Synnytysmuisteloita

Luumu on kohta jo 5 kuukautta vanha ja kasvanut hurjan paljon isommaksi ihmislapseksi. Hän on äidin ja iskän rakas valloittavan hymyn ja pitkän tumman tukan omaava pikku-Maestro putkumestari. Ja on hänellä toki jo ihan oikea nimikin, mutta pysyköön täällä edelleen Luumuna:)

Viime päivinä olen mietteissäni palannut muistelemaan synnytystä. Keväällä useampikin ystävä on saamassa vauvan, yksi tuli äitinsä mahasta ulos tänään aamulla! Itkuhan siitä tuli, kun tämän kuulin. Eilen silmiin osui myös tällainen todella hätkähdyttävä kuvasarja, joka myös toi kyyneleet silmiin: näissä kuvissa on hurjaa elämänvoimaa, iloa, huutoa, verta ja suolenpätkiä, ja rakkautta. Näiden kuvien kautta mieleen palasi omastakin synnytyksestä sellaisia tunnetason muistoja, jotka muuten ovat jo alkaneet mielestä haalistua.

Kerrataanpa täälläkin, miten kaikki tapahtui. Lähdimme siis mieheni kanssa Naistenklinikalle keskiviikkoaamuna 23.9., laukut pakattuna, maha pinkeänä ja jännittyneet hymyt naamalla. Saavuimme ohjeiden mukaisesti Naistenklinikan osastolle 4-2, joka on raskaana olevien naisten osasto. Monet olivat tarkkailussa kaksosraskauden takia, joku tuli yöllä raskausmyrkytyksen takia, ja muutama muukin kuin minä synnytyksen käynnistykseen. Haahuilimme hetken käytävillä, kunnes näköpiiriin ilmaantui hoitaja/kätilö, joka näytti meille minun huoneeni ja minulle olikin heti lounasta tarjolla. Mieheni joutui tällä osastolla syömään eväitä ja menemään yöksi kotiin. Muistaakseni odottelimme pari tuntia, ennen kuin oli ensimmäinen lääkärin tutkimus ja käynnistys todella aloitettiin.

23.9.2015 klo 13.55

Arviointi: 28 -vuotias Ei aikaisempia synnytyksiä Tänään raskausviikot 35 + 4. Päätetään käynnistyksestä perusteella diabetes ja iso lapsi. KTG: Normaali. Cx status: spinatason yläpuolella, cx pituus <2 takana, kiinteys tavallinen, auki < 1 cm. Bishopinpisteet 4. Päädytään käynnistykseen prostaglandiinilla.

Toimenpide: 25 mg Cytotec laitetaan. 4h kuluttua uusi Cytotec 25mg, jos ei supista, klö voi yst laittaa.

Eli käynnistystapana ei siis ollutkaan ballonki vaan prostaglandiini eli Cytotec-lääke, joka laitettiin emättimeen sulamaan. Syytä tähän käynnistystapaan ei kerrottu enkä osannut sitä siinä hämmennyksessäni kysyäkään. Ilmeisesti kohdunsuun pitäisi olla jonkin verran auki, jotta ballonki voitaisiin laittaa, ja siksi sitä ei minulle voitu laittaa.

Lääkkeen vaikutus alkoi melko pian, ”jännän” tuntuisia supistuksia alkoi tulla silloin tällöin. Välillä katsottiin vauvan sydänkäyrää. Käyrissä ei missään vaiheessa ollut mitään poikkeavaa.KTG-käyrällä näkyivät myös supistukset. Keskiviikkona supistukset eivät missään vaiheessa olleet kivuliaita, vaan tunsin oloni ihan mukavaksi, neuloin ja luin kirjaa ja kävimme kävelyllä mieheni kanssa.

Yhdeksältä illalla miehen piti lähteä kotiin ja sovimme tietenkin, että jos synnytys käynnistyy toden teolla, hän tulee heti paikalle, mutta muuten näkisimme aamulla. Iltaa kohden supistukset eivät alkaneet voimistua, mutta koska niitä kuitenkin jonkin verran tuli, päätimme kätilön kanssa, ettei iltaa vasten laitettu uutta annosta. Tästä olin ihan helpottunut, koska näin ollen ei olisi niin todennäköistä, että minun pitäisi yksin lähteä synnyttämään. Sainkin yöllä ihan hyvin nukuttua ja supistukset eivät ainakaan voimistuneet, vaan ehkä vähän heikkenivätkin yön aikana.

24.9.2015 klo 8.45

Arviointi: Induktio aloitettiin prostaglandiini 23.9.2015. Ei supista, käyrälle piirtyy supistuksia, mutta ei näitä tunne. KTG hyvä. KTG: Normaali. Cervixstatus: Tarjoutuvana osana pää spinatason yläpuolella, cx pituus 2cm takana, kiinteys pehmeä, auki sormelle. Bishopinpisteet 5. Päätetään jatkaa käynnistystä prostaglandiinilla.

Toimenpide: 25 mg Cytotec laitetaan.

Eli torstaiaamuna siis laitettiin uusi satsi Cytotecia. Lääkärin kirjausta korjatakseni, ennen tätäkin minulla oli tuntuvia supistuksia, lääkärin kysymää käyrälle piirtynyttä supistusta en vain tuntenut. Hieman tämän jälkeen taisi mieheni tulla taas osastolle, välillä katsottiin käyrää ja välillä kävimme pihalla pienellä kävelyllä. Supistukset alkoivat tuntua jo paljon selvempinä ja vähän kivuliainakin. Lounaan jälkeen oli seuraava lääkärin tutkimus.

24.9.2015 klo 12.56

Arviointi: Induktio aloitettiin prostaglandiini 23.9.2015, ja prostaglandiini 24.9.2015. Nyt supistanut. KTG: Normaali. Cervixstatus: Tarjoutuvana osana pää spinatason yläpuolella, cx pituus vajaa 1cm väliasento, kiinteys pehmeä, auki 3 cm. Bishopinpisteet 8. Päätetään jatkaa käynnistystä kalvojen puhkaisulla.

Toimenpide: Kalvojen puhkaisu tehdään ja normaali, kirkas lapsivesi tulee. Ellei supistukset käynnisty, niin 2-4h kuluttua oksitosiinille synnytyssaliin.

Päätös kalvojen puhkaisusta tuli minulle ihan yhtä suurena yllätyksenä kuin käynnistystapakin, yhtäkkiä vain lääkäri kertoi että näin tehdään, alleni sänkyyn laitettiin ehkä vielä joku ylimääräinen suoja, ja jonkinlaisella instrumentilla kalvot puhkaistiin. Toimenpide kävi tosi nopeasti ja kohta istuinkin lämpimässä lapsivesilammikossa. Vaatteet vaihdettiin ja kohta minulle laitettiin käteen katetri, josta laitettiin menemään Kefexin-antibioottia (jos oikein ymmärsin/muistan, jonkin tulehdusriskin takia varmuuden vuoksi?).

Aika pian lapsiveden menon jälkeen (ehkä parin tunnin päästä?) pääsimme synnytyssaliin, mikä oli helpottavaa: täällä saimme olla rauhassa puolisoni kanssa, keskustelimme synnytyksessä avustavan kätilön kanssa toiveistani synnytyksen suhteen, laitoimme ”Luumun listan” soimaan ja pystyin ihan eri lailla rentoutumaan kuin aiemmalla osastolla. Luumun listaahan ei alunperin tehty synnytystä ajatellen, vaan ihan vaan ennakkofiilistelyyn, mutta se toimi erittäin hyvin myös synnytyksen soittolistana! Minulla oli paljon rauhallisempi ja itsevarmempi olo tuttua musiikkia kuunnellessa.

Insuliinihoitoni oli tähän asti ollut normaali Levemir+Novorapid ja olin itse pistänyt normaalit annokset. Mutta synnytyssaliin siirtyessä tämä muuttui: nyt tulikin käyttöön Naistenklinikan ohje synnytyksen aikaisesta insuliinihoidosta. Naistenklinikalla synnytyksissä käytetään vain Actrapidia, joka on ”lyhytvaikutteinen” insuliini ja minullekin tuttu 90-luvulta, ajalta ennen pikainsuliineja. Actrapid alkaa vaikuttaa vasta n. puoli tuntia pistämisen jälkeen, eli on nykyisiin pikainsuliineihin verrattuna todella hidas ja jäykkä insuliini. Synnytyksen aikana sokeria pistetään tarvittaessa tiputuksena. Actrapidia pistetään verensokerimittauksia vastaavasti tietyn kaavan mukaan ja annosteluun ei ole synnyttäjällä itsellään sanomista. Tämä tuntuu aika hassulta, kun eri ihmisten insuliinintarpeet ovat niin erilaiset. Myös insuliinipumpun käyttäjät joutuvat NKL:lla vaihtamaan pumpun synnytyksen ajaksi Actrapidiin.

Nettikeskusteluista tiesin tämän NKL:n ohjeen onneksi etukäteen, osasin siis alistua kohtalooni turhia mutisematta. Tämä käytäntö vaihtelee eri sairaaloissa, eli ymmärtääkseni toisissa sairaaloissa diabeetikko saa hyvinkin pitkälti itse hallita insuliinihoitoaan synnytyksen aikana. Kummassakin systeemissä on tietenkin puolensa ja tässä NKL:n jäykältä tuntuvassa ohjeistuksessa on toki se hyvä puoli, että synnyttäjän ei tarvitse itse stressata insuliiniannosten miettimisestä, kun ne määrätään:) Minun synnytyksen aikaisessa ja jälkeisessä diabeteksen hoidossa oli suurena apuna mieheni, joka mittaili verensokeriani aika usein ja synnytyksen loppuvaiheessa pisti minulle insuliiniakin. Synnytyskertomukseen on kirjattu verensokerimittaukset 6,3, 6,1, 8,5, 12,4 ja synnytyksen jälkeen 16,7. Eli aika hyvällä mallilla verensokerini pysyivät synnytyksen ajan.

Synnytyssalissa olimme yhteensä ehkä noin 8 tuntia, ja tänä aikana ajantajuni on ollut todella erilainen, vähän kuin olisi ollut jossain eri maailmassa… Aika tuntuu menneen todella nopeasti, vaikka varmasti oli hetkiä, jolloin toivoin sen menevän nopeammin. Jos minulta synnytyksen päätyttyä olisi kysytty, mitä kello on, minulla ei olisi ollut mitään aavistusta, onko päivä vai yö! Ikkunasta sentään näki illan pimenevän.

Supistukset olivat jo saliin tullessamme aika kivuliaita ja voimistuivat koko ajan. Alkuvaiheessa kuitenkin pystyin hyvin myös lepäämään supistusten välillä. Tässä auttoi paljon mieheni, joka hieroi ja ehdotti välillä erilaisia asentoja. Ison jumppapallon päällä olin istuen ja nojaten siihen eri asennoissa, välillä nojasin myös mieheen. Muistan jossakin vaiheessa, kun kätilö tuli saliin katsomaan, miten jakselemme, hänen kommenttinsa: ”täällähän on tosi mukava tunnelma”.

Ainoa asia, mikä tässä vaiheessa vähän harmitti, oli se, etten tiputuskatetrin takia päässyt ihan niin paljon kävelemään kuin olisin halunnut, ja suihkuun en päässyt ollenkaan. Aika synnytyssalissa kuitenkin meni rauhallisissa ja odottavissa tunnelmissa. Klo 16.30 tippaletkusta laitettiin menemään oksitosiinia vauhdittamaan synnytyksen etenemistä. Synnytyssalissa olomme aikana oksensin muistaakseni kaksi kertaa: aluksi luulin, että jotain on vialla, kun minua alkoi oksettaa, mutta kätilö onneksi osasi kertoa, että tämä on ihan normaalia ja asiaankuuluvaa:)

Klo 19 supistukset olivat jo sen verran kivuliaita, että kätilö kysyi, haluanko kokeilla ilokaasua. Kokeilin sitä muutaman supistuksen aikana, mutta en ehkä onnistunut hengittämään kaasua oikein, tai sitten se ei muuten vaan auttanut minua. Aika nopeasti kuitenkin jätin kaasun kokonaan pois todeten, että en sitä halua enkä tarvitse.

Synnytyskertomuksesta näkyy, että klo 19 kohdunsuuni oli 4 cm auki ja klo 21 jo 8 cm. Varmaankin klo 21 kätilöillä vaihtui vuoro, meitä päivän ajan hoitanut kätilö toivotti tsempit ja totesi, että synnytys on varmasti ihan pian ja selviän siitä varmasti ihan puudutuksia, kun olin näinkin pitkälle selvinnyt:) Meitä auttamaan tuli tässä vaiheessa toinen kätilö sekä kätilöopiskelija. Vuoronvaihdon aikaan uudet kätilöt kyselivät minulta jotakin, ja vaikka pystyin supistusten välillä ihan rauhallisesti keskustelemaan heidän kanssaan, niin supistuksen tullessa olin jo siinä moodissa, etten pystynyt muuta kuin hengittämään niin, että tehostin hengitystä ääntä käyttäen. Tässä vaiheessa mieheni mukanaolo oli tosi tärkeää, hän oli täysillä mukana hengityksessäni ja hieroi minua selästä hengityksen tahtiin juuri niin kuin olimme etukäteen harjoitelleet. Kätilöopiskelijan muistan olleen todella mukava ja kehuneen meidän yhteistyötämme:)

Klo 21.45 ja 22.00 kohdunsuu oli 9 cm auki, ja tämä oli varmaankin se vaihe, kun muistan minulla olleen jo todella kova ponnistamisen tarve. Supistukset olivat hyvin voimakkaita ja muistan, että tuntui kuin olisi tosi kova kakkahätä 😀  Olin tässä vaiheessa kylkimakuulla sängyllä. Olin kertonut toiveekseni ponnistaa polvillani pystyasennossa, mutta tässä vaiheessa kätilö kysyi, jaksanko nousta vai jäänkö sittenkin kyljelleni ponnistamaan. Muistan ihmetelleeni, voiko näinkin todella ponnistaa, ja siinä tilanteessa tuntui ihan hyvältä jäädä samaan asentoon. Klo 22.20 kohdunsuu oli hävinnyt kokonaan ja vihdoinkin sain alkaa ponnistamaan. Jälkeenpäin ajatellen vaihe ennen ponnistusvaihetta oli kaikista pahin: vaikka sinänsä kipu ehkä oli vielä kovempaa ponnistusvaiheessa, siinä sai kuitenkin keskittää huomionsa ponnistamiseen ja tiesi, että kohta homma on ohi!

Ponnistin jonkin aikaa kylkimakuulla, mutta sitten kätilö ehdotti siirtymistä puoli-istuvaan asentoon, jossa sainkin paljon paremmin voimaa ponnistuksiin. Kätilöt ja mies tsemppasivat kovasti ja minä pusersin ja pusersin. Jossain vaiheessa kätilö kertoi vauvan tummien hiusten jo näkyvän ja minä pyysin miestä vielä varmistamaan, onko tämä totta 😀 Lopulta kätilö ja opiskelija totesivat, että seuraavalla ponnistuksella otetaan vauva ulos. Ponnistin kuin viimeistä päivää ja kätilöt vetivät vauvaa päästä ja olkapäästä niin, että klo 23.06 Luumu oli ulkona! Mieheni sai leikata napanuoran, itse vapisin kivusta ja kysyin: ”onks se ihan oikee?” Ilmeisesti vielä tässäkin vaiheessa minun oli vaikea uskoa, että meillä todella on lapsi 😀

Minä sain Luumun vain hetkeksi syliini, vaikka Luumu olikin hyväkuntoinen, hengitysvaikeuksia ei ollut ja apgar-pisteitä tuli jopa 9/10 (ihon väri ainoa asia, mistä ei täysiä pisteitä tullut).

Lapsen syntymämitat 3790 g / 50 cm / 35 cm (+2.2 / +1.2 / +0.9 SD). Syntymän jälkeen lapsi hyväkuntoinen, ei hengitysvaikeutta, ei virvoittelutarvetta. Siirtyi äidin diabeteksen vuoksi VVO:lle seurantaan. 15 min iässä vapistelevainen, punakka, sydämestä ja keuhkoista auskultoiden ei kuulu poikkeavaa. Lapselle aloitettu i.v. glukoosi-infuusio 5 mg/kg/min sekä enteraalinen ruokinta. Ensimmäinen sokeri lievästi matala 2.9, tämän jälkeen sokeriarvot normaaleja.

Luumu siirtyi siis pian syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden valvontaosastolle. Mieheni meni pian perästä katsomaan ja pitämään Luumua sylissä sillä aikaa, kun minua vielä kursittiin kokoon. Minulle oli tullut muutamia pinnallisia repeämiä, jotka kätilöopiskelija tikkasi ja sitten kävin suihkussa. Oli melko pelottavaa, kuinka paljon verta tuli vielä tässä vaiheessa, ja tuntui, että jalkani kantoivat minua vain juuri ja juuri. Pystyin kuitenkin kävelemään viereiselle osastolle katsomaan vauvaa. Olin todella väsynyt ja varmaan vähän poissaoleva, koska muistan, etten oikein osannut muuta kuin tuijottaa ja varovasti silittää vauvaa, jolla oli monenlaisia letkuja ja mittareita ympärillään. Toki olin myös todella  onnellinen ja ylpeäkin siitä, että minä olin synnyttänyt tämän ihan uuden kauniin ihmislapsen.

Tämän jälkeen söimme vielä iltapalaa synnytyssalissa ja sitten minä ja mieheni siirryimme lapsivuodeosastolle perhehuoneeseen. Meillä oli todella onnea, että pääsimme perhehuoneeseen, vaikka vauva olikin vielä eri osastolla. Yleensä tässä vaiheessa isä olisi lähetetty kotiin, mutta luulen, että myös sillä oli merkitystä, että mieheni pystyi auttamaan minua verensokerien ja insuliinien kanssa. Meitä käskettiin nukkumaan hyvin, ennen kuin menisimme aamulla taas katsomaan ja hoitamaan vauvaamme.

Huh, tämä riittäköön tältä kertaa – kerron sairaalajaksomme loppuajasta seuraavassa postauksessa:)

Raskausajan liikunnasta

Ajattelin kirjoittaa hieman raskausajan liikunnasta. Raskausaikanahan on nykysuositusten mukaan todella tärkeää harrastaa liikuntaa säännöllisesti, jotta kroppa pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa synnytystä (ja loppuelämää:) varten. Liikunta auttaa myös pitämään raskauden aikaisen painon nousun kohtuullisena. Raskausaikana pitää kuitenkin tietenkin hieman soveltaa eivätkä kaikki liikuntamuodot sovi raskaana olevalle ainakaan loppuvaiheessa. Erityisesti vatsalihasliikkeet suositellaan jätettävän jo keskiraskaudessa pois. Tarkemmin raskausajan liikuntaohjeista voi lukea esim. täältä: http://www.trainer4you.fi/blogi/raskausajan-liikunta-ja-keskivartaloharjoitteet-odotusaikana/

Erityisesti diabeetikoilla, joilla liikuntaa suositellaan tärkeäksi osaksi elämää muutenkin, myös raskauden aikana olisi hyvä voimien mukaan harrastaa liikuntaa. Sopiva määrä liikuntaa voi myös auttaa pitämään verensokereita kurissa, vaikka tämä ei tietenkään ole niin yksinkertaista. Liikunta ja diabetes kun eivät aina normaalistikaan ole se helpoin yhtälö, saati sitten raskausaikana, kun kroppa saattaa reagoida moniin asioihin yllättävillä tavoilla. Olen esimerkiksi kuullut, että monilla liikunta saattaa raskausaikana yllättäen nostaa verensokeria, vaikka normaalisti liikunta enemmänkin laskee sokereita (tähän on toki poikkeuksia, joskus rankoissa liikuntasuorituksissa adrenaliini voi nostaa verensokeria ihan ilman raskauttakin).

Vuosi sitten tähän aikaan treenasin puolimaratonille, eli juoksin pitkiä yli 10 kilometrin lenkkejä kerran viikossa ja sen lisäksi 1-2 lyhyempää lenkkiä viikossa. Välillä, kun näkee ihmisiä juoksulenkillä, tulee elävästi mieleen se hyvä olo, minkä juoksemisesta parhaimmillaan sai, kun pääsi vauhdin imuun hyvän musiikin soidessa kuulokkeissa. Juokseminen jäi minun osaltani tauolle jo viime syksynä raskauden suunnitteluvaiheessa, mutta aion ehdottomasti vielä jossain vaiheessa jatkaa harrastusta.

Tärkein syy juoksun poisjättämiseen oli pyrkimys saada verensokeritasapaino mahdollisimman hyväksi, mikä rankkojen juoksulenkkien kanssa vaatisi kuitenkin aika paljon extrasäätöä.Toisaalta ajattelin myös, että juoksussa minulle tärkeänä motivaattorina on ollut pyrkimys parempiin suorituksiin, mikä vaatii sellaista omien rajojen ylittämistä ja harjoittelun koventamista, mikä ei raskausaikana ole suositeltavaa. Ainakaan en olisi voinut raskausaikana osallistua esim. toiselle puolimaratonille, ja suoraan sanoen minulla juoksuharrastuksen ylläpito vaatisi sitä, että olisi tiedossa joku seuraava tavoitetapahtuma.

Juoksu vaihtui siis viime syksynä lähinnä jooga- ja pilatestunteihin. Työmatkapyöräily on myös tärkeä osa viikottaista liikuntaani ja sitä aion jatkaa niin pitkälle kuin pystyn. Nyt tätä kirjoittaessani tietysti tajuan, että kuun vaihteessa muuton myötä työmatkani pitenee sen verran, että ainakaan koko matkaa ei voi pyöräillä, eli pitää miettiä silloin uudestaan, miten saan tarpeeksi arkiliikuntaa…

Koska jooga- ja pilatestunnit ovat aika kalliita ja kevään aikana aloin myös kaivata lisäksi jotain muuta liikuntaharrastusta, aloitin uutena liikuntaharrastuksena uinnin. Vaikka kokeilin uimahallissa käymistä lähes sattumalta, enkä ollut etukäteen ollenkaan varma, menisinkö uudestaan, innostuin uimisesta yllättävänkin paljon. Uimahallin viehätyksestä kerroinkin jo aiemmin (https://diabeetikonraskaus.wordpress.com/2015/05/07/onnittelut-pomolta-ja-hymy-maailman-sisukkaimmalta-ihmiselta/). Nyt kesäaikana olen käynyt uimastadionilla, jossa on taas ihan oma tunnelmansa. Parasta uimisessa tässä vaiheessa raskautta on kuitenkin sen mukavuus myös kasvavan mahan kanssa. Vaikka vielä kävely ja pyöräily onnistuvat ihan hyvin, jonkin verran huomaan jo pieniä ”kolotuksia”, jotka todennäköisesti loppuvaiheessa vielä enemmänkin haittaavat liikkumista.

Tasapainoilu liikunnan ja verensokerin kanssa on tähän mennessä minun raskausaikanani sujunut yllättävänkin hyvin. Olen tietenkin kiinnittänyt erityistä huomiota asiaan ja mittaillut verensokeria ahkerasti liikunnan yhteydessä. Esimerkiksi uimaan mennessä mittaan verensokerin usein jo kotoa tai töistä lähtiessä ja uudestaan heti ennen uintia. Jos verensokeri on alle 6, syön vähän karkkia ennen uintia. Uin yleensä kilometrin kahdessa 500 metrin osassa. Ensimmäisen uintipätkän jälkeen mittaan verensokerin ja syön taas tarvittaessa (jos vs on alle 6) vähän karkkia. Useimmiten käyn saunassa sekä ensimmäisen että toisen uintipätkän jälkeen. Uinnin jälkeen mittaan tietenkin taas verensokerin ja yleensä tässä vaiheessa syön melkein aina vähän hiilihydraatteja, koska edessä on useimmiten vielä pyöräily kotiin, ja uinnin verensokeria laskeva vaikutus jatkuu kuitenkin jonkin aikaa. Tällä kaavalla olen yleensä saanut verensokerin pysymään aika nätisti 4-10 välillä.

Enemmänkin yllätyksiä on joskus aiheutunut työmatkapyöräilystä, jota en aina samalla tavalla miellä liikunnaksi: eihän kyseessä kuitenkaan ole kuin lyhyt (n.4 km) matka eikä se tunnu sillä tavalla raskaalta kuin ”oikea liikunta”. Yllättäen kuitenkin jossain vaiheessa huomasin, että useana päivänä minulla oli kotiin tullessa yllättäen matala verensokeri, vaikka olisin iltapäivällä mitannut ihan normaalilukemissa olevan arvon. Ihan viime päivinä myös muuttopakkaaminen on ollut sellaista liikuntaa, mikä on jonkin verran vaikuttanut verensokereihin ilman että olisin tajunnut kunnolla varautua asiaan. Viime yönä minulla olikin pitkästä aikaa yömittauksessa verensokeri 3,3. Onneksi ei kuitenkaan sen alhaisempi!

Jooga on itse asiassa nyt jo parin kuukauden ajan ollut tauolla. Osittain syynä taukoon on ollut käytännön syyt, kuten rahansäästö ja kesäloma. Olin välillä myös hieman epävarma, uskallanko enää mennä tavallisille joogatunneille kasvavan mahan kanssa, mutta jotenkin en vielä uskaltanut mennä myöskään äitiysjoogatunneille, kun mahani ei tuntunut ”tarpeeksi isolta” 😀 No, nyt parin viikon päästä on alkamassa äitiysjoogakurssi joogakoulu Manipurassa. Kurssi kestää heinäkuun lopusta syyskuun alkupuolelle ja odotan sitä innolla, koska olen kuullut kurssista hyviä kokemuksia ja muutenkin kaipaan taas joogatunneille tauon jälkeen. Kurssin sisältöön kuuluu myös paljon tietoa synnytyksestä, joka alkaa sekin pikkuhiljaa lähestyä, iik!

Kuten sanottu, liikunta on kunnon ylläpitämisen lisäksi tärkeää myös painonhallinnan kannalta. Raskausaikana ainakin minulla on ollut vaiheita, jolloin ruoka maistuu enemmän kuin laki sallii 🙂 Tämän vastapainoksi on siis tärkeää myös kuluttaa jonkin verran energiaa. Minulla voimakkain painonnousun vaihe tähän mennessä osui (yllättäen) samoihin aikoihin, kun ruokahalukin oli kovimmillaan, eli noin viikoille 10-20.

Nyt mennään viikolla 27 ja painoa on koko raskausaikana tullut noin 8-10 kg (paino vaihtelee paljon sen mukaan, mihin aikaan vuorokaudesta käy vaa’alla). Neuvolan merkintöjen mukaan paino on noussut tähän mennessä n. 500 g viikossa. Viimeisten parin viikon aikana painoni ei kuitenkaan ole noussut lainkaan. Näyttää siltä, että koko raskauden painonnousu todennäköisesti jää alle 15 kilon, eli ihan suositusten mukaisiin lukemiin. Yritän toki olla ylipäätään liikaa huolehtimatta asiasta, mutta ihan huojentavaa on huomata, ettei paino enää nouse ihan niin kovaa vauhtia kuin vielä pari kuukautta sitten.

Hobis vaan laskee, jee jee!

Sain tänään todella hyviä ja yllättäviä uutisia! Olin vähän pelonsekaisin tunnelmin lähettänyt Naistenklinikalle sähköpostia: lähetin viime viikon verensokeritaulukon kommentoitavaksi ja kysyin samalla, miltä uusin hba1c (eli pitkäaikaisverensokeri)-mittaukseni näyttää. Kävin siis verikokeessa viime viikon lopulla. Verensokeritaulukkoa hoitaja kommentoi, että näyttää menevän aika hyvin, eikä välttämättä ole tarvetta millekään muutoksille. Jatkossa voin lähettää taulukoita, jos jotain ongelmaa on, mutta jos ei, niin voidaan katsoa vasta seuraavalla äitiyspolikäynnillä kesäkuun alussa. Jes!

Kuulemma insuliinintarve voi vielä tästäkin laskea ja noususuunta alkaa todennäköisesti vasta kuukauden päästä. Minua ei vieläkään lakkaa ihmetyttämästä, miten voin pärjätä näin pienillä insuliinimäärillä, ja että insuliinintarve voisi vielä tästäkin vähentyä, käsittämätöntä 😀

Mutta sitten vielä se paras juttu: hba1c-arvoni oli 6,3%! Eli vielä yhden prosenttikymmenyksen parempi kuin viimeksi! En ymmärrä, miten tämä on mahdollista, kun tuntuu, että verensokerit on erityisesti huhtikuun aikana ollut tosi vaikea saada pysymään minkäänlaisessa tasapainossa (hba1c kuvastaa siis verensokerin vaihtelua viimeisen kuukauden ajalta). Tietenkään hba1c ei kerro ihan koko totuutta, koska se on keskiarvo eikä näytä sitä, minkä verran arvot heilahtelevat puolelta toiselle. Mutta joka tapauksessa olen todella positiivisesti yllättynyt, koska olin lähes varma, että hba1c olisi noussut jonkin verran.

Huh, tämä tarkoittaa siis, että voin hengähtää helpotuksesta ja jatkaa ainakin toistaiseksi samaan malliin, ehkä jopa vähän höllätä mittailua ainakin yöajalta. Diabeteshoitajan mukaan on tosi hyvä, jos hba1c pysyy suunnilleen samassa missä se nyt on, eikä haittaa vaikka se vähän nousisikin. Korkean pitkäaikaisverensokerin haitalliset vaikutukset sikiöön ovatkin kaikista suurimmat alkuraskaudessa, jolloin sekä epämuodostumariski että keskenmenoriski voivat olla selvästi korkeammat kuin ”normaaliraskaudessa”. On siis todella hyvä tietää, että koko ensimmäisen raskauskolmanneksen ajan olen onnistunut pitämään pitkäaikaisverensokerin hyvin alle suositellun 7,0%.

Keski- ja loppuraskaudessa verensokeritasapainolla on merkitystä lähinnä siihen, että korkeat verensokerit lisäävät riskiä makrosomiaan eli sikiön suurikasvuisuuteen. Kuitenkin myös niillä diabeetikoilla, joilla on hyvä hoitotasapaino, sikiö kasvaa usein keskimääräistä suuremmaksi. Käsittääkseni suurikasvuisuus ei sinänsä ole välttämättä mikään ongelma, mutta voi lisätä riskiä erilaisille komplikaatioille ja hankaluuksille synnytyksessä. Tämä on (kai?) suurin syy siihen, että diabeetikoiden synnytykset käynnistetään usein jonkin verran ennen laskettua aikaa ja diabeetikoille tehdään keisarinleikkauksia selvästi useammin kuin muille.

Nyt kun tästä jännittävästä hba1c-etapista on päästy ohi, seuraava jännitettävä etappi on sitten kesäkuun alussa, kun edessä on rakenneultra. Toivotaan, että sielläkin näkyisi hyppivä ja terve Luumu!

Klara vappen!

Vappu on ihana kevään juhla, josta tuli opiskeluvuosien aikana minulle yksi vuoden tärkeimmistä juhlista. Opiskeluaikaisia perinteitä on ollut tosi kiva pitää yllä myös sen jälkeen, kun minä ja opiskelukaverini olemme valmistuneet. Onneksi viime vuosina perinteet ovat muuttuneet hieman enemmän siihen suuntaan, että panostetaan myös ruokaan pelkän juoman sijaan. Hurjimpina opiskeluvuosina ensimmäiset skumpat poksautettiin jo vappuaaton aamuna, aaton ja päivän välissä ei montaa tuntia nukuttu ja juhlinta jatkui Ullanlinnanmäellä vappupäivän aamusta niin pitkään kuin jaksettiin. Nykyään suurin osa porukasta on vappuaaton töissä ja juhlintaa aloitellaan vappuaaton iltapäivästä ruuanlaiton lomassa. Vappupäivänä kiivetään edelleen Ullanlinnanmäelle ja sinne viedään skumppapullojen lisäksi paljon hyviä ruokia.

Miettiessäni etukäteen raskauden tuomia elämänmuutoksia, vappu oli sellainen juhla, jota erityisesti jännitin. Puoliksi vitsinä ehdotin joskus puolisollekin, jos yrittäisimme ajoittaa raskauteni niin, että se alkaisi vapun jälkeen ja vauva syntyisi ennen seuraavaa vappua. No, emme sitten kuitenkaan viitsineet odottaan näin kauan, eikä siihen onneksi olisi ollut tarvettakaan – viettäessäni vappua selvin päin huomasin, ettei vapun hauskuudesta näköjään kovinkaan suuri osa oikeasti vaadi alkoholia. Oli todella hauskaa nähdä kavereita, hoilata juomalauluja Tuomiokirkon portailla ja Ullanlinnanmäellä, laittaa ruskealäikkäinen yo-lakki päähän, tanssia Vallilassa vanhoja tansseja, nauttia keväästä, riehakkaasta tunnelmasta ja tietenkin hyvästä ruuasta.

Vapun tunnelmassa on jotakin ainutlaatuista. Tietenkin suuri osa tätä tunnelmaa liittyy yhteenkuuluvuuteen oman kaveriporukan kanssa, ja sitäkään ei onneksi vie pois se, ettei juo alkoholia. Itse valitsin vappujuomiksi Stowford Press-siideriä, jossa on 0.5% alkoholia, sekä alkoholitonta Legero-kuohuviiniä. Erityisesti Stowford Press-siideriä voin suositella, koska se maistuu todella aidolta hyvältä englantilaiselta siideriltä, vaikka onkin lähes alkoholiton. Hieman hämmennystä aiheutti pullon kyljessä oleva ”ei raskaana oleville”-varoitusmerkki, mutta päätin rohkeasti uhmata kieltoa, koska kyllähän tuota aika monta pulloa saisi lipittää, että tulisi juotua edes yksi kokonainen alkoholiannos.

Vapunaikainen ruokaherkuilla mässäily näkyi tietenkin jonkin verran verensokeriarvoissa, tulihan sitä syötyä aika monta munkkia, pizza- ja piirakkapalaa, perunasalaattia ym… Ahkeran mittailun avulla arvot pysyivät pääosin ihan suhteellisen hyvinä, mutta vappuaaton ja -päivän välisenä yönä verensokeri nousi niin, että aamulla mittari näytti 16. Kuitenkin vielä hurjempi verensokerin nousu tapahtui vappupäivän iltana. Ullikselta kotiin tullessani mittari näytti 7 eli oikein hyvää lukemaa, söin ja pistin ihan normaalin määrän insuliinia, ja tästä 4 tunnin päästä verensokeri olikin päälle 27! Tämä on koko raskauden aikana tähän mennessä korkein lukema, tätä ennen ei muistaakseni ole ollut lainkaan yli 20 arvoja. En vieläkään ihan täysin ymmärrä, mistä saattoi johtua noin iso pomppaus, mutta ainakin jonkin verran epäilen, että aiemmin päivällä syödyt rasvaiset ruuat nostivat verensokeria vielä pitkään syömisen jälkeenkin. Se mistä olen vapun ajalta erittäin iloinen, on se, että verensokeri ei missään vaiheessa (ainakaan tietääkseni) päässyt laskemaan liian matalaksi.

Eilisen päivän ja viime yön verensokeri on taas pysynyt oikein hyvissä arvoissa, joten ehkä tämä tästä. Levemir-annokset ovat nyt aamulla 2 yksikköä ja illalla 6. Ihan ihmeellistä, kun suhteet ovat aina olleet toisin päin ja toisaalta vieläkään en ymmärrä, miten ihminen (tai oikeastaan kaksi) pärjää näin pienillä annoksilla… No, ilmeisesti jossain vaiheessa seuraavien viikkojen aikana nykyinen insuliinintarpeen laskusuhdanne kääntyy taas nousuun. Raskauden loppuvaiheessa insuliinia voi tarvita moninkertaiset määrät lähtötilanteeseen verrattuna.

Eilen tuli täyteen 15 raskausviikkoa ja Luumu on jo vaikka kuinka iso:

Vauvan kehitys raskausviikolla 16

Nyt vauvasi on jo yli kymmenen senttimetrin kokoinen ja painaa reilut sata grammaa. Sen kasvojen lihakset kehittyvät vauhdilla, mikä mahdollistaa erilaiset ilmeet vauvan kasvoilla.

Raskausviikolla 16 vauvan sukupuolen pystyy myös näkemään. Nyt sukupuolielimet ovat täysin kehittyneet ja ne ovat lääkärille helposti havaittavissa ultrassa. Kun vauvasi kasvu jatkuu, voit pian alkaa tuntea myös hänen liikkeitä vatsassasi. Yleensä ensimmäiset liikkeet voi tunnistaa raskausviikosta 16 eteenpäin.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-16/)

Ja viime viikolla tapahtui jo tällaista:

Raskausviikolla 15 kohdussasi tapahtuu monia hyviä asioita. Suurin asia on se, että korvien luut alkavat kovettua ja vauvasi pystyy kuulla ääniä; muun muassa puhumisen, äidin sydämen lyönnit sekä hengityksen. Monet odottajat alkavatkin tässä vaiheessa kuunteluttaa musiikkia vauvalleen. Tämän uskotaan myös rauhoittavan vauvaa.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-15/)

Kerroin innoissani miehellenikin tästä, että nyt Luumu voi jo kuulla jotain! Mies totesi hieman huuli värähtäen, että tarkoitanko siis, että aiemmin Luumu ei siis olekaan kuullut hänen jutteluistaan mitään… 😀

Lapsen liikkeitä vai ilmavaivoja?

Monet äidit tuntevat jotain vatsassa, mutta eivät ole varmoja onko kyseessä lapsen liikkeistä vai esimerkiksi ilmavaivoista. Usein ensimmäisiä liikkeitä kuvaillaan juuri ”ilmakuplina”. Useimmat äidit alkavat tuntea liikkeitä viikoilla 16 – 20. Tämä on hyvin yksilöllistä.

(http://www.kaksplus.fi/2013/08/27/raskausviikko-16/)

Niinpä niin, siinä kysymys, jota pähkäilen usein! Viimeksi varmaan eilen maatessani sängyllä hihkaisin, että nyt tuntuu selvästi mahassa joku liike – ja sitten tunsin, että ilma purkautui suolistossa seuraavaan osaan… eli eiköhän tässä mene vielä hetki ennen kuin opin näitä erottamaan.

Verensokerien vuoristorataa ja muuta myllerrystä, mutta rauhallinen mieli

Sunnuntaiaamupäivä, ulkona sataa. Juon kahvia, luen lehtiä, maksan laskuja. Välillä on ihanaa pitää tällaisia päiviä, jolloin ei tee paljon mitään. Ehtii kirjoittaa blogiakin:)

Kuten otsikkokin jo kertoo, tilanne verensokerien suhteen ei ole tasaantunut reissusta paluun jälkeen. Tälläkin viikolla verensokeri on päivittäin vähintään kerran käynyt liian matalalla, ja varmaan ainakin osittain tämän seurauksena se pomppii usein myös liian korkealle. Olen yrittänyt ottaa prioriteetiksi matalista eroon pääsemisen ja sen takia hyväksyä kymmenenkin hujakoilla olevat verensokerit ilman, että alan liikaa korjailemaan niitä.

Eilen illalla olin jo melkein tuulettamassa viikon ensimmäistä hypoglykemiatonta päivää, kunnes mittasin vielä juuri ennen kuin olin menossa nukkumaan, ja tietysti mittari näytti 3,8. Tämä oli taas – tai ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin – sellainen tilanne, jossa mikään hiilihydraattimäärä ei tuntunut saavan verensokeria nousemaan. Normaalisti 15-20 g hiilareita riittää minulla aivan hyvin nostamaan verensokerin normaalitasolle. Söin nytkin ensin 20g, mittasin ja verensokeri näytti edelleen 3,8. Söin n. 20g lisää, mittasin ja verensokeri oli 2,8. Aloin jo päästellä kirosanoja – mahakin oli jo ihan täynnä eikä olisi tehnyt mieli syödä yhtään enempää (mikä on erittäin harvinainen tilanne viime aikoina), mutta pakko oli syödä lisää ja lisää, kunnes lopulta sain verensokerin nousemaan lähemmäs viittä ja uskalsin käydä nukkumaan. Laitoin herätyksen vajaan tunnin päähän, jolloin tarkistin, ettei verensokeri enää uudestaan ollut pudonnut liian alas, ja onneksi lukema silloin oli yli kuuden. Laskujeni mukaan tämän hypoglykemian selättämiseen meni yhteensä puoli lasia mehua (meillä ei ollut enempää), 300 g sokerijugurttia, pari palaa suklaata, Nutellalla paksusti voideltu leipä, sekä kunnon kourallinen karkkia – yhteensä lähemmäs 100 g hiilihydraatteja! Aivan älytöntä, varsinkin kun en keksinyt mitään selkeää syytä, miksi verensokeri edes oli matalalla.

Tänään pistin taas yhden yksikön vähemmän Levemiriä, nyt aamuannokseni on vain 5 yksikköä ja pistän illalla saman verran, 5 yksikköä. Tuntuu omituiselta, että annokset ovat aivan samat, kun aina aiemmin olen tarvinnut yöksi vähemmän insuliinia. Nyt taas mietin, pitäisikö ilta-annosta jopa vähän nostaa, kun verensokerit tuntuvat yön aikana useimmiten nousevan liikaa.

Verensokerivaihtelu ei siis tunnu tällä hetkellä ollenkaan niin hyvin pysyvän kontrollissa kuin alkuraskaudesta. Tämän lisäksi, kuten olen ehkä jo maininnutkin, aloitan huomenna uudessa työpaikassa. Perjantaina sain edellisestä työpaikasta ihania kukkia, suklaata ja paljon kiitoksia työpanoksestani. Tuntui mukavalta kuulla positiivista palautetta, mutta en ole kuitenkaan surun murtama vaan enemmänkin utelias oppimaan uutta uudessa työpaikassa. Vaikka työnkuva on jonkin verran erilainen kuin aiemmissa työpaikoissani, olen ihan luottavaisella ja uteliaalla mielellä, koska tiedän saavani ”pehmeän laskun” ja hyvän perehdytyksen työtehtäviin. Tavallaan tietysti tuntuu hassulta aloittaa uutta työtä näin vähäksi aikaa – työsuhde kestää elokuun loppuun ja sen keskeyttää vielä jossain vaiheessa kesälomakin.

Lisäksi yksi jonkun verran mietitystä aiheuttava asia on uuden asunnon etsintä. Ajatuksena on, että muuttaisimme kesän aikana omistusasuntoon. Olen selaillut ilmoituksia jo jonkin aikaa, mutta vasta viime viikonloppuna kävimme ensimmäisissä asuntonäytöissä. Meillä on vielä hyvin avoimena se, mille alueelle haluaisimme muuttaa, vaikka se tiedetäänkin, että kolmion haluamme ja hintaluokka asettaa tietyt rajoitukset. Urakka tuntuu tässä vaiheessa aika isolta, näytöissä pitäisi alkaa käydä tosi paljon, jotta hahmottuisi paremmin se, mitä oikeastaan haluamme ja minkälaisesta asunnosta kannattaa mitäkin maksaa. Tähän asti on tuntunut, että asialla ei vielä ole mitään kiirettä… Toisaalta aika tuntuu kuluvan niin nopeasti, että oikeasti pitäisi ehkä alkaa enemmänkin kiirehtiä, ettei asia jää ihan viime tippaan – nykyinen vuokrasopimuksemme kuitenkin loppuu elokuun loppuun.

Näistä monista tavallaan stressiä tuovista asioista huolimatta päällimmäinen olotilani tällä hetkellä on ihan rauhallisen odottavainen. Kävimme torstaina neuvolassa, jossa mm. kuunneltiin pikkuisen sydänääniä. Samalla kun sydänääniä etsittiin, terveydenhoitaja huomasi mahassani liikahduksen ja kysyi, tunsinko mitään. Enhän minä tuntenut, mutta ilmeisesti sikiön liikkeitä olisi siis jo mahdollista alkaa pikkuhiljaa tuntea. Toki ensisynnyttäjillä liikkeiden tunnistaminen yleenä alkaa vasta vähän myöhemmin. Joka tapauksessa se mahdollisuuskin, että liikkeitä voisi jo tuntea, tuntuu yhdeltä askeleelta sitä kohti, että Luumu on tosiaan kasvamassa ihan oikeaksi ihmiseksi siellä mahani sisällä.

Neuvolakäynnillä osoittautui, että olimme nolosti unohtaneet täyttää ensimmäisellä käynnillä mukaan saamamme Voimavaramittarin lasta odottaville vanhemmille. Minun pitäisi myös ilmoittautua fysioterapiaan, se ei onneksi ole vielä myöhäistä… Voimavaramittarista neuvolan täti totesi, että sen tärkein tehtävä onkin herättää keskustelua vanhempien välille ja näin ollen sitä ei ole mikään pakko tuodakaan neuvolaan näytille, ellei siitä nouse esiin jotain erityistä, mistä haluaisimme sielläkin keskustella. Pitääpä nyt ihan lähipäivinä ottaa lomake esiin… Tuntuu, että tämäkin unohdus liittyy varmaan siihen, että enää ei vaan jaksa olla niin superhuolestunut ja miettiä raskautta koko ajan, mikä on varmaan ihan hyvä asia!

Neuvolakäynnillä ei muuten tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, lähinnä terveydenhoitaja kyseli tukiverkostoistamme ja minulta mitattiin verenpaine, paino ja virtsan valkuainen ja sokeri. Virtsan sokeri tietysti näytti monta plussaa, mutta siitä hoitaja ei onneksi huolestunut, se on diabeetikoille kai ihan perustilanne.

Painon nousua (2,5kg lähtötilanteesta) hoitaja kommentoi vähän suureksi, mutta ei suuresti huolestunut, kehotti vaan vähän rajoittamaan herkkujen syöntiä.. 🙂 Tämän neuvon noudattaminen on tosiaan osoittautunut edelleen aika haasteelliseksi: lähes koko ajan tuntuu olevan nälkä ja nään jopa unia ruuasta. Yhdessä tämänviikkoisessa unessa kaupassa jaettiin ilmaisia juusto-näytepakkauksia ja rohmusin niitä kourakaupalla. Toisessa unessa taas pakastimesta oli jäänyt lokero auki ja se oli alkanut sulaa, mikä tietysti tarkoitti, että piti alkaa syödä pois pakastimen sisältöä.

Mutta tosiaan: päällimmäisenä tunteena on, että kaikki on hyvin. Vointini on hyvä sekä henkisesti että fyysisesti, alkuraskaudesta on selvitty, aika kuluu nopeasti ja tuntuu, että kaikesta kyllä selvitään jatkossakin. Nyt on jo raskausviikko 15! Pitää kyllä lähettää tänään verensokeriseurantaa äitiyspoliklinikan diabeteshoitajille ja katsoa, jos sieltä saisi jotain hyviä neuvoja.

Levoton matkakuume!

Nyt on niin, että TÄNÄÄN ALKOI LOMA! Ja tämä tuntuu tulevan juuri oikeaan kohtaan. Työstressiä ovat nimittäin viime aikoina hieman lisänneet tietyt epävarmuustekijät. Ensinnäkin, olisi toki aivan paras tilanne, jos olisi vakituinen työpaikka, josta jäädä äitiyslomalle rauhallisin mielin tietäen, että töihin voi palata silloin kun haluaa. Itse ajattelen kuitenkin, että tämänhetkinen tilanteemme on paljon vakaampi ja turvallisempi kuin monilla muilla ensisynnyttäjillä, emmekä halunneet turhaan jäädä odottamaan ”täydellistä elämäntilannetta”.

Sain viikko sitten tietää, että nykyinen työsuhteeni loppuu huhtikuun lopussa, kun sijaistamani henkilö palaa töihin, vaikka aiemmin näytti todennäköiseltä, että sijaisuus jatkuisi jonkin verran pidempään. Juuri viikko sitten olin myös työhaastattelussa uutta työtä varten. Onneksi sain eilen tietää, että vaikka (kuten olin olettanutkin) en saanut hakemaani vakituista työpaikkaa, työhaastattelu oli mennyt sen verran hyvin, että pääsen tekemään jotakin sijaisuutta tähän uuteen paikkaan. Toki ehdin jo välissä miettiä, että ei ehkä olisi ollut huono vaihtoehto olla työttömänäkin muutaman kuukauden verran ennen äitiyslomaa… Mutta on varmasti hyvä ajatellen sekä taloudellista tilannettamme että työllistymistäni äitiysloman jälkeen, että minulla on töitä vielä ennen äitiyslomaakin. Odotan kyllä jo hieman nolona sitä hetkeä, kun minun täytyy kertoa uudelle esimiehelleni, että olen jäämässä äitiyslomalle, vaikka olen vasta aloittanut uudessa työssä…:D

No joo, mutta juuri nyt pääasiallisesti mielessä on kuitenkin huomenna alkava matka! Vaikka olemme mielestäni aloittaneet matkavalmistelut hyvissä ajoin, on valmisteluita silti riittänyt aika paljon vielä tälle viikolle: olen käynyt ostamassa matkalle tarvittavia juttuja (kuten lentosukkia ja Suomen lipun tuliaisiksi), pessyt pyykkiä, kasannut yhteen tärkeitä papereita…

Minun on pitänyt tarkasti miettiä, miten jaan hommat eri päiville, koska olen selvästi normaalia väsyneempi. Jos lähden esim. töiden jälkeen keskustaan, olen kotiin tullessani aivan poikki. Olen myös yrittänyt kääntää unirytmiä hieman myöhäisemmäksi, ettei aikaero iskisi aivan niin pahasti – tämäkin on osoittautunut melko haastavaksi, kun väsymys meinaa vaan tulla niin voimakkaasti päälle jo klo 21 maissa. Muista raskausoireista olen huomannut, että kuten kai keskimäärin näillä kohtaa raskautta tapahtuu, pahoinvointi on selvästi alkanut vähenemään. Aamupalani ovat alkaneet palautua lähemmäs sitä, mitä ne olivat ennen raskautta – tosin aamukahvia en yleensä enää juo.

En tiedä, johtuuko matkakuumeesta vai mistä, mutta verensokereissani tuntuu taas olevan hieman enemmän heilahtelua sekä matalaan että korkeaan kuin vielä esim. kuukausi sitten. Luulen, että tähän vaikuttaa sekä matkan herättämä jännitys sinänsä, että oma tarkkuuteni: kun ajatukset ovat enemmän matkavalmisteluissa, tulee esimerkiksi mitattua verensokeria harvemmin ja mietittyä insuliinimäärät hieman vähemmän tarkasti. Viime päivinä olen mitannut n.8-10 kertaa päivässä, mikä on hieman vähemmän kuin vielä kuukausi sitten (silloin mittasin ehkä 10-12 krt/pv), mutta edelleen ihan ok määrä. Matkalla täytyy kyllä yrittää mitata mahdollisimman usein, koska uusi ympäristö ja aikaero varmasti sekoittavat verensokereita vielä entisestään.

Blogin kirjoittamisen jätän matkan ajaksi tauolle. Seuraava kirjoitukseni tulee siis todennäköisesti kertomaan ekasta ultraäänitutkimuksesta, jännittävää! Onneksi on jotain odotettavaa myös kotona, niin että matkalta on kiva tulla takaisinkin:)

Raskausoireet, osa x + laiskottelua

Uusin käänne raskauden aiheuttamissa vaivoissa on… jännitys tiivistyy….. ruuansulatusvaikeudet! Olin muutama päivä sitten kavereiden kanssa pizzalla ja söinkin kokonaisen pizzan (se oli niin hyvää!). Kotiin lähtiessä oli juuri sellainen turvonnut olo, joka normaalistikin on, kun on syönyt kokonaisen pizzan. Kotiin päästyäni tuntui kuitenkin, kuin maha olisi vain turvonnut entisestään ja olo alkoi mennä tukalaksi. Tuntui siltä, kuin ruuansulatusjärjestelmäni olisi mennyt täysin jumiin, ja pizza jäänyt palloksi tukkimaan koko systeemin. No, ehkä en kuvaile tässä tarkemmin, miten suolen toiminta lopulta eteni, mutta totean vain, että ei pizza sinne mahaan loputtomiin jäänyt.

Tästä pizzatapauksesta lähtien olen useampana iltana kärsinyt turvotuksesta ja tunteesta, että ”mahassa kiertää”. Välillä olen yölläkin herännyt hetkeksi siihen, että maha tuntuu kipeältä ja omituiselta, ja on vaikea löytää mukavaa asentoa. Mietin hieman kauhunsekaisin tuntein, miten paljon mahassa möyrii sitten, kun siellä on nykyistä minityyppiä isompi vauvanalku viemässä oman tilansa, ja samaan aikaan sinne pitäisi mahtua ruokaa ravitsemaan meitä molempia.

Toki mahakipu on herättänyt jopa pelkoa, onko Luumulla kaikki varmasti kunnossa. Kuitenkin vaivat tuntuvat niin selkeästi liittyvän nimenomaan ruuansulatukseen, mikä kuitenkin mainitaan monissa oppaissa normaaliksi raskausoireeksi, että en ole sen enempää asiasta huolestunut.  Olen myös ollut iltaisin (siis muinakin kuin tuona pizza-iltana) todella nälkäinen ja syönyt paljon ruokaa, mikä ehkä osaltaan lisää mahan möyrimistä 😀

Vaikka tällä viikolla ilmeisesti keskimäärin pitäisi tulla myös raskausajan pahimmat pahoinvoinnit ja mielialan vaihtelut, ei tilanne tunnu juurikaan muuttuneen parista viime viikosta. Aamuisin syön leivän sijaan jugurttia ja vielä aamupäivälläkin saattaa olla sellainen olo, kuin olisi pienessä krapulassa, mutta se menee ohi ilman pahempia komplikaatioita. Mielialaoireita en ole juurikaan huomannut. Väsymys on mahdollisesti vähän lisääntynyt – työmatkojen pyöräily on tuntunut yllättävän raskaalta ja iltaisin olen mennyt nukkumaan puoli tuntia tai tunninkin normaalia aikaisemmin.

Ehkä myös ”iltasyöpöttely” on osittain liittynyt väsymyksen tunteeseen. Täytyy myöntää, että eilen jätin myös insuliineista huolehtimisen vähemmälle huomiolle – söin illan mittaan useamman tortillan, näkkileivän ja jopa pari karkkia, joille en pistänyt lainkaan insuliinia. Olin toki käynyt töiden jälkeen joogatunnilla ja osittain kai ajattelin, että voisin huolettomasti syödä vähän reilummin, kun liikunta kuitenkin alentaa verensokeria. No, tämä ei kuitenkaan ollut ihan oikea arvio, vaan klo 21 aikaan, kun vihdoin mittasin verensokerin, lukema olikin mukavat 17. Onneksi tämä sai minut ”heräämään” siihen, että vaikka väsyttäisi, nyt ei ole se aika, jolloin voi vajota vanhoihin huonoihin tapoihin (vielä vuosi sitten oli ihan normaalia, että illan mittaan söin useita välipaloja, joille en ”muistanut” pistää insuliinia)… Eli tästä päivästä lähtien taas uusi tsemppi päälle: vaikka söinkin taas reilusti, pistin insuliinia sen mukaisesti ja mittasin verensokeria vähän useammin!

Olen laiskotellut myös Naistenklinikan äitiyspoliklinikan suhteen – sinnehän voisi lähettää verensokeriseurantaa vaikka joka viikko ja saada diabeteshoitajilta palautetta ja neuvoja. En ole kuitenkaan nyt lähes kolmeen viikkoon lähettänyt yhtään taulukkoa. En oikein tiedä miksi asia on jäänyt, kun kuitenkin pidän tarkkaa kirjanpitoa verensokereistani. Nyt voisin joka tapauksessa luvata itselleni, että sunnuntaina lähetän tämän viikon taulukon ”tarkistettavaksi”!

Raskausoireita, vihdoinkin – ja ärsyttävä hypoglykemia

Parina päivänä tällä viikolla olen ollut iltaisin todella viluinen. Villasukista ja fleecepaidasta huolimatta on ollut kylmä ja nukkumaan mennessä olen kaivannut tuplapeittoa villasukkien lisäksi. Minulla ei kuitenkaan ole ollut flunssainen olo ja palelu on omituisesti vaihdellut voimistuen iltaisin.

Vasta muutaman päivän palelun jälkeen tajusin miettiä, että voisikohan tämä outo ilmiö liittyä raskauteen? Bingo! Tietysti sekin on yhtenä asiana niissä monissa listoissa mahdollisista raskausoireista, joita olen lukenutkin. Jostain syystä kuitenkaan asia ei ole jäänyt mieleen, vaan olen jäänyt tarkkailemaan ja odottelemaan lähinnä vain pahoinvointia ja väsymystä. Yhtenä näistä paleluilloista olin toki myös todella väsynyt, töiden jälkeen ei jaksanut tehdä oikein mitään ja meninkin todella aikaisin nukkumaan.

Lisäksi eilisaamuna minulla oli ensimmäistä kertaa ihan selvää aamupahoinvointia. Vieläkään oksennus ei ollut lähellä, mutta aamupalatoimia aloittaessani huomasin, että nyt pitääkin istua alas ja miettiä todella tarkasti, mitä pystyn saamaan kurkusta alas. Ajatuskin juustoleivästä, joka normaalisti on herkkuaamiaiseni, tuntui mahdottomalta. Otin jääkaapista jugurttipurkin, aloin valuttaa siitä lautaselle vähän kerrallan ja söin hitaasti. Näin sain lopulta syötyä ihan normaalimäärän hiilihydraatteja ja helpottuneena pistin myös pikainsuliinin heti syötyäni (normaalistihan pistän aina ennen syömistä, mutta tällä kertaa halusin ensin varmistaa, että todella pystyn syömään).

Olin toisaalta iloinen, koska kuten kerroin jo aiemmin, raskausoireiden puuttuminen on tietyllä tavalla tehnyt olon epävarmaksi ja epätodelliseksi. Toisaalta pelkäsin tietysti, alkaako tästä sitten yökötysviikot eli alkaako pahoinvointi päivä päivältä pahentua. Onneksi kuitenkin tänä aamuna oli taas ihan hyvä olo ja söin hyvällä ruokahalulla herkkuleipäni!

Verensokerini ovat, juuri niin kuin äitiyspoliklinikan diabeteshoitaja viikon alussa ennusti, kääntyneet selvästi laskusuuntaan ja näin ollen olenkin parina iltana ja aamuna pistänyt vähemmän pitkävaikutteista. Ajoittain olen ehkä liikaakin vähentänyt myös lyhytvaikutteisia ja sokerit ovat välillä käyneet myös hieman yläkantissa.

Mutta eilisiltana minulle tuli ensimmäinen todella ”tiukassa oleva” hypoglykemia: iltapalan jälkeinen verensokeri oli 2,4. Aloin syömään jugurttia ja tattarihiutaleita, söin samaan syssyyn kaksi annosta. Olo tuntui vielä hetken istuskelun jälkeenkin heikolta, mittasin sokerin, ja se oli 3,0. Söin siis vielä kolmannen annoksen jugurttia ennen kuin olo vähän helpottui ja uskalsin käydä nukkumaan. Söin siis yhteensä 50-60 g hiilihydraatteja saadakseni verensokerin nousemaan normaalitasolle, kun yleensä tähän riittää minulla 15-20 g.

Alkuyöstä mitatessa vs oli 7,0 eli ihan ok, mutta klo 1 aikaan se olikin pompannut ylös: mittari näytti 15,3. Ärsytti todella paljon – tämä tietysti oli ns. reaktiivinen korkea eli seurausta illan hypoglykemiasta. Syytin itseäni siitä, että olin päästänyt verensokerin niin alas. Korjausinsuliinin avulla pääsin kuitenkin aamuun mennessä taas ihan hyvään verensokeriarvoon 7,4.

Eihän tämäkään onneksi maailmaa kaada. Nyt pitää vain olla erityisesti liikunnan jälkeisinä iltoina erityisen tarkka siitä, ettei vs pääsisi putoamaan alle neljän eikä varsinkaan alle kolmen!

Odottavan aika on pitkä

Äitiyspoliklinikalta tuli kirje lopulta viime viikon perjantaina. Aika ei kuitenkaan sopinut puolisolleni, joten soitin eilen äitiyspolille, vaihdoin aikaa ja kyselin muutenkin epäselväksi jääneitä asioita. Ensimmäinen käyntiaika Naistenklinikalle on 10.4. eli laskujeni mukaan raskausviikolla 12. Diabeteshoitaja kertoi, että silloin on sekä hoitajan että lääkärin tapaaminen ja ensimmäinen ultraäänitutkimus. Näin olin olettanutkin, mutta oli hienoa silti saada varmistus, että silloin (jos kaikki nyt menee hyvin) saamme ensimmäisen näköhavainnon pienokaisesta!

Tuntuu kuitenkin, että käyntiin on vielä ihan liian pitkä aika. Olin jotenkin olettanut, että ensimmäinen käynti äitiyspolilla olisi jopa ennen neuvolakäyntiä (johon on vielä 3 viikkoa), mutta ei… Tietenkin ymmärrän, että raskaudessa on enemmän ”näkyvää” seurattavaa vasta myöhemmissä vaiheissa, mutta silti tuntuu jotenkin oudolta vain odotella ja yksin mittailla sokereita ensimmäiset kuukaudet.

No, tietenkään en nytkään ole ihan yksin sokereideni kanssa, vaan äitiyspolin hoitajat auttavat puhelimitse ja sähköpostitse ja ensi viikolla käyn labrassa mittauttamassa Hba1c:n. Lähetin parin viime viikon verensokeritaulukot sähköpostilla ja hoitaja kommentoi puhelimessa, että näyttää pääosin ihan hyvältä, vaikka heittelyä molempiin suuntiin onkin. Hoitaja kertoi, että todennäköisesti pian alkaa se vaihe, että verensokerit alkavat olla enemmän matalalla eli insuliinintarve alkaa laskea. Saapa nähdä!

Hieman jännitystä ensimmäiseen äitiyspolikäyntiin tuo myös se, että tulemme pääsiäislomamatkalta New Yorkista kotiin vasta edellisenä päivänä, todennäköisesti siis aikamoinen jet lag päällä – veikkaan jo etukäteen, että tunnemyllerrys voi olla aikamoinen, kun väsyneenä ja pää pyörällä menemme ”tapaamaan Luumua”!

Tieteellisiä testituloksia

Odottelu jatkuu. Äitiyspolilla ovat kuulemma saaneet lähetteeni, mutta ensikäyntiaikaa ei vielä näy eikä kuulu.

Eilen illalla olin melkein jo lähdössä joogaan, kun minuun iski kauhea väsymys: tuntui, että yöunet kutsuisivat jo paljon ennen kuin joogatunti loppuisi. Mietin tietysti mielessäni, että nyt se raskausväsymys sitten alkoi ja päätin hyvillä mielin jäädä kotiin. Ehkä puoli tuntia tämän jälkeen tajusin mitata verensokerin, ja sehän näytti 15, mikä selitti nuutuneen olon… eli hieman meni puurot ja vellit sekaisin. Kyllä ärsytti! Mutta toisaalta oli joka tapauksessa hyvä mennä ajoissa nukkumaan.

Muutamana viime päivänä verensokereita on ollut ärsyttävän vaikea pitää kurissa: aamupäivästä vs on vähän korkea, iltapäivällä ok, illalla pomppaa yllättävästi korkealle (juuri sinne 15 paikkeille) ja korjausinsuliinin jälkeen meinaa taas myöhäisillasta/alkuyöstä olla vähän liiankin matala. Ehkä nyt saman kaavan toistuessa alan päästä kärryille siitä, millä hienosäädöllä saan taas homman haltuun…

Aikani kuluksi tein pari tieteellisesti erittäin validia testiä vau.fi -nettisivuilla. Tässä tulokset:

Laskettu aika -raskauslaskuri

Onneksi olkoon! Laskettu aikasi on 25. lokakuuta 2015 ja olet 5 viikkoa ja 4 päivää raskaana!

(http://www.vau.fi/Laskurit/laskettuaika-raskauslaskuri/)

 Tämä voi olla suht lähellä sitä ”oikeaa laskettua aikaa” joka jossain vaiheessa arvioidaan. Käytännössähän diabeetikoiden synnytykset käynnistetään usein hieman ennen laskettua aikaa, eli voi hyvin olla, että baabi tulee ulos jo lokakuun alkupuolella.

Odotatko tyttöä vai poikaa?

Odotat suuremmalla todennäköisyydellä poikaa!

Tietyt taustatekijät vaikuttavat tutkimuksien mukaan lapsen sukupuoleen. Myös raskausoireista voi päätellä, onko odottajalla suurempi todennäköisyys synnyttää tyttö vai poika. Antamiesi vastauksien perusteella sinulla on suurempi todennäköisyys saada lutuinen pikkupoika!

(http://www.vau.fi/testit/Odotatko-tyttoa-vai-poikaa-Testi-paljastaa/)

Heh, jepjep… tässä testissä piti valita lähinnä erilaisista ilmekuvista omia fiiliksiä kuvaavat naamat.

TESTAA KUINKA MONTA LASTA SINULLE SOPII:

Sinun kannattaa hankkia kolme lasta!

Rakastat lapsia. Kolme lasta on sinulle ehdottomasti paras lukumäärä. Kestät hyvin riehumista ja hälinää ja saat kolmekin lasta pysymään kurissa. Et kuitenkaan halua, että talosi muuttuu lastentarhaksi. Sinun kannattaa siis hankkia sopivan riehakas kolmen vesselin katras.

(http://www.vau.fi//testit/Kuinka-monta-lasta-sinulle-sopii–testi-selvittaa//ans3)

No tämähän meni yllättävän nappiin! Näin olen ajatellutkin. Katsotaan nyt kuitenkin yksi kerrallaan 🙂

Millainen synnytys sopii sinulle?

Tulos: Viekää minut sairaalaan! Sinulle sopii parhaiten synnytys sairaalassa, jossa käytettävissäsi on kaikki mahdollinen lääketieteellinen apu ja kipulääkkeet. Sairaalakassi valmiiksi – synnytyssali odottaa!

(http://www.vau.fi/testit/Millainen-synnytys-sopii-sinulle/)

Tämä tulos pitää näistä kaikista selvästi parhaiten paikkansa. Diabetes mutkistaa synnytystä joka tapauksessa ja diabeetikoille tehdään selvästi muita useammin keisarinleikkaus turvallisuussyistä. Vaikka mahdollisimman luonnonmukainen kotisynnytys vesiammeessa kynttilänvalossa olisi tietenkin ajatuksen tasolla mukava, olisi se kuitenkin sekä minulle että vauvalle niin iso riski, että en lähde edes haaveilemaan sellaisesta…

No, mutta se näistä. Niitä oikeita tutkimuksia pitää vielä odottaa ihan liian kauan!