Vauhdikas elokuu

Hei vain, elossa ollaan! Ja vielä yhtenä symbioottisena kappaleena. Elokuussa tapahtui aika paljon ja blogin kirjoittaminen on jäänyt tässä myllerryksessä pienelle tauolle:) Mutta nyt siis jonkinlainen maratonpostaus siitä, mitä kaikkea kuluneen kuukauden aikana tapahtuikaan…

Ensinnäkin heinä-elokuun vaihteessa oli muutto. Minä ajoin pakua, komensin kantajia, kannoin pienempiä tavaroita ja minua komennettiin mittaamaan verensokeria ja pitämään lepotaukoja. Vähän oli haikeaa jättää vanha koti taakse, ehtihän siellä vierähtää aika monta vuotta: juuri ne vuodet, jolloin aloimme seurustelemaan Luumun isän kanssa ja jonne tämä miekkonen sitten muuttikin kanssani asumaan. Nyt kuitenkin oli edessä uusi koti, joka on meidän ensimmäinen alusta asti yhteinen koti. Meidän kolmen yhteinen koti!

Elokuun alussa käytiin taas naistenklinikalla ultrassa viikolla 28+2. Tuolloin Luumun painoarvio oli 1414 g, hieman keskikäyrän yläpuolella, mutta lääkärin mukaan painoa nosti enemmänkin iso pää kuin maha, jota tarkemmin diabeetikoilla seurataan.

Muuten elokuun ensimmäiset viikot menivät uutta kotia järjestellessä – ja naimisiin mennessä. Viikkoa ennen häitä opiskelukaverini pitivät minulle polttarit, jotka oli todella hauskat! Koska koko hääsuunnitelma pistettiin pystyyn niin nopealla aikataululla ja mahdollisimman vähillä järjestelyillä, en ollut edes pyytänyt ketään kaasokseni tai ajatellutkaan, että minulle järjestettäisiin mitään polttareita. Kun pari kaveriani kuitenkin kysyivät, haluaisinko jotkut pienet polttarit, lämpenin idealle aika nopeasti: miksi ei?:) Ajattelin ja sanoinkin, että polttarit voisivat olla enemmänkin pieni get-together, piknik tai saunailta, eikä niinkään mikään suuri viikonlopun yli kestävä spektaakkeli. No, se mitä ystäväni lopulta järjestivät, ylitti aivan kaikki odotukseni 😀

Ensinnäkin, polttarien alkamisajankohta tuli minulle täysin yllätyksenä: vaikka olikin jäljellä enää yksi viikonloppu ennen häitä, olin jostain syystä ajatellut, että polttarit olisivat ehkä lauantaina tai sunnuntaina. Perjantai-iltapäivällä minut kuitenkin yllätettiin täysin, kun työhuoneeseeni ryntäsi kiljuva naislauma 😀 Menimme ensin piknikille läheiseen puistoon ja minun piti tehdä uudet sanat valitsemaani lauluun. Sanojen piti kertoa minun ja mieheni tarina. Laulusta tuli tosi hyvä, nimeltään ”Yhteisii päiviä viiksekkäitä” ja lopulta päädyimme esittämään sen porukalla myös häissä. Puistosta meitä tuli hakemaan karaoketaksi, jolla ajelimme tunnin verran. Tunti meni todella nopeasti, oli hauska hoilailla tuttuja biisejä (sekä tietenkin uutta viiksibiisiä) samalla kun ajelimme ympäri kaupunkia.

Taksiajelun jälkeen menimme syömään kaverini vanhempien luokse ja minun piti ratkaista lisää tehtäviä. Polttareissa oli myös babyshower-osio, jossa minun piti ensin tunnistaa ystävieni vauvakuvista kuka on kukin, ja myöhemmin tunnistaa erilaisia vauvanhoitoon liittyviä tarvikkeita. Sain tästä osiosta palkinnoksi ihanan vaippakakun, sekä hieman opastusta kestovaippojen käyttöön (opastusta ja vaippoja sain myöhemmin lisääkin kaveriltani, ja nyt en ole enää ollenkaan niin hukassa näiden asioiden kanssa kuin vielä kuukausi sitten:)

Illan lopuksi kävimme vielä morsiussaunassa, jossa minut perinteisin menoin valmisteltiin morsiammeksi: minun piti istua havujen päällä, heittää löylyä vanhoille heiloille, ja minut pestiin erilaisilla luonnon pesuaineilla, kuten kananmunalla. Ilta oli kokonaisuudessaan tosi hauska, sopivan jännittävä, mutta myös rentouttava. Kotiin palatessani, ja koko viikonlopun ajan, olin aika väsynyt, mutta onnellinen ❤

Seuraavalla viikolla olikin vain muutama päivä töitä ja torstaina 13.8. alkoi häähumu. Vihkiminen tapahtui maistraatissa ja mukana oli molempien perheenjäseniä, yhteensä 11 hengen porukka. Aamulla herätessäni minuun iski ihan hirveä jännitys, mitä en ollut yhtään osannut odottaa. Koko naimisiinmeno oli suunniteltu niin rennolla otteella, että olin todella yllättynyt, miten olinkin niin jännittynyt ja kireä! Onneksi kuitenkin kaikki tärkeät mukaan otettavat asiat olivat hankittuina ja tallella (todistus esteiden tutkinnasta, sormukset), mekko mahtui päälle, ja pääsimme lähtemään kotoa ihan aikataulussa.

Maistraatissa odottelimme ensin aulassa ja kaikki mukaan tulijat (jopa pikkuveljeni, joka on yleensä joka paikasta myöhässä) tulivat onneksi ajoissa paikalle. Kävimme toimistohuoneessa allekirjoittamassa paperit ja todistajina paperin allekirjoittivat myös minun veljeni ja mieheni sisko. Pian tämän jälkeen meitä pyydettiinkin vihkimishuoneeseen, jossa minä ja mieheni asetuimme seisomaan huoneen keskelle ja muut istuivat huoneen reunoilla. Huone oli kaunis ja henkikirjoittajan lukema vihkikaava kaikessa yksinkertaisuudessaan sai minut todella liikuttuneeksi.

”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin”.

Sitten esitetään kysymykset:

”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Miehen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Naisen Nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Naisen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Miehen Nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi.”

Jos sormuksia vaihdetaan (ei pakollista), lausutaan seuraavasti:

”Ottakaa (Naisen Nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne. Ottakaa (Miehen Nimi) liittonne merkiksi sormus vaimoltanne”. Lopuksi vuorossa on ilmoitus: Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

(http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/vihkiminen_ja_parisuhteen_rekisterointi/Vihkiminen/#Vihkikaava)

Juuri ja juuri pystyin vastaamaan kysymykseen, ja vapisevin käsin vaihdoimme sormuksia. Tämän jälkeen henkikirjoittaja luki vielä runon ja sitten virallinen toimitus oli ohi ja saimme onnitteluhalaukset kaikilta mukana olijoilta. Olin todella positiivisesti yllättynyt, miten ihana tunnelma vihkitilaisuudessa oli. Lähtiessämme maistraatista aamupäivän jännitys oli purkautunut ja oli todella helpottunut ja onnellinen olo. Aurinko paistoi ja menimme porukalla syömään ravintola Loisteeseen.

Ravintolan jälkeen lähdimme mieheni kanssa mini-häämatkalle Hankoon, missä vietimme ihanat kaksi yötä ja yhden päivän ennen hääjuhlia. Sää suosi, Hangon merimaisemat olivat ihanat, söimme hyvin, saunoimme, ja otimme rennosti.

Lauantaiaamuna 15.8. lähdimme aamupalan syötyämme ajamaan kohti Saloa, missä hääjuhlat pidettiin vanhempieni luona. Hieman jännitti tänäkin aamuna, mutta pahin jännitys oli ehdottomasti mennyt jo ohi vihkimistilaisuuden myötä. Vanhempieni luona oli jo järjestelyt hyvässä vauhdissa, keittiöapulaisille jaettiin vastuualueita ja pihakalusteita järjesteltiin paikoilleen. Oli ihanaa pukea hieno mekko päälle ja odotella vieraiden saapumista. Sää oli tänäkin päivänä aivan loistava, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.

Juhlapäivän ohjelmassa oli mm. minun isäni pitämä puhe ja äitini antamat ohjeet sulhaselle (Kalevalasta lainatut). Musiikkiesityksissä oli tapahtunut muutoksia aiemmin suunniteltuun, kun sekä minun että mieheni alunperin suunnittelemat esitykset peruuntuivat, kun esityksissä mukana olevat ystävämme eivät yllättävien esteiden takia päässeetkään häihin. Onneksi plan B:nä toimi loistavasti polttariporukan kanssa tehty laulu, jonka osana tanssimme pienen häävalssinkin:) Ja mieheni soitti saksofonisoolon ilta-auringossa. Lisäksi mieheni ystävä esitti meille itse säveltämänsä laulun.

Juhlapäivä sujui oikein mukavasti ja aika kului tosi nopeasti, yhtäkkiä olikin jo ilta. Istuimme ulkona niin pitkään, kunnes itikat hyökkäsivät kimppuumme, siirryimme sisään ja loputkin vieraista lähtivät. Valvoimme vielä sisällä perheeni kanssa ja höpöttelimme, jälleen kerran väsyneinä mutta onnellisina.

Häälahjaksi saimme hyvän summan rahaa uuden kotimme sisustamiseen. Elokuussa kiertelimmekin iltaisin ja viikonloppuisin paljon sisustuskauppoja ja ostimme mm. verhoja, lamppuja ja sohvan. Kotimme on muuttopäivästä lähtien ollut erilaisissa luovan kaaoksen tiloissa eikä se vieläkään ole läheskään lopullisessa järjestyksessä: aina kun jotain saa paikalleen, kohta tuleekin uutta tavaraa taas odottamaan kasausta ja paikalleen laittoa.

Vauvatavaroista (ja ehkä muistakin tavaroista) tärkeimmät hankinnat on nyt onneksi tehty. Saimme yllättäen vauvanvaunut tädiltäni, joka on säästänyt niitä serkkujeni vauva-ajoista 90-luvulta:) Luumua on siis odottamassa hienot retro-vaunut. Saimme häälahjaksi hienon kudotun kantoliinan, mutta ilmeisesti ihan pienellä vauvalla trikoinen kantoliina olisi kätevämpi, joten sellaisen ehkä vielä aion hommata jostain. Hoitopöydän ja auton turvaistuimen ostin tori.fi:n kautta. Lisäksi (kuten jo aiemmin mainitsin) ostimme kaveriltani ison kasan kestovaippoja.

Nyt olen siis ollut viikon äitiyslomalla. Oli ihanaa jäädä jo pois töistä, vaikka olenkin töissä hyvin viihtynyt ja jaksanutkin. Viimeisin kuukausi on kuitenkin ollut niin kiireinen, että nyt on ihanaa pystyä keskittymään vain vauva-arkeen valmistautumiseen ja todella saada kotia järjestettyä niin, että kaikki olisi mahdollisimman valmista Luumun saapuessa.

Luumun saapumisajasta saimmekin uutta vinkkiä 2 viikkoa sitten, kun olimme jälleen ultrassa. Raskausviikolla 31+2 Luumun painoarvio oli pompsahtanut 2153 grammaan ja selvästi yläkäyrälle. Ultrannut lääkäri arvioi, että jos kasvu jatkuu yhtä vauhdikkaana, synnytystä käynnistetään viimeistään raskausviikolla 36. Tämä olisi siis jo syyskuun 21. alkavalla viikolla (tosin en ole ihan varma, tarkoittiko lääkäri siis 36. raskausviikkoa vai viikkoa 36+x eli 37. raskausviikkoa…) eli nyt jo ihan pian! Huomenna meillä on taas seuraava ultra ja toivottavasti saadaan lisätietoa synnytyksen mahdollisesta ajankohdasta ja muistakin yksityiskohdista.

Tieto siitä, että synnytys todennäköisesti käynnistetään jo kuukautta ennen laskettua aikaa, ei sinänsä ole kovin yllättävä, olenhan alusta asti tiennyt ettei diabeetikoilla ilmeisesti juuri koskaan odoteta laskettuun aikaan asti synnytyksen käynnistymistä. Tavallaan tuntuu jopa hyvältä, että synnytys on jo ihan pian, eikä odotusaikaa ole enää paljoa jäljellä. Toisaalta tietenkin jännittää, miten kaikki sujuu, kun Luumu ei varmastikaan ole synnytyspäivään mennessä ehtinyt kehittyä ihan ”valmiiksi vauvaksi”, vaan tarvitsee varmasti alussa hyvin tarkkaa seurantaa ja hoitoa. Ja taustalla on tietysti myös pieni ajatus siitä, olisinko vielä paremmalla verensokeritasapainolla kuitenkin pystynyt estämään Luumun kasvuspurtin niin, että hän ehtisi kehittyä mahassa mahdollisimman pitkään ennen, kuin synnytystä tarvitsee käynnistää…

No, mutta joka tapauksessa päällimmäisenä tunnelmana tällä hetkellä on jännittynyt odotus ja pieni kiireen tuntu: ehditäänkö saada kaikki valmiiksi ennen Luumun tuloa? Vointini on edelleen todella hyvä, jaksan pyöriä ympäri kaupunkia ostoksilla ja viikonloppuna olin mukana jopa taitouintiesityksessä kaverin polttareissa 🙂 Toki välillä tulee niitä hetkiä, kun tulee kotiin, lösähtää sänkyyn ja tuntuu siltä, että siitä ei jaksa nousta ehkä ikinä… Lisäksi Luumun potkut ovat välillä alkaneet tuntua jo vähän kipeiltäkin, tyyppi kun potkii välillä suoraan kylkiluihini! Pääasiassa kuitenkin olen siis sekä fyysisesti että henkisesti todella hyvässä voinnissa.

No news is good news – rv 24 and still going strong!

Hui, onpa tullut pitkä tauko siitä kun viimeksi kirjoitin blogia! Edellisen tekstin jälkeen onkin tapahtunut aika paljon ja tänne kirjoittelu on jäänyt pääasiassa ihan siitä syystä, että on ollut melko lailla kiirettä! (paitsi viimeksi kuluneen viikon ajan, kun olen löhönnyt mökillä, ja siellä taas en kirjoittanut, kun ei ollut konetta mukana…)

Mistäs aloitan? Kesäkuun alussa meillä oli ensinnäkin neuvolan ”laaja terveystarkastus”, eli lääkärin tapaaminen, joka kesti noin 15 minuuttia. En edes muista, mitä tällä käynnillä puhuttiin – muistan vain huvittuneen hämmennykseni käynnin jälkeen: tässäkö tämä oli? Lähinnä kai lääkäri kysyi, onko kaikki hyvin, ja uskoi kun sanoimme, että on 😀 Sikiön sydänääniä sentään kuunneltiin. Verenpaineen, painon ja virtsan sokerin ja proteiinin mittasin itse neuvolan wc:ssä lääkärin tapaamisen jälkeen.

Kesäkuun toinen viikko oli Luumun seurannan kannalta jonkin verran jännitttävämpi: kävimme nimittäin jopa kaksi kertaa Naistenklinikalla rakenneultrassa. Kun lähdimme ensimmäiselle rakenneultrakäynnille, matkalla Naistenklinikalle minua alkoi jännittää aivan älyttömästi. Jostain syystä siinä kohtaa päähän iskivät kaikki uhkakuvat epämuodostumista, sydänviasta tai mistä tahansa muusta vakavasta ongelmasta.

Luumu moikkaa!

Ultratutkimuksen teki nuorehko naislääkäri, joka oli todella mukava ja teki tutkimuksen perusteellisesti. Oli ihanaa, että jännittämisen jälkeen saimme katsella Luumua rauhassa ja monesta eri kuvakulmasta… Luumu liikehti kohdussa aika paljon, ja vaikka osan ruudulla näkyvistä liikkeistä pystyinkin tuntemaan, tuli myös selväksi, että läheskään kaikkia Luumun liikkeitä en itse tunne. Minulle jäi erityisesti mieleen Luumun jalat, jotka näyttivät jotenkin todella ”ihmismäisiltä” – ehkä jalkojen luissa on jo tässä vaiheessa niin paljon samaa muotoa kuin ihan täysikasvuisen ihmisenkin jaloissa, että oli liikuttavaa nähdä Luumu oikomassa koipiaan. Myös kasvojen liikkeet herättivät aika suuria tunteita, Luumun availlessa suutaan ja ojentaessa kieltä ulos minulle tuli tippa linssiin…

Sydän oli myös jännittävän näköinen: pieni erilaisista läpistä koostuva elin, joka pumppasi reippaassa tahdissa. Lääkäri mittaili sikiön eri osia, mm. jalkojen luita, munuaisia, päätä ym. Pään halkaisijan mitaksi tuli 50 mm ja painoarvioksi 368g (viikolla 20+2). Mitoissa, kuten missään muussakaan ei lääkärin mukaan ollut mitään epänormaalia. Sukupuolta kysyimme ja saimme sen (jonkinlaisella varmuudella) tietää. Emme kuitenkaan aio kertoa sukupuolta kenellekään muulle ennen vauvan syntymää!

Kuitenkin tällä tutkimuskerralla Luumu oli sen verran hankalassa asennossa, että kasvoja ei juurikaan saatu näkyviin etupuolelta eikä sydäntäkään nähty tarpeeksi tarkasti. Saimme siis uuden ajan vielä samalle viikolle, jotta nämä voitaisiin tarkistaa. Toisella yrityksellä tutkimassa oli sama mukava ja perusteellinen lääkäri. Sydän saatiin tarkistettua normaaliksi ja kasvotkin melkein näkyivät, mutta Luumu piti kättä kasvojen edessä niin, ettei vieläkään aivan täyttä varmuutta saatu. Saimme seuraavan ultratutkimusajan reilun kahden viikon päähän ja näin ollen kävinkin Naistenklinikalla jo kolmannen kerran kuukauden sisään tänään.

Tämän päivän tutkimuksessa  kävin yksin, kun mieheni oli kipeänä. Onneksi nyt käyntiin ei liittynyt mitään suurempaa jännitystä, kun Luumua oli kuitenkin tutkittu lyhyen ajan sisällä jo useamman kerran ilman mitään ongelmaa. Tämänpäiväisen tutkimuksen tekijänä oli mieslääkäri, joka oli tehnyt myös ihan ensimmäisen ultratutkimuksen raskausviikolla 12. Tämän lääkärin ote oli sekä ensimmäisessä ultrassa että tänään hyvin erilainen kuin rakenneultran tehneellä lääkärillä, nopea ja itsevarma. Lääkäri tarkisti kasvot, jotka tänään näkyivätkin edestäpäin ihan hyvin. Joitakin muitakin asioita lääkäri tarkisti vielä uudemman kerran, ja taaskin kuulin kaiken olevan ok! Painoarvioksi tänään (rv 23+2) annettiin 608 g. Sikiön kasvuvauhti kuulostaa aika hurjalta ja kysyinkin, onko siinä jotain huolestuttavaa. Tähän lääkäri vastasi, että näillä viikoilla ei vielä oikein voida arvioida, onko sikiö kasvamassa liian suureksi. Ainakaan liian hitaalta kasvu ei vaikuta 🙂

Sikiön kasvun voi todellakin jo nähdä myös kasvaneesta vatsastani! On aika ihanaa katsoa peilistä oikeaa vauvamahaa ja tunnustella myös sikiön liikkeitä useita kertoja päivässä. Oikeastaan minusta tuntuu, että aina kun on tarpeeksi pitkään rauhassa suunnilleen paikoillaan keskittyen mahassa tuntuviin liikkeisiin, jotain tuntuu melko pian. Välillä mahassa on ihan kunnon myllerrys käynnissä! Viime viikolla, kun olimme mökkeilemässä ja luin kirjaa istualtaan niin, että kirja oli mahan edessä, huomasin, että usein potkut voi myös nähdä ihan selkeänä mahan liikahteluna.

Niin, ja sitten niitä muita asioita Luumun kasvun lisäksi… en edes ihan ole varma, missä järjestyksessä kaikki tapahtui, mutta joka tapauksessa olemme parin viikon sisällä ostaneet asunnon ja päättäneet mennä naimisiin elokuussa!

Uusi kotimme on tilava ja hyväkuntoinen kolmio Itä-Helsingissä. Asunnon ostaminen kävi lopulta todella nopeasti: tarjouksen tekemisestä ei kulunut kuin korkeintaan pari tuntia, kun tarjous oli hyväksytty, ja reilu viikko tämän jälkeen olimme jo tehneet kaupat! Tässä välissä käytiin tietenkin monta stressaavaa puhelua ja viestinvaihtoa pankkivirkailijoiden ja välittäjän kanssa. Mutta loppujen lopuksi saimme hyvin ripeästi hoidettua pankkiasiat kuntoon. Kaupantekotilaisuus oli varsin jännittävä ja kun kävimme vaivautunutta small talk-keskustelua asunnon myyjän ja välittäjän kanssa odotellessamme, että pankkivirkailija saisi rahansiirrot hoidettua, Luumu piti mahassa aivan älytöntä diskoa.

Muutto on heinä-elokuun vaihteessa eli kuukauden päästä. Nyt lähdemme vielä toiseksikin viikoksi mökkeilemään, mutta sitten pitääkin alkaa jo kovasti pakkailemaan tavaroita muuttoa varten. On ihanaa päästä uuteen kotiin miettimään, miten järjestämme kaiken ja pikkuhiljaa alkaa hankkimaan myös vauvan tarvikkeita, kuten hoitopöytää, vaunuja ja mitä kaikkea sitä tarvitaankaan.

Niin, ja sitten elokuun puolessa välissä meillä on tiedossa juhlat! Ajatus lähti liikkeelle hieman ex tempore – olimme toki päättäneet jo viime syksynä, että jossain vaiheessa menemme naimisiin, mutta vauvan ”hankinta” oli kuitenkin prioriteettilistalla selkeänä ykkösenä. Olimme ajatelleet, että häät voitaisiin pitää joskus myöhemmin, kun on paremmin aikaa ja energiaa suunnitella juhlia. Kuitenkin muutama viikko sitten aloimme miettiä, olisiko kuitenkin kiva mennä naimisiin vielä tämän kesän aikana. Ensin ajattelimme, että voisi olla hauska tosiaan vain käydä maistraatissa ja juhlistaa toimitusta ehkä piknikillä tai käymällä ravintolassa pienellä porukalla. Isommat juhlat voisi pitää ”joskus myöhemmin”.

No, satuimme juuri tuona viikonloppuna olemaan mökillä vanhempieni kanssa, ja kertoessamme ajatuksesta heille he tarjoutuivat järjestämään juhlat heidän kotonaan, jos vain haluaisimme. Miettiessäni asiaa hieman tarkemmin tajusin, että eihän meillä nyt lähivuosien aikana tule olemaan sellaista vaihetta, jolloin voisi jotenkin todella keskittyneesti alkaa järjestämään hääjuhlia, joten oikeastaan tämä voisi olla ihan hyvä ajankohta pitää myöskin juhlat, varsinkin kun vanhempani lupasivat hoitaa kaikki käytännön järjestelyt. Niinpä päätimme päivän (se on 15.8.!) ja pian aloimmekin jo askartelemaan hääkutsuja 🙂

Häiden suhteen tärkein tavoitteeni on ottaa mahdollisimman vähän stressiä mistään ja vain nauttia rakkauden juhlasta. Tällä hetkellä tuntuu todella mukavalta, että olemme menossa naimisiin ja pidämme kivat pienet juhlat, jonne tulee paljon kivoja ihmisiä. Sormukset pitää jossain vaiheessa käydä ostamassa ja aion myös ostaa tai ommella kivan kesämekon, johon maha mahtuu ilman kiristystä. Onneksi naimisiinmeno ei ole minulle koskaan ollut mikään elämää suurempi asia tai tavoite ja näin ollen en usko, että suurempaa häästressiä tuleekaan. Asunnon ostamiseen liittyi paljon enemmän paineita ja jonkinlaista epäonnistumisen pelkoakin. Onneksi asuntostressikin väistyi juuri sopivasti ennen 2 viikon kesälomaani ja on ollut ihanaa vain ottaa rennosti ja nauttia tilanteesta.

Huh, vielä voisin kirjoittaa ainakin verensokeri- ja insuliinisäädöistä kuluneen kuukauden aikana, mutta taidan jättää sen seuraavaan tekstiin. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet sielläkin… tällä hetkellä olen taas aika tyytyväinen löytyneeseen uuteen tasapainoon! Myös mahakuvia pitää laittaa taas lähiaikoina 🙂

Klara vappen!

Vappu on ihana kevään juhla, josta tuli opiskeluvuosien aikana minulle yksi vuoden tärkeimmistä juhlista. Opiskeluaikaisia perinteitä on ollut tosi kiva pitää yllä myös sen jälkeen, kun minä ja opiskelukaverini olemme valmistuneet. Onneksi viime vuosina perinteet ovat muuttuneet hieman enemmän siihen suuntaan, että panostetaan myös ruokaan pelkän juoman sijaan. Hurjimpina opiskeluvuosina ensimmäiset skumpat poksautettiin jo vappuaaton aamuna, aaton ja päivän välissä ei montaa tuntia nukuttu ja juhlinta jatkui Ullanlinnanmäellä vappupäivän aamusta niin pitkään kuin jaksettiin. Nykyään suurin osa porukasta on vappuaaton töissä ja juhlintaa aloitellaan vappuaaton iltapäivästä ruuanlaiton lomassa. Vappupäivänä kiivetään edelleen Ullanlinnanmäelle ja sinne viedään skumppapullojen lisäksi paljon hyviä ruokia.

Miettiessäni etukäteen raskauden tuomia elämänmuutoksia, vappu oli sellainen juhla, jota erityisesti jännitin. Puoliksi vitsinä ehdotin joskus puolisollekin, jos yrittäisimme ajoittaa raskauteni niin, että se alkaisi vapun jälkeen ja vauva syntyisi ennen seuraavaa vappua. No, emme sitten kuitenkaan viitsineet odottaan näin kauan, eikä siihen onneksi olisi ollut tarvettakaan – viettäessäni vappua selvin päin huomasin, ettei vapun hauskuudesta näköjään kovinkaan suuri osa oikeasti vaadi alkoholia. Oli todella hauskaa nähdä kavereita, hoilata juomalauluja Tuomiokirkon portailla ja Ullanlinnanmäellä, laittaa ruskealäikkäinen yo-lakki päähän, tanssia Vallilassa vanhoja tansseja, nauttia keväästä, riehakkaasta tunnelmasta ja tietenkin hyvästä ruuasta.

Vapun tunnelmassa on jotakin ainutlaatuista. Tietenkin suuri osa tätä tunnelmaa liittyy yhteenkuuluvuuteen oman kaveriporukan kanssa, ja sitäkään ei onneksi vie pois se, ettei juo alkoholia. Itse valitsin vappujuomiksi Stowford Press-siideriä, jossa on 0.5% alkoholia, sekä alkoholitonta Legero-kuohuviiniä. Erityisesti Stowford Press-siideriä voin suositella, koska se maistuu todella aidolta hyvältä englantilaiselta siideriltä, vaikka onkin lähes alkoholiton. Hieman hämmennystä aiheutti pullon kyljessä oleva ”ei raskaana oleville”-varoitusmerkki, mutta päätin rohkeasti uhmata kieltoa, koska kyllähän tuota aika monta pulloa saisi lipittää, että tulisi juotua edes yksi kokonainen alkoholiannos.

Vapunaikainen ruokaherkuilla mässäily näkyi tietenkin jonkin verran verensokeriarvoissa, tulihan sitä syötyä aika monta munkkia, pizza- ja piirakkapalaa, perunasalaattia ym… Ahkeran mittailun avulla arvot pysyivät pääosin ihan suhteellisen hyvinä, mutta vappuaaton ja -päivän välisenä yönä verensokeri nousi niin, että aamulla mittari näytti 16. Kuitenkin vielä hurjempi verensokerin nousu tapahtui vappupäivän iltana. Ullikselta kotiin tullessani mittari näytti 7 eli oikein hyvää lukemaa, söin ja pistin ihan normaalin määrän insuliinia, ja tästä 4 tunnin päästä verensokeri olikin päälle 27! Tämä on koko raskauden aikana tähän mennessä korkein lukema, tätä ennen ei muistaakseni ole ollut lainkaan yli 20 arvoja. En vieläkään ihan täysin ymmärrä, mistä saattoi johtua noin iso pomppaus, mutta ainakin jonkin verran epäilen, että aiemmin päivällä syödyt rasvaiset ruuat nostivat verensokeria vielä pitkään syömisen jälkeenkin. Se mistä olen vapun ajalta erittäin iloinen, on se, että verensokeri ei missään vaiheessa (ainakaan tietääkseni) päässyt laskemaan liian matalaksi.

Eilisen päivän ja viime yön verensokeri on taas pysynyt oikein hyvissä arvoissa, joten ehkä tämä tästä. Levemir-annokset ovat nyt aamulla 2 yksikköä ja illalla 6. Ihan ihmeellistä, kun suhteet ovat aina olleet toisin päin ja toisaalta vieläkään en ymmärrä, miten ihminen (tai oikeastaan kaksi) pärjää näin pienillä annoksilla… No, ilmeisesti jossain vaiheessa seuraavien viikkojen aikana nykyinen insuliinintarpeen laskusuhdanne kääntyy taas nousuun. Raskauden loppuvaiheessa insuliinia voi tarvita moninkertaiset määrät lähtötilanteeseen verrattuna.

Eilen tuli täyteen 15 raskausviikkoa ja Luumu on jo vaikka kuinka iso:

Vauvan kehitys raskausviikolla 16

Nyt vauvasi on jo yli kymmenen senttimetrin kokoinen ja painaa reilut sata grammaa. Sen kasvojen lihakset kehittyvät vauhdilla, mikä mahdollistaa erilaiset ilmeet vauvan kasvoilla.

Raskausviikolla 16 vauvan sukupuolen pystyy myös näkemään. Nyt sukupuolielimet ovat täysin kehittyneet ja ne ovat lääkärille helposti havaittavissa ultrassa. Kun vauvasi kasvu jatkuu, voit pian alkaa tuntea myös hänen liikkeitä vatsassasi. Yleensä ensimmäiset liikkeet voi tunnistaa raskausviikosta 16 eteenpäin.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-16/)

Ja viime viikolla tapahtui jo tällaista:

Raskausviikolla 15 kohdussasi tapahtuu monia hyviä asioita. Suurin asia on se, että korvien luut alkavat kovettua ja vauvasi pystyy kuulla ääniä; muun muassa puhumisen, äidin sydämen lyönnit sekä hengityksen. Monet odottajat alkavatkin tässä vaiheessa kuunteluttaa musiikkia vauvalleen. Tämän uskotaan myös rauhoittavan vauvaa.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-15/)

Kerroin innoissani miehellenikin tästä, että nyt Luumu voi jo kuulla jotain! Mies totesi hieman huuli värähtäen, että tarkoitanko siis, että aiemmin Luumu ei siis olekaan kuullut hänen jutteluistaan mitään… 😀

Lapsen liikkeitä vai ilmavaivoja?

Monet äidit tuntevat jotain vatsassa, mutta eivät ole varmoja onko kyseessä lapsen liikkeistä vai esimerkiksi ilmavaivoista. Usein ensimmäisiä liikkeitä kuvaillaan juuri ”ilmakuplina”. Useimmat äidit alkavat tuntea liikkeitä viikoilla 16 – 20. Tämä on hyvin yksilöllistä.

(http://www.kaksplus.fi/2013/08/27/raskausviikko-16/)

Niinpä niin, siinä kysymys, jota pähkäilen usein! Viimeksi varmaan eilen maatessani sängyllä hihkaisin, että nyt tuntuu selvästi mahassa joku liike – ja sitten tunsin, että ilma purkautui suolistossa seuraavaan osaan… eli eiköhän tässä mene vielä hetki ennen kuin opin näitä erottamaan.