Itsenäinen nainen ja tavarastressi

Olen nyt ollut kohta kaksi viikkoa erossa miehestäni. Piti ihan tarkistaa, voiko se tosiaan pitää paikkaansa. Mies on ollut mökillä ja minä töissä sekä kotona pakkaamassa muuttolaatikoita. Reilua, eikö totta? 🙂 No joo, mutta tämä on meillä ollut jo parin vuoden ajan ihan normaali järjestely, koska miehen työn takia hänellä nyt vaan on pidempi kesäloma kuin minulla. Lisättäköön nyt vielä tähän, ettei kukaan pidä miestäni ihan julmurina, niin hän kyllä toki vakuutteli tänä kesänä, että tulee kotiin minun tuekseni, jos henkinen tai fyysinen vointini sitä vaatisi. Mutta olen oikeastaan yllättynyt, kuinka helposti ja nopeasti nämä viikot ovat menneet. Monilla kun saattaa raskauden aikana vaikeaa olla yksin yhtäkään yötä, kun erilaiset pelot ja vaihtelevat tai masentuneet mielialat voivat vaivata sekä öin että päivin.

Tilannetta on tietysti helpottanut se, että minulla on ollut paljon tekemistä. Töiden lisäksi olen joka ilta pikkuhiljaa pakkaillut tavaroita muuttoa varten. Reilu viikko sitten vietimme ihanan tyttöjen viikonlopun lapsuudenystäväni kanssa. Lisäksi olen shoppaillut vähän äitiysvaatteita ja fb-kirppikseltä kankaita tulevia ompeluprojekteja varten, neulonut, ottanut selvää sosiaaliturva-asioista, ihaillut äitiyspakkausta, käynyt silloin tällöin uimassa jne.

Viettäessäni paljon aikaa yksin olen myös uudestaan innostunut blogin kirjoittamisesta hiljaiselon jälkeen (kuten olette ehkä huomanneet 🙂 ) ja alkanut myös lukea aiempaa enemmän muiden blogeja. Sillä on ollut sekä hyviä että huonoja vaikutuksia. Hyvänä puolena olen taas huomannut, kuinka helpolla olen ainakin tähän asti päässyt raskauden fyysisten vaivojen suhteen: sen lisäksi, ettei minulla alkuraskaudessakaan ollut pahoja pahoinvointeja, olen toistaiseksi välttynyt myös merkittävästi haittaavilta selkä- tai muilta kivuilta, joita monella on näillä viikoilla jo paljon. Ja kuten jo on tullut selväksi, myöskään henkisellä puolella minulla ei ole ollut ongelmia, pikemminkin mielialani on ollut normaalia parempi.

Huono (tai miten sen nyt ottaa) puoli muiden raskausblogien lukemisessa on se, että huomaan olevani monia tosi paljon jäljessä kaikenlaisissa hankinnoissa. Lastentarvikeviidakossa tunnen itseni välillä aika eksyneeksi. Jopa lapsennimi.com -sivustolla kehotetaan näin:

Vinkit raskausviikolle 27

Mikäli et ole vielä sisustanut vauvallesi omaa huonetta tai kulmausta, niin nyt voisi olla hyvä hetki tehdä se. Muista, että kaikki vauvan tarvikkeita ei tarvitse ostaa uutena. Vaunut voivat olla todella suuri taloudellinen investointi ja internet on pullollaan käytettyjä, hyväkuntoisia lastenrattaita.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-27/)

Olen kuitenkin yrittänyt rauhoittaa itseäni siihen, että nyt ensin hoidetaan tämä muutto pois alta. Ja sitten ne häät (sinnekin pitää vielä hommata mekko, ja ai niin, ne sormukset…:) Vaunut, hoitopöydät ynnä muut kerkeää kyllä hankkia myöhemminkin. Vaikka vauva syntyisi jo nyt eli todella ennenaikaisena, ei hänen henkiinjäämisensä ole niistä vaunuista kiinni.

Facebookin kirppisryhmissä olen alkanut tutustua kestovaippojen ja kantoliinojen ihmeelliseen maailmaan. Nämä tuntuvat olevan asioita, johon liittyy monella paljon suuria tunteita ja intohimoja. Joillakin on älyttömät kokoelmat erilaisia kantovälineitä ja kestovaippoja ja helposti sitä tunteekin itsensä aloittelijana aika avuttomaksi: miten voin ikinä tietää, mitä meidän kannattaa ostaa? Opinko ikinä solmimaan liinaa oikein? Entä jos kaikki vaipat vaan vuotaa ja meillä on koti täynnä kakkaa? Itse aion kyllä varmasti yrittää välttää kertakäyttövaippoja, mutta en mitenkään liian ehdottomasti. Sama kantoliinojen kanssa: kokeilen varmasti, mutta jos ei se tunnu omalta jutulta, ei haittaa.

Mutta yhden tärkeän vauvantarvikkeen ostin tänään (fb-kirppikseltä tämäkin): Manduca-kantorepun! Tämä vaikuttaa onneksi suhteellisen yksinkertaiselta järjestelmältä ja ehkä sillä voikin pärjätä aika pitkälle. Ja jos Luumun elämä olisi siitä kiinni, saammeko häntä siirrettyä paikasta toiseen, niin nyt meillä on jo siihen väline, vaikkei vaunuja olekaan 😀

Ja sitten vielä tällaisen ehkä vähemmän elintärkeän, mutta tarkkaan valitun tarvikkeen kävin ostamassa kirjakaupasta: Vauvan oma kirja ❤ Näitä oli ihan tavallisessa kirjakaupassa ihan älytön valikoima, mutta tämä oli kivoin! Tosi kivat kuvat ja hyviä kysymyksiä + paljon tilaa myös ihan vapaasti kirjoitella ja liimata kuvia 🙂

Raskausajan liikunnasta

Ajattelin kirjoittaa hieman raskausajan liikunnasta. Raskausaikanahan on nykysuositusten mukaan todella tärkeää harrastaa liikuntaa säännöllisesti, jotta kroppa pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa synnytystä (ja loppuelämää:) varten. Liikunta auttaa myös pitämään raskauden aikaisen painon nousun kohtuullisena. Raskausaikana pitää kuitenkin tietenkin hieman soveltaa eivätkä kaikki liikuntamuodot sovi raskaana olevalle ainakaan loppuvaiheessa. Erityisesti vatsalihasliikkeet suositellaan jätettävän jo keskiraskaudessa pois. Tarkemmin raskausajan liikuntaohjeista voi lukea esim. täältä: http://www.trainer4you.fi/blogi/raskausajan-liikunta-ja-keskivartaloharjoitteet-odotusaikana/

Erityisesti diabeetikoilla, joilla liikuntaa suositellaan tärkeäksi osaksi elämää muutenkin, myös raskauden aikana olisi hyvä voimien mukaan harrastaa liikuntaa. Sopiva määrä liikuntaa voi myös auttaa pitämään verensokereita kurissa, vaikka tämä ei tietenkään ole niin yksinkertaista. Liikunta ja diabetes kun eivät aina normaalistikaan ole se helpoin yhtälö, saati sitten raskausaikana, kun kroppa saattaa reagoida moniin asioihin yllättävillä tavoilla. Olen esimerkiksi kuullut, että monilla liikunta saattaa raskausaikana yllättäen nostaa verensokeria, vaikka normaalisti liikunta enemmänkin laskee sokereita (tähän on toki poikkeuksia, joskus rankoissa liikuntasuorituksissa adrenaliini voi nostaa verensokeria ihan ilman raskauttakin).

Vuosi sitten tähän aikaan treenasin puolimaratonille, eli juoksin pitkiä yli 10 kilometrin lenkkejä kerran viikossa ja sen lisäksi 1-2 lyhyempää lenkkiä viikossa. Välillä, kun näkee ihmisiä juoksulenkillä, tulee elävästi mieleen se hyvä olo, minkä juoksemisesta parhaimmillaan sai, kun pääsi vauhdin imuun hyvän musiikin soidessa kuulokkeissa. Juokseminen jäi minun osaltani tauolle jo viime syksynä raskauden suunnitteluvaiheessa, mutta aion ehdottomasti vielä jossain vaiheessa jatkaa harrastusta.

Tärkein syy juoksun poisjättämiseen oli pyrkimys saada verensokeritasapaino mahdollisimman hyväksi, mikä rankkojen juoksulenkkien kanssa vaatisi kuitenkin aika paljon extrasäätöä.Toisaalta ajattelin myös, että juoksussa minulle tärkeänä motivaattorina on ollut pyrkimys parempiin suorituksiin, mikä vaatii sellaista omien rajojen ylittämistä ja harjoittelun koventamista, mikä ei raskausaikana ole suositeltavaa. Ainakaan en olisi voinut raskausaikana osallistua esim. toiselle puolimaratonille, ja suoraan sanoen minulla juoksuharrastuksen ylläpito vaatisi sitä, että olisi tiedossa joku seuraava tavoitetapahtuma.

Juoksu vaihtui siis viime syksynä lähinnä jooga- ja pilatestunteihin. Työmatkapyöräily on myös tärkeä osa viikottaista liikuntaani ja sitä aion jatkaa niin pitkälle kuin pystyn. Nyt tätä kirjoittaessani tietysti tajuan, että kuun vaihteessa muuton myötä työmatkani pitenee sen verran, että ainakaan koko matkaa ei voi pyöräillä, eli pitää miettiä silloin uudestaan, miten saan tarpeeksi arkiliikuntaa…

Koska jooga- ja pilatestunnit ovat aika kalliita ja kevään aikana aloin myös kaivata lisäksi jotain muuta liikuntaharrastusta, aloitin uutena liikuntaharrastuksena uinnin. Vaikka kokeilin uimahallissa käymistä lähes sattumalta, enkä ollut etukäteen ollenkaan varma, menisinkö uudestaan, innostuin uimisesta yllättävänkin paljon. Uimahallin viehätyksestä kerroinkin jo aiemmin (https://diabeetikonraskaus.wordpress.com/2015/05/07/onnittelut-pomolta-ja-hymy-maailman-sisukkaimmalta-ihmiselta/). Nyt kesäaikana olen käynyt uimastadionilla, jossa on taas ihan oma tunnelmansa. Parasta uimisessa tässä vaiheessa raskautta on kuitenkin sen mukavuus myös kasvavan mahan kanssa. Vaikka vielä kävely ja pyöräily onnistuvat ihan hyvin, jonkin verran huomaan jo pieniä ”kolotuksia”, jotka todennäköisesti loppuvaiheessa vielä enemmänkin haittaavat liikkumista.

Tasapainoilu liikunnan ja verensokerin kanssa on tähän mennessä minun raskausaikanani sujunut yllättävänkin hyvin. Olen tietenkin kiinnittänyt erityistä huomiota asiaan ja mittaillut verensokeria ahkerasti liikunnan yhteydessä. Esimerkiksi uimaan mennessä mittaan verensokerin usein jo kotoa tai töistä lähtiessä ja uudestaan heti ennen uintia. Jos verensokeri on alle 6, syön vähän karkkia ennen uintia. Uin yleensä kilometrin kahdessa 500 metrin osassa. Ensimmäisen uintipätkän jälkeen mittaan verensokerin ja syön taas tarvittaessa (jos vs on alle 6) vähän karkkia. Useimmiten käyn saunassa sekä ensimmäisen että toisen uintipätkän jälkeen. Uinnin jälkeen mittaan tietenkin taas verensokerin ja yleensä tässä vaiheessa syön melkein aina vähän hiilihydraatteja, koska edessä on useimmiten vielä pyöräily kotiin, ja uinnin verensokeria laskeva vaikutus jatkuu kuitenkin jonkin aikaa. Tällä kaavalla olen yleensä saanut verensokerin pysymään aika nätisti 4-10 välillä.

Enemmänkin yllätyksiä on joskus aiheutunut työmatkapyöräilystä, jota en aina samalla tavalla miellä liikunnaksi: eihän kyseessä kuitenkaan ole kuin lyhyt (n.4 km) matka eikä se tunnu sillä tavalla raskaalta kuin ”oikea liikunta”. Yllättäen kuitenkin jossain vaiheessa huomasin, että useana päivänä minulla oli kotiin tullessa yllättäen matala verensokeri, vaikka olisin iltapäivällä mitannut ihan normaalilukemissa olevan arvon. Ihan viime päivinä myös muuttopakkaaminen on ollut sellaista liikuntaa, mikä on jonkin verran vaikuttanut verensokereihin ilman että olisin tajunnut kunnolla varautua asiaan. Viime yönä minulla olikin pitkästä aikaa yömittauksessa verensokeri 3,3. Onneksi ei kuitenkaan sen alhaisempi!

Jooga on itse asiassa nyt jo parin kuukauden ajan ollut tauolla. Osittain syynä taukoon on ollut käytännön syyt, kuten rahansäästö ja kesäloma. Olin välillä myös hieman epävarma, uskallanko enää mennä tavallisille joogatunneille kasvavan mahan kanssa, mutta jotenkin en vielä uskaltanut mennä myöskään äitiysjoogatunneille, kun mahani ei tuntunut ”tarpeeksi isolta” 😀 No, nyt parin viikon päästä on alkamassa äitiysjoogakurssi joogakoulu Manipurassa. Kurssi kestää heinäkuun lopusta syyskuun alkupuolelle ja odotan sitä innolla, koska olen kuullut kurssista hyviä kokemuksia ja muutenkin kaipaan taas joogatunneille tauon jälkeen. Kurssin sisältöön kuuluu myös paljon tietoa synnytyksestä, joka alkaa sekin pikkuhiljaa lähestyä, iik!

Kuten sanottu, liikunta on kunnon ylläpitämisen lisäksi tärkeää myös painonhallinnan kannalta. Raskausaikana ainakin minulla on ollut vaiheita, jolloin ruoka maistuu enemmän kuin laki sallii 🙂 Tämän vastapainoksi on siis tärkeää myös kuluttaa jonkin verran energiaa. Minulla voimakkain painonnousun vaihe tähän mennessä osui (yllättäen) samoihin aikoihin, kun ruokahalukin oli kovimmillaan, eli noin viikoille 10-20.

Nyt mennään viikolla 27 ja painoa on koko raskausaikana tullut noin 8-10 kg (paino vaihtelee paljon sen mukaan, mihin aikaan vuorokaudesta käy vaa’alla). Neuvolan merkintöjen mukaan paino on noussut tähän mennessä n. 500 g viikossa. Viimeisten parin viikon aikana painoni ei kuitenkaan ole noussut lainkaan. Näyttää siltä, että koko raskauden painonnousu todennäköisesti jää alle 15 kilon, eli ihan suositusten mukaisiin lukemiin. Yritän toki olla ylipäätään liikaa huolehtimatta asiasta, mutta ihan huojentavaa on huomata, ettei paino enää nouse ihan niin kovaa vauhtia kuin vielä pari kuukautta sitten.

Ihana äitiyspakkaus!

Keskiviikkona töistä lähtiessä huomasin, että olin saanut tekstiviestin: paketti haettavissa lähi-Siwasta. Mietin hetken, että mikähän paketti tämä nyt on… mielessä käväisi, että ei kai se voisi olla äitiyspakkaus. Mutta kun Kelan hakemuksen täyttämisestä oli vasta viikko, ajattelin, että ei voisi olla mahdollista, että viikon sisällä 1) hakemus olisi käsitelty, 2) paketti lähetetty, 3) paketti saapunut perille? Niinpä pyöräilin Siwalle varmana, että olin joko tilannut netistä jotain, minkä olin jo unohtanut, tai sitten kyseessä olisi vain joku virhe ja siellä ei oikeasti olisi mitään pakettia minulle.

No, näytettyäni henkkarini Siwalla minulle kuitenkin tosiaan löytyi paketti. ISO paketti. Ja päällä luki nimeni lisäksi ”Äitiyspakkaus”! Raahasin paketin ulos ja mietin, miten saan paketin yksin kannettua kotiin, kun meille on kuitenkin Siwalta yli kilometrin matka 🙂 Mieheni oli (ja on edelleen) mökillä eikä hänkään siis päässyt apuun.  Sain onneksi paketin kannettua suhteellisen käteävsti pyörän tarakalla pyörää taluttaen. Hiki päässä pakettia halaten pyörää työntäessä tuli mieleen, että mieheni äiti olisi tällaisesta rehkimisestä ihan kauhuissaan – hänhän ei olisi mökkireissulla antanut minun kantaa edes tavallisia vaatekasseja 🙂 Onneksi kyseessä oli niin kiva paketti, että ylimääräinen urheilusuoritus ei tuntunut niin raskaalta kuin se ehkä muuten olisi tuntunut.    

Kotona sitten aloin tietysti heti kaivelemaan paketin sisältöä. Paketti on jo itsessään tosi kivan näköinen, sitähän monet käyttävät vauvan ensimmäisenä sänkynäkin. Meille tulee suvussa pitkään käytössä ollut vauvan sänky, joten laatikko jää varmaankin säilytyskäyttöön. Paketissa oli päällimmäisenä toppahaalari ja makuupussi, sen jälkeen kevyempi toppapuku ja sitten paljon bodyjä, potkupukuja, paitoja ja housuja sekä kestovaippa, lakanoita, liinoja, pyyhe ja kaikenlaisia tarvikkeita. Vaatteet olivat tosi söpöjä, erityisesti pöllökuvioita oli paljon.

Erityisen ihana oli Vauvan kanssa- lorukirja, jossa oli ohjeita, miten lorua lukiessa voi leikkiä vauvan kanssa erilaisten liikkeiden avulla. Silittelylorua lukiessa tuli ihan tippa linssiin :’) Tarkempia kuvia tämän vuoden äitiyspakkauksen sisällöstä voi katsoa myös täältä: http://www.kela.fi/aitiyspakkaus

Odotan jo innolla sitä aikaa, kun äitiysloman alettua voin alkaa täysipäiväisesti pyykätä vauvanvaatteita, pakata sairaalakassia ja muutenkin tehdä kaikkia järjestelyitä vauvan tuloa varten!

Potkuja ja töitä

Nyt mennään jo raskausviikolla 26! Raskausviikon 22 jälkeen ei enää voi tapahtua keskenmenoa, vaan jos Luumu päättäisi nyt tulla ulos, olisi kyseessä ennenaikainen synnytys. Tietenkin, jos kaikki menee hyvin, Luumu pysyy mahassa vielä yli 2 kuukautta, mutta on kyllä aika mahtavaa ajatella, että jo nyt ollaan päästy niin pitkälle, että vauvalla olisi mahdollisuus selvitä hengissä. Olihan Luumun painoarviokin jo pari viikkoa sitten yli 600 grammaa, ja jotkut sitä pienemmätkin keskoset selviävät – esimerkiksi tämä 480-grammainen Ella: http://www.hs.fi/elama/a1352606846086

26. raskausviikko

Sikiön paino: 800 g
Sikiön pituus päästä peppun (CRL): 22 cm
Koko pituus: 30 cm

Tämän viikon alussa sikiö on 23 viikkoa vanha. Silmäripset ilmestyvät luomiin tällä viikolla ja silmät alkavat pian räpytellä. Aivot kasvavat edelleen nopeasti ja pitempiä hiuksia alkaa kasvaa päähän. Sikiö näyttää sopusuhtaiselta pieneltä minivauvalta.

Ennenaikaisesti syntyvällä lapsella on jo suuret mahdollisuudet selviytyä, jos se syntyy nyt ja kaikki apukeinot otetaan käyttöön. Mahdollisuus turvalliseen synnytykseen kasvaa jokaisena päivänä, jonka sikiö on kohdussa.

Nyt voit tuntea sikiön liikkuvan ja potkivan joka päivä. Niin pitääkin olla, sillä se on varmin merkki siitä, että kaikki on hyvin! Sikiön lihakset vahvistuvat, ja koska kohdussa on yhä hyvää tilaa liikkua, sikiö käyttää sen hyödykseen. Se istuu ylösalaisin jalat ristissä, heittäytyy taaksepäin, polkee jaloillaan, tekee kuperkeikkoja ja konttausliikkeitä… Iloitse jokaisesta liikkeestä: elämäsi aikana et pääse osalliseksi tästä kokemuksesta kovin usein.

(http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-26/)

Liikkeitä ja potkuja todella tuntuu joka päivä, montakin kertaa päivässä ja niin voimakkaanakin, että joskus iltaisin on jopa tullut mieleen ajatus ”voisitkos jo pikkuhiljaa rauhoittua…” Mutta onhan se ihanaa tuntea kuinka Luumu jumppaa! Kesälomaviikkojen aikana mieheni alkoi lukea Luumulle iltasatuja, ja monesti tuli ainakin sellainen olo, että Luumu olisi liikkeillä myös reagoinut ääneen lähellään.

Nyt olen ollut kesäloman jälkeen jo reilun viikon töissä. Vaikka lomaa olisi tietysti mielellään jatkanut, töissäkin on ihan ok olla, kun työviikkoja ennen äitiysloman alkua ei enää ole kovin montaa. Pidän vielä loput lomapäiväni yksittäisinä vapaapäivinä niin, että tämän viikon jälkeen olen useimpina viikkoina vain 4 päivää töissä.

Äitiysloma alkaa siis syyskuun alusta, kun työsuhteeni loppuu. Pisimmillään olisin voinut olla töissä syyskuun loppupuolelle, mutta tuntuu kyllä todella hyvältä jäädä vapaalle jo aikaisemmin. Koska diabeetikoiden vauvat käytännössä aina syntyvät vähintään pari viikkoa ennen laskettua aikaa, on mukava saada vähän aikaa rauhoittua kotonakin ennen synnytystä (eli kun meidän laskettu aika on 24.10., vauva syntyy todennäköisesti viimeistään lokakuun alkupuolella). Äitiyspäivärahan voi hakea jo 50 arkipäivää ennen laskettua aikaa, eli onneksi ei tarvitse välissä hakea työttömyyskorvausta tai muuta tukea.

Viime viikolla saimmekin neuvolasta raskaustodistuksen ja laitoin heti samana päivänä Kelaan hakemukset äitiysrahasta, äitiyspakkauksesta ja lapsilisästä. Lapsilisäähän tosin aletaan maksaa vasta syntymästä seuraavalta kuukaudelta, eli hakemusta ei tosiaankaan olisi tarvinnut vielä tehdä. Mutta innostuin täyttämään kaikki mahdolliset hakemukset – joskus sitä vaan tulee eteen tilanteita, jolloin rakastaa byrokratiaa 😀

Koska muutamme kuun vaihteessa uuteen kaupunginosaan, päätimme vaihtaa neuvolan heti kun muutto varmistui. Kävimme viime viikolla siis jo uudessa neuvolassa, ja se olikin yllättävän positiivinen kokemus! Terveydenhoitaja oli aika nuori (ehkä 25-30 v, eli samanikäinen kuin me) ja todella mukava. Parasta oli, että käynnillä ei ollut ollenkaan samanlaista kiireen tuntua kuin edellisessä neuvolassa. Terveydenhoitaja kyseli kuulumisiamme ja pyysi minua täyttämään mielialakyselyn. Kyselyä oli mukava täyttää, koska mielialani on ollut viime aikoina, kuten koko raskauden ajan, todella hyvä ja toiveikas. Toki silloin tällöin mielialan vaihtelua on ja huomaan välillä itkeväni pikkujutuista helpommin kuin yleensä, mutta keskimäärin minulla on ollut todella hyvä olo.

Muutenkin neuvolakäynnillä todettiin kaiken olevan hyvin. Sikiön sykettä kuunneltiin dopplerilla ja aluksi syke oli jonkin aikaa aika korkea, mutta hetken päästä uudelleen mitattuna normaali, n. 150. Kuulemma sykkeen vaihtelu on ihan normaali/hyvä asia. Minulta mitattiin hemoglobiini, verenpaine ja virtsan sokeri ja proteiini. Kuten yleensä, sokeri oli reilusti plussalla, mutta kaikki muut mittaukset olivat ok.

Onneksi fyysisiäkään vaivoja ei juurikaan ole, vaikka maha alkaakin välillä jo olla vähän ”tiellä”! Ehkä isoin ”vaiva” on taas selvästi tihentynyt virtsaamistarve. Palatessa mökkilomalta töihin meinasi tulla pieni paniikki etsiessä aamulla töihin lähtiessä, mitkä muut kuin löysät mökkivaatteet vielä mahtuu päälle… Onneksi lantiomalliset farkut vielä mahtuvat jalkaan. Suurin osa vanhoista housuista alkaa kuitenkin olla poissa pelistä, joten kävin ostamassa muutamia uusiakin vaatteita: kaksi mekkoa, yhdet äitiyshousut ja yhden ison neuletakin. Vieressä kuitenkin mahakuva tältä päivältä vanhoissa, hieman jo kireissä vaatteissa 🙂

Verensokeritasapainoni on pysynyt aika hyvänä, viime viikolla mitattu hba1c (pitkäaikaisverensokeri) oli 6,5 eli ihan samaa luokkaa kuin edellisetkin. Hba1c-arvo tulee kuitenkin aina pari viikkoa jäljessä, eli ei näytä ihan tämän hetken tilannetta. Veikkaan, että elokuun mittauksessa Hba1c saattaa olla hieman nykyistä parempi, koska viime viikkoina tasapaino on pysynyt jonkin verran parempana kuin kesäkuun alkupuolella.

Kesäkuun alussa eli raskausviikon 20 paikkeilla insuliinintarpeeni oli alhaisimmillaan, ja olin vähentänyt pitkävaikutteisen Levemirin todella vähäiseksi, aamuisin en pistänyt sitä ollenkaan. Pikkuhiljaa insuliinintarpeeni oli kuitenkin alkanut nousta ilman, että oikein tajusin asiaa, ennen kuin äitiyspoliklinikan diabeteshoitajalta sain neuvon alkaa taas pistää reippaammin pitkävaikutteista. Vaikka aluksi tuntui pelottavalta pistää yhtäkkiä 8 yksikköä pitkävaikutteista 0 sijaan, muutoksen myötä sokeritasapainoni parani todella nopeasti. Olin ollut muutaman viikon ihan liikaa pikainsuliinin varassa, jolloin sokeri heilahteli aika paljon sekä korkealla että matalalla, kun korjailin korkeita arvoja pikainsuliinilla.

Nyt verensokerit pysyvät aika nätisti 4-10 välillä ja insuliinimäärät ovat aika lähellä sitä tasoa, millä oltiin ennen raskautta, tai pikkaisen isommat. Tällä hetkellä pistän Levemiriä aamulla 11 yksikköä ja illalla 10, ateriainsuliinia 1,5-2 yksikköä /10g hh. Tästä insuliinintarve alkaa varmasti pian nousta reippaasti vielä isommaksi – nettikeskusteluista olen saanut kuulla, että loppuraskaudesta insuliinimäärät voi olla helposti satoja yksiköitä vuorokaudessa… Toivottavasti nykyinen ”tasainen kausi” jatkuisi vielä mahdollisimman pitkään!

No news is good news – rv 24 and still going strong!

Hui, onpa tullut pitkä tauko siitä kun viimeksi kirjoitin blogia! Edellisen tekstin jälkeen onkin tapahtunut aika paljon ja tänne kirjoittelu on jäänyt pääasiassa ihan siitä syystä, että on ollut melko lailla kiirettä! (paitsi viimeksi kuluneen viikon ajan, kun olen löhönnyt mökillä, ja siellä taas en kirjoittanut, kun ei ollut konetta mukana…)

Mistäs aloitan? Kesäkuun alussa meillä oli ensinnäkin neuvolan ”laaja terveystarkastus”, eli lääkärin tapaaminen, joka kesti noin 15 minuuttia. En edes muista, mitä tällä käynnillä puhuttiin – muistan vain huvittuneen hämmennykseni käynnin jälkeen: tässäkö tämä oli? Lähinnä kai lääkäri kysyi, onko kaikki hyvin, ja uskoi kun sanoimme, että on 😀 Sikiön sydänääniä sentään kuunneltiin. Verenpaineen, painon ja virtsan sokerin ja proteiinin mittasin itse neuvolan wc:ssä lääkärin tapaamisen jälkeen.

Kesäkuun toinen viikko oli Luumun seurannan kannalta jonkin verran jännitttävämpi: kävimme nimittäin jopa kaksi kertaa Naistenklinikalla rakenneultrassa. Kun lähdimme ensimmäiselle rakenneultrakäynnille, matkalla Naistenklinikalle minua alkoi jännittää aivan älyttömästi. Jostain syystä siinä kohtaa päähän iskivät kaikki uhkakuvat epämuodostumista, sydänviasta tai mistä tahansa muusta vakavasta ongelmasta.

Luumu moikkaa!

Ultratutkimuksen teki nuorehko naislääkäri, joka oli todella mukava ja teki tutkimuksen perusteellisesti. Oli ihanaa, että jännittämisen jälkeen saimme katsella Luumua rauhassa ja monesta eri kuvakulmasta… Luumu liikehti kohdussa aika paljon, ja vaikka osan ruudulla näkyvistä liikkeistä pystyinkin tuntemaan, tuli myös selväksi, että läheskään kaikkia Luumun liikkeitä en itse tunne. Minulle jäi erityisesti mieleen Luumun jalat, jotka näyttivät jotenkin todella ”ihmismäisiltä” – ehkä jalkojen luissa on jo tässä vaiheessa niin paljon samaa muotoa kuin ihan täysikasvuisen ihmisenkin jaloissa, että oli liikuttavaa nähdä Luumu oikomassa koipiaan. Myös kasvojen liikkeet herättivät aika suuria tunteita, Luumun availlessa suutaan ja ojentaessa kieltä ulos minulle tuli tippa linssiin…

Sydän oli myös jännittävän näköinen: pieni erilaisista läpistä koostuva elin, joka pumppasi reippaassa tahdissa. Lääkäri mittaili sikiön eri osia, mm. jalkojen luita, munuaisia, päätä ym. Pään halkaisijan mitaksi tuli 50 mm ja painoarvioksi 368g (viikolla 20+2). Mitoissa, kuten missään muussakaan ei lääkärin mukaan ollut mitään epänormaalia. Sukupuolta kysyimme ja saimme sen (jonkinlaisella varmuudella) tietää. Emme kuitenkaan aio kertoa sukupuolta kenellekään muulle ennen vauvan syntymää!

Kuitenkin tällä tutkimuskerralla Luumu oli sen verran hankalassa asennossa, että kasvoja ei juurikaan saatu näkyviin etupuolelta eikä sydäntäkään nähty tarpeeksi tarkasti. Saimme siis uuden ajan vielä samalle viikolle, jotta nämä voitaisiin tarkistaa. Toisella yrityksellä tutkimassa oli sama mukava ja perusteellinen lääkäri. Sydän saatiin tarkistettua normaaliksi ja kasvotkin melkein näkyivät, mutta Luumu piti kättä kasvojen edessä niin, ettei vieläkään aivan täyttä varmuutta saatu. Saimme seuraavan ultratutkimusajan reilun kahden viikon päähän ja näin ollen kävinkin Naistenklinikalla jo kolmannen kerran kuukauden sisään tänään.

Tämän päivän tutkimuksessa  kävin yksin, kun mieheni oli kipeänä. Onneksi nyt käyntiin ei liittynyt mitään suurempaa jännitystä, kun Luumua oli kuitenkin tutkittu lyhyen ajan sisällä jo useamman kerran ilman mitään ongelmaa. Tämänpäiväisen tutkimuksen tekijänä oli mieslääkäri, joka oli tehnyt myös ihan ensimmäisen ultratutkimuksen raskausviikolla 12. Tämän lääkärin ote oli sekä ensimmäisessä ultrassa että tänään hyvin erilainen kuin rakenneultran tehneellä lääkärillä, nopea ja itsevarma. Lääkäri tarkisti kasvot, jotka tänään näkyivätkin edestäpäin ihan hyvin. Joitakin muitakin asioita lääkäri tarkisti vielä uudemman kerran, ja taaskin kuulin kaiken olevan ok! Painoarvioksi tänään (rv 23+2) annettiin 608 g. Sikiön kasvuvauhti kuulostaa aika hurjalta ja kysyinkin, onko siinä jotain huolestuttavaa. Tähän lääkäri vastasi, että näillä viikoilla ei vielä oikein voida arvioida, onko sikiö kasvamassa liian suureksi. Ainakaan liian hitaalta kasvu ei vaikuta 🙂

Sikiön kasvun voi todellakin jo nähdä myös kasvaneesta vatsastani! On aika ihanaa katsoa peilistä oikeaa vauvamahaa ja tunnustella myös sikiön liikkeitä useita kertoja päivässä. Oikeastaan minusta tuntuu, että aina kun on tarpeeksi pitkään rauhassa suunnilleen paikoillaan keskittyen mahassa tuntuviin liikkeisiin, jotain tuntuu melko pian. Välillä mahassa on ihan kunnon myllerrys käynnissä! Viime viikolla, kun olimme mökkeilemässä ja luin kirjaa istualtaan niin, että kirja oli mahan edessä, huomasin, että usein potkut voi myös nähdä ihan selkeänä mahan liikahteluna.

Niin, ja sitten niitä muita asioita Luumun kasvun lisäksi… en edes ihan ole varma, missä järjestyksessä kaikki tapahtui, mutta joka tapauksessa olemme parin viikon sisällä ostaneet asunnon ja päättäneet mennä naimisiin elokuussa!

Uusi kotimme on tilava ja hyväkuntoinen kolmio Itä-Helsingissä. Asunnon ostaminen kävi lopulta todella nopeasti: tarjouksen tekemisestä ei kulunut kuin korkeintaan pari tuntia, kun tarjous oli hyväksytty, ja reilu viikko tämän jälkeen olimme jo tehneet kaupat! Tässä välissä käytiin tietenkin monta stressaavaa puhelua ja viestinvaihtoa pankkivirkailijoiden ja välittäjän kanssa. Mutta loppujen lopuksi saimme hyvin ripeästi hoidettua pankkiasiat kuntoon. Kaupantekotilaisuus oli varsin jännittävä ja kun kävimme vaivautunutta small talk-keskustelua asunnon myyjän ja välittäjän kanssa odotellessamme, että pankkivirkailija saisi rahansiirrot hoidettua, Luumu piti mahassa aivan älytöntä diskoa.

Muutto on heinä-elokuun vaihteessa eli kuukauden päästä. Nyt lähdemme vielä toiseksikin viikoksi mökkeilemään, mutta sitten pitääkin alkaa jo kovasti pakkailemaan tavaroita muuttoa varten. On ihanaa päästä uuteen kotiin miettimään, miten järjestämme kaiken ja pikkuhiljaa alkaa hankkimaan myös vauvan tarvikkeita, kuten hoitopöytää, vaunuja ja mitä kaikkea sitä tarvitaankaan.

Niin, ja sitten elokuun puolessa välissä meillä on tiedossa juhlat! Ajatus lähti liikkeelle hieman ex tempore – olimme toki päättäneet jo viime syksynä, että jossain vaiheessa menemme naimisiin, mutta vauvan ”hankinta” oli kuitenkin prioriteettilistalla selkeänä ykkösenä. Olimme ajatelleet, että häät voitaisiin pitää joskus myöhemmin, kun on paremmin aikaa ja energiaa suunnitella juhlia. Kuitenkin muutama viikko sitten aloimme miettiä, olisiko kuitenkin kiva mennä naimisiin vielä tämän kesän aikana. Ensin ajattelimme, että voisi olla hauska tosiaan vain käydä maistraatissa ja juhlistaa toimitusta ehkä piknikillä tai käymällä ravintolassa pienellä porukalla. Isommat juhlat voisi pitää ”joskus myöhemmin”.

No, satuimme juuri tuona viikonloppuna olemaan mökillä vanhempieni kanssa, ja kertoessamme ajatuksesta heille he tarjoutuivat järjestämään juhlat heidän kotonaan, jos vain haluaisimme. Miettiessäni asiaa hieman tarkemmin tajusin, että eihän meillä nyt lähivuosien aikana tule olemaan sellaista vaihetta, jolloin voisi jotenkin todella keskittyneesti alkaa järjestämään hääjuhlia, joten oikeastaan tämä voisi olla ihan hyvä ajankohta pitää myöskin juhlat, varsinkin kun vanhempani lupasivat hoitaa kaikki käytännön järjestelyt. Niinpä päätimme päivän (se on 15.8.!) ja pian aloimmekin jo askartelemaan hääkutsuja 🙂

Häiden suhteen tärkein tavoitteeni on ottaa mahdollisimman vähän stressiä mistään ja vain nauttia rakkauden juhlasta. Tällä hetkellä tuntuu todella mukavalta, että olemme menossa naimisiin ja pidämme kivat pienet juhlat, jonne tulee paljon kivoja ihmisiä. Sormukset pitää jossain vaiheessa käydä ostamassa ja aion myös ostaa tai ommella kivan kesämekon, johon maha mahtuu ilman kiristystä. Onneksi naimisiinmeno ei ole minulle koskaan ollut mikään elämää suurempi asia tai tavoite ja näin ollen en usko, että suurempaa häästressiä tuleekaan. Asunnon ostamiseen liittyi paljon enemmän paineita ja jonkinlaista epäonnistumisen pelkoakin. Onneksi asuntostressikin väistyi juuri sopivasti ennen 2 viikon kesälomaani ja on ollut ihanaa vain ottaa rennosti ja nauttia tilanteesta.

Huh, vielä voisin kirjoittaa ainakin verensokeri- ja insuliinisäädöistä kuluneen kuukauden aikana, mutta taidan jättää sen seuraavaan tekstiin. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet sielläkin… tällä hetkellä olen taas aika tyytyväinen löytyneeseen uuteen tasapainoon! Myös mahakuvia pitää laittaa taas lähiaikoina 🙂

Kämppäkuume ja kesätunnelmaa

Viimeisen viikon ajan ajatukset ovat pyörineet lähes ympärivuorokautisesti asunnon ostamisessa. Suunnitelmissamme on siis ostaa omistusasunto ja muuttaa sinne vielä ennen vauvan syntymää. Vaikka asia on jollain tavalla ollut mietinnässä jo alkuvuodesta lähtien, vasta nyt tuntuu, että olemme ihan konkreettisesti etenemässä kohti uutta kotia. Viikko sitten olimme katsomassa kämppää, johon ihastuimme, ja koska hinta oli todella edullinen ja näytössä oli paljon porukkaa, tulikin kiire pankkineuvotteluihin. No, kämppähän myytiin jo pari päivää näytön jälkeen eikä meillä vielä siinä vaiheessa ollut lainalupausta, joten sitä emme ehtineet napata.

Mutta nyt olemme käyneet kahdessa pankissa neuvotteluissa, tiedämme vähän paremmin millaisen lainan voimme saada ja mitä ylipäätään kannattaa asunnon ostamisessa ottaa huomioon. Tilanne on siis oikeastaan todella hyvä. Toivoisin, että löytäisimme kämpän, josta voimme tehdä kaupat, viimeistään kesäkuun aikana, ja näin voisimme ehkä muuttaa heinä-elokuun vaihteessa.

Tänään olimme taas katsomassa kahta eri asuntoa, joista ensimmäinen oli aivan hirveä pommi: huonossa kunnossa, entiseltä omistajalta pakkolunastettu, vuokralaisilla puolen vuoden irtisanomisaika, välittäjä alkoi näytössä riitelemään vuokralaisten kanssa… 😀 Toinen taas vaikutti ihan varteenotettavalta mahdollisuudelta. Tämän lisäksi on kiikarissa muutama muukin kämppä, joita mietimme.

Tänä viikonloppuna tuntuu vähän kuin kesä olisi alkanut! Vaikka sää onkin ollut aika vaihteleva ja hellekelejä ei vielä ole nähty, on ollut tosi mukavaa tehdä kesäisiä juttuja: pyöriä kaupungilla kavereiden kanssa, grillailla, ja tänään taas (asuntonäyttöjen jälkeen) käydä stadikalla uimassa. Luumulle on mietitty nimeä, hänen kunniakseen on skoolailtu (sain mukavalta baarityöntekijältä kaupan päälle jaffaa omaan lasiini, kun hän ihmetteli neljän skumppalasin tilaamista viidelle ihmiselle:) ja jopa tanssittu oma kunniantanssi erään todella humalaisen miehen toimesta, joka tuli kyselemään skoolailumme syytä!

Välillä tuttujen ”kuinka olet voinut?” -kysymykset tuntuvat hassulta, pitäisikö siis voinnissa olla jotain omituista?:) Toisin sanoen energiaa on riittänyt ihan samalla tavoin kuin ”normaalisti”, valon lisääntyminen tietysti lisää energisyyttä, kuten yleensäkin keväisin. Olen taas tehnyt paljon käsitöitä, saanut kaksi vauvan neuletakkia tapani mukaan melkein valmiiksi ja olen myös kaivanut ompelukoneen pitkästä aikaa esiin. Nyt siis kaikki kankaiden jämäpalat käyttöön!

Verensokerit ovat viimeisen viikon aikana pysyneet suhteellisen hyvin kurissa. Insuliinintarve on edelleen tosi pieni ja olenkin jättänyt aamulla pistettävän pitkävaikutteisen kokonaan pois sen jälkeen, että pistin pitkään 1-2 yksikköä. Silti verensokeri meinaa päivisin olla välillä hieman matalalla. Yöllä taas verensokeri tuntuu usein nousevan niin, että aamulla ollaan yli 10 lukemissa, ellen pistä ylimääräistä pikainsuliinia aamuyöstä. Pitää siis ehkä lisätä illalla pistettävää pitkävaikutteista. Noin 20. raskausviikon kohdalla, eli todennäköisesti ihan pian, insuliinintarve yleensä lähtee nousuun. En sitten tiedä, onko minulla jo tapahtumassa tätä ”osapäiväisesti”?

Viikot kuluvat ihan älytöntä vauhtia ja varsinkin kun ajatuksissa pyörii paljon muutakin, pitää välillä ihan miettiä, mikä raskausviikko onkaan menossa. Mutta kyllä se niin on, että eilen tuli täyteen 18 viikkoa eli nyt on 19. raskausviikko.

Vauvan kehittyminen raskausviikolla 19

Raskausviikkoon yhdeksäntoista saakka vauvasi pituus on mitattu aina päälaesta peppuun, mutta tästä lähin hänen pituus mitataan päästä varpaisiin. Nyt vauva on jo lähes kaksikymmentä senttimetriä pitkä ja painaakin lähes kaksisataa grammaa. Vauvasi on siis kasvanut viime viikkoina todella kovaa vauhtia.

Nyt vatsa-asukin jalat ja kädet ovat oikeassa suhteessa pään kokoon nähden, päänahka tuottaa hiuksia ja iho on ohuen hiushaituvan peitossa suojaten sitä. Vauvan kuulo on tällä hetkellä lähes täysin kehittynyt.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-19/)

Vauvan kuuloaistia olemme yrittäneet nyt aktivoida kovasti! Onhan tehty tutkimuksia, että vauva voi tunnistaa raskausaikana kuulemaansa musiikkia jälkeenpäinkin ja tykkää enemmän tutusta kuin vieraasta musiikista. Teinkin Luumulle oman soittolistan, jota kuuntelemme yhdessä nyt ja sitten, kun Luumu voi kuunnella muutenkin kuin vatsanpeitteiden läpi:)

Hobis vaan laskee, jee jee!

Sain tänään todella hyviä ja yllättäviä uutisia! Olin vähän pelonsekaisin tunnelmin lähettänyt Naistenklinikalle sähköpostia: lähetin viime viikon verensokeritaulukon kommentoitavaksi ja kysyin samalla, miltä uusin hba1c (eli pitkäaikaisverensokeri)-mittaukseni näyttää. Kävin siis verikokeessa viime viikon lopulla. Verensokeritaulukkoa hoitaja kommentoi, että näyttää menevän aika hyvin, eikä välttämättä ole tarvetta millekään muutoksille. Jatkossa voin lähettää taulukoita, jos jotain ongelmaa on, mutta jos ei, niin voidaan katsoa vasta seuraavalla äitiyspolikäynnillä kesäkuun alussa. Jes!

Kuulemma insuliinintarve voi vielä tästäkin laskea ja noususuunta alkaa todennäköisesti vasta kuukauden päästä. Minua ei vieläkään lakkaa ihmetyttämästä, miten voin pärjätä näin pienillä insuliinimäärillä, ja että insuliinintarve voisi vielä tästäkin vähentyä, käsittämätöntä 😀

Mutta sitten vielä se paras juttu: hba1c-arvoni oli 6,3%! Eli vielä yhden prosenttikymmenyksen parempi kuin viimeksi! En ymmärrä, miten tämä on mahdollista, kun tuntuu, että verensokerit on erityisesti huhtikuun aikana ollut tosi vaikea saada pysymään minkäänlaisessa tasapainossa (hba1c kuvastaa siis verensokerin vaihtelua viimeisen kuukauden ajalta). Tietenkään hba1c ei kerro ihan koko totuutta, koska se on keskiarvo eikä näytä sitä, minkä verran arvot heilahtelevat puolelta toiselle. Mutta joka tapauksessa olen todella positiivisesti yllättynyt, koska olin lähes varma, että hba1c olisi noussut jonkin verran.

Huh, tämä tarkoittaa siis, että voin hengähtää helpotuksesta ja jatkaa ainakin toistaiseksi samaan malliin, ehkä jopa vähän höllätä mittailua ainakin yöajalta. Diabeteshoitajan mukaan on tosi hyvä, jos hba1c pysyy suunnilleen samassa missä se nyt on, eikä haittaa vaikka se vähän nousisikin. Korkean pitkäaikaisverensokerin haitalliset vaikutukset sikiöön ovatkin kaikista suurimmat alkuraskaudessa, jolloin sekä epämuodostumariski että keskenmenoriski voivat olla selvästi korkeammat kuin ”normaaliraskaudessa”. On siis todella hyvä tietää, että koko ensimmäisen raskauskolmanneksen ajan olen onnistunut pitämään pitkäaikaisverensokerin hyvin alle suositellun 7,0%.

Keski- ja loppuraskaudessa verensokeritasapainolla on merkitystä lähinnä siihen, että korkeat verensokerit lisäävät riskiä makrosomiaan eli sikiön suurikasvuisuuteen. Kuitenkin myös niillä diabeetikoilla, joilla on hyvä hoitotasapaino, sikiö kasvaa usein keskimääräistä suuremmaksi. Käsittääkseni suurikasvuisuus ei sinänsä ole välttämättä mikään ongelma, mutta voi lisätä riskiä erilaisille komplikaatioille ja hankaluuksille synnytyksessä. Tämä on (kai?) suurin syy siihen, että diabeetikoiden synnytykset käynnistetään usein jonkin verran ennen laskettua aikaa ja diabeetikoille tehdään keisarinleikkauksia selvästi useammin kuin muille.

Nyt kun tästä jännittävästä hba1c-etapista on päästy ohi, seuraava jännitettävä etappi on sitten kesäkuun alussa, kun edessä on rakenneultra. Toivotaan, että sielläkin näkyisi hyppivä ja terve Luumu!

Uudet uikkarit (ja maha:)

Tänään sain paketin! Nimittäin uudet netistä tilaamani uikkarit. Innostuin aamu-uintiharrastuksesta sen verran, että päätin hankkia ihan kunnon uikkarit vanhojen auringonotto-lärppäbikinien tilalle. Halusin ostaa ”urheilulliset” uikkarit, joissa todella olisi hyvä liikkua ilman pelkoa paljastelusta. Toisaalta halusin kuitenkin bikinit, koska mietin, että ne olisivat kasvavan mahan kannalta kätevämmät, ja toivon, että voisin jatkaa uintia vielä aika pitkällekin raskauden edetessä. Kauppojen valikoimista en pikaisella kierroksella löytänyt hyviä ”urheilubikineitä”, joten tilasin sellaiset netistä.

Sopivan koon valitseminen oli tietenkin hieman riskipeliä. Ainakin nyt ensimmäisellä sovituksella bikinit tuntuvat suht hyvän kokoisilta, erityisesti yläosassa on kyllä kasvunvaraa – mutta se oli tarkoituskin 🙂 Pitää ehkä ottaa uintireissulle neula ja lankaa mukaan, niin voin tarvittaessa hieman kiristää yläosaa, jos se tuntuu liian löysältä uidessa…

Jep, mutta kuvasta näätte myös mahan tämänhetkisen tilanteen! Onhan se kasvanut, mutta syystäkin: Luumu on jo n. 16 sentin mittainen!

Raskausviikko 17

Sikiön paino: 135 g

Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 11,5 cm

Koko pituus: 16 cm

Nyt lapsi osaa haukotella. Lapsi on laiha, iho on läpinäkyvä eikä ihon alla ole vielä rasvaa. Iholle on muodostunut ohut karva (lanugo) joka peittää lapsen kehon syntymään saakka. Lapsen vartalo kasvaa nopeasti, ja luusto vahvistuu. Lapsi painaa tästä viikosta lähtien enemmän kuin istukka. Lapsen lihaksetkin vahvistuvat.

Lapsi pystyy nyt reagoimaan ympäristöön ja ääniin, ja nämä reaktiot tunnet liikkeinä ja potkuina. Monet äidit eivät kuitenkaan vielä tunne lapsen liikkeitä.

(http://www.kaksplus.fi/2013/08/27/raskausviikko-17/)

Kyyneleitä ja kasvatusfilosofiaa

Viime viikolla kävimme mieheni kanssa hieman alustavaa keskustelua lapsen kasvatuksesta. Vähän ennen tätä olimme käyneet läpi myös neuvolasta annettua ”perheen voimavaralomaketta”, jonka pohjalta mietimme, kuinka samankaltaisia ajatuksemme, odotuksemme ja pelkomme tulevaa elämänmuutosta kohtaan ovat.

Onneksi olemme hyvin pitkälti samoilla linjoilla kaikista tärkeistä asioista. Silti tuntuu ehkä yllättävänkin pelottavalta puhua kasvatusperiaatteista ääneen: ehkä pelkään, että tulisikin ilmi jokin iso ja tärkeä asia, josta olemme eri mieltä? Tietenkin tähän vaikuttaa myös se, että lasten kasvatukseen (tai lapsiin ylipäätään…) liittyvät ajatukset, keskustelut ja kirjoitukset ylipäätään herättävät näinä aikoina minussa hyvin voimakkaita tunteita.

Hieman jännittää, miten paljon vanhemmuus tuo mukanaan pohdintaa ja muistoja myös omasta lapsuudesta. Onneksi oma varhaislapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen ja aika pitkälti koen, että haluan tehdä asioita oman lapseni kanssa samalla tavoin kuin miten omat vanhempani toimivat minun ja sisarusteni kanssa.

Viime aikoina olen netissä törmännyt erityisesti kahteen juttuun tähän aihepiiriin liittyen, jotka todella koskettivat. Ensimmäinen on tämä: http://www.iltalehti.fi/viihde/2015041019491033_vi.shtml

Jenni Pääskysaaren ajatuksia lukiessani huomasin ihan yllättäen, että piti alkaa pyyhkiä kyyneleitä. Raskaushormonit tietysti saavat aikaan tällaisia tunnepurkauksia, mutta niistä riippumatta olen joka sanasta samaa mieltä Jennin kanssa.

Yksi todella isoista haasteista lapsen kasvatuksessa on mielestäni se, miten että onnistuu kasvattamaan lasta niin, että huomioi ensisijaisesti sen, millainen hän on ihmisenä, eikä niinkään ajattele tätä tyttönä tai poikana. Ja tällä en nyt tosiaankaan tarkoita, että esimerkiksi kaikkien lelujen, vaatteiden tms. pitäisi olla täydellisen neutraaleja. Enemmän tarkoitan esimerkiksi sitä, että kannustetaan ja opetetaan lasta mahdollisimman monipuolisesti ja niin, että hän voisi löytää ne asiat, joista todella itse tykkää ja on kiinnostunut.

Tavallaan ytimenä kaikessa lapsen kasvatuksessa pitäisi minun (ja onneksi myös mieheni!) mielestä olla lapsen itsetunnon tukeminen: kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Tässä vielä toinen juttu aihepiiriin liittyen: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/27/lastenpsykiatri-janna-rantala-hyva-itsetunto-syntyy-siita-etta-kelpaa

Onnittelut pomolta ja hymy maailman sisukkaimmalta ihmiseltä

Kaksi ensimmäistä viikkoa uudessa työpaikassa ovat ihan kohta takana, ja olen edelleen hengissä, jee! Työ on siis sijaisuus, joka kestää elokuun loppuun. Kun puhuin esimieheni kanssa työsopimuksen määräajasta, tämä oli tietenkin huolissaan, olenko halukas ottamaan vastaan näin lyhyttä työsuhdetta – totesin silloin vain, että se ei ole minulle ongelma. En viitsinyt kertoa vielä siinä vaiheessa, että olen joka tapauksessa jäämässä pois töistä hyvin lähellä elokuun loppua 🙂

Uusi työpaikka vaikuttaa varsin kivalta, työ on lähtenyt hyvin käyntiin ja työkaverit ovat mukavia. Työkavereissa tietenkin parasta on opiskelukaverini, joka siirtyi toiseen työryhmään ja jonka työtä olen nyt jatkanut. Häneltä olen saanut todella hyvän perehdytyksen, eikä ole tarvinnut jännittää, uskaltaako kysyä tyhmiä kysymyksiä tai miten oppii työpaikan ”kirjoittamattomia sääntöjä”. Toiseksi parasta on työkaveri, joka on myös raskaana:) Hänen laskettu aikansa on lähes tasan kuukautta ennen minua. Olemme siis aika lähelle samassa vaiheessa, joten on ollut hauska vaihtaa kokemuksia ja toki voin häneltä ehkä saada joitain neuvojakin, kun hän on kuitenkin vähän minua ”edellä”.

Tähän asti nämä kokemusten vaihdot on kuitenkin pitänyt tehdä hieman varovaisesti supattaen, koska en ole vielä työpaikalla yleisesti kertonut raskaudestani. Olin kyllä miettinyt, että lähiesimiehelle asiasta olisi pakko kertoa, ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Viime viikolla esimies oli lomalla ja tälläkään viikolla en ollut häntä nähnyt, koska hän työskentelee eri rapussa kuin minä. Kuitenkin tänään hän tuli onneksi käymään työhuoneellani, kysyi hieman kuulumisia ja sitten kysäisi, olisinko halukas jatkamaan syyskuussa töitä niin, että sijaistaisin työkaveriani, joka on jäämässä äitiyslomalle. Tähän oli helppo vastata, että en valitettavasti voisi jatkaa syyskuussa ainakaan kovin pitkään, koska olen itsekin jäämässä äitiyslomalle viimeistään 24.9.!

Esimieheni oli aluksi hieman hämmentynyt, mutta pian onnitteli minua vaikuttaen ihan oikeasti iloiselta puolestani. Tietenkään onnittelut eivät varmaan olisi tulleet ihan niin iloisesti, jos minut olisi juuri palkattu vakituiseen työhön… Mutta joka tapauksessa oli mukava saada asia kerrottua, nyt voin sitten pikkuhiljaa alkaa kertoa asiasta avoimemmin myös työkavereille.

Tavallaan uuden työn myötä olen löytänyt myös uuden harrastuksen! Työaikani on normaalisti klo 8-16, mutta tiistaisin 10-18. Päätin heti alkuun, että en käytä tiistaiaamuja pidempään nukkumiseen, koska se pistäisi ihan turhaan unirytmini sekaisin, vaan käytän aamun tunnit jotenkin hyödyksi. Päätin siis heti ensimmäisellä viikolla lähteä tiistaiaamuna uimahalliin, ja siellä kävin myös tällä viikolla. Uimahalli on mukavasti työpaikan lähellä ja aikataulu on juuri sopiva: menen hallille klo 8, olen altaassa n. klo 8.15, uin klo 9 asti, ja lähden hallilta klo 9.30, jolloin olen hyvissä ajoin työpaikalla. Verensokeritkin olen saanut pidettyä hyvin kurissa, kun mittailen uintipäivinä vielä normaaliakin tiheämmin, ja pidän myös tarkoituksella uintivauhdin hyvin maltillisena.

Uimisesta tulee todella virkistävä olo ja uimahallilla on myös todella hauska katsella sitä monenkirjavaa porukkaa, mitä siellä käy! Samassa pienessä hallissa ui, vesijuoksee ja räpiköi sulassa sovussa paljon mummoja ja pappoja, lihaksikkaita urheilijanuorukaisia, lasten uimakouluryhmiä, raskaana olevia naisia (ainakin yhden kohtalontoverin bongasin)… Eniten ihailua minussa herättävät ehdottomasti kaikista vanhimmat mummot, joiden ryppyisistä vartaloista huokuu elämänkokemus. Tällä viikolla vastaan tuli aivan varmasti yli 90-vuotias mummo, jonka kävely oli todella hankalan näköistä. Hidas, nilkuttava kävely, laiha ja ryppyinen vartalo ja leveä, sydämellinen hymy valloittivat sydämeni mummon kävellessä altaalta suihkuhuonetta kohti. Mietin mielessäni, että jos jotain ihmistä voi käyttää esimerkkinä käsitteistä ”sisu” tai ”elämänilo”, niin tässä on se ihminen!