Synnytysmuisteloita

Luumu on kohta jo 5 kuukautta vanha ja kasvanut hurjan paljon isommaksi ihmislapseksi. Hän on äidin ja iskän rakas valloittavan hymyn ja pitkän tumman tukan omaava pikku-Maestro putkumestari. Ja on hänellä toki jo ihan oikea nimikin, mutta pysyköön täällä edelleen Luumuna:)

Viime päivinä olen mietteissäni palannut muistelemaan synnytystä. Keväällä useampikin ystävä on saamassa vauvan, yksi tuli äitinsä mahasta ulos tänään aamulla! Itkuhan siitä tuli, kun tämän kuulin. Eilen silmiin osui myös tällainen todella hätkähdyttävä kuvasarja, joka myös toi kyyneleet silmiin: näissä kuvissa on hurjaa elämänvoimaa, iloa, huutoa, verta ja suolenpätkiä, ja rakkautta. Näiden kuvien kautta mieleen palasi omastakin synnytyksestä sellaisia tunnetason muistoja, jotka muuten ovat jo alkaneet mielestä haalistua.

Kerrataanpa täälläkin, miten kaikki tapahtui. Lähdimme siis mieheni kanssa Naistenklinikalle keskiviikkoaamuna 23.9., laukut pakattuna, maha pinkeänä ja jännittyneet hymyt naamalla. Saavuimme ohjeiden mukaisesti Naistenklinikan osastolle 4-2, joka on raskaana olevien naisten osasto. Monet olivat tarkkailussa kaksosraskauden takia, joku tuli yöllä raskausmyrkytyksen takia, ja muutama muukin kuin minä synnytyksen käynnistykseen. Haahuilimme hetken käytävillä, kunnes näköpiiriin ilmaantui hoitaja/kätilö, joka näytti meille minun huoneeni ja minulle olikin heti lounasta tarjolla. Mieheni joutui tällä osastolla syömään eväitä ja menemään yöksi kotiin. Muistaakseni odottelimme pari tuntia, ennen kuin oli ensimmäinen lääkärin tutkimus ja käynnistys todella aloitettiin.

23.9.2015 klo 13.55

Arviointi: 28 -vuotias Ei aikaisempia synnytyksiä Tänään raskausviikot 35 + 4. Päätetään käynnistyksestä perusteella diabetes ja iso lapsi. KTG: Normaali. Cx status: spinatason yläpuolella, cx pituus <2 takana, kiinteys tavallinen, auki < 1 cm. Bishopinpisteet 4. Päädytään käynnistykseen prostaglandiinilla.

Toimenpide: 25 mg Cytotec laitetaan. 4h kuluttua uusi Cytotec 25mg, jos ei supista, klö voi yst laittaa.

Eli käynnistystapana ei siis ollutkaan ballonki vaan prostaglandiini eli Cytotec-lääke, joka laitettiin emättimeen sulamaan. Syytä tähän käynnistystapaan ei kerrottu enkä osannut sitä siinä hämmennyksessäni kysyäkään. Ilmeisesti kohdunsuun pitäisi olla jonkin verran auki, jotta ballonki voitaisiin laittaa, ja siksi sitä ei minulle voitu laittaa.

Lääkkeen vaikutus alkoi melko pian, ”jännän” tuntuisia supistuksia alkoi tulla silloin tällöin. Välillä katsottiin vauvan sydänkäyrää. Käyrissä ei missään vaiheessa ollut mitään poikkeavaa.KTG-käyrällä näkyivät myös supistukset. Keskiviikkona supistukset eivät missään vaiheessa olleet kivuliaita, vaan tunsin oloni ihan mukavaksi, neuloin ja luin kirjaa ja kävimme kävelyllä mieheni kanssa.

Yhdeksältä illalla miehen piti lähteä kotiin ja sovimme tietenkin, että jos synnytys käynnistyy toden teolla, hän tulee heti paikalle, mutta muuten näkisimme aamulla. Iltaa kohden supistukset eivät alkaneet voimistua, mutta koska niitä kuitenkin jonkin verran tuli, päätimme kätilön kanssa, ettei iltaa vasten laitettu uutta annosta. Tästä olin ihan helpottunut, koska näin ollen ei olisi niin todennäköistä, että minun pitäisi yksin lähteä synnyttämään. Sainkin yöllä ihan hyvin nukuttua ja supistukset eivät ainakaan voimistuneet, vaan ehkä vähän heikkenivätkin yön aikana.

24.9.2015 klo 8.45

Arviointi: Induktio aloitettiin prostaglandiini 23.9.2015. Ei supista, käyrälle piirtyy supistuksia, mutta ei näitä tunne. KTG hyvä. KTG: Normaali. Cervixstatus: Tarjoutuvana osana pää spinatason yläpuolella, cx pituus 2cm takana, kiinteys pehmeä, auki sormelle. Bishopinpisteet 5. Päätetään jatkaa käynnistystä prostaglandiinilla.

Toimenpide: 25 mg Cytotec laitetaan.

Eli torstaiaamuna siis laitettiin uusi satsi Cytotecia. Lääkärin kirjausta korjatakseni, ennen tätäkin minulla oli tuntuvia supistuksia, lääkärin kysymää käyrälle piirtynyttä supistusta en vain tuntenut. Hieman tämän jälkeen taisi mieheni tulla taas osastolle, välillä katsottiin käyrää ja välillä kävimme pihalla pienellä kävelyllä. Supistukset alkoivat tuntua jo paljon selvempinä ja vähän kivuliainakin. Lounaan jälkeen oli seuraava lääkärin tutkimus.

24.9.2015 klo 12.56

Arviointi: Induktio aloitettiin prostaglandiini 23.9.2015, ja prostaglandiini 24.9.2015. Nyt supistanut. KTG: Normaali. Cervixstatus: Tarjoutuvana osana pää spinatason yläpuolella, cx pituus vajaa 1cm väliasento, kiinteys pehmeä, auki 3 cm. Bishopinpisteet 8. Päätetään jatkaa käynnistystä kalvojen puhkaisulla.

Toimenpide: Kalvojen puhkaisu tehdään ja normaali, kirkas lapsivesi tulee. Ellei supistukset käynnisty, niin 2-4h kuluttua oksitosiinille synnytyssaliin.

Päätös kalvojen puhkaisusta tuli minulle ihan yhtä suurena yllätyksenä kuin käynnistystapakin, yhtäkkiä vain lääkäri kertoi että näin tehdään, alleni sänkyyn laitettiin ehkä vielä joku ylimääräinen suoja, ja jonkinlaisella instrumentilla kalvot puhkaistiin. Toimenpide kävi tosi nopeasti ja kohta istuinkin lämpimässä lapsivesilammikossa. Vaatteet vaihdettiin ja kohta minulle laitettiin käteen katetri, josta laitettiin menemään Kefexin-antibioottia (jos oikein ymmärsin/muistan, jonkin tulehdusriskin takia varmuuden vuoksi?).

Aika pian lapsiveden menon jälkeen (ehkä parin tunnin päästä?) pääsimme synnytyssaliin, mikä oli helpottavaa: täällä saimme olla rauhassa puolisoni kanssa, keskustelimme synnytyksessä avustavan kätilön kanssa toiveistani synnytyksen suhteen, laitoimme ”Luumun listan” soimaan ja pystyin ihan eri lailla rentoutumaan kuin aiemmalla osastolla. Luumun listaahan ei alunperin tehty synnytystä ajatellen, vaan ihan vaan ennakkofiilistelyyn, mutta se toimi erittäin hyvin myös synnytyksen soittolistana! Minulla oli paljon rauhallisempi ja itsevarmempi olo tuttua musiikkia kuunnellessa.

Insuliinihoitoni oli tähän asti ollut normaali Levemir+Novorapid ja olin itse pistänyt normaalit annokset. Mutta synnytyssaliin siirtyessä tämä muuttui: nyt tulikin käyttöön Naistenklinikan ohje synnytyksen aikaisesta insuliinihoidosta. Naistenklinikalla synnytyksissä käytetään vain Actrapidia, joka on ”lyhytvaikutteinen” insuliini ja minullekin tuttu 90-luvulta, ajalta ennen pikainsuliineja. Actrapid alkaa vaikuttaa vasta n. puoli tuntia pistämisen jälkeen, eli on nykyisiin pikainsuliineihin verrattuna todella hidas ja jäykkä insuliini. Synnytyksen aikana sokeria pistetään tarvittaessa tiputuksena. Actrapidia pistetään verensokerimittauksia vastaavasti tietyn kaavan mukaan ja annosteluun ei ole synnyttäjällä itsellään sanomista. Tämä tuntuu aika hassulta, kun eri ihmisten insuliinintarpeet ovat niin erilaiset. Myös insuliinipumpun käyttäjät joutuvat NKL:lla vaihtamaan pumpun synnytyksen ajaksi Actrapidiin.

Nettikeskusteluista tiesin tämän NKL:n ohjeen onneksi etukäteen, osasin siis alistua kohtalooni turhia mutisematta. Tämä käytäntö vaihtelee eri sairaaloissa, eli ymmärtääkseni toisissa sairaaloissa diabeetikko saa hyvinkin pitkälti itse hallita insuliinihoitoaan synnytyksen aikana. Kummassakin systeemissä on tietenkin puolensa ja tässä NKL:n jäykältä tuntuvassa ohjeistuksessa on toki se hyvä puoli, että synnyttäjän ei tarvitse itse stressata insuliiniannosten miettimisestä, kun ne määrätään:) Minun synnytyksen aikaisessa ja jälkeisessä diabeteksen hoidossa oli suurena apuna mieheni, joka mittaili verensokeriani aika usein ja synnytyksen loppuvaiheessa pisti minulle insuliiniakin. Synnytyskertomukseen on kirjattu verensokerimittaukset 6,3, 6,1, 8,5, 12,4 ja synnytyksen jälkeen 16,7. Eli aika hyvällä mallilla verensokerini pysyivät synnytyksen ajan.

Synnytyssalissa olimme yhteensä ehkä noin 8 tuntia, ja tänä aikana ajantajuni on ollut todella erilainen, vähän kuin olisi ollut jossain eri maailmassa… Aika tuntuu menneen todella nopeasti, vaikka varmasti oli hetkiä, jolloin toivoin sen menevän nopeammin. Jos minulta synnytyksen päätyttyä olisi kysytty, mitä kello on, minulla ei olisi ollut mitään aavistusta, onko päivä vai yö! Ikkunasta sentään näki illan pimenevän.

Supistukset olivat jo saliin tullessamme aika kivuliaita ja voimistuivat koko ajan. Alkuvaiheessa kuitenkin pystyin hyvin myös lepäämään supistusten välillä. Tässä auttoi paljon mieheni, joka hieroi ja ehdotti välillä erilaisia asentoja. Ison jumppapallon päällä olin istuen ja nojaten siihen eri asennoissa, välillä nojasin myös mieheen. Muistan jossakin vaiheessa, kun kätilö tuli saliin katsomaan, miten jakselemme, hänen kommenttinsa: ”täällähän on tosi mukava tunnelma”.

Ainoa asia, mikä tässä vaiheessa vähän harmitti, oli se, etten tiputuskatetrin takia päässyt ihan niin paljon kävelemään kuin olisin halunnut, ja suihkuun en päässyt ollenkaan. Aika synnytyssalissa kuitenkin meni rauhallisissa ja odottavissa tunnelmissa. Klo 16.30 tippaletkusta laitettiin menemään oksitosiinia vauhdittamaan synnytyksen etenemistä. Synnytyssalissa olomme aikana oksensin muistaakseni kaksi kertaa: aluksi luulin, että jotain on vialla, kun minua alkoi oksettaa, mutta kätilö onneksi osasi kertoa, että tämä on ihan normaalia ja asiaankuuluvaa:)

Klo 19 supistukset olivat jo sen verran kivuliaita, että kätilö kysyi, haluanko kokeilla ilokaasua. Kokeilin sitä muutaman supistuksen aikana, mutta en ehkä onnistunut hengittämään kaasua oikein, tai sitten se ei muuten vaan auttanut minua. Aika nopeasti kuitenkin jätin kaasun kokonaan pois todeten, että en sitä halua enkä tarvitse.

Synnytyskertomuksesta näkyy, että klo 19 kohdunsuuni oli 4 cm auki ja klo 21 jo 8 cm. Varmaankin klo 21 kätilöillä vaihtui vuoro, meitä päivän ajan hoitanut kätilö toivotti tsempit ja totesi, että synnytys on varmasti ihan pian ja selviän siitä varmasti ihan puudutuksia, kun olin näinkin pitkälle selvinnyt:) Meitä auttamaan tuli tässä vaiheessa toinen kätilö sekä kätilöopiskelija. Vuoronvaihdon aikaan uudet kätilöt kyselivät minulta jotakin, ja vaikka pystyin supistusten välillä ihan rauhallisesti keskustelemaan heidän kanssaan, niin supistuksen tullessa olin jo siinä moodissa, etten pystynyt muuta kuin hengittämään niin, että tehostin hengitystä ääntä käyttäen. Tässä vaiheessa mieheni mukanaolo oli tosi tärkeää, hän oli täysillä mukana hengityksessäni ja hieroi minua selästä hengityksen tahtiin juuri niin kuin olimme etukäteen harjoitelleet. Kätilöopiskelijan muistan olleen todella mukava ja kehuneen meidän yhteistyötämme:)

Klo 21.45 ja 22.00 kohdunsuu oli 9 cm auki, ja tämä oli varmaankin se vaihe, kun muistan minulla olleen jo todella kova ponnistamisen tarve. Supistukset olivat hyvin voimakkaita ja muistan, että tuntui kuin olisi tosi kova kakkahätä 😀  Olin tässä vaiheessa kylkimakuulla sängyllä. Olin kertonut toiveekseni ponnistaa polvillani pystyasennossa, mutta tässä vaiheessa kätilö kysyi, jaksanko nousta vai jäänkö sittenkin kyljelleni ponnistamaan. Muistan ihmetelleeni, voiko näinkin todella ponnistaa, ja siinä tilanteessa tuntui ihan hyvältä jäädä samaan asentoon. Klo 22.20 kohdunsuu oli hävinnyt kokonaan ja vihdoinkin sain alkaa ponnistamaan. Jälkeenpäin ajatellen vaihe ennen ponnistusvaihetta oli kaikista pahin: vaikka sinänsä kipu ehkä oli vielä kovempaa ponnistusvaiheessa, siinä sai kuitenkin keskittää huomionsa ponnistamiseen ja tiesi, että kohta homma on ohi!

Ponnistin jonkin aikaa kylkimakuulla, mutta sitten kätilö ehdotti siirtymistä puoli-istuvaan asentoon, jossa sainkin paljon paremmin voimaa ponnistuksiin. Kätilöt ja mies tsemppasivat kovasti ja minä pusersin ja pusersin. Jossain vaiheessa kätilö kertoi vauvan tummien hiusten jo näkyvän ja minä pyysin miestä vielä varmistamaan, onko tämä totta 😀 Lopulta kätilö ja opiskelija totesivat, että seuraavalla ponnistuksella otetaan vauva ulos. Ponnistin kuin viimeistä päivää ja kätilöt vetivät vauvaa päästä ja olkapäästä niin, että klo 23.06 Luumu oli ulkona! Mieheni sai leikata napanuoran, itse vapisin kivusta ja kysyin: ”onks se ihan oikee?” Ilmeisesti vielä tässäkin vaiheessa minun oli vaikea uskoa, että meillä todella on lapsi 😀

Minä sain Luumun vain hetkeksi syliini, vaikka Luumu olikin hyväkuntoinen, hengitysvaikeuksia ei ollut ja apgar-pisteitä tuli jopa 9/10 (ihon väri ainoa asia, mistä ei täysiä pisteitä tullut).

Lapsen syntymämitat 3790 g / 50 cm / 35 cm (+2.2 / +1.2 / +0.9 SD). Syntymän jälkeen lapsi hyväkuntoinen, ei hengitysvaikeutta, ei virvoittelutarvetta. Siirtyi äidin diabeteksen vuoksi VVO:lle seurantaan. 15 min iässä vapistelevainen, punakka, sydämestä ja keuhkoista auskultoiden ei kuulu poikkeavaa. Lapselle aloitettu i.v. glukoosi-infuusio 5 mg/kg/min sekä enteraalinen ruokinta. Ensimmäinen sokeri lievästi matala 2.9, tämän jälkeen sokeriarvot normaaleja.

Luumu siirtyi siis pian syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden valvontaosastolle. Mieheni meni pian perästä katsomaan ja pitämään Luumua sylissä sillä aikaa, kun minua vielä kursittiin kokoon. Minulle oli tullut muutamia pinnallisia repeämiä, jotka kätilöopiskelija tikkasi ja sitten kävin suihkussa. Oli melko pelottavaa, kuinka paljon verta tuli vielä tässä vaiheessa, ja tuntui, että jalkani kantoivat minua vain juuri ja juuri. Pystyin kuitenkin kävelemään viereiselle osastolle katsomaan vauvaa. Olin todella väsynyt ja varmaan vähän poissaoleva, koska muistan, etten oikein osannut muuta kuin tuijottaa ja varovasti silittää vauvaa, jolla oli monenlaisia letkuja ja mittareita ympärillään. Toki olin myös todella  onnellinen ja ylpeäkin siitä, että minä olin synnyttänyt tämän ihan uuden kauniin ihmislapsen.

Tämän jälkeen söimme vielä iltapalaa synnytyssalissa ja sitten minä ja mieheni siirryimme lapsivuodeosastolle perhehuoneeseen. Meillä oli todella onnea, että pääsimme perhehuoneeseen, vaikka vauva olikin vielä eri osastolla. Yleensä tässä vaiheessa isä olisi lähetetty kotiin, mutta luulen, että myös sillä oli merkitystä, että mieheni pystyi auttamaan minua verensokerien ja insuliinien kanssa. Meitä käskettiin nukkumaan hyvin, ennen kuin menisimme aamulla taas katsomaan ja hoitamaan vauvaamme.

Huh, tämä riittäköön tältä kertaa – kerron sairaalajaksomme loppuajasta seuraavassa postauksessa:)

Kaikki valmiina (?)

Viimeinen ilta kotona ilman vauvaa. Ei tätä vieläkään käsitä. Mutta huomenna siis mennään klo 11 Naistenklinikalle ja sieltä en tule kotiin ennen kuin vasta synnytyksen jälkeen. Eilen käydessäni äitiyspolilla sydänkäyrällä sain vähän jutella kätilön kanssa tulevasta synnytyksestä. (sydänkäyrä oli ”kaunista valmiin vauvan käyrää” <3) Keskiviikkona tullessamme osastolle tehdään vielä alkajaisiksi alatutkimus kohdunsuun tilanteen tarkistamiseksi ja sen perusteella tehdään päätös, millä menetelmällä käynnistys aloitetaan. Mutta todennäköisintä on siis, että käynnistys aloitetaan ballonkimenetelmällä eli laittamalla katetri vauvan pään ja kohdunsuun väliin, tarkoituksena kypsyttää kohdunsuuta niin, että jossain vaiheessa voidaan puhkaista sikiökalvot. Käynnistyksen aloittamisesta varsinaiseen syntymähetkeen voi mennä tunteja, päiviä tai jopa viikkoja, mutta todennäköistä maanantain kätilön mukaan on kuitenkin, että tällä viikolla vauva syntyy.

Olenko nyt sitten valmis synnytykseen? Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että enpä paljoa tätä valmiimpi voisi olla! Tuntuu hyvältä ajatella, että kauaa ei enää tarvitse kanniskella alapäätä välillä kipeästikin painavaa mahaa eikä kävellä turvonneilla pökkelöjaloilla (jalat ovat olleet todella turvoksissa ainakin viimeisen viikon ajan, onneksi voi lainata miehen kenkiä:D ). Tietenkin synnytyksen jälkeen minua odottavat uudet erilaiset fyysiset vaivat, mutta niistäkin selvitään!

Synnytykseen valmistautuminen on minun kohdallani tarkoittanut ainakin kolmea asiaa: joogakurssia, kirjoja ja neuvolan perhevalmennuksen synnytysvalmennuskertaa. Ja toki näiden lisäksi ylipäätään koko raskausaika on ollut henkistä valmistautumista tätä suurta koitosta varten:) Nyt viimeisinä päivinä olen vielä pakannut sairaalakassia uudestaan ja yrittänyt kerrata mielessä ja käytännössä tärkeimpiä asioita synnytystä varten.

Olin siis raskausjoogakurssilla joogastudio Manipurassa. Kurssiin kuului 7 joogatuntia ja lisäksi synnytystä käsittelevä luento, jonne kumppanitkin olivat tervetulleita. Joogatunnit olivat hyvin rauhallisia ja sisälsivät enemmän rentoutumis- ja hengitysharjoittelua kuin liikunnallista joogaa. Suoraan töistä kauhealla kiireellä joogatunnille tullessa oli välillä vaikea orientoitua rentoutusharjoituksiin, mutta toisaalta ehkä juuri oman olotilan muuttamisen harjoittelu oli hyödyllistä. Tunnelma kurssilla oli mukava ja aika monella kerralla taisinkin oikeasti nukahtaa hetkeksi loppurentoutuksen aikana. Tunneilla teimme myös aika paljon pariharjoituksia. Välillä pariharjoituksia oli ehkä vähän kiusallista tehdä, kun piti olla niin lähellä täysin vierasta ihmistä. Ideana on tietenkin se, että näitä harjoituksia voi sitten tehdä myös kotona ja synnytyksenkin yhteydessä oman kumppanin kanssa.

Kurssi olikin pitkälti eräänlaista synnytysvalmennusta ja luento oli tärkeä osa tätä. Luennolla olimme siis yhdessä mieheni kanssa, mikä tuo todella hyvää varmuutta siihen, kun oikeasti lähdemme synnytyssairaalaan. Varmasti suuri osa synnytyssairaalaan mukaan tulevista isistä on aika hukassa sen kanssa, mitä siellä pitää ja voi tehdä. Äidille sentään annetaan vähän enemmän ohjeita… Eihän meilläkään mitään varmuutta ole siitä, mitä oikeasti tulee tapahtumaan, mutta ainakin jotain käsitystä ja yhdessä käytyjä keskusteluja siitä, millaista tukea toivon mieheltäni synnytyksen aikana. Luennolla käytiin läpi synnytyksen eri vaiheet: avautumisvaihe, ponnistusvaihe ja jälkivaihe. Luennolla ja myös sen jälkeisillä joogatunneilla käytiin läpi erilaisia lepoasentoja avautumisvaiheeseen, erilaisia ponnistusvaiheen asentoja ja tapoja, miten itse tai kumppanin avulla voi lievittää synnytyskipua. Ehkä tärkeimmät asiat, mitä kurssilla painotettiin ja mitä aion pitää mielessäni, ovat hengityksen ja liikkumisen tärkeys. Rauhallinen hengitys, mahdollisesti äänellä tehostettuna, auttaa hallitsemaan kipua ja pysymään rauhallisena. Ja samoin liikkuminen auttaa kipuun ja tekee tilaa sikiön etenemiselle kohti ulkomaailmaa.

Voin lämpimästi suositella Manipuran raskausjoogakurssia! Kurssin loputtua kävin kerran myös joogakoulu Shantin raskausjoogatunnilla. Shantissa raskausjoogaa on yksittäisinä tunteina eri opettajien ohjaamana ja tuntien sisältö varmaankin vaihtelee opettajan mukaan. Tunti, jolle minä satuin menemään, oli saman opettajan ohjaama, jolla olin käynyt astangajoogatunneilla, ja tunnin sisältö tuntuikin olevan pitkälti raskausaikaan sovellettua astangajoogaa. Tunti oli selvästi liikunnallisempi kuin Manipuran tunnit, mutta toki niin, että liikkeitä sovellettiin ja niihin annettiin myös monia eri vaihtoehtoja, joista saattoi valita sopivimman oman voinnin ja raskauden vaiheen mukaan. Tunti oli todella mukavaa vaihtelua verrattuna Manipuran tunteihin – jos kaikkeen olisi aikaa, ehkä olisikin ollut hauska käydä kahdella erilaisella joogatunnilla viikoittain…

Raskaus- ja vauva-aiheisia kirjoja luin muutamia eri vaiheissa raskautta, ja muistan, kuinka kaukaiselta alussa tuntuivat synnytykseen liittyvät osiot. Erityisen hyvältä ja kattavalta kirjalta tuntui Suomalainen vauvakirja (toim. Matilda Katajamäki ja Outi Gyldén). Siinä käytiin läpi perusteellisesti raskauden eri vaiheita, ruokavaliota yms., synnytystä, ja myöskin vauvan hoitoa ja kehittymistä erityisesti ensimmäisen vuoden aikana. Kirjassa oli perusteellisesti faktatietoa, mutta myös kokemuspätkiä erilaisista perheistä ja tilanteista. Kattavaa faktatietoa luin myös Odottavan äidin käsikirjasta, joka on naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreiden kirjoittama kirja raskaudesta ja synnytyksestä. Kirja olikin lukemistani selvästi eniten ”lääketieteellinen” kirja ja siinä oli selostettu ehkä kaikista perusteellisimmin esimerkiksi erilaisten lääkkeellisten kivunlievitysmenetelmien hyviä ja huonoja puolia. Luin kirjaa melko aikaisessa vaiheessa raskautta ja muistan synnytysosioiden herättäneen silloin hieman ällötysreaktioita, koska kirjassa käytiin hyvin tarkasti läpi, mikä kaikki voi synnytyksessä mennä pieleen… Joka tapauksessa tämäkin oli mielestäni hyödyllinen kirja.

Lisäksi luin myös Manipuran joogaopettaja Malla Rautaparran kirjan Raskaus, synnytys, äitiys: Äidiksi omaa kehoa kuunnellen. Kirjassa on hyvin pitkälti kerrottu samat asiat, joita käytiin läpi myös Manipuran joogakurssilla, ja mielestäni kirja ja kurssi täydensivätkin hyvin toisiaan. Lainasin kirjan vielä uudestaan nyt, kun synnytys jo kolkuttelee ovella, ja siitä on ollut todella kätevä kerrata joogakurssilla läpikäytyjä asioita ja asentoja (kirjassa on paljon kuvia, joten asentoja voi opetella myös itsekseen sen avulla). Malla Rautavaaran näkökulma synnytykseen on melko kriittinen suhteessa nykykäytäntöihin, joissa hänen mukaansa liian helposti ja rutiininomaisesti käytetään esim. lääkkeellistä kivunlievitystä ja muita toimenpiteitä ilman, että niihin aina on painavia perusteita.

Itse ajattelen, että haluan yrittää synnyttää mahdollisimman pitkälti ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta en halua sulkea mitään vaihtoehtoja kokonaan pois, koska kuitenkaan synnytyksen kulkua ei etukäteen voi tietää. Ja onhan minun synnytykseni jo lähtökohtaisesti jotain muuta kuin täydellinen ”luomusynnytys”, kun se käynnistetään etuajassa. Luettuani muiden diabeetikoiden kokemuksia synnytyksestä, tuntuu että aika usein toistuu sekin, että synnytystä aletaan käynnistää alatiesynnytyksenä, mutta syystä tai toisesta lopulta kuitenkin päädytään sektioon. Se on siis minullakin ihan mahdollinen lopputulos.

Niin, ja sitten vielä se neuvolan perhe/synnytysvalmennus… Sitä oli siis kaksi kertaa. Kokoonnuimme lähiterveysasemallemme n. 10 muun äidin/pariskunnan kanssa. Ensimmäisellä kerralla kävimme nopean esittelykierroksen ja kävimme läpi vauvaan liittyviä mielikuvia valitsemalla kuvakasasta omaa mielikuvavauvaa kuvaavan valokuvan. Tämä oli ihan kiva tehtävä, mutta muihin odottaviin tutustumista ajatellen ryhmä oli aivan liian iso – varsinaisesti ei tuntunut, että perhevalmennuksessa olisimme tutustuneet kehenkään, kun asioista keskustelullekaan ei ollut varattu ollenkaan aikaa. Toki kysymyksiä läpikäytyihin sisältöihin liittyen sai esittää, mutta olisin toivonut kannustusta nimenomaan ryhmäläisten väliseen keskusteluun. Perhevalmennuksen asiasisällöt olivat ensimmäisellä kerralla imetys ja muu vauvan hoito ja toisella kerralla synnytys.

Synnytystä käsittelevä perhevalmennuskerta oli viime viikolla, ja olikin hyvä tuuri, että edes ehdimme tälle kerralle, kun synnytys onkin jo tällä viikolla:) Terveydenhoitajat kertoivat perusasiat synnytyssairaalaan lähtemisestä ja synnytyksen vaiheista sekä todella nopeasti eri kivunlievitysmenetelmistä. Molemmilla kerroilla katsoimme myös videolta äitien/perheiden kokemuksista imetykseen ja synnytykseen liittyen. Videoiden vauvojen takia olin molemmilla kerroilla tippa linssissä (hoivaviettihormonit näyttävät olevan ihan hyvin toiminnassa:), mutta mitään elämää suurempaa näistä valmennuksista ei jäänyt käteen – samat asiat olin hankkinut tietooni aika paljon tarkemmin kirjoista ja joogakurssilta. Varsinkin lääkkeellisten kivunlievitysmenetelmien esittely oli perhevalmennuksessa aika ”mutkat suoriksi”- tyylistä, lääkkeettömistä menetelmistä mainittiin ehkä yhdellä lauseella. Ehkä yksi hyvä puoli neuvolan synnytysvalmennuksessa oli se, että tajusin tietäväni synnytykseen liittyvistä asioista oikeastaan aika paljon enemmän kuin pelkät ihan perusasiat ja varmasti enemmänkin kuin moni muu – ja silti kaikki tavalla tai toisella selviytyvät siitä 🙂

Viimeisinä päivinä ennen synnytystä olen tietysti käynyt labrassa, sykekäyrällä ja myös ylävatsan ultrassa, jossa tarkistettiin, näkyykö maksassani tai muissa sisäelimissä jotain erikoista, mutta mitään epätavallista ei löytynyt. Viikonloppuna maalasimme pari seinää ja kylpyhuoneen kaappi asennettiin tänään. Olen myös mm. pyykännyt viimeisiä vielä pesemättä olleita juttuja, liottanut villahousuja lanoliinissa ja kirjoittanut vauvakirjaa parille aukeamalle ennen syntymää… Ja lisäksi kävin katsomassa elokuvia Rakkautta & Anarkiaa -festareilla ja tänään olin vielä teatterissakin:) On ollut ihan hyvä pysyä sopivan kiireisenä, näin ei ole ehtinyt liikaa jännittämäänkään. Kuitenkaan ei ole tullut liian kiire: reilut 3 viikkoa äitiyslomaa ennen synnyttämään lähtöä ovat olleet juuri sopivasti tekemään kaikki tarpeelliset valmistelut. Tavaroiden hankkiminen, pyykkääminen ja järjestely ovat olleet aika ihania puuhia senkin takia, että niiden kautta on voinut konkreettisesti alkaa tajuta, että kohta täällä on meidän lisäksi oikeasti joku kolmas. Henkisessä valmistautumisessa tärkeää on tiedonhankinnan lisäksi ollut tietenkin myös jutteleminen puolison, äidin ja ystävien kanssa.

Nyt enää alle 12 tuntia lähtöön, hui! Saankohan tänä yönä ollenkaan unta… 🙂

Levoton matkakuume!

Nyt on niin, että TÄNÄÄN ALKOI LOMA! Ja tämä tuntuu tulevan juuri oikeaan kohtaan. Työstressiä ovat nimittäin viime aikoina hieman lisänneet tietyt epävarmuustekijät. Ensinnäkin, olisi toki aivan paras tilanne, jos olisi vakituinen työpaikka, josta jäädä äitiyslomalle rauhallisin mielin tietäen, että töihin voi palata silloin kun haluaa. Itse ajattelen kuitenkin, että tämänhetkinen tilanteemme on paljon vakaampi ja turvallisempi kuin monilla muilla ensisynnyttäjillä, emmekä halunneet turhaan jäädä odottamaan ”täydellistä elämäntilannetta”.

Sain viikko sitten tietää, että nykyinen työsuhteeni loppuu huhtikuun lopussa, kun sijaistamani henkilö palaa töihin, vaikka aiemmin näytti todennäköiseltä, että sijaisuus jatkuisi jonkin verran pidempään. Juuri viikko sitten olin myös työhaastattelussa uutta työtä varten. Onneksi sain eilen tietää, että vaikka (kuten olin olettanutkin) en saanut hakemaani vakituista työpaikkaa, työhaastattelu oli mennyt sen verran hyvin, että pääsen tekemään jotakin sijaisuutta tähän uuteen paikkaan. Toki ehdin jo välissä miettiä, että ei ehkä olisi ollut huono vaihtoehto olla työttömänäkin muutaman kuukauden verran ennen äitiyslomaa… Mutta on varmasti hyvä ajatellen sekä taloudellista tilannettamme että työllistymistäni äitiysloman jälkeen, että minulla on töitä vielä ennen äitiyslomaakin. Odotan kyllä jo hieman nolona sitä hetkeä, kun minun täytyy kertoa uudelle esimiehelleni, että olen jäämässä äitiyslomalle, vaikka olen vasta aloittanut uudessa työssä…:D

No joo, mutta juuri nyt pääasiallisesti mielessä on kuitenkin huomenna alkava matka! Vaikka olemme mielestäni aloittaneet matkavalmistelut hyvissä ajoin, on valmisteluita silti riittänyt aika paljon vielä tälle viikolle: olen käynyt ostamassa matkalle tarvittavia juttuja (kuten lentosukkia ja Suomen lipun tuliaisiksi), pessyt pyykkiä, kasannut yhteen tärkeitä papereita…

Minun on pitänyt tarkasti miettiä, miten jaan hommat eri päiville, koska olen selvästi normaalia väsyneempi. Jos lähden esim. töiden jälkeen keskustaan, olen kotiin tullessani aivan poikki. Olen myös yrittänyt kääntää unirytmiä hieman myöhäisemmäksi, ettei aikaero iskisi aivan niin pahasti – tämäkin on osoittautunut melko haastavaksi, kun väsymys meinaa vaan tulla niin voimakkaasti päälle jo klo 21 maissa. Muista raskausoireista olen huomannut, että kuten kai keskimäärin näillä kohtaa raskautta tapahtuu, pahoinvointi on selvästi alkanut vähenemään. Aamupalani ovat alkaneet palautua lähemmäs sitä, mitä ne olivat ennen raskautta – tosin aamukahvia en yleensä enää juo.

En tiedä, johtuuko matkakuumeesta vai mistä, mutta verensokereissani tuntuu taas olevan hieman enemmän heilahtelua sekä matalaan että korkeaan kuin vielä esim. kuukausi sitten. Luulen, että tähän vaikuttaa sekä matkan herättämä jännitys sinänsä, että oma tarkkuuteni: kun ajatukset ovat enemmän matkavalmisteluissa, tulee esimerkiksi mitattua verensokeria harvemmin ja mietittyä insuliinimäärät hieman vähemmän tarkasti. Viime päivinä olen mitannut n.8-10 kertaa päivässä, mikä on hieman vähemmän kuin vielä kuukausi sitten (silloin mittasin ehkä 10-12 krt/pv), mutta edelleen ihan ok määrä. Matkalla täytyy kyllä yrittää mitata mahdollisimman usein, koska uusi ympäristö ja aikaero varmasti sekoittavat verensokereita vielä entisestään.

Blogin kirjoittamisen jätän matkan ajaksi tauolle. Seuraava kirjoitukseni tulee siis todennäköisesti kertomaan ekasta ultraäänitutkimuksesta, jännittävää! Onneksi on jotain odotettavaa myös kotona, niin että matkalta on kiva tulla takaisinkin:)

Vauvanvaatehulluus iskee!

Minulle tyypillistä on, että kesken on monia projekteja, joita teen eteenpäin aina sen hetkisen innostuksen mukaan. Tänä viikonloppuna olen viimeistellyt useampia pitkään kesken (lähes valmiina) olleita käsitöitä. Ensinnäkin sain vihdoin valmiiksi raidallisen neuletakin, jota aloin neuloa itselleni muistaakseni reilu vuosi sitten 🙂 Ja sitten varsinaiseen asiaan.

Tätä vauvan myssyä aloin virkata jo viime kesänä ollessani mieheni kanssa kahdestaan mökillä. Tämä oli varmaankin ensimmäinen konkreettinen tavara/asia tulevaa vauvaa varten. Tätä on pidetty monta kuukautta visusti piilossa, kunnes vähän aikaa sitten kaivoin pipon esiin ja viimeistelin sen tänään. Nasu-pehmolelu pääsi malliksi.

Tässä on ensimmäinen vaate, jonka tein vauvalle sen jälkeen, kun häntä toden teolla alettiin odottaa. Ohje on Moda-lehdestä, lanka on bambun ja puuvillan sekoitusta. Pöksyt ovat osa settiä, johon kuuluu myös takki, myssy ja sukat. Settiin kuuluvaa takkiakin aloin jo neuloa.

Nämä potkuhousut ja hellehattu ostettiin viime viikonloppuna kirpputorilta. Olimme ensimmäistä kertaa ikinä Jäähallin kirpputorilla, jossa oli paljon ihmisiä pitämässä myyntipöytiä. Myynnissä oli todella paljon erilaista tavaraa ja vaatetta. Vauvanvaatteitakin oli aika paljon. Hinnat vaihtelivat alle eurosta 4 euroon, jota pyydettiin Marimekon potkuhousuista (niitä emme siis ostaneet, tuntui hieman turhalta maksaa ylimääräistä ”merkkivaatteesta” vauvalle, vaikka pöksyt hienot olivatkin). Nämä omppupotkuhousut ja hattu maksoivat muistaakseni euron kumpikin.

Itselläni pahin vauvanvaatehulluus on ehkä iskenyt niinä hetkinä, kun olen selaillut läpi kaikki käsityölehtieni vauvanvaateohjeet ja pistänyt pinoon ainakin 10 erilaista ohjetta, jotka aion toteuttaa. Ylläolevien valmiiden/ostettujen vaatteiden lisäksi toistaiseksi meneillään on kuitenkin vasta yksi projekti. Varsinainen hulluus on iskenyt äitiini, joka tänään lähetti kuvia kirpputorireissultaan:Äiti oli siis käynyt shoppailemassa meille hyvän varaston pikkuvauvan vaatteita 😀 Olivat kyllä kaikki todella kivan näköisiä. Tässä kuvassa ei taida edes näkyä vielä kaikki, vaikka aika pino onkin. Pinossa on muun muassa samanlainen omppupotkupuku kuin se, minkä ostimme viime viikolla 🙂 Onneksi vaatteet olivat kuulemma todella edullisia, suurin osa 50 senttiä kappale. Eli onneksi mummo ei ole täysin menettänyt järkeään ja kaikkia rahojaan!

Koska itse hankittujen ja tehtyjen lisäksi saamme myös äitiyspakkauksen sisältämät vaatteet (ja aivan varmasti vielä myös muiden hullaantuneiden kun äitini hankkimia), meillä on näillä näkymin jo nyt erittäin hyvä valikoima 50-60-senttisiä vauvanvaatteita! Seuraavaksi pitää varmaan alkaa jo miettiä vaippoja, vaunuja, hoitopöytiä ja mitähän kaikkea… Huh, emme kyllä aio kiirehtiä näiden kanssa – kunhan nyt edes selviäisi ensin, onko Luumulla kaikki hyvin siellä masussa.

PLUSSA!

Aivan hullua ja käsittämätöntä! Tiesin jo edellisiä tekstejä kirjoittaessani, että nyt ollaan taas lähellä niitä hetkiä, kun joko kuukautiset alkaa tai sitten voisi alkaa miettiä raskaustestin tekemistä. Mutta olin ihan varautunut siihen, että seuraava blogiteksti tulisi olemaan teemalla ”näinhän tässä taas kävi, katsotaan sitten kuukauden päästä uudestaan”. No, kun vuotoa ei alkanut kuulua, tein sitten tänään testin. Tulos piti tulla 3 minuutin päästä, mutta plussa tuli näkyviin ihan heti kun katsoin! Luin vielä ohjeet moneen kertaan varmistaakseni, olenko nyt varmasti tulkinnut oikein. HUH, en tiedä olenko ihan vieläkään ymmärtänyt koko asiaa, vaikka muutaman ihmisen kanssa olen jo asiasta puhunutkin.

Monia ajatuksia suhaa päässä tuhatta ja sataa. Innostus, tämä on nyt totta! Ja sitten heti pahimpaan varautuminen, vielä ei voi tietää kuinka pitkälle tämä kantaa. Katsoin heti Duodecimin terveyskirjastosta tietoa keskenmenon riskistä:

”Noin 10–15 % raskauksista päätyy keskenmenoon, yleensä ennen 12. raskausviikon täyttymistä. Lisäksi on ns. biokemiallisia raskauksia, joissa hedelmöitynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti on positiivinen. Vuoto kuitenkin alkaa muutaman päivän myöhässä, mahdollisesti tavallista runsaampana.”

Eli toisin sanoen ei voi vielä ollenkaan tietää, miten tässä käy. Kuitenkin nyt tietysti pääasia on pistää verensokerit vielä tiukempaan syyniin! Viime viikkoina flunssa on heikentänyt tasapainoa jo sinänsä ja vienyt myös voimia niin, että parhaimmasta tarkkuusvaiheesta on tullut lipsuttua… Mutta nyt sitäkin suuremmalla innolla mittaamaan entistä tiheämmin ja säätämään insuliinit vielä tarkemmin!

Ja nyt pitää yrittää saada nukuttua, huomenna sitten soittelemaan hoitopaikkoihin:)