Luumun ensipäivät

Jätettyämme Luumun valvontaosaston hoitajien hoiviin ja syötyämme iltapalaa menimme siis lapsivuodeosastolle perhehuoneeseen nukkumaan. Verensokerini oli synnytyksen ja iltapalan jälkeen korkealla, muistaakseni n. 19 (en ollut pistänyt aika hiilaripitoiselle iltapalalle mitään!) ja olisin tietenkin halunnut pistää pikainsuliinia korjatakseni korkean verensokerin. Kätilö kuitenkin kielsi minua pistämästä ennen aamua todeten, että sokeri voisi lähteä laskemaan vaarallisen nopeasti. Olisin myös halunnut jo saada kädestäni tiputuskatetrin pois, mutta kätilö kehotti minua odottamaan aamuun senkin kanssa siltä varalta, että tarvitsisin vielä sokeria sitä kautta. Olin vähän ärtynyt tästä ja korkea verensokeri tuntui inhottavalta, olinhan niin pitkään tehnyt kaikkeni, että verensokeri pysyisi jatkuvasti hyvänä. No, onneksi kuitenkin noudatin kätilön ohjetta, koska klo 5.30 verensokerini oli jo laskenut 11,7:n ja klo 8 se oli enää 10,9.

Synnytyksen jälkeisinä päivinä seurasin verensokeria aika tarkasti, tässä toki myös puolisoni oli suurena apuna. Insuliinimäärissä minua neuvottiin pistämään ensimmäisenä päivinä 50% raskautta edeltävistä insuliinimääristä, sitten 75% ja pikkuhiljaa palaamaan kohti ”normaaleja” insuliiniannoksiani. Kätilö oli etsinyt tiedoistani raskautta edeltävät insuliiniannokset: Levemir 11+7ky ja Novorapid 1-2ky/10hh. En tiedä miltä ajalta nämä annokset ovat peräisin, itse muistelen pistäneeni Levemiriä 14-16+8ky ennen raskautta. Joka tapauksessa uusien annosten hakemisessa on tietysti oma säätönsä eikä se varmaan kenelläkään suju täydellisesti tiettyjen prosenttien mukaan.

Ensimmäisenä päivänä pistin 5+3,5 yksikköä Levemiriä ja aika varovasti pikainsuliinia, tuolloin verensokeri vaihteli 10-18 välillä. Seuraavana päivänä pistin 8+4, jolloin verensokeri alkoi jo lähestyä normaalilukemia ja siitä seuraavina päivinä pistin 7+4, koska maidonnousun myötä verensokerit alkoivat olla hieman alakantissa. NKL:n ohje, jonka mukaan parin päivän päästä synnytyksestä oltaisiin vielä nostettu insuliiniannoksia, olisi ainakin minun kohdallani aiheuttanut aikamoiset hypoglykemiat. Onneksi osasin itse säätää annoksiani mittausten mukaan niin, että pidin verensokerit mieluummin vähän ylä- kuin alakantissa, eikä kätilöillä ollut tähän vastaan sanomista. Tällä hetkellä (5 kk synnytyksestä) pistän Levemiriä 9+4 yksikköä, eli imetys on kyllä selvästi pitänyt insuliinintarpeen pienempänä kuin normaalisti (vaikka syön kuin hevonen:)

Mutta palataanpa perjantaihin 25.9.2015, joka oli Luumun ensimmäinen kokonainen päivä äidin mahan ulkopuolella. Söimme aamiaista lapsivuodeosastolla ja sitten lähdimme jännittyneinä VVO:lle (vastasyntyneiden valvontaosastolle) sovitusti kello yhdeksäksi. VVO:lla oli periaatteena, että klo 9, 12, 15, 18 ja 21 on vanhemmille rauhoitetut ”hoitoajat”, jolloin osastolle ei saa tulla muita vieraita. Vanhemmat saavat olla VVO:lla niin paljon kuin haluavat ja vierailijoita saa tulla kaksi kerrallaan silloin kun siitä oli sovittu hoitajan kanssa. Ensimmäisenä päivänä opettelimme vaipanvaihtoa ja ihmettelimme vauvaamme. Jotta vauvan verensokeri pysyisi hyvänä, sille oli pitänyt aloittaa sekä sokeritiputus että tehostettu maitoruokinta. Normaalistihan vastasyntyneelle riittää ensimmäisinä päivinä ihan pienet tipat maitoa, mutta Luumulle maitoa syötettiin pullosta ja nenämahaletkusta jo ensimmäisinä päivinä aika isoja määriä luovutettua äidinmaitoa kolmen tunnin välein (muistaakseni n. 40 ml kerrallaan?)

Lapselle aloitettu i.v. glukoosi-infuusio 5 mg/kg/min sekä enteraalinen ruokinta. Ensimmäinen sokeri lievästi matala 2.9, tämän jälkeen sokeriarvot normaaleja. Maitoruokinnan käynnistyttyä i.v. glukoosi päästiin purkamaan ongelmitta ja se saatiin lopetettua kokonaan 1.5 vrk iässä. Verikokeissa Hb 170, leukosyytti- ja trombosyyttitaso normaali. CRP 5-6. Alkuun runsaaseen nestesaantiin liittyen hyponatremia ad 129, tämä lähtenyt korjaantumaan.

Lapsi ollut seurannassa kivuliaan oloinen, ulosteet vetisiä, epäilty vatsavaivoja. Panadolista hyötynyt, aloitettu lisäksi Rela-tipat. Aristanut myös vasenta olkapäätä, ei vaikutelmaa solisluun murtumasta. Yläraajojen käyttö symmetristä. Hyponatremia, lievän hypokalsemian vuoksi aloitettu p.o. NaCl sekä kalsiumlisät. Maitojen nosto onnistunut iänmukaisesti. 1.5 vrk iässä tutkittaessa jäntevyydeltään pehmeä, punakka. Sydämestä gradus I virtaustyyppinen sivuääni, ei patologiselta vaikuttava. Saturaatiotasossa ei ongelmaa, missään vaiheesa ei hengitystuen tarvetta.

Perjantaiaamupäivällä sain lapsivuodeosastolla ohjeita maidon lypsämiseen ja pumppaamiseen. Sekä lapsivuodeosaston että VVO:n hoitajat painottivat, että on hyvä viedä vauvalle kaikki pienetkin tipat, mitä saa lypsettyä maitoa. Varsinaista imetystä pääsimme Luumun kanssa harjoittelemaan muistaakseni jossain vaiheessa perjantaipäivää. Vasta myöhemmin perehdyin itse imetysasioihin tarkemmin ja olinkin aika hämmästynyt, ettei tähän kannustettu jo heti synnytyksen jälkeen – vaikka vauva olikin tässä vaiheessa sen verran heikossa kunnossa, ettei paljoa jaksanut imeä, olisi vauvan rinnalla olo kuitenkin voinut nopeuttaa maidonnousua jo aiemmassa vaiheessa. Ensimmäiset tipat maitoa sain puristettua perjantaipäivällä ja perjantai-iltana sain vielä lisää ohjeita erilaisiin lypsytekniikoihin, joilla sainkin jopa muutaman millilitran vietäväksi Luumulle ❤ Sitten kun maitoa alkoi tulla jo vähän enemmän, siirryin käyttämään sähköpumppua.

Perjantaina iltapäivällä Luumu sai myös ensimmäiset vieraansa: ensin mieheni sisko ja tuleva kummitäti kävi ihailemassa Luumua ja vähän myöhemmin tulivat vierailulle isäni ja isoisäni. Isäni ja isoisäni tullessa hoitaja kehotti, että antaisimme Luumun nukkua rauhassa emmekä koskisi häneen, koska hoitajan mukaan Luumu oli ollut varsin levoton edellisen vierailun jälkeen. Itse en ole aivan vakuuttunut, johtuiko levottomuus todella siitä, että olimme silitelleet Luumua, mutta tuossa tilanteessa emme toki voineet muuta kuin noudattaa neuvoa.

Perjantaipäivä oli sujunut ihmetellessä VVO:lla ja yrittäessä lypsää maitotippoja Luumulle omassa huoneessamme (jälkiviisaana taas mietin, että olisinhan voinut yrittää lypsääkin VVO:lla vauvaa katsellen?). Lauantaiaamuna heräsin siihen, että minua itketti. Oli niin kova ikävä vauvaa, joka oli eri osastolla kuin minä ja mieheni. Tuntui todella pahalta, että muilla lapsivuodeosastolla oli vauvat, joita he hoitivat ja kärräilivät ympäri osastoa, ja meidän vauvamme oli toisella osastolla vieraiden ihmisten hoidettavana. Vaikka meillä oli oikeus olla VVO:lla niin paljon kuin halusimme, minulla oli kuitenkin sellainen olo, että olimme siellä enemmän vierailijoita ja vauvaa hoiti VVO:n henkilökunta. Useamman kerran tapahtui niin, että olimme tulossa sovitusti vaihtamaan vaippaa ja muuten hoitamaan vauvaa, ja tullessamme hoitaja kertoi, että vaipat olikin jo vaihdettu ja maidot annettu, ja vauva oli taas jo nukkumassa. Myös hoitajien varmasti hyvässä tarkoituksessa sanotut kehotukset, että vanhempien kannattaisi nyt jo varmaan mennä itse syömään, tuntuivat minun mielessäni kehotuksilta lähteä pois vauvan luota.

Tietenkin tilanteeseen vaikutti paljon se, että me emme oikein vielä tienneet mitään vauvan hoidosta, olo oli siis lähtökohtaisesti aika epävarma, enkä tajunnut itse ottaa vauvaa useammin ihokontaktiin ja rinnalle. Ja isona osana ikävääni oli varmasti äitiyshormonien ryöppy, onhan synnytyksen jälkeisinä päivinä äideillä usein itkuisuutta silloinkin, kun kaikki on hyvin ja vauva koko ajan vieressä. Mutta joka tapauksessa, jos olen joskus itse uudestaan samassa tilanteessa, aion kyllä hoitaa ja pitää vauvaa mahdollisimman paljon lähelläni ja rinnalla riippumatta siitä, kuinka paljon hän jaksaa rinnasta imeä.

Ehkä toinen asia, minkä tekisin toisin, olisi se, että pyytäisin vähemmän vieraita katsomaan vauvaa ihan ensimmäisinä päivinä, jos tilanne on sellainen, että vanhempien ja vauvan yhteinen aika on rajoitettua. Muutamaa päivää myöhemmin vauvakin (ainakin Luumun tapauksessa) on jo paremmassa voinnissa ja vierailut ovat mukavampia vieraillekin. Lauantaina Luumua kävi katsomassa ensin minun vanhempani ja sisarukseni ja vähän myöhemmin vielä mieheni äiti ja sisko. Näin monta vierailijaa saman päivän aikana aiheutti osastolle aikamoisen härdellin ja ihan turhaa stressiä aikatauluista. Tietenkin oli toisaalta myös mukavaa, että koko perhe pääsi jo näkemään Luumun.

Lauantaiaamuna sokeritiputus lopetettiin ja meille sanottiin, että jos sokeriarvot pysyvät hyvällä tasolla, ei vauvan ehkä enää tämän päivän jälkeen tarvitse olla valvontaosastolla vaan voisimme saada hänet vierihoitoon. Tätä siis jännitimme kovasti ja illalla klo 18 maissa matkalla VVO:lle käytävällä vastaantuleva lääkäri kertoikin ilouutiset: verensokeri oli ok ja Luumu pääsisi meidän huoneeseen! Hetken kuluttua kävimme läpi jatkosuunnitelmaa ja saimme kuulla, että vaikka verensokeri oli nyt ok, bilirubiini- eli keltaisuusarvo oli nyt vuorostaan koholla ja näin ollen Luumu tarvitsisi sinivalohoitoa. Syötimme ja vaihdoimme Luumulle vielä vaipan VVO:lla ja sitten pakkasimme yhdessä hoitajan kanssa Luumun kärryihin ja lähdimme koko perheen voimin lapsivuodeosastolle. Tämä oli aikamoinen juhlahetki, muistan olleeni todella onnellinen ❤

Kun saimme Luumun huoneeseemme, olimme aluksi vielä todella hämmentyneitä uudesta tilanteesta ja hieman pallo hukassa: mitä tämän kanssa nyt tehdään? Tuolloin otetuista kuvista näkee, että pidin vauvaa vieressäni sängyllä makaamassa, kun en vielä oikein osannut pitää häntä sylissä (tuolloin vauva olikin todella lötköpötkö ja siksi hankalammin pideltävä, kuten ennenaikaisesti syntyneet vauvat useimmiten ovat) 😀 Pian osastolle tulomme jälkeen huoneeseemme tuotiin sinivalolamppu ja meitä ohjeistettiin pitämään vauvaa lampun alla pelkkä vaippa päällään koko ajan, kun vauva ei ole vaipanvaihdossa tai syötöllä. Eli toisin sanoen, vaikka olimmekin nyt samassa huoneessa, en vieläkään saanut pitää vauvaa sylissä kuin hetken kolmen tunnin välein.

20150927_150640

Ensimmäinen yö yhdessä vauvan kanssa oli aikamoista säätöä ja opettelua. Ensinnäkin meidän piti erikseen pyytää apua siihen, miten täällä kannattaisi vaihtaa pojan vaippa, kun systemi oli ihan erilainen kuin VVO:lla. Tuntui turhauttavalta, että jouduimme odottamaan ja erikseen pyytämään, että meille opetettiin, miten vauvaa kannattaa pidellä, kun pestään pyllyä, miten sitä röyhtäytetään ja niin edelleen. Tuntui, että ehkä kätilöt kuvittelivat, että olimme jo VVO:lla oppineet kaikki perusasiat vauvan hoidosta, mutta näinhän ei tosiaankaan ollut, kun suurimman osan vauvan hoidosta olivat siellä tehneet hoitajat. Alussa emme juurikaan voineet vuorotella mieheni kanssa vauvan hoitoon liittyvissä asioissa, kun vaipanvaihtokin tuntui vielä niin haastavalta, että teimme sen yhdessä toinen toistamme auttaen. Vaippa vaihdettiin ja maitoa annettiin kolmen tunnin välein, tähän toimitukseen meni meiltä alussa melkein 45 minuuttia. Väliin jäävien parin tunnin aikana pumppasin maitoa ja nukuin pieniä pätkiä. Ensimmäisinä öinä tuntui, että Luumu oli hereillä enemmän yöllä kuin päivällä, joten vuorottelimme niin, että toinen heilutteli kitisevän vauvan sänkyä toisen yrittäessä korvatulppien avulla saada vähän unta.

Pumppailin siis maitoa vähän väliä, kuskasin maitoja välillä jääkaappiin, ja sitten lämmitimme tietyn millimäärän maitoa (muistaakseni 50 ml) kolmen tunnin välein ja syötimme sitä vauvalle pullosta ja nenämahaletkusta. Nenämahaletku oli yllättävän helppokäyttöinen, vaikka tuntuikin aluksi hurjalta. Jossain vaiheessa puheena oli, että ehkä nenämahaletku olisi Luumulla vielä kotiin mennessäkin, mutta pikkuhiljaa saimme Luumun juomaan yhä enemmän maitoa pullosta ja lopulta koko maitomäärä meni pullosta syötettynä eikä letkua siis enää tarvittu.

Imetystä en tässä vaiheessa juurikaan jaksanut harjoitella, eikä siihen oikein osastolla kannustettukaan – pääasia oli, että Luumu sai riittävästi maitoa, koska sen avulla bilirubiini poistuisi elimistöstä ja hän alkaisi virkistymään. Alussa minulla meni niin paljon aikaa maidon pumppaamiseen ja vaipanvaihdotkin sujuivat meiltä kokemattomilta aika hitaasti, joten tuntui että hommaa oli aivan riittävästi näinkin. Kätilö neuvoi, että imetystä kannattaisi ehkä alkaa enemmän harjoitella vasta reilun viikon päästä, kun Luumu tulisi ”täysiaikaisen” vauvan ikään ja sitä ennen syöttää pääosin muilla tavoin, koska bilirubiinien laskiessa normaalitasolle vauvalla olisi enemmän energiaa harjoitella rinnalta syömistä.

Lauantai-illasta alkaen seuraavat yöt ja päivät vietimme hyvin tiiviisti omassa pienessä huoneessamme, koska vauvan piti olla sinivalolampun alla. Kävimme syömässä vuorotellen mieheni kanssa ja välillä myös vähän ulkona kävelemässä, oli tosi hyvä saada välillä hengittää raitista ilmaa! Lapsivuodeosastolla oli vierailuaika kerran päivässä klo 18-19. Sunnuntaina meillä oli vierailulla Luumun tuleva kummisetä tyttöystävänsä kanssa ja maanantaina mieheni täti. Yksi ensimmäisten päivien kohokohdista oli se, kun Luumu piristyi sen verran, että jaksoi juoda kaiken maitonsa pullosta:) Maanantai-illan klo 18 syöttö, jolloin mieheni täti oli meillä ”kylässä”, oli ensimmäinen kerta, kun tämä tapahtui. Toinen, ehkä vielä tärkeämpikin saavutus minulle oli se, kun sain omaa maitoa pumpattua niin paljon, ettei muuta lisämaitoa enää tarvittu (näin taisi olla sunnuntain ja maanantain välisestä yöstä lähtien).

Bilirubiiniarvoja seurattiin verikokeilla joka aamu ja välillä iltaisinkin. Verikokeita varten lämmitimme Luumun jalkoja lämpimällä vesipussilla, verinäyte otettiin Maanantaina päivällä ja tiistaiaamuna kävimme punnituksella käytävän toisessa päässä, tiistaina oli myös lääkärintutkimus. Maanantaipäivän punnitusreissulle oli hienoa lähteä, pääsimmehän vihdoinkin mekin kärräilemään vauvaa oman huoneemme ulkopuolella 😀

29.9.2015 klo 12:38

Lastenlääkärin tarkastus 4.5 vrk iässä. Virkeä poika. Paino kääntynyt nousuun, nml:lle ei eilisillasta alkaen ole ollut käyttöä, joten poistetaan. 1.5 vrk ikään vvo:lla hoidettavana makrosomian ja äidin diabeteksen vuoksi. Ens. vs 2.9, lapsi vapistellut, muut verensokerit normaaleja. Aloitettu iv-glukoosi, joka purettu 1.5 vrk ikään mennessä pois. Kellastumisen vuoksi olut 1 sinivalossa 2 vrk ajan. Tänä aamuna Bil 198, hyvin laskussa. Lopetetaan sinivalo, Bil illalla ja aamulla. Jos Bil 240 tai yli, takaisin valoon.

Eli tiistaina lääkärintarkastuksen jälkeen saimme jättää hyvästit sinivalolampulle – eipä tullut sitä ikävä 🙂 Tämä oli tosi mukava päivä osastolla, kärräilimme vauvaa ympäriinsä ja kävimme sairaalan kahviossakin. Olimme jo puoliksi ”vapaita” kun emme enää olleet omaan huoneeseen niin sidottuja, mutta toki odotimme vielä suuremmalla innolla sitä, että pääsisimme jo kotiin vauvan kanssa. Yritimme syöttää vauvalle niin paljon maitoa kuin vain mahdollista, jotta bilirubiiniarvo ei kääntyisi uudestaan nousuun ja kotiinpääsy olisi mahdollinen! Mieheni kävi illalla parin tunnin ajan töissä ja minä hengailin vauvan kanssa osastolla, nukuimme makoisat päiväunet. Illalla herkuttelimme graavilohella:D

Tiistaina minulle tuli myös mieleen maksa-arvojen tarkka seuranta raskauden loppuvaiheessa ja kysyin, pitäisikö arvoa nyt vielä seurata – kuten arvelin, osaston henkilökunta ei ollut huomannutkaan asiaa ja itsekin muistin sen vasta nyt, olihan viime päivinä ollut hieman muutakin ajateltavaa:) Osastolla tiistaina otetussa verikokeessa alat-arvo oli 119 eli selvästi edelleen koholla. Tämän takia keskiviikkona tarkistettiin vielä verenkuva, verenpaine ja virtsan proteiini, jotka olivat ok.

30.9. klo 14:15

Tänään 6 päivän ikäinen sievä poika. Toipumassa synnytyksestä ja keltaisuudesta. Sievä, punakellakka, pyöreäposkinen poika. Syönyt nyt ateriansa hyvin pullosta. Maitomäärä n. 50 ml/ kerta. Maito äidin omia lypsyjä. NML otettu eilen pois, syöminen parantunut, kun kelt. väistynyt. Iho siisti, kunnossa. Napa siisti. Pissannut ja kakannut hyvin. Paino nousussa, kotiinlähtö 3670g.

P-Bil kotiutuspäivänä 208. -> voi kotiutua. Hoitaja-povalle pe 2.10. Paino ja P-Bil.

Kotiutuvat. Ohjattu kotiin vauvan kelt. seuranta. Herkästi yhteys NKL:lle, jos kotona huolia vauvan voinnissa. Normaali kontrolli äitiysneuvolassa.

Keskiviikkoaamuna jännitimme bilirubiini-verikokeen tulosta, koska siitä olisi kiinni mahdollinen kotiinlähtömme. Oli todella huojentavaa kuulla, että bilirubiini ei ollut noussut niin paljoa, että valohoitoa olisi tarvinnut jatkaa – eli pääsisimme kotiin!  Sovimme, että tulemme vielä perjantaina käymään NKL:n labrassa verikokeessa ja osastolla punnituksessa varmistaaksemme, että bilirubiini olisi lähtenyt laskuun ja paino nousuun. Lisäksi minun maksa-arvoni tarkistettaisiin vielä silloin uudestaan.

Keskiviikkona puoliltapäivin mieheni lähti ensin käymään kotona hakemassa auton turvakaukalon ja miehen sedän vaimo tuli hakemaan meitä autolla kotiin. Oli ihanaa pukea vauvalle omat vaatteet päälle, pakata laukut (parissa päivässä yhteen pieneen perhehuoneeseen ehtii kerääntyä yllättävän paljon roinaa ympäriinsä!) ja lähteä ensimmäistä kertaa vauvan kanssa ulos ja kohti kotia.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s