Synnytysmuisteloita

Luumu on kohta jo 5 kuukautta vanha ja kasvanut hurjan paljon isommaksi ihmislapseksi. Hän on äidin ja iskän rakas valloittavan hymyn ja pitkän tumman tukan omaava pikku-Maestro putkumestari. Ja on hänellä toki jo ihan oikea nimikin, mutta pysyköön täällä edelleen Luumuna:)

Viime päivinä olen mietteissäni palannut muistelemaan synnytystä. Keväällä useampikin ystävä on saamassa vauvan, yksi tuli äitinsä mahasta ulos tänään aamulla! Itkuhan siitä tuli, kun tämän kuulin. Eilen silmiin osui myös tällainen todella hätkähdyttävä kuvasarja, joka myös toi kyyneleet silmiin: näissä kuvissa on hurjaa elämänvoimaa, iloa, huutoa, verta ja suolenpätkiä, ja rakkautta. Näiden kuvien kautta mieleen palasi omastakin synnytyksestä sellaisia tunnetason muistoja, jotka muuten ovat jo alkaneet mielestä haalistua.

Kerrataanpa täälläkin, miten kaikki tapahtui. Lähdimme siis mieheni kanssa Naistenklinikalle keskiviikkoaamuna 23.9., laukut pakattuna, maha pinkeänä ja jännittyneet hymyt naamalla. Saavuimme ohjeiden mukaisesti Naistenklinikan osastolle 4-2, joka on raskaana olevien naisten osasto. Monet olivat tarkkailussa kaksosraskauden takia, joku tuli yöllä raskausmyrkytyksen takia, ja muutama muukin kuin minä synnytyksen käynnistykseen. Haahuilimme hetken käytävillä, kunnes näköpiiriin ilmaantui hoitaja/kätilö, joka näytti meille minun huoneeni ja minulle olikin heti lounasta tarjolla. Mieheni joutui tällä osastolla syömään eväitä ja menemään yöksi kotiin. Muistaakseni odottelimme pari tuntia, ennen kuin oli ensimmäinen lääkärin tutkimus ja käynnistys todella aloitettiin.

23.9.2015 klo 13.55

Arviointi: 28 -vuotias Ei aikaisempia synnytyksiä Tänään raskausviikot 35 + 4. Päätetään käynnistyksestä perusteella diabetes ja iso lapsi. KTG: Normaali. Cx status: spinatason yläpuolella, cx pituus <2 takana, kiinteys tavallinen, auki < 1 cm. Bishopinpisteet 4. Päädytään käynnistykseen prostaglandiinilla.

Toimenpide: 25 mg Cytotec laitetaan. 4h kuluttua uusi Cytotec 25mg, jos ei supista, klö voi yst laittaa.

Eli käynnistystapana ei siis ollutkaan ballonki vaan prostaglandiini eli Cytotec-lääke, joka laitettiin emättimeen sulamaan. Syytä tähän käynnistystapaan ei kerrottu enkä osannut sitä siinä hämmennyksessäni kysyäkään. Ilmeisesti kohdunsuun pitäisi olla jonkin verran auki, jotta ballonki voitaisiin laittaa, ja siksi sitä ei minulle voitu laittaa.

Lääkkeen vaikutus alkoi melko pian, ”jännän” tuntuisia supistuksia alkoi tulla silloin tällöin. Välillä katsottiin vauvan sydänkäyrää. Käyrissä ei missään vaiheessa ollut mitään poikkeavaa.KTG-käyrällä näkyivät myös supistukset. Keskiviikkona supistukset eivät missään vaiheessa olleet kivuliaita, vaan tunsin oloni ihan mukavaksi, neuloin ja luin kirjaa ja kävimme kävelyllä mieheni kanssa.

Yhdeksältä illalla miehen piti lähteä kotiin ja sovimme tietenkin, että jos synnytys käynnistyy toden teolla, hän tulee heti paikalle, mutta muuten näkisimme aamulla. Iltaa kohden supistukset eivät alkaneet voimistua, mutta koska niitä kuitenkin jonkin verran tuli, päätimme kätilön kanssa, ettei iltaa vasten laitettu uutta annosta. Tästä olin ihan helpottunut, koska näin ollen ei olisi niin todennäköistä, että minun pitäisi yksin lähteä synnyttämään. Sainkin yöllä ihan hyvin nukuttua ja supistukset eivät ainakaan voimistuneet, vaan ehkä vähän heikkenivätkin yön aikana.

24.9.2015 klo 8.45

Arviointi: Induktio aloitettiin prostaglandiini 23.9.2015. Ei supista, käyrälle piirtyy supistuksia, mutta ei näitä tunne. KTG hyvä. KTG: Normaali. Cervixstatus: Tarjoutuvana osana pää spinatason yläpuolella, cx pituus 2cm takana, kiinteys pehmeä, auki sormelle. Bishopinpisteet 5. Päätetään jatkaa käynnistystä prostaglandiinilla.

Toimenpide: 25 mg Cytotec laitetaan.

Eli torstaiaamuna siis laitettiin uusi satsi Cytotecia. Lääkärin kirjausta korjatakseni, ennen tätäkin minulla oli tuntuvia supistuksia, lääkärin kysymää käyrälle piirtynyttä supistusta en vain tuntenut. Hieman tämän jälkeen taisi mieheni tulla taas osastolle, välillä katsottiin käyrää ja välillä kävimme pihalla pienellä kävelyllä. Supistukset alkoivat tuntua jo paljon selvempinä ja vähän kivuliainakin. Lounaan jälkeen oli seuraava lääkärin tutkimus.

24.9.2015 klo 12.56

Arviointi: Induktio aloitettiin prostaglandiini 23.9.2015, ja prostaglandiini 24.9.2015. Nyt supistanut. KTG: Normaali. Cervixstatus: Tarjoutuvana osana pää spinatason yläpuolella, cx pituus vajaa 1cm väliasento, kiinteys pehmeä, auki 3 cm. Bishopinpisteet 8. Päätetään jatkaa käynnistystä kalvojen puhkaisulla.

Toimenpide: Kalvojen puhkaisu tehdään ja normaali, kirkas lapsivesi tulee. Ellei supistukset käynnisty, niin 2-4h kuluttua oksitosiinille synnytyssaliin.

Päätös kalvojen puhkaisusta tuli minulle ihan yhtä suurena yllätyksenä kuin käynnistystapakin, yhtäkkiä vain lääkäri kertoi että näin tehdään, alleni sänkyyn laitettiin ehkä vielä joku ylimääräinen suoja, ja jonkinlaisella instrumentilla kalvot puhkaistiin. Toimenpide kävi tosi nopeasti ja kohta istuinkin lämpimässä lapsivesilammikossa. Vaatteet vaihdettiin ja kohta minulle laitettiin käteen katetri, josta laitettiin menemään Kefexin-antibioottia (jos oikein ymmärsin/muistan, jonkin tulehdusriskin takia varmuuden vuoksi?).

Aika pian lapsiveden menon jälkeen (ehkä parin tunnin päästä?) pääsimme synnytyssaliin, mikä oli helpottavaa: täällä saimme olla rauhassa puolisoni kanssa, keskustelimme synnytyksessä avustavan kätilön kanssa toiveistani synnytyksen suhteen, laitoimme ”Luumun listan” soimaan ja pystyin ihan eri lailla rentoutumaan kuin aiemmalla osastolla. Luumun listaahan ei alunperin tehty synnytystä ajatellen, vaan ihan vaan ennakkofiilistelyyn, mutta se toimi erittäin hyvin myös synnytyksen soittolistana! Minulla oli paljon rauhallisempi ja itsevarmempi olo tuttua musiikkia kuunnellessa.

Insuliinihoitoni oli tähän asti ollut normaali Levemir+Novorapid ja olin itse pistänyt normaalit annokset. Mutta synnytyssaliin siirtyessä tämä muuttui: nyt tulikin käyttöön Naistenklinikan ohje synnytyksen aikaisesta insuliinihoidosta. Naistenklinikalla synnytyksissä käytetään vain Actrapidia, joka on ”lyhytvaikutteinen” insuliini ja minullekin tuttu 90-luvulta, ajalta ennen pikainsuliineja. Actrapid alkaa vaikuttaa vasta n. puoli tuntia pistämisen jälkeen, eli on nykyisiin pikainsuliineihin verrattuna todella hidas ja jäykkä insuliini. Synnytyksen aikana sokeria pistetään tarvittaessa tiputuksena. Actrapidia pistetään verensokerimittauksia vastaavasti tietyn kaavan mukaan ja annosteluun ei ole synnyttäjällä itsellään sanomista. Tämä tuntuu aika hassulta, kun eri ihmisten insuliinintarpeet ovat niin erilaiset. Myös insuliinipumpun käyttäjät joutuvat NKL:lla vaihtamaan pumpun synnytyksen ajaksi Actrapidiin.

Nettikeskusteluista tiesin tämän NKL:n ohjeen onneksi etukäteen, osasin siis alistua kohtalooni turhia mutisematta. Tämä käytäntö vaihtelee eri sairaaloissa, eli ymmärtääkseni toisissa sairaaloissa diabeetikko saa hyvinkin pitkälti itse hallita insuliinihoitoaan synnytyksen aikana. Kummassakin systeemissä on tietenkin puolensa ja tässä NKL:n jäykältä tuntuvassa ohjeistuksessa on toki se hyvä puoli, että synnyttäjän ei tarvitse itse stressata insuliiniannosten miettimisestä, kun ne määrätään:) Minun synnytyksen aikaisessa ja jälkeisessä diabeteksen hoidossa oli suurena apuna mieheni, joka mittaili verensokeriani aika usein ja synnytyksen loppuvaiheessa pisti minulle insuliiniakin. Synnytyskertomukseen on kirjattu verensokerimittaukset 6,3, 6,1, 8,5, 12,4 ja synnytyksen jälkeen 16,7. Eli aika hyvällä mallilla verensokerini pysyivät synnytyksen ajan.

Synnytyssalissa olimme yhteensä ehkä noin 8 tuntia, ja tänä aikana ajantajuni on ollut todella erilainen, vähän kuin olisi ollut jossain eri maailmassa… Aika tuntuu menneen todella nopeasti, vaikka varmasti oli hetkiä, jolloin toivoin sen menevän nopeammin. Jos minulta synnytyksen päätyttyä olisi kysytty, mitä kello on, minulla ei olisi ollut mitään aavistusta, onko päivä vai yö! Ikkunasta sentään näki illan pimenevän.

Supistukset olivat jo saliin tullessamme aika kivuliaita ja voimistuivat koko ajan. Alkuvaiheessa kuitenkin pystyin hyvin myös lepäämään supistusten välillä. Tässä auttoi paljon mieheni, joka hieroi ja ehdotti välillä erilaisia asentoja. Ison jumppapallon päällä olin istuen ja nojaten siihen eri asennoissa, välillä nojasin myös mieheen. Muistan jossakin vaiheessa, kun kätilö tuli saliin katsomaan, miten jakselemme, hänen kommenttinsa: ”täällähän on tosi mukava tunnelma”.

Ainoa asia, mikä tässä vaiheessa vähän harmitti, oli se, etten tiputuskatetrin takia päässyt ihan niin paljon kävelemään kuin olisin halunnut, ja suihkuun en päässyt ollenkaan. Aika synnytyssalissa kuitenkin meni rauhallisissa ja odottavissa tunnelmissa. Klo 16.30 tippaletkusta laitettiin menemään oksitosiinia vauhdittamaan synnytyksen etenemistä. Synnytyssalissa olomme aikana oksensin muistaakseni kaksi kertaa: aluksi luulin, että jotain on vialla, kun minua alkoi oksettaa, mutta kätilö onneksi osasi kertoa, että tämä on ihan normaalia ja asiaankuuluvaa:)

Klo 19 supistukset olivat jo sen verran kivuliaita, että kätilö kysyi, haluanko kokeilla ilokaasua. Kokeilin sitä muutaman supistuksen aikana, mutta en ehkä onnistunut hengittämään kaasua oikein, tai sitten se ei muuten vaan auttanut minua. Aika nopeasti kuitenkin jätin kaasun kokonaan pois todeten, että en sitä halua enkä tarvitse.

Synnytyskertomuksesta näkyy, että klo 19 kohdunsuuni oli 4 cm auki ja klo 21 jo 8 cm. Varmaankin klo 21 kätilöillä vaihtui vuoro, meitä päivän ajan hoitanut kätilö toivotti tsempit ja totesi, että synnytys on varmasti ihan pian ja selviän siitä varmasti ihan puudutuksia, kun olin näinkin pitkälle selvinnyt:) Meitä auttamaan tuli tässä vaiheessa toinen kätilö sekä kätilöopiskelija. Vuoronvaihdon aikaan uudet kätilöt kyselivät minulta jotakin, ja vaikka pystyin supistusten välillä ihan rauhallisesti keskustelemaan heidän kanssaan, niin supistuksen tullessa olin jo siinä moodissa, etten pystynyt muuta kuin hengittämään niin, että tehostin hengitystä ääntä käyttäen. Tässä vaiheessa mieheni mukanaolo oli tosi tärkeää, hän oli täysillä mukana hengityksessäni ja hieroi minua selästä hengityksen tahtiin juuri niin kuin olimme etukäteen harjoitelleet. Kätilöopiskelijan muistan olleen todella mukava ja kehuneen meidän yhteistyötämme:)

Klo 21.45 ja 22.00 kohdunsuu oli 9 cm auki, ja tämä oli varmaankin se vaihe, kun muistan minulla olleen jo todella kova ponnistamisen tarve. Supistukset olivat hyvin voimakkaita ja muistan, että tuntui kuin olisi tosi kova kakkahätä 😀  Olin tässä vaiheessa kylkimakuulla sängyllä. Olin kertonut toiveekseni ponnistaa polvillani pystyasennossa, mutta tässä vaiheessa kätilö kysyi, jaksanko nousta vai jäänkö sittenkin kyljelleni ponnistamaan. Muistan ihmetelleeni, voiko näinkin todella ponnistaa, ja siinä tilanteessa tuntui ihan hyvältä jäädä samaan asentoon. Klo 22.20 kohdunsuu oli hävinnyt kokonaan ja vihdoinkin sain alkaa ponnistamaan. Jälkeenpäin ajatellen vaihe ennen ponnistusvaihetta oli kaikista pahin: vaikka sinänsä kipu ehkä oli vielä kovempaa ponnistusvaiheessa, siinä sai kuitenkin keskittää huomionsa ponnistamiseen ja tiesi, että kohta homma on ohi!

Ponnistin jonkin aikaa kylkimakuulla, mutta sitten kätilö ehdotti siirtymistä puoli-istuvaan asentoon, jossa sainkin paljon paremmin voimaa ponnistuksiin. Kätilöt ja mies tsemppasivat kovasti ja minä pusersin ja pusersin. Jossain vaiheessa kätilö kertoi vauvan tummien hiusten jo näkyvän ja minä pyysin miestä vielä varmistamaan, onko tämä totta 😀 Lopulta kätilö ja opiskelija totesivat, että seuraavalla ponnistuksella otetaan vauva ulos. Ponnistin kuin viimeistä päivää ja kätilöt vetivät vauvaa päästä ja olkapäästä niin, että klo 23.06 Luumu oli ulkona! Mieheni sai leikata napanuoran, itse vapisin kivusta ja kysyin: ”onks se ihan oikee?” Ilmeisesti vielä tässäkin vaiheessa minun oli vaikea uskoa, että meillä todella on lapsi 😀

Minä sain Luumun vain hetkeksi syliini, vaikka Luumu olikin hyväkuntoinen, hengitysvaikeuksia ei ollut ja apgar-pisteitä tuli jopa 9/10 (ihon väri ainoa asia, mistä ei täysiä pisteitä tullut).

Lapsen syntymämitat 3790 g / 50 cm / 35 cm (+2.2 / +1.2 / +0.9 SD). Syntymän jälkeen lapsi hyväkuntoinen, ei hengitysvaikeutta, ei virvoittelutarvetta. Siirtyi äidin diabeteksen vuoksi VVO:lle seurantaan. 15 min iässä vapistelevainen, punakka, sydämestä ja keuhkoista auskultoiden ei kuulu poikkeavaa. Lapselle aloitettu i.v. glukoosi-infuusio 5 mg/kg/min sekä enteraalinen ruokinta. Ensimmäinen sokeri lievästi matala 2.9, tämän jälkeen sokeriarvot normaaleja.

Luumu siirtyi siis pian syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden valvontaosastolle. Mieheni meni pian perästä katsomaan ja pitämään Luumua sylissä sillä aikaa, kun minua vielä kursittiin kokoon. Minulle oli tullut muutamia pinnallisia repeämiä, jotka kätilöopiskelija tikkasi ja sitten kävin suihkussa. Oli melko pelottavaa, kuinka paljon verta tuli vielä tässä vaiheessa, ja tuntui, että jalkani kantoivat minua vain juuri ja juuri. Pystyin kuitenkin kävelemään viereiselle osastolle katsomaan vauvaa. Olin todella väsynyt ja varmaan vähän poissaoleva, koska muistan, etten oikein osannut muuta kuin tuijottaa ja varovasti silittää vauvaa, jolla oli monenlaisia letkuja ja mittareita ympärillään. Toki olin myös todella  onnellinen ja ylpeäkin siitä, että minä olin synnyttänyt tämän ihan uuden kauniin ihmislapsen.

Tämän jälkeen söimme vielä iltapalaa synnytyssalissa ja sitten minä ja mieheni siirryimme lapsivuodeosastolle perhehuoneeseen. Meillä oli todella onnea, että pääsimme perhehuoneeseen, vaikka vauva olikin vielä eri osastolla. Yleensä tässä vaiheessa isä olisi lähetetty kotiin, mutta luulen, että myös sillä oli merkitystä, että mieheni pystyi auttamaan minua verensokerien ja insuliinien kanssa. Meitä käskettiin nukkumaan hyvin, ennen kuin menisimme aamulla taas katsomaan ja hoitamaan vauvaamme.

Huh, tämä riittäköön tältä kertaa – kerron sairaalajaksomme loppuajasta seuraavassa postauksessa:)

Raskausajan liikunnasta

Ajattelin kirjoittaa hieman raskausajan liikunnasta. Raskausaikanahan on nykysuositusten mukaan todella tärkeää harrastaa liikuntaa säännöllisesti, jotta kroppa pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa synnytystä (ja loppuelämää:) varten. Liikunta auttaa myös pitämään raskauden aikaisen painon nousun kohtuullisena. Raskausaikana pitää kuitenkin tietenkin hieman soveltaa eivätkä kaikki liikuntamuodot sovi raskaana olevalle ainakaan loppuvaiheessa. Erityisesti vatsalihasliikkeet suositellaan jätettävän jo keskiraskaudessa pois. Tarkemmin raskausajan liikuntaohjeista voi lukea esim. täältä: http://www.trainer4you.fi/blogi/raskausajan-liikunta-ja-keskivartaloharjoitteet-odotusaikana/

Erityisesti diabeetikoilla, joilla liikuntaa suositellaan tärkeäksi osaksi elämää muutenkin, myös raskauden aikana olisi hyvä voimien mukaan harrastaa liikuntaa. Sopiva määrä liikuntaa voi myös auttaa pitämään verensokereita kurissa, vaikka tämä ei tietenkään ole niin yksinkertaista. Liikunta ja diabetes kun eivät aina normaalistikaan ole se helpoin yhtälö, saati sitten raskausaikana, kun kroppa saattaa reagoida moniin asioihin yllättävillä tavoilla. Olen esimerkiksi kuullut, että monilla liikunta saattaa raskausaikana yllättäen nostaa verensokeria, vaikka normaalisti liikunta enemmänkin laskee sokereita (tähän on toki poikkeuksia, joskus rankoissa liikuntasuorituksissa adrenaliini voi nostaa verensokeria ihan ilman raskauttakin).

Vuosi sitten tähän aikaan treenasin puolimaratonille, eli juoksin pitkiä yli 10 kilometrin lenkkejä kerran viikossa ja sen lisäksi 1-2 lyhyempää lenkkiä viikossa. Välillä, kun näkee ihmisiä juoksulenkillä, tulee elävästi mieleen se hyvä olo, minkä juoksemisesta parhaimmillaan sai, kun pääsi vauhdin imuun hyvän musiikin soidessa kuulokkeissa. Juokseminen jäi minun osaltani tauolle jo viime syksynä raskauden suunnitteluvaiheessa, mutta aion ehdottomasti vielä jossain vaiheessa jatkaa harrastusta.

Tärkein syy juoksun poisjättämiseen oli pyrkimys saada verensokeritasapaino mahdollisimman hyväksi, mikä rankkojen juoksulenkkien kanssa vaatisi kuitenkin aika paljon extrasäätöä.Toisaalta ajattelin myös, että juoksussa minulle tärkeänä motivaattorina on ollut pyrkimys parempiin suorituksiin, mikä vaatii sellaista omien rajojen ylittämistä ja harjoittelun koventamista, mikä ei raskausaikana ole suositeltavaa. Ainakaan en olisi voinut raskausaikana osallistua esim. toiselle puolimaratonille, ja suoraan sanoen minulla juoksuharrastuksen ylläpito vaatisi sitä, että olisi tiedossa joku seuraava tavoitetapahtuma.

Juoksu vaihtui siis viime syksynä lähinnä jooga- ja pilatestunteihin. Työmatkapyöräily on myös tärkeä osa viikottaista liikuntaani ja sitä aion jatkaa niin pitkälle kuin pystyn. Nyt tätä kirjoittaessani tietysti tajuan, että kuun vaihteessa muuton myötä työmatkani pitenee sen verran, että ainakaan koko matkaa ei voi pyöräillä, eli pitää miettiä silloin uudestaan, miten saan tarpeeksi arkiliikuntaa…

Koska jooga- ja pilatestunnit ovat aika kalliita ja kevään aikana aloin myös kaivata lisäksi jotain muuta liikuntaharrastusta, aloitin uutena liikuntaharrastuksena uinnin. Vaikka kokeilin uimahallissa käymistä lähes sattumalta, enkä ollut etukäteen ollenkaan varma, menisinkö uudestaan, innostuin uimisesta yllättävänkin paljon. Uimahallin viehätyksestä kerroinkin jo aiemmin (https://diabeetikonraskaus.wordpress.com/2015/05/07/onnittelut-pomolta-ja-hymy-maailman-sisukkaimmalta-ihmiselta/). Nyt kesäaikana olen käynyt uimastadionilla, jossa on taas ihan oma tunnelmansa. Parasta uimisessa tässä vaiheessa raskautta on kuitenkin sen mukavuus myös kasvavan mahan kanssa. Vaikka vielä kävely ja pyöräily onnistuvat ihan hyvin, jonkin verran huomaan jo pieniä ”kolotuksia”, jotka todennäköisesti loppuvaiheessa vielä enemmänkin haittaavat liikkumista.

Tasapainoilu liikunnan ja verensokerin kanssa on tähän mennessä minun raskausaikanani sujunut yllättävänkin hyvin. Olen tietenkin kiinnittänyt erityistä huomiota asiaan ja mittaillut verensokeria ahkerasti liikunnan yhteydessä. Esimerkiksi uimaan mennessä mittaan verensokerin usein jo kotoa tai töistä lähtiessä ja uudestaan heti ennen uintia. Jos verensokeri on alle 6, syön vähän karkkia ennen uintia. Uin yleensä kilometrin kahdessa 500 metrin osassa. Ensimmäisen uintipätkän jälkeen mittaan verensokerin ja syön taas tarvittaessa (jos vs on alle 6) vähän karkkia. Useimmiten käyn saunassa sekä ensimmäisen että toisen uintipätkän jälkeen. Uinnin jälkeen mittaan tietenkin taas verensokerin ja yleensä tässä vaiheessa syön melkein aina vähän hiilihydraatteja, koska edessä on useimmiten vielä pyöräily kotiin, ja uinnin verensokeria laskeva vaikutus jatkuu kuitenkin jonkin aikaa. Tällä kaavalla olen yleensä saanut verensokerin pysymään aika nätisti 4-10 välillä.

Enemmänkin yllätyksiä on joskus aiheutunut työmatkapyöräilystä, jota en aina samalla tavalla miellä liikunnaksi: eihän kyseessä kuitenkaan ole kuin lyhyt (n.4 km) matka eikä se tunnu sillä tavalla raskaalta kuin ”oikea liikunta”. Yllättäen kuitenkin jossain vaiheessa huomasin, että useana päivänä minulla oli kotiin tullessa yllättäen matala verensokeri, vaikka olisin iltapäivällä mitannut ihan normaalilukemissa olevan arvon. Ihan viime päivinä myös muuttopakkaaminen on ollut sellaista liikuntaa, mikä on jonkin verran vaikuttanut verensokereihin ilman että olisin tajunnut kunnolla varautua asiaan. Viime yönä minulla olikin pitkästä aikaa yömittauksessa verensokeri 3,3. Onneksi ei kuitenkaan sen alhaisempi!

Jooga on itse asiassa nyt jo parin kuukauden ajan ollut tauolla. Osittain syynä taukoon on ollut käytännön syyt, kuten rahansäästö ja kesäloma. Olin välillä myös hieman epävarma, uskallanko enää mennä tavallisille joogatunneille kasvavan mahan kanssa, mutta jotenkin en vielä uskaltanut mennä myöskään äitiysjoogatunneille, kun mahani ei tuntunut ”tarpeeksi isolta” 😀 No, nyt parin viikon päästä on alkamassa äitiysjoogakurssi joogakoulu Manipurassa. Kurssi kestää heinäkuun lopusta syyskuun alkupuolelle ja odotan sitä innolla, koska olen kuullut kurssista hyviä kokemuksia ja muutenkin kaipaan taas joogatunneille tauon jälkeen. Kurssin sisältöön kuuluu myös paljon tietoa synnytyksestä, joka alkaa sekin pikkuhiljaa lähestyä, iik!

Kuten sanottu, liikunta on kunnon ylläpitämisen lisäksi tärkeää myös painonhallinnan kannalta. Raskausaikana ainakin minulla on ollut vaiheita, jolloin ruoka maistuu enemmän kuin laki sallii 🙂 Tämän vastapainoksi on siis tärkeää myös kuluttaa jonkin verran energiaa. Minulla voimakkain painonnousun vaihe tähän mennessä osui (yllättäen) samoihin aikoihin, kun ruokahalukin oli kovimmillaan, eli noin viikoille 10-20.

Nyt mennään viikolla 27 ja painoa on koko raskausaikana tullut noin 8-10 kg (paino vaihtelee paljon sen mukaan, mihin aikaan vuorokaudesta käy vaa’alla). Neuvolan merkintöjen mukaan paino on noussut tähän mennessä n. 500 g viikossa. Viimeisten parin viikon aikana painoni ei kuitenkaan ole noussut lainkaan. Näyttää siltä, että koko raskauden painonnousu todennäköisesti jää alle 15 kilon, eli ihan suositusten mukaisiin lukemiin. Yritän toki olla ylipäätään liikaa huolehtimatta asiasta, mutta ihan huojentavaa on huomata, ettei paino enää nouse ihan niin kovaa vauhtia kuin vielä pari kuukautta sitten.

Potkuja ja töitä

Nyt mennään jo raskausviikolla 26! Raskausviikon 22 jälkeen ei enää voi tapahtua keskenmenoa, vaan jos Luumu päättäisi nyt tulla ulos, olisi kyseessä ennenaikainen synnytys. Tietenkin, jos kaikki menee hyvin, Luumu pysyy mahassa vielä yli 2 kuukautta, mutta on kyllä aika mahtavaa ajatella, että jo nyt ollaan päästy niin pitkälle, että vauvalla olisi mahdollisuus selvitä hengissä. Olihan Luumun painoarviokin jo pari viikkoa sitten yli 600 grammaa, ja jotkut sitä pienemmätkin keskoset selviävät – esimerkiksi tämä 480-grammainen Ella: http://www.hs.fi/elama/a1352606846086

26. raskausviikko

Sikiön paino: 800 g
Sikiön pituus päästä peppun (CRL): 22 cm
Koko pituus: 30 cm

Tämän viikon alussa sikiö on 23 viikkoa vanha. Silmäripset ilmestyvät luomiin tällä viikolla ja silmät alkavat pian räpytellä. Aivot kasvavat edelleen nopeasti ja pitempiä hiuksia alkaa kasvaa päähän. Sikiö näyttää sopusuhtaiselta pieneltä minivauvalta.

Ennenaikaisesti syntyvällä lapsella on jo suuret mahdollisuudet selviytyä, jos se syntyy nyt ja kaikki apukeinot otetaan käyttöön. Mahdollisuus turvalliseen synnytykseen kasvaa jokaisena päivänä, jonka sikiö on kohdussa.

Nyt voit tuntea sikiön liikkuvan ja potkivan joka päivä. Niin pitääkin olla, sillä se on varmin merkki siitä, että kaikki on hyvin! Sikiön lihakset vahvistuvat, ja koska kohdussa on yhä hyvää tilaa liikkua, sikiö käyttää sen hyödykseen. Se istuu ylösalaisin jalat ristissä, heittäytyy taaksepäin, polkee jaloillaan, tekee kuperkeikkoja ja konttausliikkeitä… Iloitse jokaisesta liikkeestä: elämäsi aikana et pääse osalliseksi tästä kokemuksesta kovin usein.

(http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-26/)

Liikkeitä ja potkuja todella tuntuu joka päivä, montakin kertaa päivässä ja niin voimakkaanakin, että joskus iltaisin on jopa tullut mieleen ajatus ”voisitkos jo pikkuhiljaa rauhoittua…” Mutta onhan se ihanaa tuntea kuinka Luumu jumppaa! Kesälomaviikkojen aikana mieheni alkoi lukea Luumulle iltasatuja, ja monesti tuli ainakin sellainen olo, että Luumu olisi liikkeillä myös reagoinut ääneen lähellään.

Nyt olen ollut kesäloman jälkeen jo reilun viikon töissä. Vaikka lomaa olisi tietysti mielellään jatkanut, töissäkin on ihan ok olla, kun työviikkoja ennen äitiysloman alkua ei enää ole kovin montaa. Pidän vielä loput lomapäiväni yksittäisinä vapaapäivinä niin, että tämän viikon jälkeen olen useimpina viikkoina vain 4 päivää töissä.

Äitiysloma alkaa siis syyskuun alusta, kun työsuhteeni loppuu. Pisimmillään olisin voinut olla töissä syyskuun loppupuolelle, mutta tuntuu kyllä todella hyvältä jäädä vapaalle jo aikaisemmin. Koska diabeetikoiden vauvat käytännössä aina syntyvät vähintään pari viikkoa ennen laskettua aikaa, on mukava saada vähän aikaa rauhoittua kotonakin ennen synnytystä (eli kun meidän laskettu aika on 24.10., vauva syntyy todennäköisesti viimeistään lokakuun alkupuolella). Äitiyspäivärahan voi hakea jo 50 arkipäivää ennen laskettua aikaa, eli onneksi ei tarvitse välissä hakea työttömyyskorvausta tai muuta tukea.

Viime viikolla saimmekin neuvolasta raskaustodistuksen ja laitoin heti samana päivänä Kelaan hakemukset äitiysrahasta, äitiyspakkauksesta ja lapsilisästä. Lapsilisäähän tosin aletaan maksaa vasta syntymästä seuraavalta kuukaudelta, eli hakemusta ei tosiaankaan olisi tarvinnut vielä tehdä. Mutta innostuin täyttämään kaikki mahdolliset hakemukset – joskus sitä vaan tulee eteen tilanteita, jolloin rakastaa byrokratiaa 😀

Koska muutamme kuun vaihteessa uuteen kaupunginosaan, päätimme vaihtaa neuvolan heti kun muutto varmistui. Kävimme viime viikolla siis jo uudessa neuvolassa, ja se olikin yllättävän positiivinen kokemus! Terveydenhoitaja oli aika nuori (ehkä 25-30 v, eli samanikäinen kuin me) ja todella mukava. Parasta oli, että käynnillä ei ollut ollenkaan samanlaista kiireen tuntua kuin edellisessä neuvolassa. Terveydenhoitaja kyseli kuulumisiamme ja pyysi minua täyttämään mielialakyselyn. Kyselyä oli mukava täyttää, koska mielialani on ollut viime aikoina, kuten koko raskauden ajan, todella hyvä ja toiveikas. Toki silloin tällöin mielialan vaihtelua on ja huomaan välillä itkeväni pikkujutuista helpommin kuin yleensä, mutta keskimäärin minulla on ollut todella hyvä olo.

Muutenkin neuvolakäynnillä todettiin kaiken olevan hyvin. Sikiön sykettä kuunneltiin dopplerilla ja aluksi syke oli jonkin aikaa aika korkea, mutta hetken päästä uudelleen mitattuna normaali, n. 150. Kuulemma sykkeen vaihtelu on ihan normaali/hyvä asia. Minulta mitattiin hemoglobiini, verenpaine ja virtsan sokeri ja proteiini. Kuten yleensä, sokeri oli reilusti plussalla, mutta kaikki muut mittaukset olivat ok.

Onneksi fyysisiäkään vaivoja ei juurikaan ole, vaikka maha alkaakin välillä jo olla vähän ”tiellä”! Ehkä isoin ”vaiva” on taas selvästi tihentynyt virtsaamistarve. Palatessa mökkilomalta töihin meinasi tulla pieni paniikki etsiessä aamulla töihin lähtiessä, mitkä muut kuin löysät mökkivaatteet vielä mahtuu päälle… Onneksi lantiomalliset farkut vielä mahtuvat jalkaan. Suurin osa vanhoista housuista alkaa kuitenkin olla poissa pelistä, joten kävin ostamassa muutamia uusiakin vaatteita: kaksi mekkoa, yhdet äitiyshousut ja yhden ison neuletakin. Vieressä kuitenkin mahakuva tältä päivältä vanhoissa, hieman jo kireissä vaatteissa 🙂

Verensokeritasapainoni on pysynyt aika hyvänä, viime viikolla mitattu hba1c (pitkäaikaisverensokeri) oli 6,5 eli ihan samaa luokkaa kuin edellisetkin. Hba1c-arvo tulee kuitenkin aina pari viikkoa jäljessä, eli ei näytä ihan tämän hetken tilannetta. Veikkaan, että elokuun mittauksessa Hba1c saattaa olla hieman nykyistä parempi, koska viime viikkoina tasapaino on pysynyt jonkin verran parempana kuin kesäkuun alkupuolella.

Kesäkuun alussa eli raskausviikon 20 paikkeilla insuliinintarpeeni oli alhaisimmillaan, ja olin vähentänyt pitkävaikutteisen Levemirin todella vähäiseksi, aamuisin en pistänyt sitä ollenkaan. Pikkuhiljaa insuliinintarpeeni oli kuitenkin alkanut nousta ilman, että oikein tajusin asiaa, ennen kuin äitiyspoliklinikan diabeteshoitajalta sain neuvon alkaa taas pistää reippaammin pitkävaikutteista. Vaikka aluksi tuntui pelottavalta pistää yhtäkkiä 8 yksikköä pitkävaikutteista 0 sijaan, muutoksen myötä sokeritasapainoni parani todella nopeasti. Olin ollut muutaman viikon ihan liikaa pikainsuliinin varassa, jolloin sokeri heilahteli aika paljon sekä korkealla että matalalla, kun korjailin korkeita arvoja pikainsuliinilla.

Nyt verensokerit pysyvät aika nätisti 4-10 välillä ja insuliinimäärät ovat aika lähellä sitä tasoa, millä oltiin ennen raskautta, tai pikkaisen isommat. Tällä hetkellä pistän Levemiriä aamulla 11 yksikköä ja illalla 10, ateriainsuliinia 1,5-2 yksikköä /10g hh. Tästä insuliinintarve alkaa varmasti pian nousta reippaasti vielä isommaksi – nettikeskusteluista olen saanut kuulla, että loppuraskaudesta insuliinimäärät voi olla helposti satoja yksiköitä vuorokaudessa… Toivottavasti nykyinen ”tasainen kausi” jatkuisi vielä mahdollisimman pitkään!

Kämppäkuume ja kesätunnelmaa

Viimeisen viikon ajan ajatukset ovat pyörineet lähes ympärivuorokautisesti asunnon ostamisessa. Suunnitelmissamme on siis ostaa omistusasunto ja muuttaa sinne vielä ennen vauvan syntymää. Vaikka asia on jollain tavalla ollut mietinnässä jo alkuvuodesta lähtien, vasta nyt tuntuu, että olemme ihan konkreettisesti etenemässä kohti uutta kotia. Viikko sitten olimme katsomassa kämppää, johon ihastuimme, ja koska hinta oli todella edullinen ja näytössä oli paljon porukkaa, tulikin kiire pankkineuvotteluihin. No, kämppähän myytiin jo pari päivää näytön jälkeen eikä meillä vielä siinä vaiheessa ollut lainalupausta, joten sitä emme ehtineet napata.

Mutta nyt olemme käyneet kahdessa pankissa neuvotteluissa, tiedämme vähän paremmin millaisen lainan voimme saada ja mitä ylipäätään kannattaa asunnon ostamisessa ottaa huomioon. Tilanne on siis oikeastaan todella hyvä. Toivoisin, että löytäisimme kämpän, josta voimme tehdä kaupat, viimeistään kesäkuun aikana, ja näin voisimme ehkä muuttaa heinä-elokuun vaihteessa.

Tänään olimme taas katsomassa kahta eri asuntoa, joista ensimmäinen oli aivan hirveä pommi: huonossa kunnossa, entiseltä omistajalta pakkolunastettu, vuokralaisilla puolen vuoden irtisanomisaika, välittäjä alkoi näytössä riitelemään vuokralaisten kanssa… 😀 Toinen taas vaikutti ihan varteenotettavalta mahdollisuudelta. Tämän lisäksi on kiikarissa muutama muukin kämppä, joita mietimme.

Tänä viikonloppuna tuntuu vähän kuin kesä olisi alkanut! Vaikka sää onkin ollut aika vaihteleva ja hellekelejä ei vielä ole nähty, on ollut tosi mukavaa tehdä kesäisiä juttuja: pyöriä kaupungilla kavereiden kanssa, grillailla, ja tänään taas (asuntonäyttöjen jälkeen) käydä stadikalla uimassa. Luumulle on mietitty nimeä, hänen kunniakseen on skoolailtu (sain mukavalta baarityöntekijältä kaupan päälle jaffaa omaan lasiini, kun hän ihmetteli neljän skumppalasin tilaamista viidelle ihmiselle:) ja jopa tanssittu oma kunniantanssi erään todella humalaisen miehen toimesta, joka tuli kyselemään skoolailumme syytä!

Välillä tuttujen ”kuinka olet voinut?” -kysymykset tuntuvat hassulta, pitäisikö siis voinnissa olla jotain omituista?:) Toisin sanoen energiaa on riittänyt ihan samalla tavoin kuin ”normaalisti”, valon lisääntyminen tietysti lisää energisyyttä, kuten yleensäkin keväisin. Olen taas tehnyt paljon käsitöitä, saanut kaksi vauvan neuletakkia tapani mukaan melkein valmiiksi ja olen myös kaivanut ompelukoneen pitkästä aikaa esiin. Nyt siis kaikki kankaiden jämäpalat käyttöön!

Verensokerit ovat viimeisen viikon aikana pysyneet suhteellisen hyvin kurissa. Insuliinintarve on edelleen tosi pieni ja olenkin jättänyt aamulla pistettävän pitkävaikutteisen kokonaan pois sen jälkeen, että pistin pitkään 1-2 yksikköä. Silti verensokeri meinaa päivisin olla välillä hieman matalalla. Yöllä taas verensokeri tuntuu usein nousevan niin, että aamulla ollaan yli 10 lukemissa, ellen pistä ylimääräistä pikainsuliinia aamuyöstä. Pitää siis ehkä lisätä illalla pistettävää pitkävaikutteista. Noin 20. raskausviikon kohdalla, eli todennäköisesti ihan pian, insuliinintarve yleensä lähtee nousuun. En sitten tiedä, onko minulla jo tapahtumassa tätä ”osapäiväisesti”?

Viikot kuluvat ihan älytöntä vauhtia ja varsinkin kun ajatuksissa pyörii paljon muutakin, pitää välillä ihan miettiä, mikä raskausviikko onkaan menossa. Mutta kyllä se niin on, että eilen tuli täyteen 18 viikkoa eli nyt on 19. raskausviikko.

Vauvan kehittyminen raskausviikolla 19

Raskausviikkoon yhdeksäntoista saakka vauvasi pituus on mitattu aina päälaesta peppuun, mutta tästä lähin hänen pituus mitataan päästä varpaisiin. Nyt vauva on jo lähes kaksikymmentä senttimetriä pitkä ja painaakin lähes kaksisataa grammaa. Vauvasi on siis kasvanut viime viikkoina todella kovaa vauhtia.

Nyt vatsa-asukin jalat ja kädet ovat oikeassa suhteessa pään kokoon nähden, päänahka tuottaa hiuksia ja iho on ohuen hiushaituvan peitossa suojaten sitä. Vauvan kuulo on tällä hetkellä lähes täysin kehittynyt.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-19/)

Vauvan kuuloaistia olemme yrittäneet nyt aktivoida kovasti! Onhan tehty tutkimuksia, että vauva voi tunnistaa raskausaikana kuulemaansa musiikkia jälkeenpäinkin ja tykkää enemmän tutusta kuin vieraasta musiikista. Teinkin Luumulle oman soittolistan, jota kuuntelemme yhdessä nyt ja sitten, kun Luumu voi kuunnella muutenkin kuin vatsanpeitteiden läpi:)

Verensokerien vuoristorataa ja muuta myllerrystä, mutta rauhallinen mieli

Sunnuntaiaamupäivä, ulkona sataa. Juon kahvia, luen lehtiä, maksan laskuja. Välillä on ihanaa pitää tällaisia päiviä, jolloin ei tee paljon mitään. Ehtii kirjoittaa blogiakin:)

Kuten otsikkokin jo kertoo, tilanne verensokerien suhteen ei ole tasaantunut reissusta paluun jälkeen. Tälläkin viikolla verensokeri on päivittäin vähintään kerran käynyt liian matalalla, ja varmaan ainakin osittain tämän seurauksena se pomppii usein myös liian korkealle. Olen yrittänyt ottaa prioriteetiksi matalista eroon pääsemisen ja sen takia hyväksyä kymmenenkin hujakoilla olevat verensokerit ilman, että alan liikaa korjailemaan niitä.

Eilen illalla olin jo melkein tuulettamassa viikon ensimmäistä hypoglykemiatonta päivää, kunnes mittasin vielä juuri ennen kuin olin menossa nukkumaan, ja tietysti mittari näytti 3,8. Tämä oli taas – tai ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin – sellainen tilanne, jossa mikään hiilihydraattimäärä ei tuntunut saavan verensokeria nousemaan. Normaalisti 15-20 g hiilareita riittää minulla aivan hyvin nostamaan verensokerin normaalitasolle. Söin nytkin ensin 20g, mittasin ja verensokeri näytti edelleen 3,8. Söin n. 20g lisää, mittasin ja verensokeri oli 2,8. Aloin jo päästellä kirosanoja – mahakin oli jo ihan täynnä eikä olisi tehnyt mieli syödä yhtään enempää (mikä on erittäin harvinainen tilanne viime aikoina), mutta pakko oli syödä lisää ja lisää, kunnes lopulta sain verensokerin nousemaan lähemmäs viittä ja uskalsin käydä nukkumaan. Laitoin herätyksen vajaan tunnin päähän, jolloin tarkistin, ettei verensokeri enää uudestaan ollut pudonnut liian alas, ja onneksi lukema silloin oli yli kuuden. Laskujeni mukaan tämän hypoglykemian selättämiseen meni yhteensä puoli lasia mehua (meillä ei ollut enempää), 300 g sokerijugurttia, pari palaa suklaata, Nutellalla paksusti voideltu leipä, sekä kunnon kourallinen karkkia – yhteensä lähemmäs 100 g hiilihydraatteja! Aivan älytöntä, varsinkin kun en keksinyt mitään selkeää syytä, miksi verensokeri edes oli matalalla.

Tänään pistin taas yhden yksikön vähemmän Levemiriä, nyt aamuannokseni on vain 5 yksikköä ja pistän illalla saman verran, 5 yksikköä. Tuntuu omituiselta, että annokset ovat aivan samat, kun aina aiemmin olen tarvinnut yöksi vähemmän insuliinia. Nyt taas mietin, pitäisikö ilta-annosta jopa vähän nostaa, kun verensokerit tuntuvat yön aikana useimmiten nousevan liikaa.

Verensokerivaihtelu ei siis tunnu tällä hetkellä ollenkaan niin hyvin pysyvän kontrollissa kuin alkuraskaudesta. Tämän lisäksi, kuten olen ehkä jo maininnutkin, aloitan huomenna uudessa työpaikassa. Perjantaina sain edellisestä työpaikasta ihania kukkia, suklaata ja paljon kiitoksia työpanoksestani. Tuntui mukavalta kuulla positiivista palautetta, mutta en ole kuitenkaan surun murtama vaan enemmänkin utelias oppimaan uutta uudessa työpaikassa. Vaikka työnkuva on jonkin verran erilainen kuin aiemmissa työpaikoissani, olen ihan luottavaisella ja uteliaalla mielellä, koska tiedän saavani ”pehmeän laskun” ja hyvän perehdytyksen työtehtäviin. Tavallaan tietysti tuntuu hassulta aloittaa uutta työtä näin vähäksi aikaa – työsuhde kestää elokuun loppuun ja sen keskeyttää vielä jossain vaiheessa kesälomakin.

Lisäksi yksi jonkun verran mietitystä aiheuttava asia on uuden asunnon etsintä. Ajatuksena on, että muuttaisimme kesän aikana omistusasuntoon. Olen selaillut ilmoituksia jo jonkin aikaa, mutta vasta viime viikonloppuna kävimme ensimmäisissä asuntonäytöissä. Meillä on vielä hyvin avoimena se, mille alueelle haluaisimme muuttaa, vaikka se tiedetäänkin, että kolmion haluamme ja hintaluokka asettaa tietyt rajoitukset. Urakka tuntuu tässä vaiheessa aika isolta, näytöissä pitäisi alkaa käydä tosi paljon, jotta hahmottuisi paremmin se, mitä oikeastaan haluamme ja minkälaisesta asunnosta kannattaa mitäkin maksaa. Tähän asti on tuntunut, että asialla ei vielä ole mitään kiirettä… Toisaalta aika tuntuu kuluvan niin nopeasti, että oikeasti pitäisi ehkä alkaa enemmänkin kiirehtiä, ettei asia jää ihan viime tippaan – nykyinen vuokrasopimuksemme kuitenkin loppuu elokuun loppuun.

Näistä monista tavallaan stressiä tuovista asioista huolimatta päällimmäinen olotilani tällä hetkellä on ihan rauhallisen odottavainen. Kävimme torstaina neuvolassa, jossa mm. kuunneltiin pikkuisen sydänääniä. Samalla kun sydänääniä etsittiin, terveydenhoitaja huomasi mahassani liikahduksen ja kysyi, tunsinko mitään. Enhän minä tuntenut, mutta ilmeisesti sikiön liikkeitä olisi siis jo mahdollista alkaa pikkuhiljaa tuntea. Toki ensisynnyttäjillä liikkeiden tunnistaminen yleenä alkaa vasta vähän myöhemmin. Joka tapauksessa se mahdollisuuskin, että liikkeitä voisi jo tuntea, tuntuu yhdeltä askeleelta sitä kohti, että Luumu on tosiaan kasvamassa ihan oikeaksi ihmiseksi siellä mahani sisällä.

Neuvolakäynnillä osoittautui, että olimme nolosti unohtaneet täyttää ensimmäisellä käynnillä mukaan saamamme Voimavaramittarin lasta odottaville vanhemmille. Minun pitäisi myös ilmoittautua fysioterapiaan, se ei onneksi ole vielä myöhäistä… Voimavaramittarista neuvolan täti totesi, että sen tärkein tehtävä onkin herättää keskustelua vanhempien välille ja näin ollen sitä ei ole mikään pakko tuodakaan neuvolaan näytille, ellei siitä nouse esiin jotain erityistä, mistä haluaisimme sielläkin keskustella. Pitääpä nyt ihan lähipäivinä ottaa lomake esiin… Tuntuu, että tämäkin unohdus liittyy varmaan siihen, että enää ei vaan jaksa olla niin superhuolestunut ja miettiä raskautta koko ajan, mikä on varmaan ihan hyvä asia!

Neuvolakäynnillä ei muuten tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, lähinnä terveydenhoitaja kyseli tukiverkostoistamme ja minulta mitattiin verenpaine, paino ja virtsan valkuainen ja sokeri. Virtsan sokeri tietysti näytti monta plussaa, mutta siitä hoitaja ei onneksi huolestunut, se on diabeetikoille kai ihan perustilanne.

Painon nousua (2,5kg lähtötilanteesta) hoitaja kommentoi vähän suureksi, mutta ei suuresti huolestunut, kehotti vaan vähän rajoittamaan herkkujen syöntiä.. 🙂 Tämän neuvon noudattaminen on tosiaan osoittautunut edelleen aika haasteelliseksi: lähes koko ajan tuntuu olevan nälkä ja nään jopa unia ruuasta. Yhdessä tämänviikkoisessa unessa kaupassa jaettiin ilmaisia juusto-näytepakkauksia ja rohmusin niitä kourakaupalla. Toisessa unessa taas pakastimesta oli jäänyt lokero auki ja se oli alkanut sulaa, mikä tietysti tarkoitti, että piti alkaa syödä pois pakastimen sisältöä.

Mutta tosiaan: päällimmäisenä tunteena on, että kaikki on hyvin. Vointini on hyvä sekä henkisesti että fyysisesti, alkuraskaudesta on selvitty, aika kuluu nopeasti ja tuntuu, että kaikesta kyllä selvitään jatkossakin. Nyt on jo raskausviikko 15! Pitää kyllä lähettää tänään verensokeriseurantaa äitiyspoliklinikan diabeteshoitajille ja katsoa, jos sieltä saisi jotain hyviä neuvoja.

Maha kasvaa

Aika jatkaa kulumistaan todella nopeasti. Viime viikolla oli paljon menoa, joten en edes ehtinyt juuri ajatella raskauden edistymistä saatika sitten blogin kirjoittamista. Tai toki raskaus on mielessä esim. verensokereita mittaillessa, mutta se ei pyöri niin jatkuvasti päässä kuin vielä alkuvaiheessa. Nyt kun googlailin raskausviikolla 14 usein tapahtuvista asioista, sainkin mukavasti vahvistusta muutamille huomaamilleni asioille.

Raskausviikko 14 – Oireet ja kehon muutokset

Kaikista pahimmat raskausoireet ovat nyt toivottavasti historiaa. Kun vatsasi jatkaa kasvuaan, saat sinä samalla lisäkiloja. Ole siis varovainen, sillä nyt eletään niitä aikoja, jolloin ruokahalusi nousee entisestään ja sinusta alkaa tuntua, että sinun pitää syödä kahden henkilön edestä.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-14/)

Tämä pitää todellakin paikkansa: ruokahaluni tuntuu välillä olevan ihan pohjaton siitä huolimatta, että matkan aikana tapahtunut painonnousu säikäytti ja periaatteessa olen yrittänyt välttää turhia herkkuja.

Vatsasi kasvaa

Vaatteesi ovat varmasti alkaneet kiristää ja joudut todennäköisesti ostamaan joitakin uusia. Kohtusi ei silti ole greippiä suurempi.

Lapsiveden määrä lisääntyy nyt voimakkaasti, mikä saa vatsasi kasvamaan.

(http://www.libero.fi/Sinun-vaiheesi/Raskaana/Raskausviikko-14/)

No nyt voi jo sanoa, että jotkut vaatteet ovat selvästi alkaneet kiristämään. Uusia vaatteita en ole vielä ostanut, vaatekaapistani löytyy onneksi sen verran löysiä paitoja, että mahan alun saa suht helposti piilotettua. Housujen mahtumisessa ei vielä ole ollut mitään ongelmaa. Painoni vaihtelee todella paljon tilanteen mukaan, mutta useimmiten vaaka näyttää n. 2 kg enemmän kuin ennen raskautta. Säikähtämääni neljän kilon painon nousua ei siis todella (vielä) tapahtunut.

Joka tapauksessa olen huomannut suhtautuvani mahan kasvuun todella ristiriitaisesti. Toisaalta olen odottanut sitä innolla raskauden alusta lähtien (no, siinä vaiheessa odotin ihan mitä tahansa, joka tekisi asiasta jotenkin todellisemman tuntuista). Ja kyllä se hetkittäin tuntuukin hienolta, että raskauden voi jo nähdä ja tuntea ruumiin muuttumisena. Toisaalta taas painon nousu ja mahan kasvu tuntuvat nyt jollain tavalla noloilta, piilotettavilta asioilta. Osittain tähän ehkä liittyy se, että tosiaan säikähdin, lihoinko matkan aikana jo ihan liikaa, mikä voisi olla huono juttu sikiönkin kannalta (jos paino nousee kovin paljon raskauden aikana, insuliinintarvekin nousee vielä enemmän ja verensokeria on vaikeampi pitää tasapainossa). Kun raskauteen on pitänyt valmistautua niin huolella, toivoisi sen etenevänkin ”niin kuin oppikirjoissa” ja odotettua aikaisemmin alkanut painonnousu on selvä poikkeama tästä.

Ehkä yhtenä tekijänä on myös se, että työpaikalla raskauteni on vielä salaisuus ja vaatteilla haluan mieluummin piilottaa kuin korostaa pyöristynyttä mahaa. Ja onhan lihominen yhteiskunnassamme ylipäätään niin hävettävä asia, että pakostakin siihen liittyy monenlaisia ajatuksia, varsinkin kun tietää, että osa siitä on ”itse aiheutettua” eikä raskaudelle vielä välttämätöntä.

No juu, mutta oli ihan hyvä saada nyt tietää, että ruokahalun kasvaminen tässä vaiheessa on normaalia – sen kanssa pitää siis nyt yrittää elää niin, että söisi kuitenkin jotenkin järkevästi. Liikuntaa pitäisi myös saada taas lisättyä, matkan jälkeen en ole ihan vielä saanut normaalia arkirutiinia pyörimään ja pyöränkin kanssa on ärsyttäviä teknisiä ongelmia. Arkirutiinin rullaamiseen vaikuttaa juuri nyt sekin, että työpaikkani vaihtuu ensi viikon alusta ja on siis paljon uutta opittavaa ja järjesteltävää.

Se pitää vielä lisätä arkirutiinista puhuttaessa, että en ole ihan vieläkään saanut verensokereita asettumaan uomiinsa matkan jälkeen. Heti matkan jälkeen laskin pitkävaikutteisen insuliinin annoksia aika reippaasti, kun verensokerit olivat yöllä usein matalalla. Nyt tuntuu, että yölliset mittaukset ovat taas usein näyttäneet liian korkeaa (yli 10, välillä jopa 14) eli illan Levemiriä tarvitsee hilata hieman takaisin ylöspäin. Toisaalta taas päivisin verensokeri käy lähes joka päivä jossain vaiheessa liian matalalla – sekin voi aiheuttaa vastareaktion yöllä. No, heti asiaa nyt vähän miettiessäni tajuan, että ensisijaisesti pitäisi päästä eroon noista päivän matalista. Eli vähennän huomisesta lähtien aamun pitkävaikutteista, katsotaan lähtisikö yönkin arvot sitä kautta parantumaan.

Pelkään, että seuraavassa Hba1c-mittauksessa pitkäaikaisverensokerini on vähän korkeampi kuin mitä se tähän mennessä raskausaikana on ollut. Toisaalta alkuraskaus onkin sitä kaikista kriittisintä aikaa, kun kaikki elimet vasta alkavat kehittymään, ja heikko verensokeritasapaino lisää riskiä epämuodostumiin. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen suurin riski huonossa verensokeritasapainossa liittyy siihen, että sikiö kehittyy makrosomiseksi eli turpoaa liikaa.

Raskausviikolla 14 vauva alkaa olla täysin kehittynyt ja kasvaa koko ajan suuremmaksi. Ultrassa voit nähdä, kuinka vauva avaa nyrkkiään ja erottaa sormiaan toisistaan. Vauvan sydän lyö tuplasti nopeammin kuin omasi, mikä on täysin normaalia. Kooltaan vauvasi alkaa lähestyä kymmentä senttimetriä ja painaa noin kolmekymmentä grammaa.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-14/)

Minne katosi päivät

Aika kuluu nyt jotenkin ihan älyttömän nopeasti! Tarkoitus oli kirjoittaa jo sunnuntaina siitä, että NYT SE 12 VIIKKOA ON TÄYNNÄ, mutta teenpä sen nyt!:)

Eli tosiaan, raskauden ensimmäinen kolmannes ja keskenmenon kannalta riskialttein vaihe on siis nyt virallisesti takanapäin. Raskausviikolla 11 alkiota aletaan kutsua sikiöksi, eli Luumu on jo jonkin aikaa ollut oikea sikiö, jee!

Keskiraskaus eli raskausviikot 13–27 ovat monelle odottajalle energistä, ihanaa kautta. Pahoinvointi ja väsymys ovat usein väistyneet eikä vatsa ole vielä liian suuri haitatakseen liikkumista.

Raskauden riskialtein aika on ohi, odotuksesta voi vihdoin kertoa kaikille ja vauvan tulo alkaa tuntua todellisemmalta.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskauden-toinen-kolmannes-eli-raskausviikot-13-27)

Pahoinvointia minulla ei tosiaan ole ollut enää vähään aikaan – en muista että aamupahoinvointituntemuksia olisi enää matkan aikana ollut ollenkaan, ja nyt olen jopa alkanut taas juoda vähän kahviakin aamuisin. Väsymystä on ollut jonkin verran viime päivinä, mutta luulen, että se liittyy pitkälti aikaeroon ja siihen, että en ole saanut mentyä ihan tarpeeksi aikaisin nukkumaan:) Mutta se on vielä sanottava, että nyt kun pahoinvointia ei enää tarvitse kaivata merkiksi siitä, että todella olen raskaana, voin huokaista helpotuksesta sen suhteen, että en joutunut kärsimään pahoinvoinneista lähes ollenkaan! Sen verran hirveitä juttuja aina välillä kuulee, ja yhdistettynä diabetekseen oksennus-pahoinvoinnit voisivat olla aika vaarallisiakin.

Vaikka kerroimmekin aika monille jo ennen tätä 12 viikon ”rajaa”, nyt olemme mekin vielä laajentaneet sitä joukkoa, jotka tietävät asiasta. Sunnuntaina kävimme isoisäni luona, joka on Luumun iso-isovanhemmista ainoa, joka on vielä elossa. Olemme sekä minun että mieheni lähisuvussa ensimmäiset tämän sukupolven odottajat, joten Luumua odotetaan kovasti sukulaisten, kuten tietysti myös kaverien taholta.

Raskausviikko 13 – Oireet ja kehon muutokset

Pikku hiljaa ylenpalttisen virtsaamisen tarpeen tulisi hellittää, sillä kohtu kasvaa ja nousee ylemmäs helpottaen virtsarakollesi aiheuttamaa painetta. Tämä voi kuitenkin tuoda mukanaan monesti raskausviikko 13 tietämillä alkavia vatsa-alueen kipuja. Voit tuntea myös kipua muuallakin, kun kohtuasi kannattelevat kudokset venyvät ja repeilevät.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-13/)

Hmm… Virtsaamistarpeen hellittämistä todella odotan innolla, toistaiseksi tuntuu, että ihan yhtä usein pitää juosta vessassa kuin alkuraskaudenkin aikana. Vatsa-alueen kipuja olen huomannut silloin tällöin, mutta osittain ne ovat ehkä edelleen samoja ruuansulatuksen hitauteen ja turvotukseen liittyviä vatsakipuja, mitä on ollut jo jonkin aikaa.

Raskausviikko 13

Sikiön paino: 10-20 g

Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 52 mm

Lapsi

Keskenmenon riski pienenee

Nyt kaikki lapsen elimet, luut, hermot ja lihakset ovat suurimmaksi osaksi kehittyneet, minkä vuoksi keskenmenon riski pienenee selvästi. Keskenmenot tapahtuvat usein raskauden alussa, koska tärkeiden elinten kehitys ei jostain syystä ole edennyt normaalisti.

Lapsen liikkeet ovat refleksejä

Lapsen kasvoihin ovat kehittyneet nenä, silmät ja suu, ja kurkku ja äänihuulet alkavat kehittyä. Lapsi liikkuu jo paljon, mutta useimmat liikkeet ovat refleksejä. Lapsi kehittää lihaksia ja niveliä tehokkaasti. Lapsi harjoittelee hengittämistä liikuttamalla rintakehäänsä. Tätä lapsi jatkaa syntymäänsä asti.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-13)

Ihan vielä sikiön liikkeet eivät valitettavasti tunnu minulle, sitä pitää vielä odotella parin kuukauden ajan… Ultraäänitutkimuksen jälkeen tuntuu kuitenkin, että aika kuluu nopeasti, kun enää ei ole sitä samaa kärsimättömyyttä nähdä ja kuulla, onko Luumu oikeasti olemassa.

Insuliinimäärissä on viime päivinä jatkunut laskusuunta. Matkan jälkeiset matalat verensokerit eivät ilmeisesti niinkään olleet mitään matkaväsymykseen tms. liittyviä, vaan ihan vaan sitä, että insuliinintarpeeni on edelleen vähentynyt. Tällä hetkellä pitkävaikutteisen insuliinin annokset ovat aika tasan puolet siitä, mitä ne olivat ennen raskautta. Erityisesti illalla pistettävä 3,5 yksikköä tuntuu ihan naurettavan pieneltä annokselta! Myös ateriainsuliineja saa pistää vähän vähemmän kuin ennen. Edelleenkään en ole ihan varma, olenko löytänyt tähän hetkeen sopivat insuliinimäärät, vai pitääkö vieläkin vähentää, jotta matalat verensokerit saisi kokonaan pois.

Mikäs tässä on ollessa, keskiraskaana! Ai niin, siitä tulikin mieleen, että ei sitä painoa sittenkään ihan 4 kg ole tullut lisää. Juuri äsken vaaka näytti reilun 2 kg enemmän kuin alkuraskaudesta, mikä on varmaan ihan ok tähän vaiheeseen. Välillä paino on ollut alempanakin, tuntuu että se nyt päivästä ja ajankohdasta riippuen vaihtelee tosi paljon. Jep, mutta nyt on jo kiire nukkumaan –>

Se hyppii!!!

Tänään VIHDOIN koitti se aamu, kun lähdettiin yhdessä kohti Naistenklinikkaa ja ensimmäistä ultraäänitutkimusta. Olimme paikalla yli 15 min etuajassa ja jouduimme vielä odottamaan noin 15 minuuttia sovitun ajan jälkeen ennen kuin meidät otettiin vastaan. Paikalla oli lääkärin ja kätilön lisäksi kaksi opiskeiljaa, muistaakseni terveydenhoitajaopiskelija ja lääketieteen kandi. Lääkäri kysyi meiltä ensin muutamia kysymyksiä, mutta varsin nopeasti käytiin itse asiaan, eli paljastin mahani, siihen laitettiin geeliä ja ihan hetkessä ruudulle jo ilmeistyikin pieni Luumumme.

Lääkäri kommentoi näkymää lyhyin kommentein, ihan kaikkea en muistaakseni ymmärtänytkään (osittain oman hermostukseni, osittain lääkärin hieman puutteellisen suomen kielen taidon takia). Pääasiat tulivat kuitenkin selväksi: pikkuisella on pää, jalat, kädet (ja sormet!), selkäranka ja vatsalaukku ihan oikeilla paikoillaan ja sydän sykkii. Ja lääkärin sanoin ”hyppii koko ajan, se on hyvä”. Pää-perämitta on 53 mm, mikä vastaa raskausviikkoa 12+0 eli on pari päivää edellä kuukautisista laskettua 11+5. Laskettu aika muutettiin huikeat yksi päivä aiemmaksi eli 24.10.

Labrakoetuloksissa oli sekä hyviä että ”huonoja” uutisia. Ensinnäkin Hba1c oli 6,4% eli pysynyt lähes täysin samana kuin aiemmilla mittauksilla, vaikka pelkäsin matkan myötä Hba1c:n vähän heikentyneen. Muissa kokeissa ei näkynyt mitään huolestuttavaa – kilpirauhasarvot olivat muistaakseni hieman korkealla, mutta se on kuulemma yleistä raskauden aikana. Huonot uutiset olivat tällä kertaa se, että epähuomiossa osa kokeista oli jäänyt eilen ottamatta ja jouduin menemään vielä uudestaan labraan…

Lääkärin ja kätilön tapaaminen oli ohi tosi nopeasti – voi toki olla, että ajantajunikin oli vähän erilainen tuossa tilanteessa, mutta tuntui, että lääkäri ja opiskelijat katsoivat ultralla vauvanalkua hetken ja kätilö katsoi samaan aikaan koneelta labrakokeiden tuloksia, todettiin ”kaikki ok”, kysyttiin onko meillä kysymyksiä, emme osanneet kysyä mitään ja lähdimme pois 🙂 Ehkä tässä tapahtui vähän sama ilmiö kuin ensimmäisellä neuvolakäynnilläkin – kun kaikki on kunnossa, keskusteltavaa on vähemmän ja tapaaminen on ohi nopeasti. Tästä käynnistä kuitenkin jäi ihan eri tavalla ”jotain käteen” – saimmehan mukaankin kuvia Luumusta, mitat ja tiedon, että mahassa todella on elävä tyyppi!

Ultratutkimuksen jälkeen tapasimme vielä diabeteshoitajan, joka oli sama mukava hoitaja, jonka olin tavannut jo raskauden suunnittelukäynnillä. Hoitaja kommentoi verensokeriseurantaani matkan ajalta todeten, että tasapaino on pysynyt yllättävänkin hyvänä. Siitä yhdestä supermatalastakaan (1,6) hoitaja ei vaikuttanut erityisen huolestuneelta. Hoitaja neuvoi nyt tilanteen palautuessa taas normaaliin arkeen tarkkailemaan erityisesti matalia arvoja ja tarvittaessa vielä laskemaan pitkävaikutteista insuliinia. Kuulemma insuliinintarve voi laskea vielä parin kuukauden ajan ennen kuin kääntyy nousuun raskauden loppupuolella.

4 kg painonnoususta en muistanut edes mainita vielä lääkärin tapaamisessa (eikä sitä kyllä kysyttykään), mutta diabeteshoitajalle kerroin – hoitaja kommentoi hieman naurahtaen, että no sitten on enää 6 kg varaa saada koko loppuraskaudesta painoa lisää… Mutta toisaalta hoitaja totesi sen olevan ihan yleistä, että alkuraskaudesta paino saattaa jossain kohtaa yhtäkkiä nousta nopeasti ja sitten taas pysyä paikoillaan tai vähän laskeakin. Mutta ”dieetille ei tarvitse ryhtyä” 😀 Ja onneksi juuri äsken vaa’alla käydessäni paino olikin jo tippunut kilon eilisestä, eli osittain eilinen lukema oli varmaan matkan jälkeistä turvotusta.

Huh, nyt on siis kaikin puolin helpottunut ja iloinen olo. Vaikka periaatteessa olen ollut luottavaisin mielin, niin tottakai sitä on miettinyt ja netistäkin lukenut juttuja tuulimunaraskauksista ja muista pettymyksistä… Eli siis oli todella mahtavaa saada tietää, että Luumu on todella olemassa ja sillä on kaikki hyvin, pitkäaikaisverensokeri on käsittämättömän hyvä poikkeusolosuhteet huomioon ottaen, ja nekin asiat joita eilen huolestuneena mietin eivät todella ole kovin suuren huolen arvoisia. Kahden päivän päästä tulee täyteen 12 raskausviikkoa ja siirrytään raskauden toiselle kolmannekselle, hurjaa!!!

Sekalaisia matkamuistoja

Tänään aamulla tulimme kotiin aivan ihanalta ja ikimuistoiselta matkalta. Olimme siis mieheni kanssa New Yorkissa ja Kanadan Nova Scotiassa moikkaamassa pikkusiskoani. Aikaeron takia tämä päivä on mennyt jokseenkin sekavissa ja usvaisissa tunnelmissa, mutta onneksi myös kotiin palaaminen tuntuu ihanalta, vaikka toki matkaakin olisi vielä voinut jatkaa 🙂

En aio tänne blogiin kirjoittaa mitään yksityiskohtaista matkakertomusta, mutta tässä joitakin (diabetes/raskaus-aihetta liippaavia) hetkiä/asioita matkaltamme…

Ensinnäkin: aikaeroon tottuminen oli tavallaan yllättävän helppoa oman jaksamisen kannalta. Toki ekoina päivinä unirytmimme oli vielä tosi aikainen (ollakseen lomarytmi), mutta melko pian olimme sopeutuneet uuteen rytmiin jopa niin hyvin, että jaksoimme olla jazzklubilla jopa yli puolen yön! Aikaero tuntui ainakin minulla aiheuttavan enemmän hankaluuksia verensokeritasapainoon kuin muuhun jaksamiseen.

Erityisesti pitkien lentomatkojen aikana verensokerit käyttäytyivät todella oudosti. Menomatkalla mittailin varsin hyviä sokeriarvoja, mutta John F. Kennedyn lentokentällä mitatessani mittari näytti yllättäen 1,6, joka on matalin verensokeriarvo minkä muistan mitanneeni. Tässä vaiheessa minulla oli vähän huono olo, mutta jotenkin en yhdistänyt sitä lainkaan verensokeriin, vaan kuvittelin olotilani liittyvän enemmän korvien kivuliaaseen ja epämukavaan lukkiutumiseen laskeutumisen aikana ja USA:n turvatarkastuksien jännittämiseen.

Tämä tilanne säikäytti minut melkoisesti, koska kyllähän sitä luulisi, että noin alhaisella verensokerilla huomaisi jo ilman mittaustakin, että pitää syödä. Onneksi mittasin, koska vaikka edelleen kävelin ja roudasin matkalaukkuakin ihan normaalisti, ei tajunnan menetyskään välttämättä olisi ollut kaukana. Ilmeisesti monilla matalien verensokerien tuntemukset voivat raskauden aikana heiketä tai jopa hävitä kokonaan… onneksi moneen kertaan matkan aikana kuitenkin myös tunsin tutut heikotukset heti, kun verensokeri laski vähänkin alle neljän.

Paluulennolla New Yorkista Helsinkiin verensokerini meinasivat olla koko lennon ajan yli 10 ja meinasin jo hermostua, kun korjausinsuliinitkaan eivät tuntuneet tehoavan lainkaan. Mutta bussimatkalla kotiin mittasin taas matalan verensokerin (kuitenkin yli 3), ja tänään verensokeri tuntuu pysyvän jatkuvasti 4 kieppeillä, vaikka olen syönyt tosi reilusti ja lepäillyt.

Näitä ihmeellisiä lentomatkan jälkeisiä matalia ei selitä (ainakaan kokonaan) Levemir-insuliinin pistosajankohdan muutokset, koska olen tietoisesti muuttanut ajankohtaa vain vähän kerrallaan ja tänäänkin matalat alkoivat jo ennen kuin olin pistänyt aamun Levemiriä. En sitten tiedä, voisiko kyseessä olla jonkinlainen jännityksen purkautuminen? No, ehkä nämä on kuitenkin niin monella tapaa erikoistilanteita, ettei kannata liikaa jäädä miettimään.

Matkan aikana verensokerit pysyivät tasapainossa varsin vaihtelevasti, alkumatkasta tasapaino oli hyvä (sitä yhtä tosi matalaa lukuun ottamatta!) ja mittasin välillä hyvinkin tasaista 5-6 riviä, mutta tuntui, että loppua kohden tasapaino jotenkin alkoi hajoamaan. Luulen, että tähän vaikutti todella moni tekijä: ruoka-aikojen epäsäännöllisyys, joinakin päivinä liian vähäinen mittaaminen, fyysinen rasitus ja väsyminen jatkuvaan informaatiotulvaan…

Syöminen – siinä jälkeenpäin ajatellen yksi asia, jota olisi voinut miettiä matkan aikana vähän tarkemmin. Matkan alettua heittäydyin aika nopeasti ns. lomavaihteelle syömisten suhteen ja ero oli aika iso siihen, että viime aikoina olen jättänyt makeat herkut aika vähälle. Koska minulla on diabeteksen lisäksi myös keliakia, on ulkomailla mahtavaa maistella sellaisia gluteenittomia herkkuja, joita ei Suomesta usein saa. Gluteenittomuus on New Yorkissa selväsi trendikästä, mikä lisäsi houkutuksia aika tavalla! Maistelimme paljon ihania pannukakkuja, burgereita, muroja, muffinsseja, bageleita, suklaita, mehuja… Niin, ja ne Starbucksin sokeri-kermavaahto-kahvit….

Kun ruokaa tuli syötyä harvemmin kuin kotona, tuli napaan välillä ahdettua niin paljon kerralla, että huh huh. Amerikassa kevyet kasvisruuat eivät myöskään ole oikein ”se juttu”, vaan hiilareita ja rasvaa ruuassa riittää. Ja tästä päästäänkin siihen, että tänään käydessäni vaa’alla kiloja oli tullut jopa 4 lisää siihen painoon, missä olen ollut viime vuoden loppupuolelta lähtien. Parissa viikossa se on aikamoinen muutos 😀 Mietinkin, että tuntuu, että mahani on alkanut kasvaa, mutta tällainen vauhti ei ehkä ihan ole normaalia raskauden aikaista painon lisääntymistä 😀

Luin juuri Odottavan äidin käsikirjasta, että normaalipainoiselle sopiva painon lisäys koko raskauden aikana olisi 11,5-16,0 kg ja valtaosa lisäyksestä tapahtuu raskausviikon 20 jälkeen. Saa nähdä mitä palautetta saan asiasta huomenna äitiyspoliklinikalla. Joka tapauksessa en usko, että asia on kovin vakava, jos palaan takaisin ”ruotuun” ja koetan ehkä lähiviikkoina vältellä herkkujen syömistä vielä aiempaa enemmän…

Hassua, miten tulikin nyt kirjoitettua negatiiviseen sävyyn koko reissusta – tässä nyt keskityin ongelmallisiin asioihin. Suurimmalta osin kaikki meni todella hienosti: aikataulut ja järjestelyt sujuivat suunnitelmien mukaan, näimme ja koimme paljon kaikkea uutta ja loma juuri tähän kohtaan kevättä tuntui aivan ihanalta. Pahoinvointia tai muitakaan häiritseviä raskausoireita minulla ei matkan aikana juurikaan ollut. Tavallaan oli myös ihanaa, että kun ympärillä tapahtui koko ajan niin paljon kaikkea muuta, saivat aivot välillä ottaa lepotauon raskauden ympärillä kehää pyörineistä ajatuksista. Välillä sitä ihan säpsähti muistamaan, että ai niin, tämäkin asia on edelleen olemassa ja kotiin palattuamme on tosiaan se ensimmäinen ultraääni.

Nyt olen siis (kai?:) raskausviikolla 11+4. Huomenna tosiaan se eka ultraääni, jossa viimeinkin selviää, onko Luumulla asiat oikeasti kunnossa. Jännittää ihan älyttömästi, mutta onneksi olen nyt niin väsynyt, että uni tulee nuppiin ihan kohta…

Levoton matkakuume!

Nyt on niin, että TÄNÄÄN ALKOI LOMA! Ja tämä tuntuu tulevan juuri oikeaan kohtaan. Työstressiä ovat nimittäin viime aikoina hieman lisänneet tietyt epävarmuustekijät. Ensinnäkin, olisi toki aivan paras tilanne, jos olisi vakituinen työpaikka, josta jäädä äitiyslomalle rauhallisin mielin tietäen, että töihin voi palata silloin kun haluaa. Itse ajattelen kuitenkin, että tämänhetkinen tilanteemme on paljon vakaampi ja turvallisempi kuin monilla muilla ensisynnyttäjillä, emmekä halunneet turhaan jäädä odottamaan ”täydellistä elämäntilannetta”.

Sain viikko sitten tietää, että nykyinen työsuhteeni loppuu huhtikuun lopussa, kun sijaistamani henkilö palaa töihin, vaikka aiemmin näytti todennäköiseltä, että sijaisuus jatkuisi jonkin verran pidempään. Juuri viikko sitten olin myös työhaastattelussa uutta työtä varten. Onneksi sain eilen tietää, että vaikka (kuten olin olettanutkin) en saanut hakemaani vakituista työpaikkaa, työhaastattelu oli mennyt sen verran hyvin, että pääsen tekemään jotakin sijaisuutta tähän uuteen paikkaan. Toki ehdin jo välissä miettiä, että ei ehkä olisi ollut huono vaihtoehto olla työttömänäkin muutaman kuukauden verran ennen äitiyslomaa… Mutta on varmasti hyvä ajatellen sekä taloudellista tilannettamme että työllistymistäni äitiysloman jälkeen, että minulla on töitä vielä ennen äitiyslomaakin. Odotan kyllä jo hieman nolona sitä hetkeä, kun minun täytyy kertoa uudelle esimiehelleni, että olen jäämässä äitiyslomalle, vaikka olen vasta aloittanut uudessa työssä…:D

No joo, mutta juuri nyt pääasiallisesti mielessä on kuitenkin huomenna alkava matka! Vaikka olemme mielestäni aloittaneet matkavalmistelut hyvissä ajoin, on valmisteluita silti riittänyt aika paljon vielä tälle viikolle: olen käynyt ostamassa matkalle tarvittavia juttuja (kuten lentosukkia ja Suomen lipun tuliaisiksi), pessyt pyykkiä, kasannut yhteen tärkeitä papereita…

Minun on pitänyt tarkasti miettiä, miten jaan hommat eri päiville, koska olen selvästi normaalia väsyneempi. Jos lähden esim. töiden jälkeen keskustaan, olen kotiin tullessani aivan poikki. Olen myös yrittänyt kääntää unirytmiä hieman myöhäisemmäksi, ettei aikaero iskisi aivan niin pahasti – tämäkin on osoittautunut melko haastavaksi, kun väsymys meinaa vaan tulla niin voimakkaasti päälle jo klo 21 maissa. Muista raskausoireista olen huomannut, että kuten kai keskimäärin näillä kohtaa raskautta tapahtuu, pahoinvointi on selvästi alkanut vähenemään. Aamupalani ovat alkaneet palautua lähemmäs sitä, mitä ne olivat ennen raskautta – tosin aamukahvia en yleensä enää juo.

En tiedä, johtuuko matkakuumeesta vai mistä, mutta verensokereissani tuntuu taas olevan hieman enemmän heilahtelua sekä matalaan että korkeaan kuin vielä esim. kuukausi sitten. Luulen, että tähän vaikuttaa sekä matkan herättämä jännitys sinänsä, että oma tarkkuuteni: kun ajatukset ovat enemmän matkavalmisteluissa, tulee esimerkiksi mitattua verensokeria harvemmin ja mietittyä insuliinimäärät hieman vähemmän tarkasti. Viime päivinä olen mitannut n.8-10 kertaa päivässä, mikä on hieman vähemmän kuin vielä kuukausi sitten (silloin mittasin ehkä 10-12 krt/pv), mutta edelleen ihan ok määrä. Matkalla täytyy kyllä yrittää mitata mahdollisimman usein, koska uusi ympäristö ja aikaero varmasti sekoittavat verensokereita vielä entisestään.

Blogin kirjoittamisen jätän matkan ajaksi tauolle. Seuraava kirjoitukseni tulee siis todennäköisesti kertomaan ekasta ultraäänitutkimuksesta, jännittävää! Onneksi on jotain odotettavaa myös kotona, niin että matkalta on kiva tulla takaisinkin:)