkamisella! Huomenna toivottavasti saan käsiini myös Malla Rautavaaran äitiyttä käsittelevän kirjan. Otan myös mielelläni lukuvinkkejä vastaan!

Nipotusta ja odotusta

”Verensokeri jatkuvasti, myös aterioiden jälkeen, 4-8 välillä” tuntuu varmaan aika monelle 1-tyypin diabeetikolle mahdottomuudelta. Viime syksynä tämän vaatimuksen kuultuani olin aika lailla puulla päähän lyöty. No, onneksi myöhemmin kävi ilmi, että ”luvat” lapsentekoon voi saada, vaikka poikkeaviakin arvoja silloin tällöin onkin. Joka tapauksessa tein syksyn aikana suhteellisen isoja muutoksia omahoitooni, ja onneksi alkuvaikeuksien jälkeen työ tuotti ihan hyvää tulostakin: joulukuussa hba1c oli 7,1 % ja tammikuun lopussa 6,5 %, eli keskimäärin verensokerini pysyy nyt juuri ja juuri tavoitearvojen sisällä.

Varmaankin tärkeimpänä muutoksena oli päätös sekä mitata verensokeri että pistää pikainsuliini ennen jokaista ateriaa. Aiemmin mittaukset jäivät usein väliin, jos oli vähänkään kiire tai en viitsinyt esimerkiksi kaupungilla liikkuessa alkaa säätämään mittarin kanssa. Pikainsuliinipistokset pistin usein vasta aterian jälkeen ja aikaa saattoi hyvinkin kulua jopa yli tunti siitä, kun söin, siihen, kun muistin pistää. Esimerkiksi työpaikkalounaalla jäin usein turisemaan työkaverien kanssa lounaspöytään ja pistin vasta palatessa työhuoneelle. Nykyään periaatteena on, että mittaan ja pistän aina ennen ruokalaan lähtöä. Itseäni vähän yllättäenkin tämä on sujunut täysin ilman ongelmia.

Insuliinipistoksissa olen lisännyt tarkkuutta myös pitkävaikutteisen insuliinin suhteen: pistän insuliinin aamulla kellon soitua ja illalla minulla on kännykässä muistutus niin, että pistän aika lailla tasan 12 tunnin välein. Aiemmin pistin iltainsuliinin juuri ennen nukkumaan menoa, mikä saattoi käytännössä tarkoittaa mitä tahansa klo 22-03 väliltä. Varmaankin noloin insuliiniin liittyvä muutos on, että sain käyttööni ns. ”mummokynät”, eli sellaiset, mistä voi tarkistaa, milloin ja minkä annoksen olen viimeksi pistänyt. Näin ollen jos olen epävarma, olenko muistanut pistää, voin tarkistaa asian.

Verensokerimittausten suhteen muutos viime vuosiin on ollut aika iso: nykyään mittaan n. 5-7 kertaa vuorokaudessa ja merkitsen mittaukset taulukkoon, johon merkitsen myös insuliiniannokset, syödyt hiilihydraattimäärät ja liikunnan. Lisäksi uutena käytäntönä on mittaaminen myös yöllä – tässä minua myöhempään nukkumaan menevä puoliso on mahtava apu. Aiemmin saatoin mitata välillä vain aamulla ja elää koko loppupäivän pistäen insuliinia vain tottumuksen ja fiiliksen mukaan. Vihkoon kirjoitin mittaustuloksia vain hätäpäissäni juuri ennen lääkärin vastaanottoa.

Nykytilanteesta katsottuna tuntuisi hurjalta olla koko päivä vain yhden tai muutaman mittaustuloksen varassa. Verensokeritasapainon parantuessa olen huomannut, että pystyn aiempaa paremmin tunnistamaan sekä matalan että korkean verensokerin – olo on outo jo ennen kuin verensokeri kiipeää yli 15, kun aiemmin saatoin yllättyä täysin mitatessani 20 hujakoillakin huitovia verensokereita.

Lisäksi päätin rajoittaa sokeristen herkkujen syöntiä sillä periaatteella, että karkkia, leivonnaisia tms. söisin korkeintaan yhden pienen annoksen päivässä. Alkoholinkäytön päätin aluksi rajoittaa korkeintaan kolmeen annokseen kerralla, ja myöhemmin raskauden mahdollisuuden ollessa olemassa kahteen annokseen viikossa. Näistä ”rajoituksista” kiinni pitäminen ei ole ollut erityisen vaikeaa: varsinkaan normaalina arkena ei ylimääräisiä herkkuja juurikaan edes kaipaa. Viime kuukausien aikana olen ”mystisesti” laihtunutkin parin kilon verran, mikä on tietysti tulevia raskauskiloja ajatellen ihan kiva juttu, vaikka varsinainen laihduttaminen ei minulla ole ollut tavoitteena.

Liikunnan suhteen tein päätöksen jättää pois pitkät ja vauhdikkaat juoksulenkit, joiden vaikutus oli usein arvaamaton: lenkin jälkeen verensokeri saattoi yhtä hyvin olla matalalla tai korkealla, enkä aina osannut juostessani kuunnella tuntemuksiani oikein. Tämä oli tavallaan tylsä päätös, koska olin innostunut uudesta liikuntaharrastuksestani, minkä periaatteessa pitäisi olla vain hyvä asia. On tietenkin olemassa myös kilpaurheilijoita, joilla on diabetes ja jotka osaavat yhdistää rankan urheilun ja diabeteksen hyvän hoidon. Totesin kuitenkin, että voisin tässä asiassa mennä hieman helpomman kautta, koska projektissa oli jo muutenkin tarpeeksi haastetta, ja jatkaa juoksuharrastusta myöhemmin. Juoksun sijaan aloin harrastaa rauhallisempaa liikuntaa, kuten joogaa.

Insuliinien lisäksi minulla on nykyään käytössä ”aamulääkkeinä” kolme pilleriä: D-vitamiini, 5 mg:n foolihappo ja monivitamiini. D-vitamiinilisää olen syönyt jo ennestään. Foolihappoa aloin syödä syksyllä ensin 1 mg:n vahvuisena (joka sekin on normaalia isompi annos), mutta Naistenklinikalta määrättiin 5 mg:n supertabletit. Foolihapon hakeminen apteekista ja ensimmäisen pillerin nielaisu oli hieno hetki: se oli ensimmäinen konkreettinen asia, jonka tein _vain_ tulevaa raskautta ajatellen. Monivitamiinin otin varmuuden vuoksi käyttöön siitä lähtien, kun jätimme ehkäisyn pois.

Pian lääkärini tehtyä lähetteen sain siis kutsun naistenklinikan äitiyspoliklinikalle. Ilmeisesti (lähes?) kaikkien raskaana olevien diabeetikoiden raskautta pyritään nykyään seuraamaan Naistenklinikalla tai vastaavassa erikoisyksikössä, koska kyseessä on ns. riskiraskaus. Äitityspoliklinikan suunnittelukäynnillä sain vielä paljon tietoa diabeetikon raskauden eri vaiheista ja seurannasta äitiyspoliklinikalla. Tapaamani diabeteshoitaja oli todella mukava ja hänkin totesi verensokeritasapainoni olevan hyvällä mallilla. Kuitenkin, koska en ole vielä raskaana, diabeteksen seuranta jatkuu toistaiseksi vanhassa hoitopaikassani.

E-pillerien poisjättäminen oli tietenkin todella jännittävää, ja tuntui todella hyvältä lopettaa turhien hormonien syöminen. Ensimmäiset ”luomu”-kuukautiset pitkään aikaan olivat suorastaan tuskallisen kivuliaat ja jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni olemaan töistäkin päivän pois kuukautiskipujen takia. Onneksi kivut eivät seuraavilla kerroilla jatkuneet yhtä voimakkaina.

Ehkäisyn poisjättämisen myötä siirryimme siihen jännittyneen odottelun vaiheeseen, missä ollaan tälläkin hetkellä. Raskaana oleville suositeltavia ruokarajoituksia, kuten graavikaloja, tuorejuustoja ym. olen vältellyt suunnilleen kierron puolesta välistä seuraaviin kuukautisiin eli sen ajan, kun potentiaalisesti voisin olla raskaana. Kuukautisten alkaessa olen vapaammin syönyt kaikenlaista ja juonut alkoholiakin muutamia annoksia.

Raskauden alkumerkkien tarkkailu menee välillä överiksi: jokaisen mahanmuljahduksen ja vähänkin yököttävän olon, jopa ajoittaiset korkeat verensokeritkin, tulkitsee välillä toiveikkaasti, joutuen kuitenkin pettymään kuukautisten taas alkaessa. Raskauden odottelu on välillä saanut tunteetkin pintaan niin vahvasti, että pää tuntuu jo etukäteen raskaushormonien sekoittamalta. Välillä meinaa uudestaan iskeä laiskuus verensokeriseurannankin kanssa, mutta sitten taas tsempataan.

Nyt kuitenkin vielä odotellaan ja odotellaan!