Kämppäkuume ja kesätunnelmaa

Viimeisen viikon ajan ajatukset ovat pyörineet lähes ympärivuorokautisesti asunnon ostamisessa. Suunnitelmissamme on siis ostaa omistusasunto ja muuttaa sinne vielä ennen vauvan syntymää. Vaikka asia on jollain tavalla ollut mietinnässä jo alkuvuodesta lähtien, vasta nyt tuntuu, että olemme ihan konkreettisesti etenemässä kohti uutta kotia. Viikko sitten olimme katsomassa kämppää, johon ihastuimme, ja koska hinta oli todella edullinen ja näytössä oli paljon porukkaa, tulikin kiire pankkineuvotteluihin. No, kämppähän myytiin jo pari päivää näytön jälkeen eikä meillä vielä siinä vaiheessa ollut lainalupausta, joten sitä emme ehtineet napata.

Mutta nyt olemme käyneet kahdessa pankissa neuvotteluissa, tiedämme vähän paremmin millaisen lainan voimme saada ja mitä ylipäätään kannattaa asunnon ostamisessa ottaa huomioon. Tilanne on siis oikeastaan todella hyvä. Toivoisin, että löytäisimme kämpän, josta voimme tehdä kaupat, viimeistään kesäkuun aikana, ja näin voisimme ehkä muuttaa heinä-elokuun vaihteessa.

Tänään olimme taas katsomassa kahta eri asuntoa, joista ensimmäinen oli aivan hirveä pommi: huonossa kunnossa, entiseltä omistajalta pakkolunastettu, vuokralaisilla puolen vuoden irtisanomisaika, välittäjä alkoi näytössä riitelemään vuokralaisten kanssa… 😀 Toinen taas vaikutti ihan varteenotettavalta mahdollisuudelta. Tämän lisäksi on kiikarissa muutama muukin kämppä, joita mietimme.

Tänä viikonloppuna tuntuu vähän kuin kesä olisi alkanut! Vaikka sää onkin ollut aika vaihteleva ja hellekelejä ei vielä ole nähty, on ollut tosi mukavaa tehdä kesäisiä juttuja: pyöriä kaupungilla kavereiden kanssa, grillailla, ja tänään taas (asuntonäyttöjen jälkeen) käydä stadikalla uimassa. Luumulle on mietitty nimeä, hänen kunniakseen on skoolailtu (sain mukavalta baarityöntekijältä kaupan päälle jaffaa omaan lasiini, kun hän ihmetteli neljän skumppalasin tilaamista viidelle ihmiselle:) ja jopa tanssittu oma kunniantanssi erään todella humalaisen miehen toimesta, joka tuli kyselemään skoolailumme syytä!

Välillä tuttujen ”kuinka olet voinut?” -kysymykset tuntuvat hassulta, pitäisikö siis voinnissa olla jotain omituista?:) Toisin sanoen energiaa on riittänyt ihan samalla tavoin kuin ”normaalisti”, valon lisääntyminen tietysti lisää energisyyttä, kuten yleensäkin keväisin. Olen taas tehnyt paljon käsitöitä, saanut kaksi vauvan neuletakkia tapani mukaan melkein valmiiksi ja olen myös kaivanut ompelukoneen pitkästä aikaa esiin. Nyt siis kaikki kankaiden jämäpalat käyttöön!

Verensokerit ovat viimeisen viikon aikana pysyneet suhteellisen hyvin kurissa. Insuliinintarve on edelleen tosi pieni ja olenkin jättänyt aamulla pistettävän pitkävaikutteisen kokonaan pois sen jälkeen, että pistin pitkään 1-2 yksikköä. Silti verensokeri meinaa päivisin olla välillä hieman matalalla. Yöllä taas verensokeri tuntuu usein nousevan niin, että aamulla ollaan yli 10 lukemissa, ellen pistä ylimääräistä pikainsuliinia aamuyöstä. Pitää siis ehkä lisätä illalla pistettävää pitkävaikutteista. Noin 20. raskausviikon kohdalla, eli todennäköisesti ihan pian, insuliinintarve yleensä lähtee nousuun. En sitten tiedä, onko minulla jo tapahtumassa tätä ”osapäiväisesti”?

Viikot kuluvat ihan älytöntä vauhtia ja varsinkin kun ajatuksissa pyörii paljon muutakin, pitää välillä ihan miettiä, mikä raskausviikko onkaan menossa. Mutta kyllä se niin on, että eilen tuli täyteen 18 viikkoa eli nyt on 19. raskausviikko.

Vauvan kehittyminen raskausviikolla 19

Raskausviikkoon yhdeksäntoista saakka vauvasi pituus on mitattu aina päälaesta peppuun, mutta tästä lähin hänen pituus mitataan päästä varpaisiin. Nyt vauva on jo lähes kaksikymmentä senttimetriä pitkä ja painaakin lähes kaksisataa grammaa. Vauvasi on siis kasvanut viime viikkoina todella kovaa vauhtia.

Nyt vatsa-asukin jalat ja kädet ovat oikeassa suhteessa pään kokoon nähden, päänahka tuottaa hiuksia ja iho on ohuen hiushaituvan peitossa suojaten sitä. Vauvan kuulo on tällä hetkellä lähes täysin kehittynyt.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-19/)

Vauvan kuuloaistia olemme yrittäneet nyt aktivoida kovasti! Onhan tehty tutkimuksia, että vauva voi tunnistaa raskausaikana kuulemaansa musiikkia jälkeenpäinkin ja tykkää enemmän tutusta kuin vieraasta musiikista. Teinkin Luumulle oman soittolistan, jota kuuntelemme yhdessä nyt ja sitten, kun Luumu voi kuunnella muutenkin kuin vatsanpeitteiden läpi:)

Hobis vaan laskee, jee jee!

Sain tänään todella hyviä ja yllättäviä uutisia! Olin vähän pelonsekaisin tunnelmin lähettänyt Naistenklinikalle sähköpostia: lähetin viime viikon verensokeritaulukon kommentoitavaksi ja kysyin samalla, miltä uusin hba1c (eli pitkäaikaisverensokeri)-mittaukseni näyttää. Kävin siis verikokeessa viime viikon lopulla. Verensokeritaulukkoa hoitaja kommentoi, että näyttää menevän aika hyvin, eikä välttämättä ole tarvetta millekään muutoksille. Jatkossa voin lähettää taulukoita, jos jotain ongelmaa on, mutta jos ei, niin voidaan katsoa vasta seuraavalla äitiyspolikäynnillä kesäkuun alussa. Jes!

Kuulemma insuliinintarve voi vielä tästäkin laskea ja noususuunta alkaa todennäköisesti vasta kuukauden päästä. Minua ei vieläkään lakkaa ihmetyttämästä, miten voin pärjätä näin pienillä insuliinimäärillä, ja että insuliinintarve voisi vielä tästäkin vähentyä, käsittämätöntä 😀

Mutta sitten vielä se paras juttu: hba1c-arvoni oli 6,3%! Eli vielä yhden prosenttikymmenyksen parempi kuin viimeksi! En ymmärrä, miten tämä on mahdollista, kun tuntuu, että verensokerit on erityisesti huhtikuun aikana ollut tosi vaikea saada pysymään minkäänlaisessa tasapainossa (hba1c kuvastaa siis verensokerin vaihtelua viimeisen kuukauden ajalta). Tietenkään hba1c ei kerro ihan koko totuutta, koska se on keskiarvo eikä näytä sitä, minkä verran arvot heilahtelevat puolelta toiselle. Mutta joka tapauksessa olen todella positiivisesti yllättynyt, koska olin lähes varma, että hba1c olisi noussut jonkin verran.

Huh, tämä tarkoittaa siis, että voin hengähtää helpotuksesta ja jatkaa ainakin toistaiseksi samaan malliin, ehkä jopa vähän höllätä mittailua ainakin yöajalta. Diabeteshoitajan mukaan on tosi hyvä, jos hba1c pysyy suunnilleen samassa missä se nyt on, eikä haittaa vaikka se vähän nousisikin. Korkean pitkäaikaisverensokerin haitalliset vaikutukset sikiöön ovatkin kaikista suurimmat alkuraskaudessa, jolloin sekä epämuodostumariski että keskenmenoriski voivat olla selvästi korkeammat kuin ”normaaliraskaudessa”. On siis todella hyvä tietää, että koko ensimmäisen raskauskolmanneksen ajan olen onnistunut pitämään pitkäaikaisverensokerin hyvin alle suositellun 7,0%.

Keski- ja loppuraskaudessa verensokeritasapainolla on merkitystä lähinnä siihen, että korkeat verensokerit lisäävät riskiä makrosomiaan eli sikiön suurikasvuisuuteen. Kuitenkin myös niillä diabeetikoilla, joilla on hyvä hoitotasapaino, sikiö kasvaa usein keskimääräistä suuremmaksi. Käsittääkseni suurikasvuisuus ei sinänsä ole välttämättä mikään ongelma, mutta voi lisätä riskiä erilaisille komplikaatioille ja hankaluuksille synnytyksessä. Tämä on (kai?) suurin syy siihen, että diabeetikoiden synnytykset käynnistetään usein jonkin verran ennen laskettua aikaa ja diabeetikoille tehdään keisarinleikkauksia selvästi useammin kuin muille.

Nyt kun tästä jännittävästä hba1c-etapista on päästy ohi, seuraava jännitettävä etappi on sitten kesäkuun alussa, kun edessä on rakenneultra. Toivotaan, että sielläkin näkyisi hyppivä ja terve Luumu!

Uudet uikkarit (ja maha:)

Tänään sain paketin! Nimittäin uudet netistä tilaamani uikkarit. Innostuin aamu-uintiharrastuksesta sen verran, että päätin hankkia ihan kunnon uikkarit vanhojen auringonotto-lärppäbikinien tilalle. Halusin ostaa ”urheilulliset” uikkarit, joissa todella olisi hyvä liikkua ilman pelkoa paljastelusta. Toisaalta halusin kuitenkin bikinit, koska mietin, että ne olisivat kasvavan mahan kannalta kätevämmät, ja toivon, että voisin jatkaa uintia vielä aika pitkällekin raskauden edetessä. Kauppojen valikoimista en pikaisella kierroksella löytänyt hyviä ”urheilubikineitä”, joten tilasin sellaiset netistä.

Sopivan koon valitseminen oli tietenkin hieman riskipeliä. Ainakin nyt ensimmäisellä sovituksella bikinit tuntuvat suht hyvän kokoisilta, erityisesti yläosassa on kyllä kasvunvaraa – mutta se oli tarkoituskin 🙂 Pitää ehkä ottaa uintireissulle neula ja lankaa mukaan, niin voin tarvittaessa hieman kiristää yläosaa, jos se tuntuu liian löysältä uidessa…

Jep, mutta kuvasta näätte myös mahan tämänhetkisen tilanteen! Onhan se kasvanut, mutta syystäkin: Luumu on jo n. 16 sentin mittainen!

Raskausviikko 17

Sikiön paino: 135 g

Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 11,5 cm

Koko pituus: 16 cm

Nyt lapsi osaa haukotella. Lapsi on laiha, iho on läpinäkyvä eikä ihon alla ole vielä rasvaa. Iholle on muodostunut ohut karva (lanugo) joka peittää lapsen kehon syntymään saakka. Lapsen vartalo kasvaa nopeasti, ja luusto vahvistuu. Lapsi painaa tästä viikosta lähtien enemmän kuin istukka. Lapsen lihaksetkin vahvistuvat.

Lapsi pystyy nyt reagoimaan ympäristöön ja ääniin, ja nämä reaktiot tunnet liikkeinä ja potkuina. Monet äidit eivät kuitenkaan vielä tunne lapsen liikkeitä.

(http://www.kaksplus.fi/2013/08/27/raskausviikko-17/)

Kyyneleitä ja kasvatusfilosofiaa

Viime viikolla kävimme mieheni kanssa hieman alustavaa keskustelua lapsen kasvatuksesta. Vähän ennen tätä olimme käyneet läpi myös neuvolasta annettua ”perheen voimavaralomaketta”, jonka pohjalta mietimme, kuinka samankaltaisia ajatuksemme, odotuksemme ja pelkomme tulevaa elämänmuutosta kohtaan ovat.

Onneksi olemme hyvin pitkälti samoilla linjoilla kaikista tärkeistä asioista. Silti tuntuu ehkä yllättävänkin pelottavalta puhua kasvatusperiaatteista ääneen: ehkä pelkään, että tulisikin ilmi jokin iso ja tärkeä asia, josta olemme eri mieltä? Tietenkin tähän vaikuttaa myös se, että lasten kasvatukseen (tai lapsiin ylipäätään…) liittyvät ajatukset, keskustelut ja kirjoitukset ylipäätään herättävät näinä aikoina minussa hyvin voimakkaita tunteita.

Hieman jännittää, miten paljon vanhemmuus tuo mukanaan pohdintaa ja muistoja myös omasta lapsuudesta. Onneksi oma varhaislapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen ja aika pitkälti koen, että haluan tehdä asioita oman lapseni kanssa samalla tavoin kuin miten omat vanhempani toimivat minun ja sisarusteni kanssa.

Viime aikoina olen netissä törmännyt erityisesti kahteen juttuun tähän aihepiiriin liittyen, jotka todella koskettivat. Ensimmäinen on tämä: http://www.iltalehti.fi/viihde/2015041019491033_vi.shtml

Jenni Pääskysaaren ajatuksia lukiessani huomasin ihan yllättäen, että piti alkaa pyyhkiä kyyneleitä. Raskaushormonit tietysti saavat aikaan tällaisia tunnepurkauksia, mutta niistä riippumatta olen joka sanasta samaa mieltä Jennin kanssa.

Yksi todella isoista haasteista lapsen kasvatuksessa on mielestäni se, miten että onnistuu kasvattamaan lasta niin, että huomioi ensisijaisesti sen, millainen hän on ihmisenä, eikä niinkään ajattele tätä tyttönä tai poikana. Ja tällä en nyt tosiaankaan tarkoita, että esimerkiksi kaikkien lelujen, vaatteiden tms. pitäisi olla täydellisen neutraaleja. Enemmän tarkoitan esimerkiksi sitä, että kannustetaan ja opetetaan lasta mahdollisimman monipuolisesti ja niin, että hän voisi löytää ne asiat, joista todella itse tykkää ja on kiinnostunut.

Tavallaan ytimenä kaikessa lapsen kasvatuksessa pitäisi minun (ja onneksi myös mieheni!) mielestä olla lapsen itsetunnon tukeminen: kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Tässä vielä toinen juttu aihepiiriin liittyen: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/27/lastenpsykiatri-janna-rantala-hyva-itsetunto-syntyy-siita-etta-kelpaa

Onnittelut pomolta ja hymy maailman sisukkaimmalta ihmiseltä

Kaksi ensimmäistä viikkoa uudessa työpaikassa ovat ihan kohta takana, ja olen edelleen hengissä, jee! Työ on siis sijaisuus, joka kestää elokuun loppuun. Kun puhuin esimieheni kanssa työsopimuksen määräajasta, tämä oli tietenkin huolissaan, olenko halukas ottamaan vastaan näin lyhyttä työsuhdetta – totesin silloin vain, että se ei ole minulle ongelma. En viitsinyt kertoa vielä siinä vaiheessa, että olen joka tapauksessa jäämässä pois töistä hyvin lähellä elokuun loppua 🙂

Uusi työpaikka vaikuttaa varsin kivalta, työ on lähtenyt hyvin käyntiin ja työkaverit ovat mukavia. Työkavereissa tietenkin parasta on opiskelukaverini, joka siirtyi toiseen työryhmään ja jonka työtä olen nyt jatkanut. Häneltä olen saanut todella hyvän perehdytyksen, eikä ole tarvinnut jännittää, uskaltaako kysyä tyhmiä kysymyksiä tai miten oppii työpaikan ”kirjoittamattomia sääntöjä”. Toiseksi parasta on työkaveri, joka on myös raskaana:) Hänen laskettu aikansa on lähes tasan kuukautta ennen minua. Olemme siis aika lähelle samassa vaiheessa, joten on ollut hauska vaihtaa kokemuksia ja toki voin häneltä ehkä saada joitain neuvojakin, kun hän on kuitenkin vähän minua ”edellä”.

Tähän asti nämä kokemusten vaihdot on kuitenkin pitänyt tehdä hieman varovaisesti supattaen, koska en ole vielä työpaikalla yleisesti kertonut raskaudestani. Olin kyllä miettinyt, että lähiesimiehelle asiasta olisi pakko kertoa, ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Viime viikolla esimies oli lomalla ja tälläkään viikolla en ollut häntä nähnyt, koska hän työskentelee eri rapussa kuin minä. Kuitenkin tänään hän tuli onneksi käymään työhuoneellani, kysyi hieman kuulumisia ja sitten kysäisi, olisinko halukas jatkamaan syyskuussa töitä niin, että sijaistaisin työkaveriani, joka on jäämässä äitiyslomalle. Tähän oli helppo vastata, että en valitettavasti voisi jatkaa syyskuussa ainakaan kovin pitkään, koska olen itsekin jäämässä äitiyslomalle viimeistään 24.9.!

Esimieheni oli aluksi hieman hämmentynyt, mutta pian onnitteli minua vaikuttaen ihan oikeasti iloiselta puolestani. Tietenkään onnittelut eivät varmaan olisi tulleet ihan niin iloisesti, jos minut olisi juuri palkattu vakituiseen työhön… Mutta joka tapauksessa oli mukava saada asia kerrottua, nyt voin sitten pikkuhiljaa alkaa kertoa asiasta avoimemmin myös työkavereille.

Tavallaan uuden työn myötä olen löytänyt myös uuden harrastuksen! Työaikani on normaalisti klo 8-16, mutta tiistaisin 10-18. Päätin heti alkuun, että en käytä tiistaiaamuja pidempään nukkumiseen, koska se pistäisi ihan turhaan unirytmini sekaisin, vaan käytän aamun tunnit jotenkin hyödyksi. Päätin siis heti ensimmäisellä viikolla lähteä tiistaiaamuna uimahalliin, ja siellä kävin myös tällä viikolla. Uimahalli on mukavasti työpaikan lähellä ja aikataulu on juuri sopiva: menen hallille klo 8, olen altaassa n. klo 8.15, uin klo 9 asti, ja lähden hallilta klo 9.30, jolloin olen hyvissä ajoin työpaikalla. Verensokeritkin olen saanut pidettyä hyvin kurissa, kun mittailen uintipäivinä vielä normaaliakin tiheämmin, ja pidän myös tarkoituksella uintivauhdin hyvin maltillisena.

Uimisesta tulee todella virkistävä olo ja uimahallilla on myös todella hauska katsella sitä monenkirjavaa porukkaa, mitä siellä käy! Samassa pienessä hallissa ui, vesijuoksee ja räpiköi sulassa sovussa paljon mummoja ja pappoja, lihaksikkaita urheilijanuorukaisia, lasten uimakouluryhmiä, raskaana olevia naisia (ainakin yhden kohtalontoverin bongasin)… Eniten ihailua minussa herättävät ehdottomasti kaikista vanhimmat mummot, joiden ryppyisistä vartaloista huokuu elämänkokemus. Tällä viikolla vastaan tuli aivan varmasti yli 90-vuotias mummo, jonka kävely oli todella hankalan näköistä. Hidas, nilkuttava kävely, laiha ja ryppyinen vartalo ja leveä, sydämellinen hymy valloittivat sydämeni mummon kävellessä altaalta suihkuhuonetta kohti. Mietin mielessäni, että jos jotain ihmistä voi käyttää esimerkkinä käsitteistä ”sisu” tai ”elämänilo”, niin tässä on se ihminen!

Klara vappen!

Vappu on ihana kevään juhla, josta tuli opiskeluvuosien aikana minulle yksi vuoden tärkeimmistä juhlista. Opiskeluaikaisia perinteitä on ollut tosi kiva pitää yllä myös sen jälkeen, kun minä ja opiskelukaverini olemme valmistuneet. Onneksi viime vuosina perinteet ovat muuttuneet hieman enemmän siihen suuntaan, että panostetaan myös ruokaan pelkän juoman sijaan. Hurjimpina opiskeluvuosina ensimmäiset skumpat poksautettiin jo vappuaaton aamuna, aaton ja päivän välissä ei montaa tuntia nukuttu ja juhlinta jatkui Ullanlinnanmäellä vappupäivän aamusta niin pitkään kuin jaksettiin. Nykyään suurin osa porukasta on vappuaaton töissä ja juhlintaa aloitellaan vappuaaton iltapäivästä ruuanlaiton lomassa. Vappupäivänä kiivetään edelleen Ullanlinnanmäelle ja sinne viedään skumppapullojen lisäksi paljon hyviä ruokia.

Miettiessäni etukäteen raskauden tuomia elämänmuutoksia, vappu oli sellainen juhla, jota erityisesti jännitin. Puoliksi vitsinä ehdotin joskus puolisollekin, jos yrittäisimme ajoittaa raskauteni niin, että se alkaisi vapun jälkeen ja vauva syntyisi ennen seuraavaa vappua. No, emme sitten kuitenkaan viitsineet odottaan näin kauan, eikä siihen onneksi olisi ollut tarvettakaan – viettäessäni vappua selvin päin huomasin, ettei vapun hauskuudesta näköjään kovinkaan suuri osa oikeasti vaadi alkoholia. Oli todella hauskaa nähdä kavereita, hoilata juomalauluja Tuomiokirkon portailla ja Ullanlinnanmäellä, laittaa ruskealäikkäinen yo-lakki päähän, tanssia Vallilassa vanhoja tansseja, nauttia keväästä, riehakkaasta tunnelmasta ja tietenkin hyvästä ruuasta.

Vapun tunnelmassa on jotakin ainutlaatuista. Tietenkin suuri osa tätä tunnelmaa liittyy yhteenkuuluvuuteen oman kaveriporukan kanssa, ja sitäkään ei onneksi vie pois se, ettei juo alkoholia. Itse valitsin vappujuomiksi Stowford Press-siideriä, jossa on 0.5% alkoholia, sekä alkoholitonta Legero-kuohuviiniä. Erityisesti Stowford Press-siideriä voin suositella, koska se maistuu todella aidolta hyvältä englantilaiselta siideriltä, vaikka onkin lähes alkoholiton. Hieman hämmennystä aiheutti pullon kyljessä oleva ”ei raskaana oleville”-varoitusmerkki, mutta päätin rohkeasti uhmata kieltoa, koska kyllähän tuota aika monta pulloa saisi lipittää, että tulisi juotua edes yksi kokonainen alkoholiannos.

Vapunaikainen ruokaherkuilla mässäily näkyi tietenkin jonkin verran verensokeriarvoissa, tulihan sitä syötyä aika monta munkkia, pizza- ja piirakkapalaa, perunasalaattia ym… Ahkeran mittailun avulla arvot pysyivät pääosin ihan suhteellisen hyvinä, mutta vappuaaton ja -päivän välisenä yönä verensokeri nousi niin, että aamulla mittari näytti 16. Kuitenkin vielä hurjempi verensokerin nousu tapahtui vappupäivän iltana. Ullikselta kotiin tullessani mittari näytti 7 eli oikein hyvää lukemaa, söin ja pistin ihan normaalin määrän insuliinia, ja tästä 4 tunnin päästä verensokeri olikin päälle 27! Tämä on koko raskauden aikana tähän mennessä korkein lukema, tätä ennen ei muistaakseni ole ollut lainkaan yli 20 arvoja. En vieläkään ihan täysin ymmärrä, mistä saattoi johtua noin iso pomppaus, mutta ainakin jonkin verran epäilen, että aiemmin päivällä syödyt rasvaiset ruuat nostivat verensokeria vielä pitkään syömisen jälkeenkin. Se mistä olen vapun ajalta erittäin iloinen, on se, että verensokeri ei missään vaiheessa (ainakaan tietääkseni) päässyt laskemaan liian matalaksi.

Eilisen päivän ja viime yön verensokeri on taas pysynyt oikein hyvissä arvoissa, joten ehkä tämä tästä. Levemir-annokset ovat nyt aamulla 2 yksikköä ja illalla 6. Ihan ihmeellistä, kun suhteet ovat aina olleet toisin päin ja toisaalta vieläkään en ymmärrä, miten ihminen (tai oikeastaan kaksi) pärjää näin pienillä annoksilla… No, ilmeisesti jossain vaiheessa seuraavien viikkojen aikana nykyinen insuliinintarpeen laskusuhdanne kääntyy taas nousuun. Raskauden loppuvaiheessa insuliinia voi tarvita moninkertaiset määrät lähtötilanteeseen verrattuna.

Eilen tuli täyteen 15 raskausviikkoa ja Luumu on jo vaikka kuinka iso:

Vauvan kehitys raskausviikolla 16

Nyt vauvasi on jo yli kymmenen senttimetrin kokoinen ja painaa reilut sata grammaa. Sen kasvojen lihakset kehittyvät vauhdilla, mikä mahdollistaa erilaiset ilmeet vauvan kasvoilla.

Raskausviikolla 16 vauvan sukupuolen pystyy myös näkemään. Nyt sukupuolielimet ovat täysin kehittyneet ja ne ovat lääkärille helposti havaittavissa ultrassa. Kun vauvasi kasvu jatkuu, voit pian alkaa tuntea myös hänen liikkeitä vatsassasi. Yleensä ensimmäiset liikkeet voi tunnistaa raskausviikosta 16 eteenpäin.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-16/)

Ja viime viikolla tapahtui jo tällaista:

Raskausviikolla 15 kohdussasi tapahtuu monia hyviä asioita. Suurin asia on se, että korvien luut alkavat kovettua ja vauvasi pystyy kuulla ääniä; muun muassa puhumisen, äidin sydämen lyönnit sekä hengityksen. Monet odottajat alkavatkin tässä vaiheessa kuunteluttaa musiikkia vauvalleen. Tämän uskotaan myös rauhoittavan vauvaa.

(http://lapsennimi.com/raskausviikko-15/)

Kerroin innoissani miehellenikin tästä, että nyt Luumu voi jo kuulla jotain! Mies totesi hieman huuli värähtäen, että tarkoitanko siis, että aiemmin Luumu ei siis olekaan kuullut hänen jutteluistaan mitään… 😀

Lapsen liikkeitä vai ilmavaivoja?

Monet äidit tuntevat jotain vatsassa, mutta eivät ole varmoja onko kyseessä lapsen liikkeistä vai esimerkiksi ilmavaivoista. Usein ensimmäisiä liikkeitä kuvaillaan juuri ”ilmakuplina”. Useimmat äidit alkavat tuntea liikkeitä viikoilla 16 – 20. Tämä on hyvin yksilöllistä.

(http://www.kaksplus.fi/2013/08/27/raskausviikko-16/)

Niinpä niin, siinä kysymys, jota pähkäilen usein! Viimeksi varmaan eilen maatessani sängyllä hihkaisin, että nyt tuntuu selvästi mahassa joku liike – ja sitten tunsin, että ilma purkautui suolistossa seuraavaan osaan… eli eiköhän tässä mene vielä hetki ennen kuin opin näitä erottamaan.