Jännitystä kerrakseen

Hups, tällä viikolla olen käynyt viiteen otteeseen neuvolassa/terveysasemalla tai Naistenklinikalla! Jonotusaikoineen olen siis viettänyt terveyspalvelujen parissa ihan hyvän määrän aikaa, onneksi en ole enää töissä…

Tiistain ultrasta kerroinkin edellisessä postauksessa. Keskiviikkona oli neuvolan vuoro. Terveydenhoitajan kysyessä erilaisista vaivoista totesin, että turvotusta on ollut nyt selvästi enemmän ja yhtenä päivänä oli päänsärkyäkin. Tuolloin tietenkin googlailin raskausmyrkytyksen oireita ja mielikuvitukseni vei minut jo sairaalahoitoon, kunnes päänsärky loppui aika pian särkylääkkeen otettuani. Neuvolassa mitattu verenpainekin oli täysin ok.

Lisäksi terveydenhoitaja kysyi, onko minulla ollut kutinaa mahassa, käsissä tai jaloissa. Tähänkin vastasin, että mahaa on kyllä välillä kutittanut – minkä olin tietysti googlailemalla tunnistanut mahdolliseksi raskaushepatoosin oireeksi. Yhdessä tuumin mietimme, että tämä tuskin tarkoittaa mitään sen kummempaa, koska kutinaa on ollut vain harvakseltaan eikä häiritsevissä määrin, mutta eihän asian varmistamisesta mitään haittaakaan olisi. Niinpä sain labralähetteet sekä raskausmyrkytyksen että raskaushepatoosin poissulkemiseksi.

Maksa- ja sappiverikokeiden ottaminen ei torstaina onnistunut, koska aamulla verensokerini oli matalalla ja oli siis pakko syödä, näin ollen kokeisiin vaadittava paasto meni pieleen. Kävin kuitenkin labrassa torstaina viemässä virtsanäytteet. Perjantaiaamuna kävin ensin terveysasemalla verikokeissa, joihin tällä kertaa selviydyin syömättä. Puolen päivän maissa oli käynti Naistenklinikalla KTG- eli sikiön sykekäyrässä. Odottelin yli tunnin (hölmö minä…) ennen kuin kävin kysymässä toimistosta, pitääköhän vielä kauan odottaa, ja kävi ilmi, että ajanvaraukseni oli ”hukkunut” jonnekin… Onneksi tämän jälkeen pääsin käyrälle nopeasti ja useampikin kätilö kävi pahoittelemassa heille tapahtunutta mokaa. Sykekäyrä onneksi näytti ihan siltä mitä pitikin.

No, ei tässä vielä kaikki: noin tunnin Naistenklinikalta lähtöni jälkeen puhelimeni soi. Naistenklinikan kätilö soitti ja kertoi, että terveydenhoitaja oli ollut heihin yhteydessä ja kertonut, että verikokeissani maksa-arvo näyttää olevan koholla. Eli mahdollisesti minulla onkin raskaushepatoosi, jonka tärkeimpänä oireena siis on vatsan, käsien ja/tai jalkojen kutina. Tämän takia seurantaa jatketaan nyt vielä tarkemmin: menenkin Naistenklinikalle seuraavan kerran jo maanantaina. Tuolloin otetaan uudet verikokeet maksa- ja sappiarvojen tilanteen tarkistamiseksi ja katsotaan taas myös sykekäyrää. Kätilö neuvoi myös menemään jo viikonlopun aikana päivystykseen, jos kutina pahenee häiritseväksi.

Onneksi kutina on jatkunut edelleen vain silloin tällöin eikä kovin voimakkaana. Terveyskirjasto.fi:n mukaan raskaushepatoosi todetaan noin 1%:lla raskaana olevista naisista, se puhkeaa yleensä 30. raskausviikon jälkeen, eikä sen syytä tunneta. Jostakin syystä raskaushormonit aiheuttavat maksan ylikuormittumista. Yleensä oireena olisi niin voimakasta kutinaa, että se häiritsisi nukkumista – tällaista minulla ei onneksi ole ollut.

Koska raskaushepatoosiin liittyy pieni sikiön kuoleman vaara (riski <1 %), äiti voidaan ottaa synnytyssairaalaan seurantaan, silloin seurataan sikiön vointia sykekäyrällä ja kaikututkimuksilla. Tarvittaessa synnytys käynnistetään 1–2 viikkoa ennen laskettua aikaa, varsinkin jos sappihappojen pitoisuus on korkea. Synnytyksen jälkeen kutina ja muut oireet häviävät nopeasti.

(http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00169)

Vaikka riski on tosi pieni, on se tietenkin taas yksi jännityksen aihe lisää. Onneksi minulla sappihappojen pitoisuus on normaali, ainoastaan maksa-arvo oli koholla, mikä on ilmeisesti näistä kahdesta vähemmän huolestuttava juttu. Olen pystynyt onneksi suhtautumaan tilanteeseen aika rauhallisesti – oireeni ovat todella lievät ja mieltä rauhoittaa sekin, että tilannetta tosiaan tarkkaillaan nyt niin tiiviisti, ettei montaa päivää kerrallaan tarvitse jännittää. Ja nyt joka kerta, kun tunnen Luumun liikkuvan (eli aika usein), tunnen oloni todella helpottuneeksi: elossa ollaan!

Synnytyksen käynnistys, joka myös raskaushepatoosin yhteydessä mainitaan, ei minun tilanteessani toki ole mitään uutta, joten sinänsä asialla ei ehkä ole kovin suurta merkitystä. Paitsi ehkä käynnistyksen ajankohtaa mietittäessä tämä voi olla yksi peruste vähän aikaisemman ajankohdan puolesta? No, ensi viikolla tiedetään aika paljon enemmän, kun tarkkaillaan sekä maksa-arvoja, Luumun kasvua että todennäköisesti myös tehdään lapsivesipunktio.

Viime viikon jaksoin vielä ihmeen hyvin ryntäillä ympäri kaupunkia ja laittaa kotia. Tällä viikolla vauhti on jo selvästi hidastunut, lepotaukoja täytyy pitää useammin, jalkojen turvotuksenkin takia kävely ei enää tunnu kovin mukavalta ja muutenkin tunnen oloni hieman ”vaivaiseksi”. Ja onhan tämä maha jo aika iso (kuten kuvasta näkyy)!

Äsken käydessäni shoppailemassa vielä vähän sisustuskangasta ja nappeja, meinasin ostoskeskuksen käytävällä liukastua kurkunpalaan 😀 Onneksi en kaatunut, mutta äkkinäinen liike tasapainon säilyttämiseksi sattui todella paljon alakertaan ja tämän jälkeen kävely metrolta kotiin oli aika tuskallinen…

Suhteellisen helposti menneen alku- ja keskiraskauden jälkeen nyt parin viikon sisällä on siis tullut hieman huolestuttavia uutisia Luumun kasvuvauhdista ja minullekin erilaisia vaivoja. Niiden myötä mielialanikin on ehkä vähän vaihdellut ja välillä mielessä on ollut pelokkaitakin ajatuksia siitä, miten tilanne nyt etenee (googlaillessani päädyin jostain syystä lukemaan tarinan kohtukuolemasta – VIRHE!)… Toisaalta olen kuitenkin pääasiassa rauhallisella mielellä, verensokerit ovat onneksi viime viikkoina pysyneet tosi hyvin tasapainossa, ja kotona on mukava puuhailla. Tärkeimmät hankinnat ja valmistelut alkavat olla jo tehty, mutta vielä on tietysti paljon juttuja, joita olisi hyvä saada pois alta ennen Luumun saapumista.

Hobis vaan laskee, jee jee!

Sain tänään todella hyviä ja yllättäviä uutisia! Olin vähän pelonsekaisin tunnelmin lähettänyt Naistenklinikalle sähköpostia: lähetin viime viikon verensokeritaulukon kommentoitavaksi ja kysyin samalla, miltä uusin hba1c (eli pitkäaikaisverensokeri)-mittaukseni näyttää. Kävin siis verikokeessa viime viikon lopulla. Verensokeritaulukkoa hoitaja kommentoi, että näyttää menevän aika hyvin, eikä välttämättä ole tarvetta millekään muutoksille. Jatkossa voin lähettää taulukoita, jos jotain ongelmaa on, mutta jos ei, niin voidaan katsoa vasta seuraavalla äitiyspolikäynnillä kesäkuun alussa. Jes!

Kuulemma insuliinintarve voi vielä tästäkin laskea ja noususuunta alkaa todennäköisesti vasta kuukauden päästä. Minua ei vieläkään lakkaa ihmetyttämästä, miten voin pärjätä näin pienillä insuliinimäärillä, ja että insuliinintarve voisi vielä tästäkin vähentyä, käsittämätöntä 😀

Mutta sitten vielä se paras juttu: hba1c-arvoni oli 6,3%! Eli vielä yhden prosenttikymmenyksen parempi kuin viimeksi! En ymmärrä, miten tämä on mahdollista, kun tuntuu, että verensokerit on erityisesti huhtikuun aikana ollut tosi vaikea saada pysymään minkäänlaisessa tasapainossa (hba1c kuvastaa siis verensokerin vaihtelua viimeisen kuukauden ajalta). Tietenkään hba1c ei kerro ihan koko totuutta, koska se on keskiarvo eikä näytä sitä, minkä verran arvot heilahtelevat puolelta toiselle. Mutta joka tapauksessa olen todella positiivisesti yllättynyt, koska olin lähes varma, että hba1c olisi noussut jonkin verran.

Huh, tämä tarkoittaa siis, että voin hengähtää helpotuksesta ja jatkaa ainakin toistaiseksi samaan malliin, ehkä jopa vähän höllätä mittailua ainakin yöajalta. Diabeteshoitajan mukaan on tosi hyvä, jos hba1c pysyy suunnilleen samassa missä se nyt on, eikä haittaa vaikka se vähän nousisikin. Korkean pitkäaikaisverensokerin haitalliset vaikutukset sikiöön ovatkin kaikista suurimmat alkuraskaudessa, jolloin sekä epämuodostumariski että keskenmenoriski voivat olla selvästi korkeammat kuin ”normaaliraskaudessa”. On siis todella hyvä tietää, että koko ensimmäisen raskauskolmanneksen ajan olen onnistunut pitämään pitkäaikaisverensokerin hyvin alle suositellun 7,0%.

Keski- ja loppuraskaudessa verensokeritasapainolla on merkitystä lähinnä siihen, että korkeat verensokerit lisäävät riskiä makrosomiaan eli sikiön suurikasvuisuuteen. Kuitenkin myös niillä diabeetikoilla, joilla on hyvä hoitotasapaino, sikiö kasvaa usein keskimääräistä suuremmaksi. Käsittääkseni suurikasvuisuus ei sinänsä ole välttämättä mikään ongelma, mutta voi lisätä riskiä erilaisille komplikaatioille ja hankaluuksille synnytyksessä. Tämä on (kai?) suurin syy siihen, että diabeetikoiden synnytykset käynnistetään usein jonkin verran ennen laskettua aikaa ja diabeetikoille tehdään keisarinleikkauksia selvästi useammin kuin muille.

Nyt kun tästä jännittävästä hba1c-etapista on päästy ohi, seuraava jännitettävä etappi on sitten kesäkuun alussa, kun edessä on rakenneultra. Toivotaan, että sielläkin näkyisi hyppivä ja terve Luumu!

Seesaminsiemen mahassa, puhelin kourassa

Lapsesi on nyt noin seesaminsiemenen kokoinen, mutta jo nyt sille on hahmottunut keho ja pää. Jo nyt lapsen sydämen kehitys alkaa. Sydän alkaa lyödä, kun hedelmöittymisestä on kulunut noin 22 päivää.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-5)

Vaikka tiistain raskaustestituloksen jälkeinen tunnekuohu oli aikamoinen, elämä on kuitenkin jatkunut aika lailla normaaleissa uomissaan. Olen saanut nukuttua hyvin ja töissä hommat rullaavat entisellä painollaan. Tosin viime päivien työntekoa ovat hieman häirinneet toistuvat epäonnistuneet yritykseni saada yhteys neuvolaan, jotta voisin varata sinne ensikäyntiajan. Neuvolassa on todella kätevä takaisinsoittosysteemi, eli kun siellä ei ehditä vastata, he soittavat myöhemmin takaisin. Keskiviikkopäivä menikin sitten hyvin tehokkaasti ristiin soitellessa. Minä yritin soittaa neuvolaan, sieltä soitettiin takaisin samaan aikaan kun olin puhumassa diabeteshoitopaikkaani, josta tehdään lähete Naistenklinikalle. Minä soitin takaisin neuvolaan, sieltä soitettiin takaisin silloin kun en töiden takia voinut vastata. Ja sama kaava jatkui koko päivän.

Onneksi sain Naistenklinikan äitiyspoliklinikalle heti ensimmäisellä yrityksellä yhteyden. Sieltä vastasi todella mukava diabeteshoitaja, joka onnitteli raskaudesta ja lupasi lähettää sähköpostiini verensokeriseurantataulukon, jonka avulla sitten siellä voidaan nopeasti neuvoa, jos tasapainossa on ongelmia. Hoitaja kertasi vielä senkin, miten raskaus alkuvaiheessa yleensä vaikuttaa verensokeriin: aivan aluksi verensokerit nousevat eli pitkävaikutteista insuliinia tarvitaan lisää (tämän olen jo huomannutkin) ja hieman myöhemmin, sikiön alkaessa varsinaisesti kasvaa, insuliinintarve laskee – tämä voi kuulemma tapahtua hyvin nopeastikin.

Neuvolaankin sain lopulta tänään iltapäivällä yhteyden ja sain ensikäyntiajan reilun kuukauden päähän (raskausviikolle 10). Taas yksi konkreettinen asia lisää, kun sai kirjoittaa ajan kalenteriin. Naistenklinikalle toivottavasti saamme ajan jo vähän aiemmin, kunhan saavat lähetteeni käsiteltyä.

Vointini on siis suunnilleen samanlainen kuin ennenkin, olen pitkälti pystynyt pysymään rauhallisena, mitä nyt eilen työpaikan aamupalaverissa ehkä olin vähän normaalia hilpeämpi 🙂 Verensokerit ovat välillä käyneet turhan korkealla, mutta lisättyäni insuliiniannoksia nyt taas pysyvät ehkä paremmin kurissa. Aamuisin olen ollut huomaavinani pientä pahoinvointia niin, että aamupalan syöminen ei ole ihan niin mukavaa kuin yleensä. Olo ei kuitenkaan ole lähelläkään varsinaista oksetusta ja saattaa olla, että kuvittelen koko jutun, sen verran herkästi tässä nyt tulkitsee kaikkia tuntemuksia.

Aina välilllä sitä tulee sellainen olo, että haluaisi kertoa jo raskaudesta useammille, ja sitten taas toisaalta miettii, onko se vielä liian aikaista. Tähän mennessä olemme kertoneet siis kummankin perheelle (ja muutamalle muullekin tieto on sitä kautta vuotanut:). Jos joku lukijoista on ollut vastaavassa tilanteessa, olisi kiva kuulla missä vaiheessa olette kertoneet ystäville raskaudesta? Ja missä vaiheessa sitten kaukaisemmille kavereille? Entä pomolle?