Se hyppii!!!

Tänään VIHDOIN koitti se aamu, kun lähdettiin yhdessä kohti Naistenklinikkaa ja ensimmäistä ultraäänitutkimusta. Olimme paikalla yli 15 min etuajassa ja jouduimme vielä odottamaan noin 15 minuuttia sovitun ajan jälkeen ennen kuin meidät otettiin vastaan. Paikalla oli lääkärin ja kätilön lisäksi kaksi opiskeiljaa, muistaakseni terveydenhoitajaopiskelija ja lääketieteen kandi. Lääkäri kysyi meiltä ensin muutamia kysymyksiä, mutta varsin nopeasti käytiin itse asiaan, eli paljastin mahani, siihen laitettiin geeliä ja ihan hetkessä ruudulle jo ilmeistyikin pieni Luumumme.

Lääkäri kommentoi näkymää lyhyin kommentein, ihan kaikkea en muistaakseni ymmärtänytkään (osittain oman hermostukseni, osittain lääkärin hieman puutteellisen suomen kielen taidon takia). Pääasiat tulivat kuitenkin selväksi: pikkuisella on pää, jalat, kädet (ja sormet!), selkäranka ja vatsalaukku ihan oikeilla paikoillaan ja sydän sykkii. Ja lääkärin sanoin ”hyppii koko ajan, se on hyvä”. Pää-perämitta on 53 mm, mikä vastaa raskausviikkoa 12+0 eli on pari päivää edellä kuukautisista laskettua 11+5. Laskettu aika muutettiin huikeat yksi päivä aiemmaksi eli 24.10.

Labrakoetuloksissa oli sekä hyviä että ”huonoja” uutisia. Ensinnäkin Hba1c oli 6,4% eli pysynyt lähes täysin samana kuin aiemmilla mittauksilla, vaikka pelkäsin matkan myötä Hba1c:n vähän heikentyneen. Muissa kokeissa ei näkynyt mitään huolestuttavaa – kilpirauhasarvot olivat muistaakseni hieman korkealla, mutta se on kuulemma yleistä raskauden aikana. Huonot uutiset olivat tällä kertaa se, että epähuomiossa osa kokeista oli jäänyt eilen ottamatta ja jouduin menemään vielä uudestaan labraan…

Lääkärin ja kätilön tapaaminen oli ohi tosi nopeasti – voi toki olla, että ajantajunikin oli vähän erilainen tuossa tilanteessa, mutta tuntui, että lääkäri ja opiskelijat katsoivat ultralla vauvanalkua hetken ja kätilö katsoi samaan aikaan koneelta labrakokeiden tuloksia, todettiin ”kaikki ok”, kysyttiin onko meillä kysymyksiä, emme osanneet kysyä mitään ja lähdimme pois 🙂 Ehkä tässä tapahtui vähän sama ilmiö kuin ensimmäisellä neuvolakäynnilläkin – kun kaikki on kunnossa, keskusteltavaa on vähemmän ja tapaaminen on ohi nopeasti. Tästä käynnistä kuitenkin jäi ihan eri tavalla ”jotain käteen” – saimmehan mukaankin kuvia Luumusta, mitat ja tiedon, että mahassa todella on elävä tyyppi!

Ultratutkimuksen jälkeen tapasimme vielä diabeteshoitajan, joka oli sama mukava hoitaja, jonka olin tavannut jo raskauden suunnittelukäynnillä. Hoitaja kommentoi verensokeriseurantaani matkan ajalta todeten, että tasapaino on pysynyt yllättävänkin hyvänä. Siitä yhdestä supermatalastakaan (1,6) hoitaja ei vaikuttanut erityisen huolestuneelta. Hoitaja neuvoi nyt tilanteen palautuessa taas normaaliin arkeen tarkkailemaan erityisesti matalia arvoja ja tarvittaessa vielä laskemaan pitkävaikutteista insuliinia. Kuulemma insuliinintarve voi laskea vielä parin kuukauden ajan ennen kuin kääntyy nousuun raskauden loppupuolella.

4 kg painonnoususta en muistanut edes mainita vielä lääkärin tapaamisessa (eikä sitä kyllä kysyttykään), mutta diabeteshoitajalle kerroin – hoitaja kommentoi hieman naurahtaen, että no sitten on enää 6 kg varaa saada koko loppuraskaudesta painoa lisää… Mutta toisaalta hoitaja totesi sen olevan ihan yleistä, että alkuraskaudesta paino saattaa jossain kohtaa yhtäkkiä nousta nopeasti ja sitten taas pysyä paikoillaan tai vähän laskeakin. Mutta ”dieetille ei tarvitse ryhtyä” 😀 Ja onneksi juuri äsken vaa’alla käydessäni paino olikin jo tippunut kilon eilisestä, eli osittain eilinen lukema oli varmaan matkan jälkeistä turvotusta.

Huh, nyt on siis kaikin puolin helpottunut ja iloinen olo. Vaikka periaatteessa olen ollut luottavaisin mielin, niin tottakai sitä on miettinyt ja netistäkin lukenut juttuja tuulimunaraskauksista ja muista pettymyksistä… Eli siis oli todella mahtavaa saada tietää, että Luumu on todella olemassa ja sillä on kaikki hyvin, pitkäaikaisverensokeri on käsittämättömän hyvä poikkeusolosuhteet huomioon ottaen, ja nekin asiat joita eilen huolestuneena mietin eivät todella ole kovin suuren huolen arvoisia. Kahden päivän päästä tulee täyteen 12 raskausviikkoa ja siirrytään raskauden toiselle kolmannekselle, hurjaa!!!

Sekalaisia matkamuistoja

Tänään aamulla tulimme kotiin aivan ihanalta ja ikimuistoiselta matkalta. Olimme siis mieheni kanssa New Yorkissa ja Kanadan Nova Scotiassa moikkaamassa pikkusiskoani. Aikaeron takia tämä päivä on mennyt jokseenkin sekavissa ja usvaisissa tunnelmissa, mutta onneksi myös kotiin palaaminen tuntuu ihanalta, vaikka toki matkaakin olisi vielä voinut jatkaa 🙂

En aio tänne blogiin kirjoittaa mitään yksityiskohtaista matkakertomusta, mutta tässä joitakin (diabetes/raskaus-aihetta liippaavia) hetkiä/asioita matkaltamme…

Ensinnäkin: aikaeroon tottuminen oli tavallaan yllättävän helppoa oman jaksamisen kannalta. Toki ekoina päivinä unirytmimme oli vielä tosi aikainen (ollakseen lomarytmi), mutta melko pian olimme sopeutuneet uuteen rytmiin jopa niin hyvin, että jaksoimme olla jazzklubilla jopa yli puolen yön! Aikaero tuntui ainakin minulla aiheuttavan enemmän hankaluuksia verensokeritasapainoon kuin muuhun jaksamiseen.

Erityisesti pitkien lentomatkojen aikana verensokerit käyttäytyivät todella oudosti. Menomatkalla mittailin varsin hyviä sokeriarvoja, mutta John F. Kennedyn lentokentällä mitatessani mittari näytti yllättäen 1,6, joka on matalin verensokeriarvo minkä muistan mitanneeni. Tässä vaiheessa minulla oli vähän huono olo, mutta jotenkin en yhdistänyt sitä lainkaan verensokeriin, vaan kuvittelin olotilani liittyvän enemmän korvien kivuliaaseen ja epämukavaan lukkiutumiseen laskeutumisen aikana ja USA:n turvatarkastuksien jännittämiseen.

Tämä tilanne säikäytti minut melkoisesti, koska kyllähän sitä luulisi, että noin alhaisella verensokerilla huomaisi jo ilman mittaustakin, että pitää syödä. Onneksi mittasin, koska vaikka edelleen kävelin ja roudasin matkalaukkuakin ihan normaalisti, ei tajunnan menetyskään välttämättä olisi ollut kaukana. Ilmeisesti monilla matalien verensokerien tuntemukset voivat raskauden aikana heiketä tai jopa hävitä kokonaan… onneksi moneen kertaan matkan aikana kuitenkin myös tunsin tutut heikotukset heti, kun verensokeri laski vähänkin alle neljän.

Paluulennolla New Yorkista Helsinkiin verensokerini meinasivat olla koko lennon ajan yli 10 ja meinasin jo hermostua, kun korjausinsuliinitkaan eivät tuntuneet tehoavan lainkaan. Mutta bussimatkalla kotiin mittasin taas matalan verensokerin (kuitenkin yli 3), ja tänään verensokeri tuntuu pysyvän jatkuvasti 4 kieppeillä, vaikka olen syönyt tosi reilusti ja lepäillyt.

Näitä ihmeellisiä lentomatkan jälkeisiä matalia ei selitä (ainakaan kokonaan) Levemir-insuliinin pistosajankohdan muutokset, koska olen tietoisesti muuttanut ajankohtaa vain vähän kerrallaan ja tänäänkin matalat alkoivat jo ennen kuin olin pistänyt aamun Levemiriä. En sitten tiedä, voisiko kyseessä olla jonkinlainen jännityksen purkautuminen? No, ehkä nämä on kuitenkin niin monella tapaa erikoistilanteita, ettei kannata liikaa jäädä miettimään.

Matkan aikana verensokerit pysyivät tasapainossa varsin vaihtelevasti, alkumatkasta tasapaino oli hyvä (sitä yhtä tosi matalaa lukuun ottamatta!) ja mittasin välillä hyvinkin tasaista 5-6 riviä, mutta tuntui, että loppua kohden tasapaino jotenkin alkoi hajoamaan. Luulen, että tähän vaikutti todella moni tekijä: ruoka-aikojen epäsäännöllisyys, joinakin päivinä liian vähäinen mittaaminen, fyysinen rasitus ja väsyminen jatkuvaan informaatiotulvaan…

Syöminen – siinä jälkeenpäin ajatellen yksi asia, jota olisi voinut miettiä matkan aikana vähän tarkemmin. Matkan alettua heittäydyin aika nopeasti ns. lomavaihteelle syömisten suhteen ja ero oli aika iso siihen, että viime aikoina olen jättänyt makeat herkut aika vähälle. Koska minulla on diabeteksen lisäksi myös keliakia, on ulkomailla mahtavaa maistella sellaisia gluteenittomia herkkuja, joita ei Suomesta usein saa. Gluteenittomuus on New Yorkissa selväsi trendikästä, mikä lisäsi houkutuksia aika tavalla! Maistelimme paljon ihania pannukakkuja, burgereita, muroja, muffinsseja, bageleita, suklaita, mehuja… Niin, ja ne Starbucksin sokeri-kermavaahto-kahvit….

Kun ruokaa tuli syötyä harvemmin kuin kotona, tuli napaan välillä ahdettua niin paljon kerralla, että huh huh. Amerikassa kevyet kasvisruuat eivät myöskään ole oikein ”se juttu”, vaan hiilareita ja rasvaa ruuassa riittää. Ja tästä päästäänkin siihen, että tänään käydessäni vaa’alla kiloja oli tullut jopa 4 lisää siihen painoon, missä olen ollut viime vuoden loppupuolelta lähtien. Parissa viikossa se on aikamoinen muutos 😀 Mietinkin, että tuntuu, että mahani on alkanut kasvaa, mutta tällainen vauhti ei ehkä ihan ole normaalia raskauden aikaista painon lisääntymistä 😀

Luin juuri Odottavan äidin käsikirjasta, että normaalipainoiselle sopiva painon lisäys koko raskauden aikana olisi 11,5-16,0 kg ja valtaosa lisäyksestä tapahtuu raskausviikon 20 jälkeen. Saa nähdä mitä palautetta saan asiasta huomenna äitiyspoliklinikalla. Joka tapauksessa en usko, että asia on kovin vakava, jos palaan takaisin ”ruotuun” ja koetan ehkä lähiviikkoina vältellä herkkujen syömistä vielä aiempaa enemmän…

Hassua, miten tulikin nyt kirjoitettua negatiiviseen sävyyn koko reissusta – tässä nyt keskityin ongelmallisiin asioihin. Suurimmalta osin kaikki meni todella hienosti: aikataulut ja järjestelyt sujuivat suunnitelmien mukaan, näimme ja koimme paljon kaikkea uutta ja loma juuri tähän kohtaan kevättä tuntui aivan ihanalta. Pahoinvointia tai muitakaan häiritseviä raskausoireita minulla ei matkan aikana juurikaan ollut. Tavallaan oli myös ihanaa, että kun ympärillä tapahtui koko ajan niin paljon kaikkea muuta, saivat aivot välillä ottaa lepotauon raskauden ympärillä kehää pyörineistä ajatuksista. Välillä sitä ihan säpsähti muistamaan, että ai niin, tämäkin asia on edelleen olemassa ja kotiin palattuamme on tosiaan se ensimmäinen ultraääni.

Nyt olen siis (kai?:) raskausviikolla 11+4. Huomenna tosiaan se eka ultraääni, jossa viimeinkin selviää, onko Luumulla asiat oikeasti kunnossa. Jännittää ihan älyttömästi, mutta onneksi olen nyt niin väsynyt, että uni tulee nuppiin ihan kohta…

Eka neuvola ja raskausviikko 10!

Tänään koitti vihdoin se aamu, kun meillä oli ensimmäinen käyntiaika neuvolassa. Olimme odottaneet tätä jo aika tavalla ja ainakin minua jännitti, vaikka tiesinkin, että lähinnä ensikäynnillä kerrataan ravintosuosituksia ja muita jo tarkasti netistä ja kirjoista opiskeltuja juttuja. Terveydenhoitaja oli ihan mukava täti ja oli mahtavaa päästä vihdoinkin fyysisesti käymään paikassa, jossa ilmoitustaulut olivat täynnä odottajille ja lapsiperheille tarkoitettuja tiedotteita ja leikkihuone odotti pieniä leikkijöitä (ja isompiakin, mieheni oli jo ihan innoissaan, että joskus hänkin pääsee leikkihuoneeseen:)

Keskustelu terveydenhoitajan kanssa ei sinänsä antanut hirveästi mitään uutta ja mullistavaa, lähinnä meiltä kyseltiin vielä uudestaan samoja asioita, jotka netissä täytetty esitietolomake oli onnistunut hävittämään, ja joitakin tarkennuksia. Ainoa keskustelua herättävä asia taisi olla se, pitäisikö minun käydä laboratoriossa ennen vai jälkeen matkamme… Isoin toiveemme, jonka toteutumista jännitimme etukäteen, olisi ollut alkion sydänäänien kuuntelu. Terveydenhoitaja kuitenkin totesi, ettei luultavasti vielä saisi ääniä kuuluviin, joten se jää seuraaville kerroille. Tätä ihmettelen hieman, kun kuitenkin netin keskustelupalstoilta olen lukenut monien kuuntelevan sydänääniä koti-dopplerillakin jo raskausviikolta 8 lähtien…

Parasta uutta informaatiota neuvolakäynniltä oli saada lisää tietoa siitä, millaisia käyntejä neuvolassa tulee jatkossa olemaan. Saimme muun muassa jo tietää synnytysvalmennuksen päivämäärät, ja vaikka niihin on vielä useita kuukausia aikaa, tuntui mukavalta kirjoittaa kalenteriin uusia raskauteen liittyviä päivämääriä. Ai niin, tärkeä päivämäärä on tietenkin myös laskettu aika: 25.10.! Tämähän on ihan sama päivämäärä, minkä selvitin jo tätä postausta varten, eli viimeisten kuukautisten perusteella arvioitu päivä. Ultraäänitutkimuksessa päivä voi toki vielä muuttua.

Minulla on ihan oikea äitiyskortti! Ihanaa saada taas yksi uusi konkreettinen asia, joka ”todistaa” tämän suuren elämänmuutoksen todella olevan tulossa. Äitiyskortissa lukee toistaiseksi vain joitakin raskautta edeltäviä tietojani ja laskettu aika, mutta jo parin kuukauden päästä siellä on (toivottavasti) myös paljon tietoa pienestä Luumustamme! Lisäksi saimme luettavaksi Raskaana – oppaan, joka vaikuttaa nopealla selailulla oikein hyvältä perustietopaketilta, vaikka samoja juttuja on toki jo luettu muualtakin.

Onneksi meillä on enää 5 päivää matkalle lähtöön, eli tulevien viikkojen aikana sydänäänien haikailu ja ultraäänitutkimuksen odottelu jäävät ajatuksissa pakostikin vähemmälle. Niin, ja tosiaan: nyt on jo raskausviikko 10! Kun tulemme matkalta kotiin (torstaina 9.4.), maaginen 12 viikon riskiraja on jo paria päivää vaille ylitetty!

10. raskausviikko

Alkion paino: 1 – 2 g
Alkion pituus päästä peppuun (CRL): 23–32 mm

Tällä viikolla lapsen aivoissa voidaan havaita mitattavissa olevia aivokäyriä. Lapsi alkaa liikkua, mutta liikkeet ovat vielä tahdosta riippumattomia, eikä äiti tunne niitä. Tämän viikon aikana lopullinen munuaispari kehittyy.

Nyt voi myös erottaa lapsen olkapäät, kyynärpäät, käsivarret ja kämmenet. Nyt voi myös nähdä pienet sormien ja varpaiden alkeet. Lapsi voi jo nyt erittää pieniä määriä virtsaa lapsiveteen.

Suun sisällä muodostuvat maitohampaiden hammasaiheet. Lapsen sisäkorvat ovat kehittyneet, mutta vielä lapsi ei pysty kuulemaan.

(http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-10/)

On kyllä niin hurjaa ajatella, että siellä se Luumu jo liikuskelee massussa! Väliäkö sillä, jos liikeen suunta ei vielä ole ihan hallussa:) Ja taitaa vielä kestää aika monta viikkoa, ennen kuin minä voin liikkeet tuntea. Myös tuo lapsiveteen pissaaminen on jotenkin hupaisa mielikuva:)

Kahden sentin Luumu

Raskausviikko 9

Alkion paino: 0,5 g

Alkion pituus: 15 – 22 mm

Nyt lapsi saa selvästi enemmän ihmisen näköä, vaikka se onkin vain mansikan kokoinen. Lapsi ei enää ole käpertyneenä, vaan on alkanut suoristua. Nyt myös niska on näkyvissä.

Pää on edelleen suhteellisen iso verrattuna muuhun vartaloon. Aivot kasvavat nopeasti, ja hormonien tuotantoa säätelevä aivolisäke on alkanut kehittyä.

Henki- ja ruokatorvet alkavat kehittyä ja keuhkot kehittyvät. Myös suolisto alkaa kasvaa. Nyt lapsen maksa tuottaa verisoluja, ja näin ollen ruskuaispussia ei enää tarvita ja se surkastuu pois.

Yläraajat, eli käsivarret ja kädet, kasvavat nopeammin kuin alaraajat, eli sääret ja jalat. Nyt lapsen kivekset tai munasarjat alkavat muodostua. Tässä vaiheessa lapsella on kaksi paria munuaisia, joista yhdestä parista kehittyvät pojan kivekset ja toisesta tytön munasarjat.

Lapsen silmäluomet kehittyvät, korvat ovat näkyvissä, ja nenässä saattaa jo näkyä sieraimet. Lapsen kuuloaisti kehittyy aisteista ensimmäisenä, ja lapsi pystyy kuulemaan jo paljon ennen syntymäänsä.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-9)

8 viikkoa raskautta on siis jo takana. Ja aika lailla kuukausi siitä, kun tikkuun tuli plussa. Aika on mennyt toisaalta aivan matelevan hitaasti, toisaalta taas nopeasti. Edelleen odotan kärsimättömänä ultraäänitutkimusta ja sitä, että maha alkaa kasvaa. Kuitenkin tavallaan aika on kuitenkin suhahtanut vauhdilla – ehkä ajan kulua on auttanut se, että tuleva matka vie myös paljon ajatuksia. Onneksi tilasin matkavakuutukset hyvissä ajoin, koska tietenkin (joko oman tai sitten vakuutusyhtiön järjestelmän möhläyksen takia) saimme postissa kaksi vakuutuskorttia mieheni nimellä…:D No, onneksi minullekin pitäisi olla kortti nyt tulossa.

Tällä viikolla raskaushormonit (HCG-hormonit) kipuavat ennätystasolle. Onneksi taso kuitenkin laskee pian! Tämä viikko voi ikävä kyllä osoittautua hyvin rankaksi pahoinvointeineen ja mielialan vaihteluineen.

(http://www.libero.fi/Sinun-vaiheesi/Raskaana/Raskausviikko-9/)

Toistaiseksi vieläkään minuun ei ole iskenyt mikään älyttömän karsea pahoinvointi. Etovaa oloa on lähes joka aamu ja aamupäivä, mutta se ei millään tavalla ole estänyt normaalia elämänmenoa. Ja jos jo ensi viikosta lähtien raskaushormonin määrä alkaa vähentyä, voi siis jo nyt sanoa, että pahoinvoinnin osalta olen päässyt helpolla! Ennen raskautta pelkäsin, että pahoinvointi voisi pahimmillaan saada myös verensokerit sekaisin, jos olisi vaikea syödä normaaleja määriä. Tätä ongelmaa minulla ei toistaiseksi ole onneksi ollut.

Nettikeskusteluista olen huomannut, että monilla paikkakunnilla diabeetikkoäidit pääsevät automaattisesti kunnalliseen varhaisultraan eli ilmeisesti jo noin raskausviikolla 6 tehtävään ultraäänitutkimukseen. Helsingissä tämä on kuitenkin varsin harvinaista, varhaisultraan pääsee käsittääkseni vain, jos on käynyt lapsettomuushoidoissa tai raskaudessa on muuten jotain ”epäselvää”. Ja sitten on tietysti mahdollisuus, että menee yksityiselle varhaisultraan itse maksaen. Näinkin ilmeisesti suhteellisen moni tekee (tai ainakin suhteellisen iso osa nettikeskustelijoista?). Hinnat näyttävät pyörivän n. 100-200 euron välillä yksityisen puolen tutkimuksissa. Me kuitenkin päätimme odottaa kunnallisia tutkimuksia, koska vaikka olisi toki kiva jo nähdä pikkuinen ja varmistua siitä, että kaikki on kunnossa, en kuitenkaan koe tätä niin isoksi tarpeeksi, että se olisi hintansa väärti. Joka tapauksessa tähän vaiheeseen kuuluu epävarmuus ja se on vain kestettävä…

5 viikkoa vanha – ja kohta se jo matkustaa

Raskausviikko 8

8 raskausviikolla alkio on viiden viikon ikäinen ja alkion sydän lyö noin 140-160 kertaa minuutissa. Äidin tunnetilat välittyvät alkiolle. Alkion aivot ovat vasta ohut solukerros, joka näkyy ultraäänessä mustana kohtana. Alkion pää ja sydän ovat suuria suhteessa muuhun vartaloon. Tällä viikolla alkio on noin 9-14 mm pituinen. Alkion sydämen äänien kuuntelu onnistuu yleensä ensimmäisen kerran 8 raskausviikolla.

Alkion kasvojen piirteiden muodostuminen on alkanut. Silmät ovat vielä kaukana toisistaan, ja silmäluomet ovat alkaneet kehittyä. Alkiolle on muodostunut pienet jalat ja kädet. Pää on suhteellisesti iso verrattuna muuhun vartaloon. Odottava äiti kärsii pahoinvoinnista. Monesti pahoinvointi on pahimmillaan aamulla, mutta pahoinvointia voi olla koko päivän.

Odottava äiti on usein herkkä ulkoisille ärsykkeille. Mielialan vaihtelu on myös yleistä, ja mieliala voi muuttua hyvinkin nopeasti. Kohdun kasvu aiheuttaa lihasten venymistä, joka saattaa tuntua pistävänä kipuna vatsassa, joka ei ole vaarallista vaikka siltä saattaa tuntua. Kipu saattaa muistuttaa osittain kuukautiskipuja. Jos kivun yhteydessa on verenvuotoa on suositeltava ottaa yhteyttä lääkäriin.

(http://raskausviikot.fi/raskausviikko-8/)

Jep, eli Luumu jatkaa kasvamistaan ja me jatkamme odottelua – neuvolakäyntiin on vielä 2 viikkoa. Ilmeisesti nyt voisi jo olla mahdollista kuulla alkion sydänäänet, ja nettipalstojen mukaan monet ostavat ns. koti-dopplerin, jolla pikku sydämen pumputusta voi kuunnella. Toisaalta kuitenkin monilla sydänäänet kuuluvat vasta vähän myöhemmin, joten ehkä kuitenkin odotamme neuvolakäyntiä, niin ei tarvitse turhaan hätäillä, jos ääntä ei saakaan vielä kuuluviin.

Ihmeempiä mahakipuja minulla ei ole ollut, mutta saattaa olla, että nyt mahani on jo vähän turvonneempi. Mielialan vaihtelua, tai ainakin joidenkin tunteiden kokemista normaalia voimakkaampana on ehkä joitakin kertoja ollut. Selkein esimerkki on eiliseltä: olin joogatunnilla, jossa kuunneltiin ja tehtiin eräänlaista koreografiaa biisin tahtiin, jossa laulettiin mm. ”I am beautiful, I am bountiful, I am bliss”… Normaalisti olisin suhtautunut tähän vähän niin, että nyt menee vähän liian korniksi, mutta eilen jouduin oikeasti pidättelemään kyyneliä, olin jotenkin niin liikuttunut 😀

Viikonloppuna tein valmisteluita 3 viikon päässä siintävää Pohjois-Amerikan matkaamme varten, hankin mm. matkavakuutukset. Yritin löytää eri vakuutusyhtiöiden matkavakuutuksista tietoja siitä, korvaavatko ne matkan aikana mahdollisesti tapahtuvia raskauskomplikaatioita, joiden takia voisi joutua vaikka sairaalaan. Kovin monesta paikasta en löytänyt selkeää tietoa tästä. Lopulta kuitenkin löysin erään vakuutusyhtiön sivuilta tämän tekstinpätkän:

Matkavakuutus ei yleensä kata raskaudesta aiheutuvia kuluja. Poikkeuksena tästä ovat ennen raskausviikkoa 29 syntyneet, raskaudentilasta aiheutuneet ensiapuluonteiset hoitokulut enintään yhden viikon ajalta.

Muut raskauden aiheuttamat kulut eivät ole vakuutuksesta korvattavia.

Ensiapua tarvitaan raskaudentilan vuoksi esimerkiksi silloin, jos äidille tulee matkan aikana äkillinen, kova verenvuoto. Mikäli tämä tapahtuu ennen raskausviikkoa 29, ovat tästä syntyneet sairaalakulut vakuutuksesta korvattavia enintään viikon ajalta.

Tämä kuulostaa ihan riittävältä vakuutusturvalta tässä vaiheessa. En ole varma, ovatko nämä ehdot voimassa muillakin yhtiöillä, mutta koska muut eivät olleet selkeästi asiaa ilmoittaneet, päätin ottaa juuri tämän yhtiön vakuutuksen. Onneksi matkallamme ei olla vielä lähelläkään raskausviikkoa 29 – ja tietysti toivotaan, että mitään hankaluuksia ei tule.

Suunnilleen viime viikon aikana olemme pikkuhiljaa alkaneet kertoa ystäville raskaudesta. Monet odottavat äidithän odottavat, että ensimmäinen kolmannes raskaudesta on ohi, ennen kuin kertovat juuri kenellekään. Itse olen niin huono pitämään omia salaisuuksiani, ja asia pyörii päässä niin jatkuvasti, että on ollut pakko alkaa päästellä asiaa ulos muuallakin kuin täällä blogissa ja kotiseinien sisällä. On ollut todella hauskaa kuulla ystävien ilahtuneita reaktioita. Se on niin hauskaa, että tuntuu että haluan pitkittää tätä kertomisvaihetta mahdollisimman pitkään kertomalla vain yhdelle kaverille kerrallaan isompien porukoiden sijaan 🙂

Tänään oli jotenkin erityisen vaikea päivä yrittää keskittyä töihin, kun mielessä pyörii sekä mahassa kasvava viisiviikkoinen että tuleva jännittävä matka. Käytinkin työaikaa tehokkaasti mm. facebookissa pyörimiseen… mutta onneksi tänään siitä oli todella jotakin hyötyä: löysin nimittäin fb-ryhmän nimeltä ”Ykköstyypin Diabetes Raskaus/Äitiys”. Jee! Nyt on diabetesliiton keskustelupalstan lisäksi vielä toinenkin paikka, missä jutella kohtalontovereiden kanssa.

Odottavan aika on pitkä

Äitiyspoliklinikalta tuli kirje lopulta viime viikon perjantaina. Aika ei kuitenkaan sopinut puolisolleni, joten soitin eilen äitiyspolille, vaihdoin aikaa ja kyselin muutenkin epäselväksi jääneitä asioita. Ensimmäinen käyntiaika Naistenklinikalle on 10.4. eli laskujeni mukaan raskausviikolla 12. Diabeteshoitaja kertoi, että silloin on sekä hoitajan että lääkärin tapaaminen ja ensimmäinen ultraäänitutkimus. Näin olin olettanutkin, mutta oli hienoa silti saada varmistus, että silloin (jos kaikki nyt menee hyvin) saamme ensimmäisen näköhavainnon pienokaisesta!

Tuntuu kuitenkin, että käyntiin on vielä ihan liian pitkä aika. Olin jotenkin olettanut, että ensimmäinen käynti äitiyspolilla olisi jopa ennen neuvolakäyntiä (johon on vielä 3 viikkoa), mutta ei… Tietenkin ymmärrän, että raskaudessa on enemmän ”näkyvää” seurattavaa vasta myöhemmissä vaiheissa, mutta silti tuntuu jotenkin oudolta vain odotella ja yksin mittailla sokereita ensimmäiset kuukaudet.

No, tietenkään en nytkään ole ihan yksin sokereideni kanssa, vaan äitiyspolin hoitajat auttavat puhelimitse ja sähköpostitse ja ensi viikolla käyn labrassa mittauttamassa Hba1c:n. Lähetin parin viime viikon verensokeritaulukot sähköpostilla ja hoitaja kommentoi puhelimessa, että näyttää pääosin ihan hyvältä, vaikka heittelyä molempiin suuntiin onkin. Hoitaja kertoi, että todennäköisesti pian alkaa se vaihe, että verensokerit alkavat olla enemmän matalalla eli insuliinintarve alkaa laskea. Saapa nähdä!

Hieman jännitystä ensimmäiseen äitiyspolikäyntiin tuo myös se, että tulemme pääsiäislomamatkalta New Yorkista kotiin vasta edellisenä päivänä, todennäköisesti siis aikamoinen jet lag päällä – veikkaan jo etukäteen, että tunnemyllerrys voi olla aikamoinen, kun väsyneenä ja pää pyörällä menemme ”tapaamaan Luumua”!

Millimetri päivässä

Taitaa olla taas aika jo perinteeksi muodostuneen raskausviikko-päivityksen:) Eli seitsemättä viikkoa mennään.

Vauva kasvaa millimetrin päivässä

Alkion pituus raskausviikolla 7 on  4 – 8 mm

Tämän viikon aikana lapsi kasvaa huimaa vauhtia, noin millimetrin päivässä. Viikon loppupuolella lapsi on herneen kokoinen.

Silmät ja korvat alkavat muodostua. Solut, joista myöhemmin kehittyy aivot, kehittyvät edelleen, ja hermosolujen välille muodostuu koko ajan uusia yhteyksiä. Myös sisäelinten paikoille etsityy soluja, joista myöhemmin kehittyvät muun muassa maksa, mahalaukku ja haima.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-7)

Tyyppi siis kasvaa vauhdilla ja joillakin äideillä voi jo mahakin olla eri näköinen:

Seitsemäs raskausviikko ei vielä tuo sen suurempia muutoksia ulkoiseen olemukseesi, mutta olosi voi olla jo hyvin raskas ja turvonnut. Joillakin naisilla alkaa jo näkyä pienenpieni vatsakumpu. Vauva on kuitenkin vielä aivan liian pieni aiheuttaakseen tämän vatsakummun, joten kyse on enemmänkin raskausturvotuksesta. Suosikkifarkut eivät kuitenkaan enää välttämättä istu yhtä hyvin, joten kaapista on hyvä alkaa kaivamaan mukavampia lököilyasusteita. Tästä syystä raskausviikko seitsemän on monille sitä aikaa, kun aletaan kartoittamaan odotusajan vaatekaappia.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-7/)

Vaatteiden ympärillä on kieltämättä viime päivinä pyörinyt ajatuksia, mutta ei vielä niinkään omien vaatteideni, vaan vauvan:) Kävin viikonloppuna ihanassa lankakaupassa, josta sain pehmeitä alpakkalankoja tuleviin vauvanvaateprojekteihin. Kotiin päästyäni selailin käsityölehtiä ja suunnittelin jo monta nuttua ja haalaria, jotka on ”ihan pakko” neuloa tai ommella. Kuten tavallista minulle, aloitettuna on jo kolme vaatetta ennen kuin ensimmäinenkään on tullut valmiiksi. No, onhan tässä vielä monta kuukautta aikaa!

Omaa vaatekaappiani en tosiaan vielä ole suuremmin miettinyt – vanhat vaatteet eivät vielä kiristä, pikemminkin päinvastoin, kun syksyn aikana laihduin muutaman kilon eikä painonnousua tai turvotusta ole vielä tullut. Odotan kovasti sitä aikaa, kun maha alkaa todella kasvaa. (Näkyvästi) raskaana olevat naiset ovat niin kauniita!

Nyt tulevasta vauvasta puhuminen alkaa sujua jo rennommin, kun vielä viikko sitten tuntui, että koko asian ääneen sanominen toi ”perhoset vatsaan”… Puolisoni juttelee usein vauvalle mahan läpi ja olemme alkaneet todella kutsua maha-asukkia Luumuksi – vaikka nimi on hassu, tuo se silti jotenkin todellisemmaksi sitä, että on oikeasti olemassa tämä uusi olento, joka ei ole vain minun ruumiini osa ja jolla on joskus ihan oikea oma nimi.

Viikonloppuna olimme puolisoni kanssa vanhempieni luona käymässä ja vietimme todella rennot ja mukavat pari päivää. Oli mukava kuulla hieman omien vanhempieni muistoja minun ja sisarusteni odotusajasta. Lähdettyämme kotiin puolisoni totesi jopa ihmettelevänsä, kuinka rennosti vanhempani tuntuvat suhtautuvan raskauteeni, eivätkä ole ainakaan näkyvästi yhtään huolissaan. Itse en ollut edes ajatellut asiaa, ja mietittyäni hetken, taidan ymmärtää yhä paremmin, miten iloinen olen vanhemmista, joilta olen oppinut rauhoittamaan itseni vaikeissakin tilanteissa ja luottamaan siihen, että asiat kyllä järjestyvät.

Tänään sain vihdoinkin haettua kirjastosta kirjan Raskaus, synnytys, äitiys – Äidiksi omaa kehoa kuunnellen (Malla Rautaparta). Kirja vaikuttaa ensiselailulla oikein kivalta, painottuu pitkälti raskauden aikana suositeltaviin joogaharjoituksiin. Kirjoitan tänne lisää luettuani kirjan! Edelleen toivoisin myös vinkkejä hyvistä raskaus/vanhemmuus-kirjoista!

Lapsen nimeksi tulee Luumu

Viikonloppu on mennyt reissaillessa, kävimme mm. anopin luona, joka on tietenkin innoissaan uutisista. Kävimme myös yhdessä tarkasti läpi, mitä kaikkea en voi syödä (ihan hyvä kerrata itsekin!). Neuvolan täti neuvoi puhelimessa, että THL:n ohjeet (http://www.thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/ravitsemus/raskausaika/raskausaikana-valtettavat-elintarvikkeet) ovat luotettavimmat netistä löytyvät ohjeet. Niiden mukaan olen siis suunnilleen pyrkinyt toimimaan.

Kuitenkin itse pidän tärkeänä myös sitä tutkimustietoa, että liika stressaaminenkin on haitallista sikiönkehitykselle, joten en aio huolestua liikaa, jos joskus vahingossa tulisi syötyä hieman jotain suositusten vastaistakin. Anoppi oli jo huolissaan erilaisten lämpötilojen sun muiden vaikutuksesta terveyteeni – näiden täytyy antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos:) Kahvia saa THL:n suosituksen mukaan juoda korkeintaan 3 kuppia päivässä ja olen juonutkin edelleen kupilliset aamulla ja lounastauolla – tämä on sellainen nautinto, josta en aio luopua, vaikka tiedänkin joidenkin odottavien äitien jättävän kahvin kokonaan pois.

Tänään on tasan viisi viikkoa viimeisten kuukautisten alkamispäivästä, eli jos olen ymmärtänyt oikein, alkaa raskausviikko 6.

Lapsi on nyt pikkusormen kynnen kokoinen, noin 7 millimetriä. Tällä viikolla lapsen kehitys on äärimmäisen voimakasta. Uusia hermosoluja muodostuu noin 100 000 kappaletta minuutissa. Lapsen koko kolminkertaistuu, ja tietyt piirteet alkavat muodostua. Jo nyt muodostuvat silmien ja korvien alkeet, ja ruoansulatusjärjestelmä ja hengityselimistö kehittyvät.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-6)

Nyt alkio on kolme viikkoa vanha. Foolihappo auttaa sulkemaan alkion hermostoputken. Vajavainen sulkeutuminen voi johtaa selkäydinkohjuun ja aivojen huonoon kehittymiseen. Aivan viikon lopulla muodostuvat kolme aivo-osiota. Etuaivot huolehtivat muistista ja ajattelusta – käytännössä ongelmanratkaisusta ja aistien viestien tulkitsemisesta. Keskiaivot koordinoivat signaaleja ja lähettävät ne oikeaan päätöspaikkaan.

Taka-aivot huolehtivat lämmönsäätelystä, hengitysrytmistä ja lihasliikkeistä. Selkäranka, selkäydin, aivot, sydän, luut ja lihaksisto alkavat vähitellen kehittyä. Kaksi sydänputkea muotoutuu ja kun ne sulautuvat yhteen yhdeksi putkeksi niistä kehittyy alkeellinen sydän. Kun alkio on 25 päivää vanha (hedelmöittymisestä), eli tämän viikon puolivälissä, alkaa pikku sydän lyödä ja pumpata nestettä kehon eri osiin!

(http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-6/)

Juuri tämä alkuraskauden vaihe, kun kaikki tärkeät elimet kehittyvät alkiolle, on erityisen haavoittuva vaihe, ja tämänkin tekstin luettuani olen iloinen, että olen syönyt foolihappoa 5 mg annoksella jo ennen raskauden alkamista. Nyt verensokeritasapainokin olisi hyvin tärkeää olla kohdallaan juuri epämuodostumien riskin takia, joista kirjoitin jo viikko sitten. Verensokeritaulukkoa silmäillessäni huomasin, että olen viime päivinä mittaillut 9-10 kertaa vuorokaudessa ihan ”huomaamattani”. Kuvasta huomaa, että tiistain (raskaustestipäivän) jälkeen mittauskerrat lisääntyivät aika laillla:)

Verensokerit ovat muutamana yönä olleet alkuyöstä yllättävästi koholla. Tämä tuntuu oudolta, minulle kun tyypillisempää on, että sokerit pikemminkin ovat alkuyöstä liian matalalla ja sen takia pomppaavat myöhemmin korkealle. Nyt olen taas vähän lisännyt yölle pistettävää Levemir-annosta ja yritän pistää myös iltapalalle enemmän pikainsuliinia kuin normaalisti. Tätä kirjoittaessa tosin tuntuu, että käsiä alkaa hieman tärisyttää äskeisen iltapalainsuliinin jäljiltä. Mataliakin on viime päivinä välillä tullut, kun yritän puristaa tasapainon niin tiukaksi.

Pääosin mittaamani verensokerit ovat olleet tavoitearvojen sisällä, vaikka lähes päivittäin tulee myös liian korkeita ja matalia arvoja. Kehoni ja hormonitoimintani muuttuu koko ajan, ja tämän takia aiemmin hyväksi havaittuihin kaavoihin ei voi täysin turvautua. Yritän pitää mielessä, että olennaisempaa kuin hetkelliset liian korkeat arvot, on se, että keskimäärin taso pysyy kohtuullisena.

Viikonlopun aikana olemme myös vihdoin ehtineet kunnolla iloita yhdessä puolisoni kanssa mahassani kasvavasta oliosta. Olemme nauraneet erilaisille huumorimielessä heitellyille nimiehdotuksille (ei kai nimeä voi oikeasti miettiä ennen kuin näkee tyypin ja pitää sitä sylissään?), miettineet, miten raskauteni vaikuttaa kesäsuunnitelmiin, ja pohtineet ketä pyydämme kummeiksi. Kaikki, kenelle olemme kertoneet, ovat innoissaan ja niin mekin. Odotan jo, että mahani alkaa kasvaa. Olen alkanut neuloa vauvalle pöksyjä, niistä ehkä tännekin kuvia sitten kun valmistuvat 🙂

Seesaminsiemen mahassa, puhelin kourassa

Lapsesi on nyt noin seesaminsiemenen kokoinen, mutta jo nyt sille on hahmottunut keho ja pää. Jo nyt lapsen sydämen kehitys alkaa. Sydän alkaa lyödä, kun hedelmöittymisestä on kulunut noin 22 päivää.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-5)

Vaikka tiistain raskaustestituloksen jälkeinen tunnekuohu oli aikamoinen, elämä on kuitenkin jatkunut aika lailla normaaleissa uomissaan. Olen saanut nukuttua hyvin ja töissä hommat rullaavat entisellä painollaan. Tosin viime päivien työntekoa ovat hieman häirinneet toistuvat epäonnistuneet yritykseni saada yhteys neuvolaan, jotta voisin varata sinne ensikäyntiajan. Neuvolassa on todella kätevä takaisinsoittosysteemi, eli kun siellä ei ehditä vastata, he soittavat myöhemmin takaisin. Keskiviikkopäivä menikin sitten hyvin tehokkaasti ristiin soitellessa. Minä yritin soittaa neuvolaan, sieltä soitettiin takaisin samaan aikaan kun olin puhumassa diabeteshoitopaikkaani, josta tehdään lähete Naistenklinikalle. Minä soitin takaisin neuvolaan, sieltä soitettiin takaisin silloin kun en töiden takia voinut vastata. Ja sama kaava jatkui koko päivän.

Onneksi sain Naistenklinikan äitiyspoliklinikalle heti ensimmäisellä yrityksellä yhteyden. Sieltä vastasi todella mukava diabeteshoitaja, joka onnitteli raskaudesta ja lupasi lähettää sähköpostiini verensokeriseurantataulukon, jonka avulla sitten siellä voidaan nopeasti neuvoa, jos tasapainossa on ongelmia. Hoitaja kertasi vielä senkin, miten raskaus alkuvaiheessa yleensä vaikuttaa verensokeriin: aivan aluksi verensokerit nousevat eli pitkävaikutteista insuliinia tarvitaan lisää (tämän olen jo huomannutkin) ja hieman myöhemmin, sikiön alkaessa varsinaisesti kasvaa, insuliinintarve laskee – tämä voi kuulemma tapahtua hyvin nopeastikin.

Neuvolaankin sain lopulta tänään iltapäivällä yhteyden ja sain ensikäyntiajan reilun kuukauden päähän (raskausviikolle 10). Taas yksi konkreettinen asia lisää, kun sai kirjoittaa ajan kalenteriin. Naistenklinikalle toivottavasti saamme ajan jo vähän aiemmin, kunhan saavat lähetteeni käsiteltyä.

Vointini on siis suunnilleen samanlainen kuin ennenkin, olen pitkälti pystynyt pysymään rauhallisena, mitä nyt eilen työpaikan aamupalaverissa ehkä olin vähän normaalia hilpeämpi 🙂 Verensokerit ovat välillä käyneet turhan korkealla, mutta lisättyäni insuliiniannoksia nyt taas pysyvät ehkä paremmin kurissa. Aamuisin olen ollut huomaavinani pientä pahoinvointia niin, että aamupalan syöminen ei ole ihan niin mukavaa kuin yleensä. Olo ei kuitenkaan ole lähelläkään varsinaista oksetusta ja saattaa olla, että kuvittelen koko jutun, sen verran herkästi tässä nyt tulkitsee kaikkia tuntemuksia.

Aina välilllä sitä tulee sellainen olo, että haluaisi kertoa jo raskaudesta useammille, ja sitten taas toisaalta miettii, onko se vielä liian aikaista. Tähän mennessä olemme kertoneet siis kummankin perheelle (ja muutamalle muullekin tieto on sitä kautta vuotanut:). Jos joku lukijoista on ollut vastaavassa tilanteessa, olisi kiva kuulla missä vaiheessa olette kertoneet ystäville raskaudesta? Ja missä vaiheessa sitten kaukaisemmille kavereille? Entä pomolle?