Vauhdikas elokuu

Hei vain, elossa ollaan! Ja vielä yhtenä symbioottisena kappaleena. Elokuussa tapahtui aika paljon ja blogin kirjoittaminen on jäänyt tässä myllerryksessä pienelle tauolle:) Mutta nyt siis jonkinlainen maratonpostaus siitä, mitä kaikkea kuluneen kuukauden aikana tapahtuikaan…

Ensinnäkin heinä-elokuun vaihteessa oli muutto. Minä ajoin pakua, komensin kantajia, kannoin pienempiä tavaroita ja minua komennettiin mittaamaan verensokeria ja pitämään lepotaukoja. Vähän oli haikeaa jättää vanha koti taakse, ehtihän siellä vierähtää aika monta vuotta: juuri ne vuodet, jolloin aloimme seurustelemaan Luumun isän kanssa ja jonne tämä miekkonen sitten muuttikin kanssani asumaan. Nyt kuitenkin oli edessä uusi koti, joka on meidän ensimmäinen alusta asti yhteinen koti. Meidän kolmen yhteinen koti!

Elokuun alussa käytiin taas naistenklinikalla ultrassa viikolla 28+2. Tuolloin Luumun painoarvio oli 1414 g, hieman keskikäyrän yläpuolella, mutta lääkärin mukaan painoa nosti enemmänkin iso pää kuin maha, jota tarkemmin diabeetikoilla seurataan.

Muuten elokuun ensimmäiset viikot menivät uutta kotia järjestellessä – ja naimisiin mennessä. Viikkoa ennen häitä opiskelukaverini pitivät minulle polttarit, jotka oli todella hauskat! Koska koko hääsuunnitelma pistettiin pystyyn niin nopealla aikataululla ja mahdollisimman vähillä järjestelyillä, en ollut edes pyytänyt ketään kaasokseni tai ajatellutkaan, että minulle järjestettäisiin mitään polttareita. Kun pari kaveriani kuitenkin kysyivät, haluaisinko jotkut pienet polttarit, lämpenin idealle aika nopeasti: miksi ei?:) Ajattelin ja sanoinkin, että polttarit voisivat olla enemmänkin pieni get-together, piknik tai saunailta, eikä niinkään mikään suuri viikonlopun yli kestävä spektaakkeli. No, se mitä ystäväni lopulta järjestivät, ylitti aivan kaikki odotukseni 😀

Ensinnäkin, polttarien alkamisajankohta tuli minulle täysin yllätyksenä: vaikka olikin jäljellä enää yksi viikonloppu ennen häitä, olin jostain syystä ajatellut, että polttarit olisivat ehkä lauantaina tai sunnuntaina. Perjantai-iltapäivällä minut kuitenkin yllätettiin täysin, kun työhuoneeseeni ryntäsi kiljuva naislauma 😀 Menimme ensin piknikille läheiseen puistoon ja minun piti tehdä uudet sanat valitsemaani lauluun. Sanojen piti kertoa minun ja mieheni tarina. Laulusta tuli tosi hyvä, nimeltään ”Yhteisii päiviä viiksekkäitä” ja lopulta päädyimme esittämään sen porukalla myös häissä. Puistosta meitä tuli hakemaan karaoketaksi, jolla ajelimme tunnin verran. Tunti meni todella nopeasti, oli hauska hoilailla tuttuja biisejä (sekä tietenkin uutta viiksibiisiä) samalla kun ajelimme ympäri kaupunkia.

Taksiajelun jälkeen menimme syömään kaverini vanhempien luokse ja minun piti ratkaista lisää tehtäviä. Polttareissa oli myös babyshower-osio, jossa minun piti ensin tunnistaa ystävieni vauvakuvista kuka on kukin, ja myöhemmin tunnistaa erilaisia vauvanhoitoon liittyviä tarvikkeita. Sain tästä osiosta palkinnoksi ihanan vaippakakun, sekä hieman opastusta kestovaippojen käyttöön (opastusta ja vaippoja sain myöhemmin lisääkin kaveriltani, ja nyt en ole enää ollenkaan niin hukassa näiden asioiden kanssa kuin vielä kuukausi sitten:)

Illan lopuksi kävimme vielä morsiussaunassa, jossa minut perinteisin menoin valmisteltiin morsiammeksi: minun piti istua havujen päällä, heittää löylyä vanhoille heiloille, ja minut pestiin erilaisilla luonnon pesuaineilla, kuten kananmunalla. Ilta oli kokonaisuudessaan tosi hauska, sopivan jännittävä, mutta myös rentouttava. Kotiin palatessani, ja koko viikonlopun ajan, olin aika väsynyt, mutta onnellinen ❤

Seuraavalla viikolla olikin vain muutama päivä töitä ja torstaina 13.8. alkoi häähumu. Vihkiminen tapahtui maistraatissa ja mukana oli molempien perheenjäseniä, yhteensä 11 hengen porukka. Aamulla herätessäni minuun iski ihan hirveä jännitys, mitä en ollut yhtään osannut odottaa. Koko naimisiinmeno oli suunniteltu niin rennolla otteella, että olin todella yllättynyt, miten olinkin niin jännittynyt ja kireä! Onneksi kuitenkin kaikki tärkeät mukaan otettavat asiat olivat hankittuina ja tallella (todistus esteiden tutkinnasta, sormukset), mekko mahtui päälle, ja pääsimme lähtemään kotoa ihan aikataulussa.

Maistraatissa odottelimme ensin aulassa ja kaikki mukaan tulijat (jopa pikkuveljeni, joka on yleensä joka paikasta myöhässä) tulivat onneksi ajoissa paikalle. Kävimme toimistohuoneessa allekirjoittamassa paperit ja todistajina paperin allekirjoittivat myös minun veljeni ja mieheni sisko. Pian tämän jälkeen meitä pyydettiinkin vihkimishuoneeseen, jossa minä ja mieheni asetuimme seisomaan huoneen keskelle ja muut istuivat huoneen reunoilla. Huone oli kaunis ja henkikirjoittajan lukema vihkikaava kaikessa yksinkertaisuudessaan sai minut todella liikuttuneeksi.

”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin”.

Sitten esitetään kysymykset:

”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Miehen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Naisen Nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Naisen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Miehen Nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi.”

Jos sormuksia vaihdetaan (ei pakollista), lausutaan seuraavasti:

”Ottakaa (Naisen Nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne. Ottakaa (Miehen Nimi) liittonne merkiksi sormus vaimoltanne”. Lopuksi vuorossa on ilmoitus: Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

(http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/vihkiminen_ja_parisuhteen_rekisterointi/Vihkiminen/#Vihkikaava)

Juuri ja juuri pystyin vastaamaan kysymykseen, ja vapisevin käsin vaihdoimme sormuksia. Tämän jälkeen henkikirjoittaja luki vielä runon ja sitten virallinen toimitus oli ohi ja saimme onnitteluhalaukset kaikilta mukana olijoilta. Olin todella positiivisesti yllättynyt, miten ihana tunnelma vihkitilaisuudessa oli. Lähtiessämme maistraatista aamupäivän jännitys oli purkautunut ja oli todella helpottunut ja onnellinen olo. Aurinko paistoi ja menimme porukalla syömään ravintola Loisteeseen.

Ravintolan jälkeen lähdimme mieheni kanssa mini-häämatkalle Hankoon, missä vietimme ihanat kaksi yötä ja yhden päivän ennen hääjuhlia. Sää suosi, Hangon merimaisemat olivat ihanat, söimme hyvin, saunoimme, ja otimme rennosti.

Lauantaiaamuna 15.8. lähdimme aamupalan syötyämme ajamaan kohti Saloa, missä hääjuhlat pidettiin vanhempieni luona. Hieman jännitti tänäkin aamuna, mutta pahin jännitys oli ehdottomasti mennyt jo ohi vihkimistilaisuuden myötä. Vanhempieni luona oli jo järjestelyt hyvässä vauhdissa, keittiöapulaisille jaettiin vastuualueita ja pihakalusteita järjesteltiin paikoilleen. Oli ihanaa pukea hieno mekko päälle ja odotella vieraiden saapumista. Sää oli tänäkin päivänä aivan loistava, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.

Juhlapäivän ohjelmassa oli mm. minun isäni pitämä puhe ja äitini antamat ohjeet sulhaselle (Kalevalasta lainatut). Musiikkiesityksissä oli tapahtunut muutoksia aiemmin suunniteltuun, kun sekä minun että mieheni alunperin suunnittelemat esitykset peruuntuivat, kun esityksissä mukana olevat ystävämme eivät yllättävien esteiden takia päässeetkään häihin. Onneksi plan B:nä toimi loistavasti polttariporukan kanssa tehty laulu, jonka osana tanssimme pienen häävalssinkin:) Ja mieheni soitti saksofonisoolon ilta-auringossa. Lisäksi mieheni ystävä esitti meille itse säveltämänsä laulun.

Juhlapäivä sujui oikein mukavasti ja aika kului tosi nopeasti, yhtäkkiä olikin jo ilta. Istuimme ulkona niin pitkään, kunnes itikat hyökkäsivät kimppuumme, siirryimme sisään ja loputkin vieraista lähtivät. Valvoimme vielä sisällä perheeni kanssa ja höpöttelimme, jälleen kerran väsyneinä mutta onnellisina.

Häälahjaksi saimme hyvän summan rahaa uuden kotimme sisustamiseen. Elokuussa kiertelimmekin iltaisin ja viikonloppuisin paljon sisustuskauppoja ja ostimme mm. verhoja, lamppuja ja sohvan. Kotimme on muuttopäivästä lähtien ollut erilaisissa luovan kaaoksen tiloissa eikä se vieläkään ole läheskään lopullisessa järjestyksessä: aina kun jotain saa paikalleen, kohta tuleekin uutta tavaraa taas odottamaan kasausta ja paikalleen laittoa.

Vauvatavaroista (ja ehkä muistakin tavaroista) tärkeimmät hankinnat on nyt onneksi tehty. Saimme yllättäen vauvanvaunut tädiltäni, joka on säästänyt niitä serkkujeni vauva-ajoista 90-luvulta:) Luumua on siis odottamassa hienot retro-vaunut. Saimme häälahjaksi hienon kudotun kantoliinan, mutta ilmeisesti ihan pienellä vauvalla trikoinen kantoliina olisi kätevämpi, joten sellaisen ehkä vielä aion hommata jostain. Hoitopöydän ja auton turvaistuimen ostin tori.fi:n kautta. Lisäksi (kuten jo aiemmin mainitsin) ostimme kaveriltani ison kasan kestovaippoja.

Nyt olen siis ollut viikon äitiyslomalla. Oli ihanaa jäädä jo pois töistä, vaikka olenkin töissä hyvin viihtynyt ja jaksanutkin. Viimeisin kuukausi on kuitenkin ollut niin kiireinen, että nyt on ihanaa pystyä keskittymään vain vauva-arkeen valmistautumiseen ja todella saada kotia järjestettyä niin, että kaikki olisi mahdollisimman valmista Luumun saapuessa.

Luumun saapumisajasta saimmekin uutta vinkkiä 2 viikkoa sitten, kun olimme jälleen ultrassa. Raskausviikolla 31+2 Luumun painoarvio oli pompsahtanut 2153 grammaan ja selvästi yläkäyrälle. Ultrannut lääkäri arvioi, että jos kasvu jatkuu yhtä vauhdikkaana, synnytystä käynnistetään viimeistään raskausviikolla 36. Tämä olisi siis jo syyskuun 21. alkavalla viikolla (tosin en ole ihan varma, tarkoittiko lääkäri siis 36. raskausviikkoa vai viikkoa 36+x eli 37. raskausviikkoa…) eli nyt jo ihan pian! Huomenna meillä on taas seuraava ultra ja toivottavasti saadaan lisätietoa synnytyksen mahdollisesta ajankohdasta ja muistakin yksityiskohdista.

Tieto siitä, että synnytys todennäköisesti käynnistetään jo kuukautta ennen laskettua aikaa, ei sinänsä ole kovin yllättävä, olenhan alusta asti tiennyt ettei diabeetikoilla ilmeisesti juuri koskaan odoteta laskettuun aikaan asti synnytyksen käynnistymistä. Tavallaan tuntuu jopa hyvältä, että synnytys on jo ihan pian, eikä odotusaikaa ole enää paljoa jäljellä. Toisaalta tietenkin jännittää, miten kaikki sujuu, kun Luumu ei varmastikaan ole synnytyspäivään mennessä ehtinyt kehittyä ihan ”valmiiksi vauvaksi”, vaan tarvitsee varmasti alussa hyvin tarkkaa seurantaa ja hoitoa. Ja taustalla on tietysti myös pieni ajatus siitä, olisinko vielä paremmalla verensokeritasapainolla kuitenkin pystynyt estämään Luumun kasvuspurtin niin, että hän ehtisi kehittyä mahassa mahdollisimman pitkään ennen, kuin synnytystä tarvitsee käynnistää…

No, mutta joka tapauksessa päällimmäisenä tunnelmana tällä hetkellä on jännittynyt odotus ja pieni kiireen tuntu: ehditäänkö saada kaikki valmiiksi ennen Luumun tuloa? Vointini on edelleen todella hyvä, jaksan pyöriä ympäri kaupunkia ostoksilla ja viikonloppuna olin mukana jopa taitouintiesityksessä kaverin polttareissa 🙂 Toki välillä tulee niitä hetkiä, kun tulee kotiin, lösähtää sänkyyn ja tuntuu siltä, että siitä ei jaksa nousta ehkä ikinä… Lisäksi Luumun potkut ovat välillä alkaneet tuntua jo vähän kipeiltäkin, tyyppi kun potkii välillä suoraan kylkiluihini! Pääasiassa kuitenkin olen siis sekä fyysisesti että henkisesti todella hyvässä voinnissa.

Ihana äitiyspakkaus!

Keskiviikkona töistä lähtiessä huomasin, että olin saanut tekstiviestin: paketti haettavissa lähi-Siwasta. Mietin hetken, että mikähän paketti tämä nyt on… mielessä käväisi, että ei kai se voisi olla äitiyspakkaus. Mutta kun Kelan hakemuksen täyttämisestä oli vasta viikko, ajattelin, että ei voisi olla mahdollista, että viikon sisällä 1) hakemus olisi käsitelty, 2) paketti lähetetty, 3) paketti saapunut perille? Niinpä pyöräilin Siwalle varmana, että olin joko tilannut netistä jotain, minkä olin jo unohtanut, tai sitten kyseessä olisi vain joku virhe ja siellä ei oikeasti olisi mitään pakettia minulle.

No, näytettyäni henkkarini Siwalla minulle kuitenkin tosiaan löytyi paketti. ISO paketti. Ja päällä luki nimeni lisäksi ”Äitiyspakkaus”! Raahasin paketin ulos ja mietin, miten saan paketin yksin kannettua kotiin, kun meille on kuitenkin Siwalta yli kilometrin matka 🙂 Mieheni oli (ja on edelleen) mökillä eikä hänkään siis päässyt apuun.  Sain onneksi paketin kannettua suhteellisen käteävsti pyörän tarakalla pyörää taluttaen. Hiki päässä pakettia halaten pyörää työntäessä tuli mieleen, että mieheni äiti olisi tällaisesta rehkimisestä ihan kauhuissaan – hänhän ei olisi mökkireissulla antanut minun kantaa edes tavallisia vaatekasseja 🙂 Onneksi kyseessä oli niin kiva paketti, että ylimääräinen urheilusuoritus ei tuntunut niin raskaalta kuin se ehkä muuten olisi tuntunut.    

Kotona sitten aloin tietysti heti kaivelemaan paketin sisältöä. Paketti on jo itsessään tosi kivan näköinen, sitähän monet käyttävät vauvan ensimmäisenä sänkynäkin. Meille tulee suvussa pitkään käytössä ollut vauvan sänky, joten laatikko jää varmaankin säilytyskäyttöön. Paketissa oli päällimmäisenä toppahaalari ja makuupussi, sen jälkeen kevyempi toppapuku ja sitten paljon bodyjä, potkupukuja, paitoja ja housuja sekä kestovaippa, lakanoita, liinoja, pyyhe ja kaikenlaisia tarvikkeita. Vaatteet olivat tosi söpöjä, erityisesti pöllökuvioita oli paljon.

Erityisen ihana oli Vauvan kanssa- lorukirja, jossa oli ohjeita, miten lorua lukiessa voi leikkiä vauvan kanssa erilaisten liikkeiden avulla. Silittelylorua lukiessa tuli ihan tippa linssiin :’) Tarkempia kuvia tämän vuoden äitiyspakkauksen sisällöstä voi katsoa myös täältä: http://www.kela.fi/aitiyspakkaus

Odotan jo innolla sitä aikaa, kun äitiysloman alettua voin alkaa täysipäiväisesti pyykätä vauvanvaatteita, pakata sairaalakassia ja muutenkin tehdä kaikkia järjestelyitä vauvan tuloa varten!

No news is good news – rv 24 and still going strong!

Hui, onpa tullut pitkä tauko siitä kun viimeksi kirjoitin blogia! Edellisen tekstin jälkeen onkin tapahtunut aika paljon ja tänne kirjoittelu on jäänyt pääasiassa ihan siitä syystä, että on ollut melko lailla kiirettä! (paitsi viimeksi kuluneen viikon ajan, kun olen löhönnyt mökillä, ja siellä taas en kirjoittanut, kun ei ollut konetta mukana…)

Mistäs aloitan? Kesäkuun alussa meillä oli ensinnäkin neuvolan ”laaja terveystarkastus”, eli lääkärin tapaaminen, joka kesti noin 15 minuuttia. En edes muista, mitä tällä käynnillä puhuttiin – muistan vain huvittuneen hämmennykseni käynnin jälkeen: tässäkö tämä oli? Lähinnä kai lääkäri kysyi, onko kaikki hyvin, ja uskoi kun sanoimme, että on 😀 Sikiön sydänääniä sentään kuunneltiin. Verenpaineen, painon ja virtsan sokerin ja proteiinin mittasin itse neuvolan wc:ssä lääkärin tapaamisen jälkeen.

Kesäkuun toinen viikko oli Luumun seurannan kannalta jonkin verran jännitttävämpi: kävimme nimittäin jopa kaksi kertaa Naistenklinikalla rakenneultrassa. Kun lähdimme ensimmäiselle rakenneultrakäynnille, matkalla Naistenklinikalle minua alkoi jännittää aivan älyttömästi. Jostain syystä siinä kohtaa päähän iskivät kaikki uhkakuvat epämuodostumista, sydänviasta tai mistä tahansa muusta vakavasta ongelmasta.

Luumu moikkaa!

Ultratutkimuksen teki nuorehko naislääkäri, joka oli todella mukava ja teki tutkimuksen perusteellisesti. Oli ihanaa, että jännittämisen jälkeen saimme katsella Luumua rauhassa ja monesta eri kuvakulmasta… Luumu liikehti kohdussa aika paljon, ja vaikka osan ruudulla näkyvistä liikkeistä pystyinkin tuntemaan, tuli myös selväksi, että läheskään kaikkia Luumun liikkeitä en itse tunne. Minulle jäi erityisesti mieleen Luumun jalat, jotka näyttivät jotenkin todella ”ihmismäisiltä” – ehkä jalkojen luissa on jo tässä vaiheessa niin paljon samaa muotoa kuin ihan täysikasvuisen ihmisenkin jaloissa, että oli liikuttavaa nähdä Luumu oikomassa koipiaan. Myös kasvojen liikkeet herättivät aika suuria tunteita, Luumun availlessa suutaan ja ojentaessa kieltä ulos minulle tuli tippa linssiin…

Sydän oli myös jännittävän näköinen: pieni erilaisista läpistä koostuva elin, joka pumppasi reippaassa tahdissa. Lääkäri mittaili sikiön eri osia, mm. jalkojen luita, munuaisia, päätä ym. Pään halkaisijan mitaksi tuli 50 mm ja painoarvioksi 368g (viikolla 20+2). Mitoissa, kuten missään muussakaan ei lääkärin mukaan ollut mitään epänormaalia. Sukupuolta kysyimme ja saimme sen (jonkinlaisella varmuudella) tietää. Emme kuitenkaan aio kertoa sukupuolta kenellekään muulle ennen vauvan syntymää!

Kuitenkin tällä tutkimuskerralla Luumu oli sen verran hankalassa asennossa, että kasvoja ei juurikaan saatu näkyviin etupuolelta eikä sydäntäkään nähty tarpeeksi tarkasti. Saimme siis uuden ajan vielä samalle viikolle, jotta nämä voitaisiin tarkistaa. Toisella yrityksellä tutkimassa oli sama mukava ja perusteellinen lääkäri. Sydän saatiin tarkistettua normaaliksi ja kasvotkin melkein näkyivät, mutta Luumu piti kättä kasvojen edessä niin, ettei vieläkään aivan täyttä varmuutta saatu. Saimme seuraavan ultratutkimusajan reilun kahden viikon päähän ja näin ollen kävinkin Naistenklinikalla jo kolmannen kerran kuukauden sisään tänään.

Tämän päivän tutkimuksessa  kävin yksin, kun mieheni oli kipeänä. Onneksi nyt käyntiin ei liittynyt mitään suurempaa jännitystä, kun Luumua oli kuitenkin tutkittu lyhyen ajan sisällä jo useamman kerran ilman mitään ongelmaa. Tämänpäiväisen tutkimuksen tekijänä oli mieslääkäri, joka oli tehnyt myös ihan ensimmäisen ultratutkimuksen raskausviikolla 12. Tämän lääkärin ote oli sekä ensimmäisessä ultrassa että tänään hyvin erilainen kuin rakenneultran tehneellä lääkärillä, nopea ja itsevarma. Lääkäri tarkisti kasvot, jotka tänään näkyivätkin edestäpäin ihan hyvin. Joitakin muitakin asioita lääkäri tarkisti vielä uudemman kerran, ja taaskin kuulin kaiken olevan ok! Painoarvioksi tänään (rv 23+2) annettiin 608 g. Sikiön kasvuvauhti kuulostaa aika hurjalta ja kysyinkin, onko siinä jotain huolestuttavaa. Tähän lääkäri vastasi, että näillä viikoilla ei vielä oikein voida arvioida, onko sikiö kasvamassa liian suureksi. Ainakaan liian hitaalta kasvu ei vaikuta 🙂

Sikiön kasvun voi todellakin jo nähdä myös kasvaneesta vatsastani! On aika ihanaa katsoa peilistä oikeaa vauvamahaa ja tunnustella myös sikiön liikkeitä useita kertoja päivässä. Oikeastaan minusta tuntuu, että aina kun on tarpeeksi pitkään rauhassa suunnilleen paikoillaan keskittyen mahassa tuntuviin liikkeisiin, jotain tuntuu melko pian. Välillä mahassa on ihan kunnon myllerrys käynnissä! Viime viikolla, kun olimme mökkeilemässä ja luin kirjaa istualtaan niin, että kirja oli mahan edessä, huomasin, että usein potkut voi myös nähdä ihan selkeänä mahan liikahteluna.

Niin, ja sitten niitä muita asioita Luumun kasvun lisäksi… en edes ihan ole varma, missä järjestyksessä kaikki tapahtui, mutta joka tapauksessa olemme parin viikon sisällä ostaneet asunnon ja päättäneet mennä naimisiin elokuussa!

Uusi kotimme on tilava ja hyväkuntoinen kolmio Itä-Helsingissä. Asunnon ostaminen kävi lopulta todella nopeasti: tarjouksen tekemisestä ei kulunut kuin korkeintaan pari tuntia, kun tarjous oli hyväksytty, ja reilu viikko tämän jälkeen olimme jo tehneet kaupat! Tässä välissä käytiin tietenkin monta stressaavaa puhelua ja viestinvaihtoa pankkivirkailijoiden ja välittäjän kanssa. Mutta loppujen lopuksi saimme hyvin ripeästi hoidettua pankkiasiat kuntoon. Kaupantekotilaisuus oli varsin jännittävä ja kun kävimme vaivautunutta small talk-keskustelua asunnon myyjän ja välittäjän kanssa odotellessamme, että pankkivirkailija saisi rahansiirrot hoidettua, Luumu piti mahassa aivan älytöntä diskoa.

Muutto on heinä-elokuun vaihteessa eli kuukauden päästä. Nyt lähdemme vielä toiseksikin viikoksi mökkeilemään, mutta sitten pitääkin alkaa jo kovasti pakkailemaan tavaroita muuttoa varten. On ihanaa päästä uuteen kotiin miettimään, miten järjestämme kaiken ja pikkuhiljaa alkaa hankkimaan myös vauvan tarvikkeita, kuten hoitopöytää, vaunuja ja mitä kaikkea sitä tarvitaankaan.

Niin, ja sitten elokuun puolessa välissä meillä on tiedossa juhlat! Ajatus lähti liikkeelle hieman ex tempore – olimme toki päättäneet jo viime syksynä, että jossain vaiheessa menemme naimisiin, mutta vauvan ”hankinta” oli kuitenkin prioriteettilistalla selkeänä ykkösenä. Olimme ajatelleet, että häät voitaisiin pitää joskus myöhemmin, kun on paremmin aikaa ja energiaa suunnitella juhlia. Kuitenkin muutama viikko sitten aloimme miettiä, olisiko kuitenkin kiva mennä naimisiin vielä tämän kesän aikana. Ensin ajattelimme, että voisi olla hauska tosiaan vain käydä maistraatissa ja juhlistaa toimitusta ehkä piknikillä tai käymällä ravintolassa pienellä porukalla. Isommat juhlat voisi pitää ”joskus myöhemmin”.

No, satuimme juuri tuona viikonloppuna olemaan mökillä vanhempieni kanssa, ja kertoessamme ajatuksesta heille he tarjoutuivat järjestämään juhlat heidän kotonaan, jos vain haluaisimme. Miettiessäni asiaa hieman tarkemmin tajusin, että eihän meillä nyt lähivuosien aikana tule olemaan sellaista vaihetta, jolloin voisi jotenkin todella keskittyneesti alkaa järjestämään hääjuhlia, joten oikeastaan tämä voisi olla ihan hyvä ajankohta pitää myöskin juhlat, varsinkin kun vanhempani lupasivat hoitaa kaikki käytännön järjestelyt. Niinpä päätimme päivän (se on 15.8.!) ja pian aloimmekin jo askartelemaan hääkutsuja 🙂

Häiden suhteen tärkein tavoitteeni on ottaa mahdollisimman vähän stressiä mistään ja vain nauttia rakkauden juhlasta. Tällä hetkellä tuntuu todella mukavalta, että olemme menossa naimisiin ja pidämme kivat pienet juhlat, jonne tulee paljon kivoja ihmisiä. Sormukset pitää jossain vaiheessa käydä ostamassa ja aion myös ostaa tai ommella kivan kesämekon, johon maha mahtuu ilman kiristystä. Onneksi naimisiinmeno ei ole minulle koskaan ollut mikään elämää suurempi asia tai tavoite ja näin ollen en usko, että suurempaa häästressiä tuleekaan. Asunnon ostamiseen liittyi paljon enemmän paineita ja jonkinlaista epäonnistumisen pelkoakin. Onneksi asuntostressikin väistyi juuri sopivasti ennen 2 viikon kesälomaani ja on ollut ihanaa vain ottaa rennosti ja nauttia tilanteesta.

Huh, vielä voisin kirjoittaa ainakin verensokeri- ja insuliinisäädöistä kuluneen kuukauden aikana, mutta taidan jättää sen seuraavaan tekstiin. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet sielläkin… tällä hetkellä olen taas aika tyytyväinen löytyneeseen uuteen tasapainoon! Myös mahakuvia pitää laittaa taas lähiaikoina 🙂

Kämppäkuume ja kesätunnelmaa

Viimeisen viikon ajan ajatukset ovat pyörineet lähes ympärivuorokautisesti asunnon ostamisessa. Suunnitelmissamme on siis ostaa omistusasunto ja muuttaa sinne vielä ennen vauvan syntymää. Vaikka asia on jollain tavalla ollut mietinnässä jo alkuvuodesta lähtien, vasta nyt tuntuu, että olemme ihan konkreettisesti etenemässä kohti uutta kotia. Viikko sitten olimme katsomassa kämppää, johon ihastuimme, ja koska hinta oli todella edullinen ja näytössä oli paljon porukkaa, tulikin kiire pankkineuvotteluihin. No, kämppähän myytiin jo pari päivää näytön jälkeen eikä meillä vielä siinä vaiheessa ollut lainalupausta, joten sitä emme ehtineet napata.

Mutta nyt olemme käyneet kahdessa pankissa neuvotteluissa, tiedämme vähän paremmin millaisen lainan voimme saada ja mitä ylipäätään kannattaa asunnon ostamisessa ottaa huomioon. Tilanne on siis oikeastaan todella hyvä. Toivoisin, että löytäisimme kämpän, josta voimme tehdä kaupat, viimeistään kesäkuun aikana, ja näin voisimme ehkä muuttaa heinä-elokuun vaihteessa.

Tänään olimme taas katsomassa kahta eri asuntoa, joista ensimmäinen oli aivan hirveä pommi: huonossa kunnossa, entiseltä omistajalta pakkolunastettu, vuokralaisilla puolen vuoden irtisanomisaika, välittäjä alkoi näytössä riitelemään vuokralaisten kanssa… 😀 Toinen taas vaikutti ihan varteenotettavalta mahdollisuudelta. Tämän lisäksi on kiikarissa muutama muukin kämppä, joita mietimme.

Tänä viikonloppuna tuntuu vähän kuin kesä olisi alkanut! Vaikka sää onkin ollut aika vaihteleva ja hellekelejä ei vielä ole nähty, on ollut tosi mukavaa tehdä kesäisiä juttuja: pyöriä kaupungilla kavereiden kanssa, grillailla, ja tänään taas (asuntonäyttöjen jälkeen) käydä stadikalla uimassa. Luumulle on mietitty nimeä, hänen kunniakseen on skoolailtu (sain mukavalta baarityöntekijältä kaupan päälle jaffaa omaan lasiini, kun hän ihmetteli neljän skumppalasin tilaamista viidelle ihmiselle:) ja jopa tanssittu oma kunniantanssi erään todella humalaisen miehen toimesta, joka tuli kyselemään skoolailumme syytä!

Välillä tuttujen ”kuinka olet voinut?” -kysymykset tuntuvat hassulta, pitäisikö siis voinnissa olla jotain omituista?:) Toisin sanoen energiaa on riittänyt ihan samalla tavoin kuin ”normaalisti”, valon lisääntyminen tietysti lisää energisyyttä, kuten yleensäkin keväisin. Olen taas tehnyt paljon käsitöitä, saanut kaksi vauvan neuletakkia tapani mukaan melkein valmiiksi ja olen myös kaivanut ompelukoneen pitkästä aikaa esiin. Nyt siis kaikki kankaiden jämäpalat käyttöön!

Verensokerit ovat viimeisen viikon aikana pysyneet suhteellisen hyvin kurissa. Insuliinintarve on edelleen tosi pieni ja olenkin jättänyt aamulla pistettävän pitkävaikutteisen kokonaan pois sen jälkeen, että pistin pitkään 1-2 yksikköä. Silti verensokeri meinaa päivisin olla välillä hieman matalalla. Yöllä taas verensokeri tuntuu usein nousevan niin, että aamulla ollaan yli 10 lukemissa, ellen pistä ylimääräistä pikainsuliinia aamuyöstä. Pitää siis ehkä lisätä illalla pistettävää pitkävaikutteista. Noin 20. raskausviikon kohdalla, eli todennäköisesti ihan pian, insuliinintarve yleensä lähtee nousuun. En sitten tiedä, onko minulla jo tapahtumassa tätä ”osapäiväisesti”?

Viikot kuluvat ihan älytöntä vauhtia ja varsinkin kun ajatuksissa pyörii paljon muutakin, pitää välillä ihan miettiä, mikä raskausviikko onkaan menossa. Mutta kyllä se niin on, että eilen tuli täyteen 18 viikkoa eli nyt on 19. raskausviikko.

Vauvan kehittyminen raskausviikolla 19

Raskausviikkoon yhdeksäntoista saakka vauvasi pituus on mitattu aina päälaesta peppuun, mutta tästä lähin hänen pituus mitataan päästä varpaisiin. Nyt vauva on jo lähes kaksikymmentä senttimetriä pitkä ja painaakin lähes kaksisataa grammaa. Vauvasi on siis kasvanut viime viikkoina todella kovaa vauhtia.

Nyt vatsa-asukin jalat ja kädet ovat oikeassa suhteessa pään kokoon nähden, päänahka tuottaa hiuksia ja iho on ohuen hiushaituvan peitossa suojaten sitä. Vauvan kuulo on tällä hetkellä lähes täysin kehittynyt.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-19/)

Vauvan kuuloaistia olemme yrittäneet nyt aktivoida kovasti! Onhan tehty tutkimuksia, että vauva voi tunnistaa raskausaikana kuulemaansa musiikkia jälkeenpäinkin ja tykkää enemmän tutusta kuin vieraasta musiikista. Teinkin Luumulle oman soittolistan, jota kuuntelemme yhdessä nyt ja sitten, kun Luumu voi kuunnella muutenkin kuin vatsanpeitteiden läpi:)

Hobis vaan laskee, jee jee!

Sain tänään todella hyviä ja yllättäviä uutisia! Olin vähän pelonsekaisin tunnelmin lähettänyt Naistenklinikalle sähköpostia: lähetin viime viikon verensokeritaulukon kommentoitavaksi ja kysyin samalla, miltä uusin hba1c (eli pitkäaikaisverensokeri)-mittaukseni näyttää. Kävin siis verikokeessa viime viikon lopulla. Verensokeritaulukkoa hoitaja kommentoi, että näyttää menevän aika hyvin, eikä välttämättä ole tarvetta millekään muutoksille. Jatkossa voin lähettää taulukoita, jos jotain ongelmaa on, mutta jos ei, niin voidaan katsoa vasta seuraavalla äitiyspolikäynnillä kesäkuun alussa. Jes!

Kuulemma insuliinintarve voi vielä tästäkin laskea ja noususuunta alkaa todennäköisesti vasta kuukauden päästä. Minua ei vieläkään lakkaa ihmetyttämästä, miten voin pärjätä näin pienillä insuliinimäärillä, ja että insuliinintarve voisi vielä tästäkin vähentyä, käsittämätöntä 😀

Mutta sitten vielä se paras juttu: hba1c-arvoni oli 6,3%! Eli vielä yhden prosenttikymmenyksen parempi kuin viimeksi! En ymmärrä, miten tämä on mahdollista, kun tuntuu, että verensokerit on erityisesti huhtikuun aikana ollut tosi vaikea saada pysymään minkäänlaisessa tasapainossa (hba1c kuvastaa siis verensokerin vaihtelua viimeisen kuukauden ajalta). Tietenkään hba1c ei kerro ihan koko totuutta, koska se on keskiarvo eikä näytä sitä, minkä verran arvot heilahtelevat puolelta toiselle. Mutta joka tapauksessa olen todella positiivisesti yllättynyt, koska olin lähes varma, että hba1c olisi noussut jonkin verran.

Huh, tämä tarkoittaa siis, että voin hengähtää helpotuksesta ja jatkaa ainakin toistaiseksi samaan malliin, ehkä jopa vähän höllätä mittailua ainakin yöajalta. Diabeteshoitajan mukaan on tosi hyvä, jos hba1c pysyy suunnilleen samassa missä se nyt on, eikä haittaa vaikka se vähän nousisikin. Korkean pitkäaikaisverensokerin haitalliset vaikutukset sikiöön ovatkin kaikista suurimmat alkuraskaudessa, jolloin sekä epämuodostumariski että keskenmenoriski voivat olla selvästi korkeammat kuin ”normaaliraskaudessa”. On siis todella hyvä tietää, että koko ensimmäisen raskauskolmanneksen ajan olen onnistunut pitämään pitkäaikaisverensokerin hyvin alle suositellun 7,0%.

Keski- ja loppuraskaudessa verensokeritasapainolla on merkitystä lähinnä siihen, että korkeat verensokerit lisäävät riskiä makrosomiaan eli sikiön suurikasvuisuuteen. Kuitenkin myös niillä diabeetikoilla, joilla on hyvä hoitotasapaino, sikiö kasvaa usein keskimääräistä suuremmaksi. Käsittääkseni suurikasvuisuus ei sinänsä ole välttämättä mikään ongelma, mutta voi lisätä riskiä erilaisille komplikaatioille ja hankaluuksille synnytyksessä. Tämä on (kai?) suurin syy siihen, että diabeetikoiden synnytykset käynnistetään usein jonkin verran ennen laskettua aikaa ja diabeetikoille tehdään keisarinleikkauksia selvästi useammin kuin muille.

Nyt kun tästä jännittävästä hba1c-etapista on päästy ohi, seuraava jännitettävä etappi on sitten kesäkuun alussa, kun edessä on rakenneultra. Toivotaan, että sielläkin näkyisi hyppivä ja terve Luumu!

Onnittelut pomolta ja hymy maailman sisukkaimmalta ihmiseltä

Kaksi ensimmäistä viikkoa uudessa työpaikassa ovat ihan kohta takana, ja olen edelleen hengissä, jee! Työ on siis sijaisuus, joka kestää elokuun loppuun. Kun puhuin esimieheni kanssa työsopimuksen määräajasta, tämä oli tietenkin huolissaan, olenko halukas ottamaan vastaan näin lyhyttä työsuhdetta – totesin silloin vain, että se ei ole minulle ongelma. En viitsinyt kertoa vielä siinä vaiheessa, että olen joka tapauksessa jäämässä pois töistä hyvin lähellä elokuun loppua 🙂

Uusi työpaikka vaikuttaa varsin kivalta, työ on lähtenyt hyvin käyntiin ja työkaverit ovat mukavia. Työkavereissa tietenkin parasta on opiskelukaverini, joka siirtyi toiseen työryhmään ja jonka työtä olen nyt jatkanut. Häneltä olen saanut todella hyvän perehdytyksen, eikä ole tarvinnut jännittää, uskaltaako kysyä tyhmiä kysymyksiä tai miten oppii työpaikan ”kirjoittamattomia sääntöjä”. Toiseksi parasta on työkaveri, joka on myös raskaana:) Hänen laskettu aikansa on lähes tasan kuukautta ennen minua. Olemme siis aika lähelle samassa vaiheessa, joten on ollut hauska vaihtaa kokemuksia ja toki voin häneltä ehkä saada joitain neuvojakin, kun hän on kuitenkin vähän minua ”edellä”.

Tähän asti nämä kokemusten vaihdot on kuitenkin pitänyt tehdä hieman varovaisesti supattaen, koska en ole vielä työpaikalla yleisesti kertonut raskaudestani. Olin kyllä miettinyt, että lähiesimiehelle asiasta olisi pakko kertoa, ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Viime viikolla esimies oli lomalla ja tälläkään viikolla en ollut häntä nähnyt, koska hän työskentelee eri rapussa kuin minä. Kuitenkin tänään hän tuli onneksi käymään työhuoneellani, kysyi hieman kuulumisia ja sitten kysäisi, olisinko halukas jatkamaan syyskuussa töitä niin, että sijaistaisin työkaveriani, joka on jäämässä äitiyslomalle. Tähän oli helppo vastata, että en valitettavasti voisi jatkaa syyskuussa ainakaan kovin pitkään, koska olen itsekin jäämässä äitiyslomalle viimeistään 24.9.!

Esimieheni oli aluksi hieman hämmentynyt, mutta pian onnitteli minua vaikuttaen ihan oikeasti iloiselta puolestani. Tietenkään onnittelut eivät varmaan olisi tulleet ihan niin iloisesti, jos minut olisi juuri palkattu vakituiseen työhön… Mutta joka tapauksessa oli mukava saada asia kerrottua, nyt voin sitten pikkuhiljaa alkaa kertoa asiasta avoimemmin myös työkavereille.

Tavallaan uuden työn myötä olen löytänyt myös uuden harrastuksen! Työaikani on normaalisti klo 8-16, mutta tiistaisin 10-18. Päätin heti alkuun, että en käytä tiistaiaamuja pidempään nukkumiseen, koska se pistäisi ihan turhaan unirytmini sekaisin, vaan käytän aamun tunnit jotenkin hyödyksi. Päätin siis heti ensimmäisellä viikolla lähteä tiistaiaamuna uimahalliin, ja siellä kävin myös tällä viikolla. Uimahalli on mukavasti työpaikan lähellä ja aikataulu on juuri sopiva: menen hallille klo 8, olen altaassa n. klo 8.15, uin klo 9 asti, ja lähden hallilta klo 9.30, jolloin olen hyvissä ajoin työpaikalla. Verensokeritkin olen saanut pidettyä hyvin kurissa, kun mittailen uintipäivinä vielä normaaliakin tiheämmin, ja pidän myös tarkoituksella uintivauhdin hyvin maltillisena.

Uimisesta tulee todella virkistävä olo ja uimahallilla on myös todella hauska katsella sitä monenkirjavaa porukkaa, mitä siellä käy! Samassa pienessä hallissa ui, vesijuoksee ja räpiköi sulassa sovussa paljon mummoja ja pappoja, lihaksikkaita urheilijanuorukaisia, lasten uimakouluryhmiä, raskaana olevia naisia (ainakin yhden kohtalontoverin bongasin)… Eniten ihailua minussa herättävät ehdottomasti kaikista vanhimmat mummot, joiden ryppyisistä vartaloista huokuu elämänkokemus. Tällä viikolla vastaan tuli aivan varmasti yli 90-vuotias mummo, jonka kävely oli todella hankalan näköistä. Hidas, nilkuttava kävely, laiha ja ryppyinen vartalo ja leveä, sydämellinen hymy valloittivat sydämeni mummon kävellessä altaalta suihkuhuonetta kohti. Mietin mielessäni, että jos jotain ihmistä voi käyttää esimerkkinä käsitteistä ”sisu” tai ”elämänilo”, niin tässä on se ihminen!

Klara vappen!

Vappu on ihana kevään juhla, josta tuli opiskeluvuosien aikana minulle yksi vuoden tärkeimmistä juhlista. Opiskeluaikaisia perinteitä on ollut tosi kiva pitää yllä myös sen jälkeen, kun minä ja opiskelukaverini olemme valmistuneet. Onneksi viime vuosina perinteet ovat muuttuneet hieman enemmän siihen suuntaan, että panostetaan myös ruokaan pelkän juoman sijaan. Hurjimpina opiskeluvuosina ensimmäiset skumpat poksautettiin jo vappuaaton aamuna, aaton ja päivän välissä ei montaa tuntia nukuttu ja juhlinta jatkui Ullanlinnanmäellä vappupäivän aamusta niin pitkään kuin jaksettiin. Nykyään suurin osa porukasta on vappuaaton töissä ja juhlintaa aloitellaan vappuaaton iltapäivästä ruuanlaiton lomassa. Vappupäivänä kiivetään edelleen Ullanlinnanmäelle ja sinne viedään skumppapullojen lisäksi paljon hyviä ruokia.

Miettiessäni etukäteen raskauden tuomia elämänmuutoksia, vappu oli sellainen juhla, jota erityisesti jännitin. Puoliksi vitsinä ehdotin joskus puolisollekin, jos yrittäisimme ajoittaa raskauteni niin, että se alkaisi vapun jälkeen ja vauva syntyisi ennen seuraavaa vappua. No, emme sitten kuitenkaan viitsineet odottaan näin kauan, eikä siihen onneksi olisi ollut tarvettakaan – viettäessäni vappua selvin päin huomasin, ettei vapun hauskuudesta näköjään kovinkaan suuri osa oikeasti vaadi alkoholia. Oli todella hauskaa nähdä kavereita, hoilata juomalauluja Tuomiokirkon portailla ja Ullanlinnanmäellä, laittaa ruskealäikkäinen yo-lakki päähän, tanssia Vallilassa vanhoja tansseja, nauttia keväästä, riehakkaasta tunnelmasta ja tietenkin hyvästä ruuasta.

Vapun tunnelmassa on jotakin ainutlaatuista. Tietenkin suuri osa tätä tunnelmaa liittyy yhteenkuuluvuuteen oman kaveriporukan kanssa, ja sitäkään ei onneksi vie pois se, ettei juo alkoholia. Itse valitsin vappujuomiksi Stowford Press-siideriä, jossa on 0.5% alkoholia, sekä alkoholitonta Legero-kuohuviiniä. Erityisesti Stowford Press-siideriä voin suositella, koska se maistuu todella aidolta hyvältä englantilaiselta siideriltä, vaikka onkin lähes alkoholiton. Hieman hämmennystä aiheutti pullon kyljessä oleva ”ei raskaana oleville”-varoitusmerkki, mutta päätin rohkeasti uhmata kieltoa, koska kyllähän tuota aika monta pulloa saisi lipittää, että tulisi juotua edes yksi kokonainen alkoholiannos.

Vapunaikainen ruokaherkuilla mässäily näkyi tietenkin jonkin verran verensokeriarvoissa, tulihan sitä syötyä aika monta munkkia, pizza- ja piirakkapalaa, perunasalaattia ym… Ahkeran mittailun avulla arvot pysyivät pääosin ihan suhteellisen hyvinä, mutta vappuaaton ja -päivän välisenä yönä verensokeri nousi niin, että aamulla mittari näytti 16. Kuitenkin vielä hurjempi verensokerin nousu tapahtui vappupäivän iltana. Ullikselta kotiin tullessani mittari näytti 7 eli oikein hyvää lukemaa, söin ja pistin ihan normaalin määrän insuliinia, ja tästä 4 tunnin päästä verensokeri olikin päälle 27! Tämä on koko raskauden aikana tähän mennessä korkein lukema, tätä ennen ei muistaakseni ole ollut lainkaan yli 20 arvoja. En vieläkään ihan täysin ymmärrä, mistä saattoi johtua noin iso pomppaus, mutta ainakin jonkin verran epäilen, että aiemmin päivällä syödyt rasvaiset ruuat nostivat verensokeria vielä pitkään syömisen jälkeenkin. Se mistä olen vapun ajalta erittäin iloinen, on se, että verensokeri ei missään vaiheessa (ainakaan tietääkseni) päässyt laskemaan liian matalaksi.

Eilisen päivän ja viime yön verensokeri on taas pysynyt oikein hyvissä arvoissa, joten ehkä tämä tästä. Levemir-annokset ovat nyt aamulla 2 yksikköä ja illalla 6. Ihan ihmeellistä, kun suhteet ovat aina olleet toisin päin ja toisaalta vieläkään en ymmärrä, miten ihminen (tai oikeastaan kaksi) pärjää näin pienillä annoksilla… No, ilmeisesti jossain vaiheessa seuraavien viikkojen aikana nykyinen insuliinintarpeen laskusuhdanne kääntyy taas nousuun. Raskauden loppuvaiheessa insuliinia voi tarvita moninkertaiset määrät lähtötilanteeseen verrattuna.

Eilen tuli täyteen 15 raskausviikkoa ja Luumu on jo vaikka kuinka iso:

Vauvan kehitys raskausviikolla 16

Nyt vauvasi on jo yli kymmenen senttimetrin kokoinen ja painaa reilut sata grammaa. Sen kasvojen lihakset kehittyvät vauhdilla, mikä mahdollistaa erilaiset ilmeet vauvan kasvoilla.

Raskausviikolla 16 vauvan sukupuolen pystyy myös näkemään. Nyt sukupuolielimet ovat täysin kehittyneet ja ne ovat lääkärille helposti havaittavissa ultrassa. Kun vauvasi kasvu jatkuu, voit pian alkaa tuntea myös hänen liikkeitä vatsassasi. Yleensä ensimmäiset liikkeet voi tunnistaa raskausviikosta 16 eteenpäin.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-16/)

Ja viime viikolla tapahtui jo tällaista:

Raskausviikolla 15 kohdussasi tapahtuu monia hyviä asioita. Suurin asia on se, että korvien luut alkavat kovettua ja vauvasi pystyy kuulla ääniä; muun muassa puhumisen, äidin sydämen lyönnit sekä hengityksen. Monet odottajat alkavatkin tässä vaiheessa kuunteluttaa musiikkia vauvalleen. Tämän uskotaan myös rauhoittavan vauvaa.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-15/)

Kerroin innoissani miehellenikin tästä, että nyt Luumu voi jo kuulla jotain! Mies totesi hieman huuli värähtäen, että tarkoitanko siis, että aiemmin Luumu ei siis olekaan kuullut hänen jutteluistaan mitään… 😀

Lapsen liikkeitä vai ilmavaivoja?

Monet äidit tuntevat jotain vatsassa, mutta eivät ole varmoja onko kyseessä lapsen liikkeistä vai esimerkiksi ilmavaivoista. Usein ensimmäisiä liikkeitä kuvaillaan juuri ”ilmakuplina”. Useimmat äidit alkavat tuntea liikkeitä viikoilla 16 – 20. Tämä on hyvin yksilöllistä.

(http://www.kaksplus.fi/2013/08/27/raskausviikko-16/)

Niinpä niin, siinä kysymys, jota pähkäilen usein! Viimeksi varmaan eilen maatessani sängyllä hihkaisin, että nyt tuntuu selvästi mahassa joku liike – ja sitten tunsin, että ilma purkautui suolistossa seuraavaan osaan… eli eiköhän tässä mene vielä hetki ennen kuin opin näitä erottamaan.

Minne katosi päivät

Aika kuluu nyt jotenkin ihan älyttömän nopeasti! Tarkoitus oli kirjoittaa jo sunnuntaina siitä, että NYT SE 12 VIIKKOA ON TÄYNNÄ, mutta teenpä sen nyt!:)

Eli tosiaan, raskauden ensimmäinen kolmannes ja keskenmenon kannalta riskialttein vaihe on siis nyt virallisesti takanapäin. Raskausviikolla 11 alkiota aletaan kutsua sikiöksi, eli Luumu on jo jonkin aikaa ollut oikea sikiö, jee!

Keskiraskaus eli raskausviikot 13–27 ovat monelle odottajalle energistä, ihanaa kautta. Pahoinvointi ja väsymys ovat usein väistyneet eikä vatsa ole vielä liian suuri haitatakseen liikkumista.

Raskauden riskialtein aika on ohi, odotuksesta voi vihdoin kertoa kaikille ja vauvan tulo alkaa tuntua todellisemmalta.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskauden-toinen-kolmannes-eli-raskausviikot-13-27)

Pahoinvointia minulla ei tosiaan ole ollut enää vähään aikaan – en muista että aamupahoinvointituntemuksia olisi enää matkan aikana ollut ollenkaan, ja nyt olen jopa alkanut taas juoda vähän kahviakin aamuisin. Väsymystä on ollut jonkin verran viime päivinä, mutta luulen, että se liittyy pitkälti aikaeroon ja siihen, että en ole saanut mentyä ihan tarpeeksi aikaisin nukkumaan:) Mutta se on vielä sanottava, että nyt kun pahoinvointia ei enää tarvitse kaivata merkiksi siitä, että todella olen raskaana, voin huokaista helpotuksesta sen suhteen, että en joutunut kärsimään pahoinvoinneista lähes ollenkaan! Sen verran hirveitä juttuja aina välillä kuulee, ja yhdistettynä diabetekseen oksennus-pahoinvoinnit voisivat olla aika vaarallisiakin.

Vaikka kerroimmekin aika monille jo ennen tätä 12 viikon ”rajaa”, nyt olemme mekin vielä laajentaneet sitä joukkoa, jotka tietävät asiasta. Sunnuntaina kävimme isoisäni luona, joka on Luumun iso-isovanhemmista ainoa, joka on vielä elossa. Olemme sekä minun että mieheni lähisuvussa ensimmäiset tämän sukupolven odottajat, joten Luumua odotetaan kovasti sukulaisten, kuten tietysti myös kaverien taholta.

Raskausviikko 13 – Oireet ja kehon muutokset

Pikku hiljaa ylenpalttisen virtsaamisen tarpeen tulisi hellittää, sillä kohtu kasvaa ja nousee ylemmäs helpottaen virtsarakollesi aiheuttamaa painetta. Tämä voi kuitenkin tuoda mukanaan monesti raskausviikko 13 tietämillä alkavia vatsa-alueen kipuja. Voit tuntea myös kipua muuallakin, kun kohtuasi kannattelevat kudokset venyvät ja repeilevät.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-13/)

Hmm… Virtsaamistarpeen hellittämistä todella odotan innolla, toistaiseksi tuntuu, että ihan yhtä usein pitää juosta vessassa kuin alkuraskaudenkin aikana. Vatsa-alueen kipuja olen huomannut silloin tällöin, mutta osittain ne ovat ehkä edelleen samoja ruuansulatuksen hitauteen ja turvotukseen liittyviä vatsakipuja, mitä on ollut jo jonkin aikaa.

Raskausviikko 13

Sikiön paino: 10-20 g

Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 52 mm

Lapsi

Keskenmenon riski pienenee

Nyt kaikki lapsen elimet, luut, hermot ja lihakset ovat suurimmaksi osaksi kehittyneet, minkä vuoksi keskenmenon riski pienenee selvästi. Keskenmenot tapahtuvat usein raskauden alussa, koska tärkeiden elinten kehitys ei jostain syystä ole edennyt normaalisti.

Lapsen liikkeet ovat refleksejä

Lapsen kasvoihin ovat kehittyneet nenä, silmät ja suu, ja kurkku ja äänihuulet alkavat kehittyä. Lapsi liikkuu jo paljon, mutta useimmat liikkeet ovat refleksejä. Lapsi kehittää lihaksia ja niveliä tehokkaasti. Lapsi harjoittelee hengittämistä liikuttamalla rintakehäänsä. Tätä lapsi jatkaa syntymäänsä asti.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-13)

Ihan vielä sikiön liikkeet eivät valitettavasti tunnu minulle, sitä pitää vielä odotella parin kuukauden ajan… Ultraäänitutkimuksen jälkeen tuntuu kuitenkin, että aika kuluu nopeasti, kun enää ei ole sitä samaa kärsimättömyyttä nähdä ja kuulla, onko Luumu oikeasti olemassa.

Insuliinimäärissä on viime päivinä jatkunut laskusuunta. Matkan jälkeiset matalat verensokerit eivät ilmeisesti niinkään olleet mitään matkaväsymykseen tms. liittyviä, vaan ihan vaan sitä, että insuliinintarpeeni on edelleen vähentynyt. Tällä hetkellä pitkävaikutteisen insuliinin annokset ovat aika tasan puolet siitä, mitä ne olivat ennen raskautta. Erityisesti illalla pistettävä 3,5 yksikköä tuntuu ihan naurettavan pieneltä annokselta! Myös ateriainsuliineja saa pistää vähän vähemmän kuin ennen. Edelleenkään en ole ihan varma, olenko löytänyt tähän hetkeen sopivat insuliinimäärät, vai pitääkö vieläkin vähentää, jotta matalat verensokerit saisi kokonaan pois.

Mikäs tässä on ollessa, keskiraskaana! Ai niin, siitä tulikin mieleen, että ei sitä painoa sittenkään ihan 4 kg ole tullut lisää. Juuri äsken vaaka näytti reilun 2 kg enemmän kuin alkuraskaudesta, mikä on varmaan ihan ok tähän vaiheeseen. Välillä paino on ollut alempanakin, tuntuu että se nyt päivästä ja ajankohdasta riippuen vaihtelee tosi paljon. Jep, mutta nyt on jo kiire nukkumaan –>

Se hyppii!!!

Tänään VIHDOIN koitti se aamu, kun lähdettiin yhdessä kohti Naistenklinikkaa ja ensimmäistä ultraäänitutkimusta. Olimme paikalla yli 15 min etuajassa ja jouduimme vielä odottamaan noin 15 minuuttia sovitun ajan jälkeen ennen kuin meidät otettiin vastaan. Paikalla oli lääkärin ja kätilön lisäksi kaksi opiskeiljaa, muistaakseni terveydenhoitajaopiskelija ja lääketieteen kandi. Lääkäri kysyi meiltä ensin muutamia kysymyksiä, mutta varsin nopeasti käytiin itse asiaan, eli paljastin mahani, siihen laitettiin geeliä ja ihan hetkessä ruudulle jo ilmeistyikin pieni Luumumme.

Lääkäri kommentoi näkymää lyhyin kommentein, ihan kaikkea en muistaakseni ymmärtänytkään (osittain oman hermostukseni, osittain lääkärin hieman puutteellisen suomen kielen taidon takia). Pääasiat tulivat kuitenkin selväksi: pikkuisella on pää, jalat, kädet (ja sormet!), selkäranka ja vatsalaukku ihan oikeilla paikoillaan ja sydän sykkii. Ja lääkärin sanoin ”hyppii koko ajan, se on hyvä”. Pää-perämitta on 53 mm, mikä vastaa raskausviikkoa 12+0 eli on pari päivää edellä kuukautisista laskettua 11+5. Laskettu aika muutettiin huikeat yksi päivä aiemmaksi eli 24.10.

Labrakoetuloksissa oli sekä hyviä että ”huonoja” uutisia. Ensinnäkin Hba1c oli 6,4% eli pysynyt lähes täysin samana kuin aiemmilla mittauksilla, vaikka pelkäsin matkan myötä Hba1c:n vähän heikentyneen. Muissa kokeissa ei näkynyt mitään huolestuttavaa – kilpirauhasarvot olivat muistaakseni hieman korkealla, mutta se on kuulemma yleistä raskauden aikana. Huonot uutiset olivat tällä kertaa se, että epähuomiossa osa kokeista oli jäänyt eilen ottamatta ja jouduin menemään vielä uudestaan labraan…

Lääkärin ja kätilön tapaaminen oli ohi tosi nopeasti – voi toki olla, että ajantajunikin oli vähän erilainen tuossa tilanteessa, mutta tuntui, että lääkäri ja opiskelijat katsoivat ultralla vauvanalkua hetken ja kätilö katsoi samaan aikaan koneelta labrakokeiden tuloksia, todettiin ”kaikki ok”, kysyttiin onko meillä kysymyksiä, emme osanneet kysyä mitään ja lähdimme pois 🙂 Ehkä tässä tapahtui vähän sama ilmiö kuin ensimmäisellä neuvolakäynnilläkin – kun kaikki on kunnossa, keskusteltavaa on vähemmän ja tapaaminen on ohi nopeasti. Tästä käynnistä kuitenkin jäi ihan eri tavalla ”jotain käteen” – saimmehan mukaankin kuvia Luumusta, mitat ja tiedon, että mahassa todella on elävä tyyppi!

Ultratutkimuksen jälkeen tapasimme vielä diabeteshoitajan, joka oli sama mukava hoitaja, jonka olin tavannut jo raskauden suunnittelukäynnillä. Hoitaja kommentoi verensokeriseurantaani matkan ajalta todeten, että tasapaino on pysynyt yllättävänkin hyvänä. Siitä yhdestä supermatalastakaan (1,6) hoitaja ei vaikuttanut erityisen huolestuneelta. Hoitaja neuvoi nyt tilanteen palautuessa taas normaaliin arkeen tarkkailemaan erityisesti matalia arvoja ja tarvittaessa vielä laskemaan pitkävaikutteista insuliinia. Kuulemma insuliinintarve voi laskea vielä parin kuukauden ajan ennen kuin kääntyy nousuun raskauden loppupuolella.

4 kg painonnoususta en muistanut edes mainita vielä lääkärin tapaamisessa (eikä sitä kyllä kysyttykään), mutta diabeteshoitajalle kerroin – hoitaja kommentoi hieman naurahtaen, että no sitten on enää 6 kg varaa saada koko loppuraskaudesta painoa lisää… Mutta toisaalta hoitaja totesi sen olevan ihan yleistä, että alkuraskaudesta paino saattaa jossain kohtaa yhtäkkiä nousta nopeasti ja sitten taas pysyä paikoillaan tai vähän laskeakin. Mutta ”dieetille ei tarvitse ryhtyä” 😀 Ja onneksi juuri äsken vaa’alla käydessäni paino olikin jo tippunut kilon eilisestä, eli osittain eilinen lukema oli varmaan matkan jälkeistä turvotusta.

Huh, nyt on siis kaikin puolin helpottunut ja iloinen olo. Vaikka periaatteessa olen ollut luottavaisin mielin, niin tottakai sitä on miettinyt ja netistäkin lukenut juttuja tuulimunaraskauksista ja muista pettymyksistä… Eli siis oli todella mahtavaa saada tietää, että Luumu on todella olemassa ja sillä on kaikki hyvin, pitkäaikaisverensokeri on käsittämättömän hyvä poikkeusolosuhteet huomioon ottaen, ja nekin asiat joita eilen huolestuneena mietin eivät todella ole kovin suuren huolen arvoisia. Kahden päivän päästä tulee täyteen 12 raskausviikkoa ja siirrytään raskauden toiselle kolmannekselle, hurjaa!!!

Iloa ja valoa

Ihanaa, että aurinko paistaa. Iloinen uutinen oli myös se, että hba1c eli pitkäaikaisverensokeriarvoni on edelleen sama kuin viime mittauksella, 6,5 %. Äitiyspoliklinikan hoitaja, jolta tämän tiedon sain, totesi tämän olevan todella hyvä arvo, ja kai se on uskottava 🙂

Tällä viikolla on tuntunut hieman hankalalta tasapainotella laskevan insuliinintarpeen kanssa – erityisesti aamun pitkävaikutteista vähensin jossain vaiheessa liikaakin ja verensokerit olivat joinakin päivinä jatkuvasti kympin hujakoilla. Yöksi pistän nyt vain 5 yksikköä Levemiriä (raskautta edeltävä annokseni on ollut 8-9). Päiväksi pistin tällä viikolla vähimmillään 11 yksikköä (ennen raskautta pistin arkipäivinä 14), mutta nyt olen palannut 12 yksikköön. Yritän seurailla tiiviisti, onko insuliinintarve edelleen hitaasti vähenemässä, vai voinko jonkin aikaa pysyä näissä määrissä.

Niiden kauan odotettujen raskausoireiden suhteen tilanne on tällä viikolla ollut varsin hyvä – melkein joka aamu ja usein vielä aamupäivälläkin on hieman etova olo, ja aamiaiseksi olen pääasiassa voinut syödä vain jugurttia tai puuroa. Kuitenkaan pahoinvointi ei ole suuremmin häirinnyt töissä oloa enkä vieläkään ole kertaakaan oksentanut. Aamupahoinvointi on myös luonnollisella tavalla vähentänyt kahvinjuontiani, sitä kun ei aamulla tee lainkaan mieli.

Kevään tulo tuntuu toisaalta todella piristävältä ja olen ollut paljon liikkeellä. Toisaalta huomaan kyllä, että olen iltaisin ja aamuisinkin selvästi väsyneempi kuin normaalisti. Toisaalta on hyväkin asia, että menojen jälkeen voimat ovat illalla lopussa, koska näin saan mentyä aikaisin nukkumaan…

Jännittävää odotusta liittyy tällä hetkellä paljon myöskin parin viikon päästä tulevaan matkaan. Käytännön järjestelyt pitäisi nyt olla varsin hyvin hoidossa. Toki matkaan liittyy pientä pelkoa siitä, että raskauden suhteen tapahtuisi jokin yllättävä käänne – mistä löydän oikean hoitopaikan ja osataanko minua ja pientä Luumua siellä hoitaa yhtä hyvin kuin kotikaupungissa. Kuitenkin olen varsin luottavainen sen suhteen, että mitään kummempaa ei todennäköisesti tapahdu, ja aina kaikesta selvitään. Enemmänkin olen alkanut jännittää, miten minulta onnistuu aikaeroon tottuminen ja miten ylipäätään jaksan olla liikkeellä. Onneksi meillä ei ole mitään minuuttiaikataulua ja myöskään miehelläni ei ole mitään sitä vastaan, että välillä otetaan myös ihan rennosti – lomalla kun ollaan…

Vielä kaksi viikkoa töitä ja sitten lähdetään matkaan! Ja ekaan neuvolakäyntiin on enää reilu viikko, jee 🙂