Kaikki valmiina (?)

Viimeinen ilta kotona ilman vauvaa. Ei tätä vieläkään käsitä. Mutta huomenna siis mennään klo 11 Naistenklinikalle ja sieltä en tule kotiin ennen kuin vasta synnytyksen jälkeen. Eilen käydessäni äitiyspolilla sydänkäyrällä sain vähän jutella kätilön kanssa tulevasta synnytyksestä. (sydänkäyrä oli ”kaunista valmiin vauvan käyrää” <3) Keskiviikkona tullessamme osastolle tehdään vielä alkajaisiksi alatutkimus kohdunsuun tilanteen tarkistamiseksi ja sen perusteella tehdään päätös, millä menetelmällä käynnistys aloitetaan. Mutta todennäköisintä on siis, että käynnistys aloitetaan ballonkimenetelmällä eli laittamalla katetri vauvan pään ja kohdunsuun väliin, tarkoituksena kypsyttää kohdunsuuta niin, että jossain vaiheessa voidaan puhkaista sikiökalvot. Käynnistyksen aloittamisesta varsinaiseen syntymähetkeen voi mennä tunteja, päiviä tai jopa viikkoja, mutta todennäköistä maanantain kätilön mukaan on kuitenkin, että tällä viikolla vauva syntyy.

Olenko nyt sitten valmis synnytykseen? Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että enpä paljoa tätä valmiimpi voisi olla! Tuntuu hyvältä ajatella, että kauaa ei enää tarvitse kanniskella alapäätä välillä kipeästikin painavaa mahaa eikä kävellä turvonneilla pökkelöjaloilla (jalat ovat olleet todella turvoksissa ainakin viimeisen viikon ajan, onneksi voi lainata miehen kenkiä:D ). Tietenkin synnytyksen jälkeen minua odottavat uudet erilaiset fyysiset vaivat, mutta niistäkin selvitään!

Synnytykseen valmistautuminen on minun kohdallani tarkoittanut ainakin kolmea asiaa: joogakurssia, kirjoja ja neuvolan perhevalmennuksen synnytysvalmennuskertaa. Ja toki näiden lisäksi ylipäätään koko raskausaika on ollut henkistä valmistautumista tätä suurta koitosta varten:) Nyt viimeisinä päivinä olen vielä pakannut sairaalakassia uudestaan ja yrittänyt kerrata mielessä ja käytännössä tärkeimpiä asioita synnytystä varten.

Olin siis raskausjoogakurssilla joogastudio Manipurassa. Kurssiin kuului 7 joogatuntia ja lisäksi synnytystä käsittelevä luento, jonne kumppanitkin olivat tervetulleita. Joogatunnit olivat hyvin rauhallisia ja sisälsivät enemmän rentoutumis- ja hengitysharjoittelua kuin liikunnallista joogaa. Suoraan töistä kauhealla kiireellä joogatunnille tullessa oli välillä vaikea orientoitua rentoutusharjoituksiin, mutta toisaalta ehkä juuri oman olotilan muuttamisen harjoittelu oli hyödyllistä. Tunnelma kurssilla oli mukava ja aika monella kerralla taisinkin oikeasti nukahtaa hetkeksi loppurentoutuksen aikana. Tunneilla teimme myös aika paljon pariharjoituksia. Välillä pariharjoituksia oli ehkä vähän kiusallista tehdä, kun piti olla niin lähellä täysin vierasta ihmistä. Ideana on tietenkin se, että näitä harjoituksia voi sitten tehdä myös kotona ja synnytyksenkin yhteydessä oman kumppanin kanssa.

Kurssi olikin pitkälti eräänlaista synnytysvalmennusta ja luento oli tärkeä osa tätä. Luennolla olimme siis yhdessä mieheni kanssa, mikä tuo todella hyvää varmuutta siihen, kun oikeasti lähdemme synnytyssairaalaan. Varmasti suuri osa synnytyssairaalaan mukaan tulevista isistä on aika hukassa sen kanssa, mitä siellä pitää ja voi tehdä. Äidille sentään annetaan vähän enemmän ohjeita… Eihän meilläkään mitään varmuutta ole siitä, mitä oikeasti tulee tapahtumaan, mutta ainakin jotain käsitystä ja yhdessä käytyjä keskusteluja siitä, millaista tukea toivon mieheltäni synnytyksen aikana. Luennolla käytiin läpi synnytyksen eri vaiheet: avautumisvaihe, ponnistusvaihe ja jälkivaihe. Luennolla ja myös sen jälkeisillä joogatunneilla käytiin läpi erilaisia lepoasentoja avautumisvaiheeseen, erilaisia ponnistusvaiheen asentoja ja tapoja, miten itse tai kumppanin avulla voi lievittää synnytyskipua. Ehkä tärkeimmät asiat, mitä kurssilla painotettiin ja mitä aion pitää mielessäni, ovat hengityksen ja liikkumisen tärkeys. Rauhallinen hengitys, mahdollisesti äänellä tehostettuna, auttaa hallitsemaan kipua ja pysymään rauhallisena. Ja samoin liikkuminen auttaa kipuun ja tekee tilaa sikiön etenemiselle kohti ulkomaailmaa.

Voin lämpimästi suositella Manipuran raskausjoogakurssia! Kurssin loputtua kävin kerran myös joogakoulu Shantin raskausjoogatunnilla. Shantissa raskausjoogaa on yksittäisinä tunteina eri opettajien ohjaamana ja tuntien sisältö varmaankin vaihtelee opettajan mukaan. Tunti, jolle minä satuin menemään, oli saman opettajan ohjaama, jolla olin käynyt astangajoogatunneilla, ja tunnin sisältö tuntuikin olevan pitkälti raskausaikaan sovellettua astangajoogaa. Tunti oli selvästi liikunnallisempi kuin Manipuran tunnit, mutta toki niin, että liikkeitä sovellettiin ja niihin annettiin myös monia eri vaihtoehtoja, joista saattoi valita sopivimman oman voinnin ja raskauden vaiheen mukaan. Tunti oli todella mukavaa vaihtelua verrattuna Manipuran tunteihin – jos kaikkeen olisi aikaa, ehkä olisikin ollut hauska käydä kahdella erilaisella joogatunnilla viikoittain…

Raskaus- ja vauva-aiheisia kirjoja luin muutamia eri vaiheissa raskautta, ja muistan, kuinka kaukaiselta alussa tuntuivat synnytykseen liittyvät osiot. Erityisen hyvältä ja kattavalta kirjalta tuntui Suomalainen vauvakirja (toim. Matilda Katajamäki ja Outi Gyldén). Siinä käytiin läpi perusteellisesti raskauden eri vaiheita, ruokavaliota yms., synnytystä, ja myöskin vauvan hoitoa ja kehittymistä erityisesti ensimmäisen vuoden aikana. Kirjassa oli perusteellisesti faktatietoa, mutta myös kokemuspätkiä erilaisista perheistä ja tilanteista. Kattavaa faktatietoa luin myös Odottavan äidin käsikirjasta, joka on naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreiden kirjoittama kirja raskaudesta ja synnytyksestä. Kirja olikin lukemistani selvästi eniten ”lääketieteellinen” kirja ja siinä oli selostettu ehkä kaikista perusteellisimmin esimerkiksi erilaisten lääkkeellisten kivunlievitysmenetelmien hyviä ja huonoja puolia. Luin kirjaa melko aikaisessa vaiheessa raskautta ja muistan synnytysosioiden herättäneen silloin hieman ällötysreaktioita, koska kirjassa käytiin hyvin tarkasti läpi, mikä kaikki voi synnytyksessä mennä pieleen… Joka tapauksessa tämäkin oli mielestäni hyödyllinen kirja.

Lisäksi luin myös Manipuran joogaopettaja Malla Rautaparran kirjan Raskaus, synnytys, äitiys: Äidiksi omaa kehoa kuunnellen. Kirjassa on hyvin pitkälti kerrottu samat asiat, joita käytiin läpi myös Manipuran joogakurssilla, ja mielestäni kirja ja kurssi täydensivätkin hyvin toisiaan. Lainasin kirjan vielä uudestaan nyt, kun synnytys jo kolkuttelee ovella, ja siitä on ollut todella kätevä kerrata joogakurssilla läpikäytyjä asioita ja asentoja (kirjassa on paljon kuvia, joten asentoja voi opetella myös itsekseen sen avulla). Malla Rautavaaran näkökulma synnytykseen on melko kriittinen suhteessa nykykäytäntöihin, joissa hänen mukaansa liian helposti ja rutiininomaisesti käytetään esim. lääkkeellistä kivunlievitystä ja muita toimenpiteitä ilman, että niihin aina on painavia perusteita.

Itse ajattelen, että haluan yrittää synnyttää mahdollisimman pitkälti ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta en halua sulkea mitään vaihtoehtoja kokonaan pois, koska kuitenkaan synnytyksen kulkua ei etukäteen voi tietää. Ja onhan minun synnytykseni jo lähtökohtaisesti jotain muuta kuin täydellinen ”luomusynnytys”, kun se käynnistetään etuajassa. Luettuani muiden diabeetikoiden kokemuksia synnytyksestä, tuntuu että aika usein toistuu sekin, että synnytystä aletaan käynnistää alatiesynnytyksenä, mutta syystä tai toisesta lopulta kuitenkin päädytään sektioon. Se on siis minullakin ihan mahdollinen lopputulos.

Niin, ja sitten vielä se neuvolan perhe/synnytysvalmennus… Sitä oli siis kaksi kertaa. Kokoonnuimme lähiterveysasemallemme n. 10 muun äidin/pariskunnan kanssa. Ensimmäisellä kerralla kävimme nopean esittelykierroksen ja kävimme läpi vauvaan liittyviä mielikuvia valitsemalla kuvakasasta omaa mielikuvavauvaa kuvaavan valokuvan. Tämä oli ihan kiva tehtävä, mutta muihin odottaviin tutustumista ajatellen ryhmä oli aivan liian iso – varsinaisesti ei tuntunut, että perhevalmennuksessa olisimme tutustuneet kehenkään, kun asioista keskustelullekaan ei ollut varattu ollenkaan aikaa. Toki kysymyksiä läpikäytyihin sisältöihin liittyen sai esittää, mutta olisin toivonut kannustusta nimenomaan ryhmäläisten väliseen keskusteluun. Perhevalmennuksen asiasisällöt olivat ensimmäisellä kerralla imetys ja muu vauvan hoito ja toisella kerralla synnytys.

Synnytystä käsittelevä perhevalmennuskerta oli viime viikolla, ja olikin hyvä tuuri, että edes ehdimme tälle kerralle, kun synnytys onkin jo tällä viikolla:) Terveydenhoitajat kertoivat perusasiat synnytyssairaalaan lähtemisestä ja synnytyksen vaiheista sekä todella nopeasti eri kivunlievitysmenetelmistä. Molemmilla kerroilla katsoimme myös videolta äitien/perheiden kokemuksista imetykseen ja synnytykseen liittyen. Videoiden vauvojen takia olin molemmilla kerroilla tippa linssissä (hoivaviettihormonit näyttävät olevan ihan hyvin toiminnassa:), mutta mitään elämää suurempaa näistä valmennuksista ei jäänyt käteen – samat asiat olin hankkinut tietooni aika paljon tarkemmin kirjoista ja joogakurssilta. Varsinkin lääkkeellisten kivunlievitysmenetelmien esittely oli perhevalmennuksessa aika ”mutkat suoriksi”- tyylistä, lääkkeettömistä menetelmistä mainittiin ehkä yhdellä lauseella. Ehkä yksi hyvä puoli neuvolan synnytysvalmennuksessa oli se, että tajusin tietäväni synnytykseen liittyvistä asioista oikeastaan aika paljon enemmän kuin pelkät ihan perusasiat ja varmasti enemmänkin kuin moni muu – ja silti kaikki tavalla tai toisella selviytyvät siitä 🙂

Viimeisinä päivinä ennen synnytystä olen tietysti käynyt labrassa, sykekäyrällä ja myös ylävatsan ultrassa, jossa tarkistettiin, näkyykö maksassani tai muissa sisäelimissä jotain erikoista, mutta mitään epätavallista ei löytynyt. Viikonloppuna maalasimme pari seinää ja kylpyhuoneen kaappi asennettiin tänään. Olen myös mm. pyykännyt viimeisiä vielä pesemättä olleita juttuja, liottanut villahousuja lanoliinissa ja kirjoittanut vauvakirjaa parille aukeamalle ennen syntymää… Ja lisäksi kävin katsomassa elokuvia Rakkautta & Anarkiaa -festareilla ja tänään olin vielä teatterissakin:) On ollut ihan hyvä pysyä sopivan kiireisenä, näin ei ole ehtinyt liikaa jännittämäänkään. Kuitenkaan ei ole tullut liian kiire: reilut 3 viikkoa äitiyslomaa ennen synnyttämään lähtöä ovat olleet juuri sopivasti tekemään kaikki tarpeelliset valmistelut. Tavaroiden hankkiminen, pyykkääminen ja järjestely ovat olleet aika ihania puuhia senkin takia, että niiden kautta on voinut konkreettisesti alkaa tajuta, että kohta täällä on meidän lisäksi oikeasti joku kolmas. Henkisessä valmistautumisessa tärkeää on tiedonhankinnan lisäksi ollut tietenkin myös jutteleminen puolison, äidin ja ystävien kanssa.

Nyt enää alle 12 tuntia lähtöön, hui! Saankohan tänä yönä ollenkaan unta… 🙂

Itsenäinen nainen ja tavarastressi

Olen nyt ollut kohta kaksi viikkoa erossa miehestäni. Piti ihan tarkistaa, voiko se tosiaan pitää paikkaansa. Mies on ollut mökillä ja minä töissä sekä kotona pakkaamassa muuttolaatikoita. Reilua, eikö totta? 🙂 No joo, mutta tämä on meillä ollut jo parin vuoden ajan ihan normaali järjestely, koska miehen työn takia hänellä nyt vaan on pidempi kesäloma kuin minulla. Lisättäköön nyt vielä tähän, ettei kukaan pidä miestäni ihan julmurina, niin hän kyllä toki vakuutteli tänä kesänä, että tulee kotiin minun tuekseni, jos henkinen tai fyysinen vointini sitä vaatisi. Mutta olen oikeastaan yllättynyt, kuinka helposti ja nopeasti nämä viikot ovat menneet. Monilla kun saattaa raskauden aikana vaikeaa olla yksin yhtäkään yötä, kun erilaiset pelot ja vaihtelevat tai masentuneet mielialat voivat vaivata sekä öin että päivin.

Tilannetta on tietysti helpottanut se, että minulla on ollut paljon tekemistä. Töiden lisäksi olen joka ilta pikkuhiljaa pakkaillut tavaroita muuttoa varten. Reilu viikko sitten vietimme ihanan tyttöjen viikonlopun lapsuudenystäväni kanssa. Lisäksi olen shoppaillut vähän äitiysvaatteita ja fb-kirppikseltä kankaita tulevia ompeluprojekteja varten, neulonut, ottanut selvää sosiaaliturva-asioista, ihaillut äitiyspakkausta, käynyt silloin tällöin uimassa jne.

Viettäessäni paljon aikaa yksin olen myös uudestaan innostunut blogin kirjoittamisesta hiljaiselon jälkeen (kuten olette ehkä huomanneet 🙂 ) ja alkanut myös lukea aiempaa enemmän muiden blogeja. Sillä on ollut sekä hyviä että huonoja vaikutuksia. Hyvänä puolena olen taas huomannut, kuinka helpolla olen ainakin tähän asti päässyt raskauden fyysisten vaivojen suhteen: sen lisäksi, ettei minulla alkuraskaudessakaan ollut pahoja pahoinvointeja, olen toistaiseksi välttynyt myös merkittävästi haittaavilta selkä- tai muilta kivuilta, joita monella on näillä viikoilla jo paljon. Ja kuten jo on tullut selväksi, myöskään henkisellä puolella minulla ei ole ollut ongelmia, pikemminkin mielialani on ollut normaalia parempi.

Huono (tai miten sen nyt ottaa) puoli muiden raskausblogien lukemisessa on se, että huomaan olevani monia tosi paljon jäljessä kaikenlaisissa hankinnoissa. Lastentarvikeviidakossa tunnen itseni välillä aika eksyneeksi. Jopa lapsennimi.com -sivustolla kehotetaan näin:

Vinkit raskausviikolle 27

Mikäli et ole vielä sisustanut vauvallesi omaa huonetta tai kulmausta, niin nyt voisi olla hyvä hetki tehdä se. Muista, että kaikki vauvan tarvikkeita ei tarvitse ostaa uutena. Vaunut voivat olla todella suuri taloudellinen investointi ja internet on pullollaan käytettyjä, hyväkuntoisia lastenrattaita.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-27/)

Olen kuitenkin yrittänyt rauhoittaa itseäni siihen, että nyt ensin hoidetaan tämä muutto pois alta. Ja sitten ne häät (sinnekin pitää vielä hommata mekko, ja ai niin, ne sormukset…:) Vaunut, hoitopöydät ynnä muut kerkeää kyllä hankkia myöhemminkin. Vaikka vauva syntyisi jo nyt eli todella ennenaikaisena, ei hänen henkiinjäämisensä ole niistä vaunuista kiinni.

Facebookin kirppisryhmissä olen alkanut tutustua kestovaippojen ja kantoliinojen ihmeelliseen maailmaan. Nämä tuntuvat olevan asioita, johon liittyy monella paljon suuria tunteita ja intohimoja. Joillakin on älyttömät kokoelmat erilaisia kantovälineitä ja kestovaippoja ja helposti sitä tunteekin itsensä aloittelijana aika avuttomaksi: miten voin ikinä tietää, mitä meidän kannattaa ostaa? Opinko ikinä solmimaan liinaa oikein? Entä jos kaikki vaipat vaan vuotaa ja meillä on koti täynnä kakkaa? Itse aion kyllä varmasti yrittää välttää kertakäyttövaippoja, mutta en mitenkään liian ehdottomasti. Sama kantoliinojen kanssa: kokeilen varmasti, mutta jos ei se tunnu omalta jutulta, ei haittaa.

Mutta yhden tärkeän vauvantarvikkeen ostin tänään (fb-kirppikseltä tämäkin): Manduca-kantorepun! Tämä vaikuttaa onneksi suhteellisen yksinkertaiselta järjestelmältä ja ehkä sillä voikin pärjätä aika pitkälle. Ja jos Luumun elämä olisi siitä kiinni, saammeko häntä siirrettyä paikasta toiseen, niin nyt meillä on jo siihen väline, vaikkei vaunuja olekaan 😀

Ja sitten vielä tällaisen ehkä vähemmän elintärkeän, mutta tarkkaan valitun tarvikkeen kävin ostamassa kirjakaupasta: Vauvan oma kirja ❤ Näitä oli ihan tavallisessa kirjakaupassa ihan älytön valikoima, mutta tämä oli kivoin! Tosi kivat kuvat ja hyviä kysymyksiä + paljon tilaa myös ihan vapaasti kirjoitella ja liimata kuvia 🙂

Millimetri päivässä

Taitaa olla taas aika jo perinteeksi muodostuneen raskausviikko-päivityksen:) Eli seitsemättä viikkoa mennään.

Vauva kasvaa millimetrin päivässä

Alkion pituus raskausviikolla 7 on  4 – 8 mm

Tämän viikon aikana lapsi kasvaa huimaa vauhtia, noin millimetrin päivässä. Viikon loppupuolella lapsi on herneen kokoinen.

Silmät ja korvat alkavat muodostua. Solut, joista myöhemmin kehittyy aivot, kehittyvät edelleen, ja hermosolujen välille muodostuu koko ajan uusia yhteyksiä. Myös sisäelinten paikoille etsityy soluja, joista myöhemmin kehittyvät muun muassa maksa, mahalaukku ja haima.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-7)

Tyyppi siis kasvaa vauhdilla ja joillakin äideillä voi jo mahakin olla eri näköinen:

Seitsemäs raskausviikko ei vielä tuo sen suurempia muutoksia ulkoiseen olemukseesi, mutta olosi voi olla jo hyvin raskas ja turvonnut. Joillakin naisilla alkaa jo näkyä pienenpieni vatsakumpu. Vauva on kuitenkin vielä aivan liian pieni aiheuttaakseen tämän vatsakummun, joten kyse on enemmänkin raskausturvotuksesta. Suosikkifarkut eivät kuitenkaan enää välttämättä istu yhtä hyvin, joten kaapista on hyvä alkaa kaivamaan mukavampia lököilyasusteita. Tästä syystä raskausviikko seitsemän on monille sitä aikaa, kun aletaan kartoittamaan odotusajan vaatekaappia.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-7/)

Vaatteiden ympärillä on kieltämättä viime päivinä pyörinyt ajatuksia, mutta ei vielä niinkään omien vaatteideni, vaan vauvan:) Kävin viikonloppuna ihanassa lankakaupassa, josta sain pehmeitä alpakkalankoja tuleviin vauvanvaateprojekteihin. Kotiin päästyäni selailin käsityölehtiä ja suunnittelin jo monta nuttua ja haalaria, jotka on ”ihan pakko” neuloa tai ommella. Kuten tavallista minulle, aloitettuna on jo kolme vaatetta ennen kuin ensimmäinenkään on tullut valmiiksi. No, onhan tässä vielä monta kuukautta aikaa!

Omaa vaatekaappiani en tosiaan vielä ole suuremmin miettinyt – vanhat vaatteet eivät vielä kiristä, pikemminkin päinvastoin, kun syksyn aikana laihduin muutaman kilon eikä painonnousua tai turvotusta ole vielä tullut. Odotan kovasti sitä aikaa, kun maha alkaa todella kasvaa. (Näkyvästi) raskaana olevat naiset ovat niin kauniita!

Nyt tulevasta vauvasta puhuminen alkaa sujua jo rennommin, kun vielä viikko sitten tuntui, että koko asian ääneen sanominen toi ”perhoset vatsaan”… Puolisoni juttelee usein vauvalle mahan läpi ja olemme alkaneet todella kutsua maha-asukkia Luumuksi – vaikka nimi on hassu, tuo se silti jotenkin todellisemmaksi sitä, että on oikeasti olemassa tämä uusi olento, joka ei ole vain minun ruumiini osa ja jolla on joskus ihan oikea oma nimi.

Viikonloppuna olimme puolisoni kanssa vanhempieni luona käymässä ja vietimme todella rennot ja mukavat pari päivää. Oli mukava kuulla hieman omien vanhempieni muistoja minun ja sisarusteni odotusajasta. Lähdettyämme kotiin puolisoni totesi jopa ihmettelevänsä, kuinka rennosti vanhempani tuntuvat suhtautuvan raskauteeni, eivätkä ole ainakaan näkyvästi yhtään huolissaan. Itse en ollut edes ajatellut asiaa, ja mietittyäni hetken, taidan ymmärtää yhä paremmin, miten iloinen olen vanhemmista, joilta olen oppinut rauhoittamaan itseni vaikeissakin tilanteissa ja luottamaan siihen, että asiat kyllä järjestyvät.

Tänään sain vihdoinkin haettua kirjastosta kirjan Raskaus, synnytys, äitiys – Äidiksi omaa kehoa kuunnellen (Malla Rautaparta). Kirja vaikuttaa ensiselailulla oikein kivalta, painottuu pitkälti raskauden aikana suositeltaviin joogaharjoituksiin. Kirjoitan tänne lisää luettuani kirjan! Edelleen toivoisin myös vinkkejä hyvistä raskaus/vanhemmuus-kirjoista!

Tylsää…

Nyt on sellainen tylsä odotteluvaihe – tuntuu, että mitään jännää ei tapahdu. Ensimmäiseen neuvolakäyntiin on vielä monta viikkoa eikä äitiyspoliklinikalta ole kuulunut mitään (jos huomenna ei tule kirjettä, pitää soittaa ja varmistaa, ovatko saaneet lähetteeni).

Minulla ei ole pahoinvointia eikä erityistä väsymystäkään, tuntuu että ainoa selvä raskauden oire on vähän normaalia korkeammalle kipuava verensokeri lisätyistä insuliiniannoksista huolimatta. No, heti huomaan itsekin, kuinka älytön ajatus on TOIVOA itselleen pahoinvointia, väsymystä tai muita vaivoja, eiköhän niistäkin pääse jossain vaiheessa ihan riittävästi ”nauttimaan”. Ehkä kuitenkin tuntuu oudolta, kun on lukenut useita selostuksia siitä, mitä usein tapahtuu milläkin raskausviikolla, ja sitä alkaa liikaakin vertaamaan itseään keskiarvoon (”olenko normaali?!?”)… Tietysti joka paikassa sanotaan, että kaikille ei mitään selviä alkuraskauden oireita tule, eli ehkä nyt vain pitäisi yrittää olla tyytyväinen.

Viikonloppuna aloin tutkailemaan aikani kuluksi raskauteen ja vanhemmuuteen liittyviä kirjoja kirjaston valikoimista. Netistähän löytää paljon tietoa, mutta nyt ajattelin, että olisi kiva lukea raskauteen liittyvistä asioista vähän enemmän ”syventyen”: netissä tieto on kuitenkin niin pirstaleista, lyhyitä artikkeleita siellä täällä ja myös sekalaista mutu-tuntumalla kirjoitettua asiaa. Laitoin varaukseen kolme kirjaa, joista kiinnostuin lähinnä kirjan nimen ja lyhyen kuvauksen perusteella:

Malla Rautavaara: Raskaus, synnytys, äitiys: äidiksi omaa kehoa kuunnellen

Tyypin 1 diabetes ja raskaus (toim. Sanna Kangasniemi ja Minna Kinnari)

Jari Sinkkonen: Isäksi ensi kertaa

Tänään hain kirjastosta kaksi jälkimmäistä, äitiysaiheinen kirja ei ollut vielä tullut perille. Ja mikä pettymys olikaan, kun tajusin, että tuo Tyypin 1 diabetes ja raskaus ei ole mikään kirja, jonka avulla olisin voinut syventää tietämystäni, vaan Diabetesliiton vihkonen, jonka kopioversion olin jo saanut mukaani Äitiyspoliklinikalta tammikuussa…

Eli näitä on nyt sitten kaksin kappalein. Vihkonen on ihan hyvää ja käyttökelpoista asiaa täynnä, mutta ei nyt itselleni enää mitään uutta. (Huomautettakoon, että jotkut yksityiskohdat 6 vuotta sitten tehdyssä oppaassa ovat jo selvästi vanhentuneita, kuten että Levemir-insuliinia ei suositeltaisi raskauden aikana).

Jari Sinkkosen kirjan lainasin siis tulevaa isää ajatellen, ja voitte kuvitella, oliko ärsyttävää, että tämä oli ensimmäinen oikea kirja, jonka onnistuin kirjastosta saamaan. Eikä minulle mitään!

No, kotiin tultuani mies oli vielä töissä ja niinpä aloin itse lukemaan tätä. Luin jo muutaman ensimmäisen luvun ja kirja vaikuttaa oikein kivalta, eikä itse asiassa ollenkaan turhalta myös tulevan äidin luettavaksi. Onhan vanhemmuus tietenkin yhteispeliä ja on hyvä miettiä myös sen toisen vanhemman roolia ja tämän arvostamista. Ehkä tässä kirjassa itseäni vähän ärsyttää liiallinenkin sukupuolierojen korostaminen, vaikka toki ymmärrän, että monet isän kaipaavat nimenomaan ”mieheltä miehelle” kirjoitettua kirjaa, joka ottaa huomioon, että heidän näkökulmansa on kuitenkin erilainen kuin äidin.

Odottelu siis jatkuu isäkirjaa lukemalla ja pöksyjen kutomisen jatkamisella! Huomenna toivottavasti saan käsiini myös Malla Rautavaaran äitiyttä käsittelevän kirjan. Otan myös mielelläni lukuvinkkejä vastaan!