Tieteellisiä testituloksia

Odottelu jatkuu. Äitiyspolilla ovat kuulemma saaneet lähetteeni, mutta ensikäyntiaikaa ei vielä näy eikä kuulu.

Eilen illalla olin melkein jo lähdössä joogaan, kun minuun iski kauhea väsymys: tuntui, että yöunet kutsuisivat jo paljon ennen kuin joogatunti loppuisi. Mietin tietysti mielessäni, että nyt se raskausväsymys sitten alkoi ja päätin hyvillä mielin jäädä kotiin. Ehkä puoli tuntia tämän jälkeen tajusin mitata verensokerin, ja sehän näytti 15, mikä selitti nuutuneen olon… eli hieman meni puurot ja vellit sekaisin. Kyllä ärsytti! Mutta toisaalta oli joka tapauksessa hyvä mennä ajoissa nukkumaan.

Muutamana viime päivänä verensokereita on ollut ärsyttävän vaikea pitää kurissa: aamupäivästä vs on vähän korkea, iltapäivällä ok, illalla pomppaa yllättävästi korkealle (juuri sinne 15 paikkeille) ja korjausinsuliinin jälkeen meinaa taas myöhäisillasta/alkuyöstä olla vähän liiankin matala. Ehkä nyt saman kaavan toistuessa alan päästä kärryille siitä, millä hienosäädöllä saan taas homman haltuun…

Aikani kuluksi tein pari tieteellisesti erittäin validia testiä vau.fi -nettisivuilla. Tässä tulokset:

Laskettu aika -raskauslaskuri

Onneksi olkoon! Laskettu aikasi on 25. lokakuuta 2015 ja olet 5 viikkoa ja 4 päivää raskaana!

(http://www.vau.fi/Laskurit/laskettuaika-raskauslaskuri/)

 Tämä voi olla suht lähellä sitä ”oikeaa laskettua aikaa” joka jossain vaiheessa arvioidaan. Käytännössähän diabeetikoiden synnytykset käynnistetään usein hieman ennen laskettua aikaa, eli voi hyvin olla, että baabi tulee ulos jo lokakuun alkupuolella.

Odotatko tyttöä vai poikaa?

Odotat suuremmalla todennäköisyydellä poikaa!

Tietyt taustatekijät vaikuttavat tutkimuksien mukaan lapsen sukupuoleen. Myös raskausoireista voi päätellä, onko odottajalla suurempi todennäköisyys synnyttää tyttö vai poika. Antamiesi vastauksien perusteella sinulla on suurempi todennäköisyys saada lutuinen pikkupoika!

(http://www.vau.fi/testit/Odotatko-tyttoa-vai-poikaa-Testi-paljastaa/)

Heh, jepjep… tässä testissä piti valita lähinnä erilaisista ilmekuvista omia fiiliksiä kuvaavat naamat.

TESTAA KUINKA MONTA LASTA SINULLE SOPII:

Sinun kannattaa hankkia kolme lasta!

Rakastat lapsia. Kolme lasta on sinulle ehdottomasti paras lukumäärä. Kestät hyvin riehumista ja hälinää ja saat kolmekin lasta pysymään kurissa. Et kuitenkaan halua, että talosi muuttuu lastentarhaksi. Sinun kannattaa siis hankkia sopivan riehakas kolmen vesselin katras.

(http://www.vau.fi//testit/Kuinka-monta-lasta-sinulle-sopii–testi-selvittaa//ans3)

No tämähän meni yllättävän nappiin! Näin olen ajatellutkin. Katsotaan nyt kuitenkin yksi kerrallaan 🙂

Millainen synnytys sopii sinulle?

Tulos: Viekää minut sairaalaan! Sinulle sopii parhaiten synnytys sairaalassa, jossa käytettävissäsi on kaikki mahdollinen lääketieteellinen apu ja kipulääkkeet. Sairaalakassi valmiiksi – synnytyssali odottaa!

(http://www.vau.fi/testit/Millainen-synnytys-sopii-sinulle/)

Tämä tulos pitää näistä kaikista selvästi parhaiten paikkansa. Diabetes mutkistaa synnytystä joka tapauksessa ja diabeetikoille tehdään selvästi muita useammin keisarinleikkaus turvallisuussyistä. Vaikka mahdollisimman luonnonmukainen kotisynnytys vesiammeessa kynttilänvalossa olisi tietenkin ajatuksen tasolla mukava, olisi se kuitenkin sekä minulle että vauvalle niin iso riski, että en lähde edes haaveilemaan sellaisesta…

No, mutta se näistä. Niitä oikeita tutkimuksia pitää vielä odottaa ihan liian kauan!

Tylsää…

Nyt on sellainen tylsä odotteluvaihe – tuntuu, että mitään jännää ei tapahdu. Ensimmäiseen neuvolakäyntiin on vielä monta viikkoa eikä äitiyspoliklinikalta ole kuulunut mitään (jos huomenna ei tule kirjettä, pitää soittaa ja varmistaa, ovatko saaneet lähetteeni).

Minulla ei ole pahoinvointia eikä erityistä väsymystäkään, tuntuu että ainoa selvä raskauden oire on vähän normaalia korkeammalle kipuava verensokeri lisätyistä insuliiniannoksista huolimatta. No, heti huomaan itsekin, kuinka älytön ajatus on TOIVOA itselleen pahoinvointia, väsymystä tai muita vaivoja, eiköhän niistäkin pääse jossain vaiheessa ihan riittävästi ”nauttimaan”. Ehkä kuitenkin tuntuu oudolta, kun on lukenut useita selostuksia siitä, mitä usein tapahtuu milläkin raskausviikolla, ja sitä alkaa liikaakin vertaamaan itseään keskiarvoon (”olenko normaali?!?”)… Tietysti joka paikassa sanotaan, että kaikille ei mitään selviä alkuraskauden oireita tule, eli ehkä nyt vain pitäisi yrittää olla tyytyväinen.

Viikonloppuna aloin tutkailemaan aikani kuluksi raskauteen ja vanhemmuuteen liittyviä kirjoja kirjaston valikoimista. Netistähän löytää paljon tietoa, mutta nyt ajattelin, että olisi kiva lukea raskauteen liittyvistä asioista vähän enemmän ”syventyen”: netissä tieto on kuitenkin niin pirstaleista, lyhyitä artikkeleita siellä täällä ja myös sekalaista mutu-tuntumalla kirjoitettua asiaa. Laitoin varaukseen kolme kirjaa, joista kiinnostuin lähinnä kirjan nimen ja lyhyen kuvauksen perusteella:

Malla Rautavaara: Raskaus, synnytys, äitiys: äidiksi omaa kehoa kuunnellen

Tyypin 1 diabetes ja raskaus (toim. Sanna Kangasniemi ja Minna Kinnari)

Jari Sinkkonen: Isäksi ensi kertaa

Tänään hain kirjastosta kaksi jälkimmäistä, äitiysaiheinen kirja ei ollut vielä tullut perille. Ja mikä pettymys olikaan, kun tajusin, että tuo Tyypin 1 diabetes ja raskaus ei ole mikään kirja, jonka avulla olisin voinut syventää tietämystäni, vaan Diabetesliiton vihkonen, jonka kopioversion olin jo saanut mukaani Äitiyspoliklinikalta tammikuussa…

Eli näitä on nyt sitten kaksin kappalein. Vihkonen on ihan hyvää ja käyttökelpoista asiaa täynnä, mutta ei nyt itselleni enää mitään uutta. (Huomautettakoon, että jotkut yksityiskohdat 6 vuotta sitten tehdyssä oppaassa ovat jo selvästi vanhentuneita, kuten että Levemir-insuliinia ei suositeltaisi raskauden aikana).

Jari Sinkkosen kirjan lainasin siis tulevaa isää ajatellen, ja voitte kuvitella, oliko ärsyttävää, että tämä oli ensimmäinen oikea kirja, jonka onnistuin kirjastosta saamaan. Eikä minulle mitään!

No, kotiin tultuani mies oli vielä töissä ja niinpä aloin itse lukemaan tätä. Luin jo muutaman ensimmäisen luvun ja kirja vaikuttaa oikein kivalta, eikä itse asiassa ollenkaan turhalta myös tulevan äidin luettavaksi. Onhan vanhemmuus tietenkin yhteispeliä ja on hyvä miettiä myös sen toisen vanhemman roolia ja tämän arvostamista. Ehkä tässä kirjassa itseäni vähän ärsyttää liiallinenkin sukupuolierojen korostaminen, vaikka toki ymmärrän, että monet isän kaipaavat nimenomaan ”mieheltä miehelle” kirjoitettua kirjaa, joka ottaa huomioon, että heidän näkökulmansa on kuitenkin erilainen kuin äidin.

Odottelu siis jatkuu isäkirjaa lukemalla ja pöksyjen kutomisen jatkamisella! Huomenna toivottavasti saan käsiini myös Malla Rautavaaran äitiyttä käsittelevän kirjan. Otan myös mielelläni lukuvinkkejä vastaan!

Lapsen nimeksi tulee Luumu

Viikonloppu on mennyt reissaillessa, kävimme mm. anopin luona, joka on tietenkin innoissaan uutisista. Kävimme myös yhdessä tarkasti läpi, mitä kaikkea en voi syödä (ihan hyvä kerrata itsekin!). Neuvolan täti neuvoi puhelimessa, että THL:n ohjeet (http://www.thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/ravitsemus/raskausaika/raskausaikana-valtettavat-elintarvikkeet) ovat luotettavimmat netistä löytyvät ohjeet. Niiden mukaan olen siis suunnilleen pyrkinyt toimimaan.

Kuitenkin itse pidän tärkeänä myös sitä tutkimustietoa, että liika stressaaminenkin on haitallista sikiönkehitykselle, joten en aio huolestua liikaa, jos joskus vahingossa tulisi syötyä hieman jotain suositusten vastaistakin. Anoppi oli jo huolissaan erilaisten lämpötilojen sun muiden vaikutuksesta terveyteeni – näiden täytyy antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos:) Kahvia saa THL:n suosituksen mukaan juoda korkeintaan 3 kuppia päivässä ja olen juonutkin edelleen kupilliset aamulla ja lounastauolla – tämä on sellainen nautinto, josta en aio luopua, vaikka tiedänkin joidenkin odottavien äitien jättävän kahvin kokonaan pois.

Tänään on tasan viisi viikkoa viimeisten kuukautisten alkamispäivästä, eli jos olen ymmärtänyt oikein, alkaa raskausviikko 6.

Lapsi on nyt pikkusormen kynnen kokoinen, noin 7 millimetriä. Tällä viikolla lapsen kehitys on äärimmäisen voimakasta. Uusia hermosoluja muodostuu noin 100 000 kappaletta minuutissa. Lapsen koko kolminkertaistuu, ja tietyt piirteet alkavat muodostua. Jo nyt muodostuvat silmien ja korvien alkeet, ja ruoansulatusjärjestelmä ja hengityselimistö kehittyvät.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-6)

Nyt alkio on kolme viikkoa vanha. Foolihappo auttaa sulkemaan alkion hermostoputken. Vajavainen sulkeutuminen voi johtaa selkäydinkohjuun ja aivojen huonoon kehittymiseen. Aivan viikon lopulla muodostuvat kolme aivo-osiota. Etuaivot huolehtivat muistista ja ajattelusta – käytännössä ongelmanratkaisusta ja aistien viestien tulkitsemisesta. Keskiaivot koordinoivat signaaleja ja lähettävät ne oikeaan päätöspaikkaan.

Taka-aivot huolehtivat lämmönsäätelystä, hengitysrytmistä ja lihasliikkeistä. Selkäranka, selkäydin, aivot, sydän, luut ja lihaksisto alkavat vähitellen kehittyä. Kaksi sydänputkea muotoutuu ja kun ne sulautuvat yhteen yhdeksi putkeksi niistä kehittyy alkeellinen sydän. Kun alkio on 25 päivää vanha (hedelmöittymisestä), eli tämän viikon puolivälissä, alkaa pikku sydän lyödä ja pumpata nestettä kehon eri osiin!

(http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-6/)

Juuri tämä alkuraskauden vaihe, kun kaikki tärkeät elimet kehittyvät alkiolle, on erityisen haavoittuva vaihe, ja tämänkin tekstin luettuani olen iloinen, että olen syönyt foolihappoa 5 mg annoksella jo ennen raskauden alkamista. Nyt verensokeritasapainokin olisi hyvin tärkeää olla kohdallaan juuri epämuodostumien riskin takia, joista kirjoitin jo viikko sitten. Verensokeritaulukkoa silmäillessäni huomasin, että olen viime päivinä mittaillut 9-10 kertaa vuorokaudessa ihan ”huomaamattani”. Kuvasta huomaa, että tiistain (raskaustestipäivän) jälkeen mittauskerrat lisääntyivät aika laillla:)

Verensokerit ovat muutamana yönä olleet alkuyöstä yllättävästi koholla. Tämä tuntuu oudolta, minulle kun tyypillisempää on, että sokerit pikemminkin ovat alkuyöstä liian matalalla ja sen takia pomppaavat myöhemmin korkealle. Nyt olen taas vähän lisännyt yölle pistettävää Levemir-annosta ja yritän pistää myös iltapalalle enemmän pikainsuliinia kuin normaalisti. Tätä kirjoittaessa tosin tuntuu, että käsiä alkaa hieman tärisyttää äskeisen iltapalainsuliinin jäljiltä. Mataliakin on viime päivinä välillä tullut, kun yritän puristaa tasapainon niin tiukaksi.

Pääosin mittaamani verensokerit ovat olleet tavoitearvojen sisällä, vaikka lähes päivittäin tulee myös liian korkeita ja matalia arvoja. Kehoni ja hormonitoimintani muuttuu koko ajan, ja tämän takia aiemmin hyväksi havaittuihin kaavoihin ei voi täysin turvautua. Yritän pitää mielessä, että olennaisempaa kuin hetkelliset liian korkeat arvot, on se, että keskimäärin taso pysyy kohtuullisena.

Viikonlopun aikana olemme myös vihdoin ehtineet kunnolla iloita yhdessä puolisoni kanssa mahassani kasvavasta oliosta. Olemme nauraneet erilaisille huumorimielessä heitellyille nimiehdotuksille (ei kai nimeä voi oikeasti miettiä ennen kuin näkee tyypin ja pitää sitä sylissään?), miettineet, miten raskauteni vaikuttaa kesäsuunnitelmiin, ja pohtineet ketä pyydämme kummeiksi. Kaikki, kenelle olemme kertoneet, ovat innoissaan ja niin mekin. Odotan jo, että mahani alkaa kasvaa. Olen alkanut neuloa vauvalle pöksyjä, niistä ehkä tännekin kuvia sitten kun valmistuvat 🙂

Seesaminsiemen mahassa, puhelin kourassa

Lapsesi on nyt noin seesaminsiemenen kokoinen, mutta jo nyt sille on hahmottunut keho ja pää. Jo nyt lapsen sydämen kehitys alkaa. Sydän alkaa lyödä, kun hedelmöittymisestä on kulunut noin 22 päivää.

(http://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-5)

Vaikka tiistain raskaustestituloksen jälkeinen tunnekuohu oli aikamoinen, elämä on kuitenkin jatkunut aika lailla normaaleissa uomissaan. Olen saanut nukuttua hyvin ja töissä hommat rullaavat entisellä painollaan. Tosin viime päivien työntekoa ovat hieman häirinneet toistuvat epäonnistuneet yritykseni saada yhteys neuvolaan, jotta voisin varata sinne ensikäyntiajan. Neuvolassa on todella kätevä takaisinsoittosysteemi, eli kun siellä ei ehditä vastata, he soittavat myöhemmin takaisin. Keskiviikkopäivä menikin sitten hyvin tehokkaasti ristiin soitellessa. Minä yritin soittaa neuvolaan, sieltä soitettiin takaisin samaan aikaan kun olin puhumassa diabeteshoitopaikkaani, josta tehdään lähete Naistenklinikalle. Minä soitin takaisin neuvolaan, sieltä soitettiin takaisin silloin kun en töiden takia voinut vastata. Ja sama kaava jatkui koko päivän.

Onneksi sain Naistenklinikan äitiyspoliklinikalle heti ensimmäisellä yrityksellä yhteyden. Sieltä vastasi todella mukava diabeteshoitaja, joka onnitteli raskaudesta ja lupasi lähettää sähköpostiini verensokeriseurantataulukon, jonka avulla sitten siellä voidaan nopeasti neuvoa, jos tasapainossa on ongelmia. Hoitaja kertasi vielä senkin, miten raskaus alkuvaiheessa yleensä vaikuttaa verensokeriin: aivan aluksi verensokerit nousevat eli pitkävaikutteista insuliinia tarvitaan lisää (tämän olen jo huomannutkin) ja hieman myöhemmin, sikiön alkaessa varsinaisesti kasvaa, insuliinintarve laskee – tämä voi kuulemma tapahtua hyvin nopeastikin.

Neuvolaankin sain lopulta tänään iltapäivällä yhteyden ja sain ensikäyntiajan reilun kuukauden päähän (raskausviikolle 10). Taas yksi konkreettinen asia lisää, kun sai kirjoittaa ajan kalenteriin. Naistenklinikalle toivottavasti saamme ajan jo vähän aiemmin, kunhan saavat lähetteeni käsiteltyä.

Vointini on siis suunnilleen samanlainen kuin ennenkin, olen pitkälti pystynyt pysymään rauhallisena, mitä nyt eilen työpaikan aamupalaverissa ehkä olin vähän normaalia hilpeämpi 🙂 Verensokerit ovat välillä käyneet turhan korkealla, mutta lisättyäni insuliiniannoksia nyt taas pysyvät ehkä paremmin kurissa. Aamuisin olen ollut huomaavinani pientä pahoinvointia niin, että aamupalan syöminen ei ole ihan niin mukavaa kuin yleensä. Olo ei kuitenkaan ole lähelläkään varsinaista oksetusta ja saattaa olla, että kuvittelen koko jutun, sen verran herkästi tässä nyt tulkitsee kaikkia tuntemuksia.

Aina välilllä sitä tulee sellainen olo, että haluaisi kertoa jo raskaudesta useammille, ja sitten taas toisaalta miettii, onko se vielä liian aikaista. Tähän mennessä olemme kertoneet siis kummankin perheelle (ja muutamalle muullekin tieto on sitä kautta vuotanut:). Jos joku lukijoista on ollut vastaavassa tilanteessa, olisi kiva kuulla missä vaiheessa olette kertoneet ystäville raskaudesta? Ja missä vaiheessa sitten kaukaisemmille kavereille? Entä pomolle?

PLUSSA!

Aivan hullua ja käsittämätöntä! Tiesin jo edellisiä tekstejä kirjoittaessani, että nyt ollaan taas lähellä niitä hetkiä, kun joko kuukautiset alkaa tai sitten voisi alkaa miettiä raskaustestin tekemistä. Mutta olin ihan varautunut siihen, että seuraava blogiteksti tulisi olemaan teemalla ”näinhän tässä taas kävi, katsotaan sitten kuukauden päästä uudestaan”. No, kun vuotoa ei alkanut kuulua, tein sitten tänään testin. Tulos piti tulla 3 minuutin päästä, mutta plussa tuli näkyviin ihan heti kun katsoin! Luin vielä ohjeet moneen kertaan varmistaakseni, olenko nyt varmasti tulkinnut oikein. HUH, en tiedä olenko ihan vieläkään ymmärtänyt koko asiaa, vaikka muutaman ihmisen kanssa olen jo asiasta puhunutkin.

Monia ajatuksia suhaa päässä tuhatta ja sataa. Innostus, tämä on nyt totta! Ja sitten heti pahimpaan varautuminen, vielä ei voi tietää kuinka pitkälle tämä kantaa. Katsoin heti Duodecimin terveyskirjastosta tietoa keskenmenon riskistä:

”Noin 10–15 % raskauksista päätyy keskenmenoon, yleensä ennen 12. raskausviikon täyttymistä. Lisäksi on ns. biokemiallisia raskauksia, joissa hedelmöitynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti on positiivinen. Vuoto kuitenkin alkaa muutaman päivän myöhässä, mahdollisesti tavallista runsaampana.”

Eli toisin sanoen ei voi vielä ollenkaan tietää, miten tässä käy. Kuitenkin nyt tietysti pääasia on pistää verensokerit vielä tiukempaan syyniin! Viime viikkoina flunssa on heikentänyt tasapainoa jo sinänsä ja vienyt myös voimia niin, että parhaimmasta tarkkuusvaiheesta on tullut lipsuttua… Mutta nyt sitäkin suuremmalla innolla mittaamaan entistä tiheämmin ja säätämään insuliinit vielä tarkemmin!

Ja nyt pitää yrittää saada nukuttua, huomenna sitten soittelemaan hoitopaikkoihin:)

Nipotusta ja odotusta

”Verensokeri jatkuvasti, myös aterioiden jälkeen, 4-8 välillä” tuntuu varmaan aika monelle 1-tyypin diabeetikolle mahdottomuudelta. Viime syksynä tämän vaatimuksen kuultuani olin aika lailla puulla päähän lyöty. No, onneksi myöhemmin kävi ilmi, että ”luvat” lapsentekoon voi saada, vaikka poikkeaviakin arvoja silloin tällöin onkin. Joka tapauksessa tein syksyn aikana suhteellisen isoja muutoksia omahoitooni, ja onneksi alkuvaikeuksien jälkeen työ tuotti ihan hyvää tulostakin: joulukuussa hba1c oli 7,1 % ja tammikuun lopussa 6,5 %, eli keskimäärin verensokerini pysyy nyt juuri ja juuri tavoitearvojen sisällä.

Varmaankin tärkeimpänä muutoksena oli päätös sekä mitata verensokeri että pistää pikainsuliini ennen jokaista ateriaa. Aiemmin mittaukset jäivät usein väliin, jos oli vähänkään kiire tai en viitsinyt esimerkiksi kaupungilla liikkuessa alkaa säätämään mittarin kanssa. Pikainsuliinipistokset pistin usein vasta aterian jälkeen ja aikaa saattoi hyvinkin kulua jopa yli tunti siitä, kun söin, siihen, kun muistin pistää. Esimerkiksi työpaikkalounaalla jäin usein turisemaan työkaverien kanssa lounaspöytään ja pistin vasta palatessa työhuoneelle. Nykyään periaatteena on, että mittaan ja pistän aina ennen ruokalaan lähtöä. Itseäni vähän yllättäenkin tämä on sujunut täysin ilman ongelmia.

Insuliinipistoksissa olen lisännyt tarkkuutta myös pitkävaikutteisen insuliinin suhteen: pistän insuliinin aamulla kellon soitua ja illalla minulla on kännykässä muistutus niin, että pistän aika lailla tasan 12 tunnin välein. Aiemmin pistin iltainsuliinin juuri ennen nukkumaan menoa, mikä saattoi käytännössä tarkoittaa mitä tahansa klo 22-03 väliltä. Varmaankin noloin insuliiniin liittyvä muutos on, että sain käyttööni ns. ”mummokynät”, eli sellaiset, mistä voi tarkistaa, milloin ja minkä annoksen olen viimeksi pistänyt. Näin ollen jos olen epävarma, olenko muistanut pistää, voin tarkistaa asian.

Verensokerimittausten suhteen muutos viime vuosiin on ollut aika iso: nykyään mittaan n. 5-7 kertaa vuorokaudessa ja merkitsen mittaukset taulukkoon, johon merkitsen myös insuliiniannokset, syödyt hiilihydraattimäärät ja liikunnan. Lisäksi uutena käytäntönä on mittaaminen myös yöllä – tässä minua myöhempään nukkumaan menevä puoliso on mahtava apu. Aiemmin saatoin mitata välillä vain aamulla ja elää koko loppupäivän pistäen insuliinia vain tottumuksen ja fiiliksen mukaan. Vihkoon kirjoitin mittaustuloksia vain hätäpäissäni juuri ennen lääkärin vastaanottoa.

Nykytilanteesta katsottuna tuntuisi hurjalta olla koko päivä vain yhden tai muutaman mittaustuloksen varassa. Verensokeritasapainon parantuessa olen huomannut, että pystyn aiempaa paremmin tunnistamaan sekä matalan että korkean verensokerin – olo on outo jo ennen kuin verensokeri kiipeää yli 15, kun aiemmin saatoin yllättyä täysin mitatessani 20 hujakoillakin huitovia verensokereita.

Lisäksi päätin rajoittaa sokeristen herkkujen syöntiä sillä periaatteella, että karkkia, leivonnaisia tms. söisin korkeintaan yhden pienen annoksen päivässä. Alkoholinkäytön päätin aluksi rajoittaa korkeintaan kolmeen annokseen kerralla, ja myöhemmin raskauden mahdollisuuden ollessa olemassa kahteen annokseen viikossa. Näistä ”rajoituksista” kiinni pitäminen ei ole ollut erityisen vaikeaa: varsinkaan normaalina arkena ei ylimääräisiä herkkuja juurikaan edes kaipaa. Viime kuukausien aikana olen ”mystisesti” laihtunutkin parin kilon verran, mikä on tietysti tulevia raskauskiloja ajatellen ihan kiva juttu, vaikka varsinainen laihduttaminen ei minulla ole ollut tavoitteena.

Liikunnan suhteen tein päätöksen jättää pois pitkät ja vauhdikkaat juoksulenkit, joiden vaikutus oli usein arvaamaton: lenkin jälkeen verensokeri saattoi yhtä hyvin olla matalalla tai korkealla, enkä aina osannut juostessani kuunnella tuntemuksiani oikein. Tämä oli tavallaan tylsä päätös, koska olin innostunut uudesta liikuntaharrastuksestani, minkä periaatteessa pitäisi olla vain hyvä asia. On tietenkin olemassa myös kilpaurheilijoita, joilla on diabetes ja jotka osaavat yhdistää rankan urheilun ja diabeteksen hyvän hoidon. Totesin kuitenkin, että voisin tässä asiassa mennä hieman helpomman kautta, koska projektissa oli jo muutenkin tarpeeksi haastetta, ja jatkaa juoksuharrastusta myöhemmin. Juoksun sijaan aloin harrastaa rauhallisempaa liikuntaa, kuten joogaa.

Insuliinien lisäksi minulla on nykyään käytössä ”aamulääkkeinä” kolme pilleriä: D-vitamiini, 5 mg:n foolihappo ja monivitamiini. D-vitamiinilisää olen syönyt jo ennestään. Foolihappoa aloin syödä syksyllä ensin 1 mg:n vahvuisena (joka sekin on normaalia isompi annos), mutta Naistenklinikalta määrättiin 5 mg:n supertabletit. Foolihapon hakeminen apteekista ja ensimmäisen pillerin nielaisu oli hieno hetki: se oli ensimmäinen konkreettinen asia, jonka tein _vain_ tulevaa raskautta ajatellen. Monivitamiinin otin varmuuden vuoksi käyttöön siitä lähtien, kun jätimme ehkäisyn pois.

Pian lääkärini tehtyä lähetteen sain siis kutsun naistenklinikan äitiyspoliklinikalle. Ilmeisesti (lähes?) kaikkien raskaana olevien diabeetikoiden raskautta pyritään nykyään seuraamaan Naistenklinikalla tai vastaavassa erikoisyksikössä, koska kyseessä on ns. riskiraskaus. Äitityspoliklinikan suunnittelukäynnillä sain vielä paljon tietoa diabeetikon raskauden eri vaiheista ja seurannasta äitiyspoliklinikalla. Tapaamani diabeteshoitaja oli todella mukava ja hänkin totesi verensokeritasapainoni olevan hyvällä mallilla. Kuitenkin, koska en ole vielä raskaana, diabeteksen seuranta jatkuu toistaiseksi vanhassa hoitopaikassani.

E-pillerien poisjättäminen oli tietenkin todella jännittävää, ja tuntui todella hyvältä lopettaa turhien hormonien syöminen. Ensimmäiset ”luomu”-kuukautiset pitkään aikaan olivat suorastaan tuskallisen kivuliaat ja jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni olemaan töistäkin päivän pois kuukautiskipujen takia. Onneksi kivut eivät seuraavilla kerroilla jatkuneet yhtä voimakkaina.

Ehkäisyn poisjättämisen myötä siirryimme siihen jännittyneen odottelun vaiheeseen, missä ollaan tälläkin hetkellä. Raskaana oleville suositeltavia ruokarajoituksia, kuten graavikaloja, tuorejuustoja ym. olen vältellyt suunnilleen kierron puolesta välistä seuraaviin kuukautisiin eli sen ajan, kun potentiaalisesti voisin olla raskaana. Kuukautisten alkaessa olen vapaammin syönyt kaikenlaista ja juonut alkoholiakin muutamia annoksia.

Raskauden alkumerkkien tarkkailu menee välillä överiksi: jokaisen mahanmuljahduksen ja vähänkin yököttävän olon, jopa ajoittaiset korkeat verensokeritkin, tulkitsee välillä toiveikkaasti, joutuen kuitenkin pettymään kuukautisten taas alkaessa. Raskauden odottelu on välillä saanut tunteetkin pintaan niin vahvasti, että pää tuntuu jo etukäteen raskaushormonien sekoittamalta. Välillä meinaa uudestaan iskeä laiskuus verensokeriseurannankin kanssa, mutta sitten taas tsempataan.

Nyt kuitenkin vielä odotellaan ja odotellaan!

Taustaa, raskaushaaveita ja valmistautumista

Päätin aloittaa kirjoittamaan blogia 1-tyypin diabeetikon raskauden suunnittelusta ja (toivottavasti jossain vaiheessa) raskauden eri vaiheista. Ensin voisin kertoa hieman taustastani. 11-vuotiaana sairastuin diabetekseen. Hoitomalliksi tuli heti alusta lähtien monipistoshoito. Tomerana tyttönä opin nopeasti hoitamaan itse insuliinin pistämisen ja verensokerien mittaamisen, eikä sairastuminen tuntunut suurelta järkytykseltä. Olinhan kuitenkin sairaalaan päätyessäni tajuissani ja ilmeisesti paremmassa voinnissa kuin moni muu diabeetikko hoidon piiriin tullessaan. Muistan äitini kysyneen sairaalassa, olenko itkenyt sairauttani – vasta tämän kysymyksen myötä tajusin, että asia edes voisi olla itkun aihe. Omasta mielestäni oli ihan ok asua viikon verran uudessa jännittävässä sairaalaympäristössä, jossa sai katsoa videoita ja pelata lautapelejä sairaanhoitajaopiskelijan kanssa.

En ole koskaan salannut sairauttani, olen pistänyt insuliinit julkisella paikalla ja käyttänyt diabetesranneketta. Kuitenkaan en ole tehnyt suurta numeroa diabeteksesta enkä varsinaisesti ajatellut olevani sairas – diabetes on ollut asia, joka pitää hoitaa, mutta joka ei suuremmin häiritse elämääni. Hoitotasapainoni oli ensimmäisinä vuosina erinomainen, murrosikään tullessa verensokerit alkoivat heitellä enemmän. Muistaakseni koko opiskeluaikani pitkäaikaisia verensokereita kuvaava Hba1c-arvoni on ollut noin 8-9 % välillä eli jonkin verran tavoitearvoa (alle 7 %) korkeampi. Opiskeluaikana juhliminen oli tärkeä osa elämää ja opiskelijabileet tietysti sotkivat verensokereita sekä alkoholinkäytön, vuorokausirytmin muutoksien että vielä normaalia heikomman seurannan myötä.

Vaikka en ole pysynyt tavoitearvoissa, diabetes ei missään vaiheessa ole aiheuttanut suuria ongelmia, kuten tajunnan menettämistä tai muita vaaratilanteita – ehkä tässä onkin yksi syy, miksi en ole saanut motivoitua itseäni tarkempaan diabeteksen hoitoon. Aikuisiällä en ole mitannut verensokeria tarpeeksi usein enkä varsinkaan pitänyt kirjaa mittaustuloksistani, vaikka jokaisen lääkärikäynnin jälkeen olen päättänyt parantaa tapani. Näin ollen insuliiniannoksenikin olivat enemmän tottumusten mukaisia kuin mittaustulosten perusteella hienosäädettyjä.

Olen pienestä tytöstä lähtien ollut jossain määrin tietoinen siitä, että haluan joskus lapsia. Viime vuosina tämä haave on vakaan parisuhteen myötä tullut yhä selvemmäksi ja viime keväänä päätimme mieheni (joka muuten myöskin on diabeetikko) kanssa, että nyt voisimme olla valmiita ajattelemaan vauvantekoa ihan tosimielellä lähitulevaisuudessa. Tiesin tietenkin jo etukäteen, että diabeetikon raskaus vaatii tarkempaa suunnittelua ja seurantaa kuin tavallinen, ja päätin keskustella asiasta diabeteslääkärini kanssa.

Jostain syystä asian puheeksi ottaminen lääkärin vastaanotolla oli todella jännittävää ja muistan melkein purskahtaneeni itkuun ennen kuin sain sanat suustani. Onneksi lääkärini ymmärsi nopeasti, mistä on kyse, ja kysyi ”raskaushaaveitako?” päästäen minut pälkähästä. Asia oli nyt vihdoin saatettu ensimmäisen ”ulkopuolisen” henkilön tietoon. Tästä olisi kuitenkin vielä matkaa siihen vaiheeseen, että voisi jännittää raskaustestin tuloksia – ensin pitäisi saada pitkäaikainen verensokeri ainakin alle 7,5 % hba1c-arvon (monissa lähteissä suositellaan pysymistä alle 7,0 % koko raskauden ajan).

Päätimme muuttaa lääkitystäni niin, että kerran päivässä pistettävän pitkävaikutteisen Lantuksen sijaan aloin pistää kaksi kertaa vuorokaudessa Levemir-insuliinia. Näin pystyin tekemään nopeammin muutoksia pitkävaikutteiseen insuliiniin ja pistämään eri määrän insuliinia yöksi ja päiväksi. Olennainen muutos diabeteksen hoidossani piti tietenkin olla myös verensokerin mittaaminen useammin ja insuliiniannosten muuttaminen tarkemmin verensokeriarvojen mukaan. Kesäloma meni matkustaessa, mökkeillessä ja toisaalta syksyn puolimaratoniin treenatessa. Kunnollisen verensokerikirjanpidon aloitin vasta loman jälkeen.

Pitkäaikaisverensokerini oli syksyllä hieman parantunut (ehkä 7,9%?), mutta verensokerin vaihtelu oli vielä selvästi liian suurta: alle 4 ja yli 15 mmol/l lähes päivittäin. Lääkärini totesi varsin tiukasti, että verensokerin pitäisi pysyä suhteellisen jatkuvasti 4-8 mmol/l välillä, jotta vauvahaaveita voisi alkaa toteuttamaan. Sain kuitenkin reseptin foolihappoon, jota suositellaan diabeetikoille muita suuremmalla annoksella jo 3 kuukautta ennen raskautta, jotta vältetään kohonnut riski lapsen selkärankahalkioon.

Juoksuharrastus oli vielä sen verran uusi asia minulle, että vaikka kuntoni koheni reippaasti, en oppinut täysin hallitsemaan rankkojen juoksulenkkien vaikutusta verensokeriin. Syyskuun lopussa juoksin puolimaratonin ja päätin sen jälkeen jättää rankat juoksulenkit tauolle, jotta saisin verensokerini kuntoon. Sen sijaan aloin käydä pilateksessa, joogassa ja muissa ”rauhallisemmissa” jumpissa, joiden vaikutus verensokeriin ei ole yhtä voimakas ja arvaamaton kuin rankalla aerobisella liikunnalla. Olin jättänyt herkkujen syönnin ja alkoholinkäytön minimiin ja alkanut mitata verensokerini ennen jokaista ateriaa sekä vähintään kerran myös yöllä (lähinnä siksi, että minulla on ollut taipumusta yöllisiin mataliin verensokereihin, jotka sitten aamua kohti kääntyvät liian korkeiksi, ilman että missään vaiheessa heräisin).

Aluksi tämäkään ei tuntunut auttavan. Marraskuun paikkeilla muistan itkeneeni ensimmäistä kertaa diabetekseni takia. Verensokeri heitteli edelleen, vaikka yritin tehdä parhaani.  Olin myös hankkinut diabeetikon raskaudesta lisää tietoa. Tämä osittain motivoi tiivistämään seurantaa, osittain kuitenkin masensi lukea monista riskeistä, mitä äidin diabetes erityisesti huonossa verensokeritasapainossa voi aiheuttaa lapselle.

Lähtökohtaisesti oli tietysti otettava huomioon se, että kun sekä minulla että puolisollani on diabetes, lapsellakin olisi kohonnut riski sairastua. Diabeetikkoisän lapsella todennäköisyys sairastua diabetekseen on n. 6 % ja diabeetikkoäidin lapsella n. 3 %. Nämä yhteenlaskettuna todennäköisyys on siis melkein 10 %. Tämä ei ole kuitenkaan tuntunut ylitsepääsemättömältä esteeltä sen takia, että meillä kummallakaan diabetes ei ole tuntunut estävän hyvää elämää ja monenlaisia seikkailuja, ja toisaalta ketkä muut vanhemmat osaisivat hoitaa diabeetikkolasta yhtä hyvin kuin me, joilla molemmilla on myös omakohtainen kokemus sairaudesta.

Paljon pahemmalta kuin tämä lapsen diabeteksen riski (joka sekin on iso asia!) tuntui esimerkiksi se, että alkuraskauden korkea verensokeri lisää riskiä sikiön epämuodostumiin, loppuraskaudesta taas makrosomiaan eli sikiön kasvamiseen liian suurikokoiseksi. Aloin miettiä, onko minusta ylipäätään tähän – jos en onnistuisi saamaan verensokeriani optimitasolle, en ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos sen seurauksena lapsellani olisi epämuodostumia tai muita terveysongelmia. Aiempina vuosikymmeninä diabeetikoita onkin jossain määrin suositeltu välttämään raskaaksi tulemista, koska on ajateltu tämän olevan riski sekä äidin että lapsen terveydelle. Kuitenkin uudemmissa tutkimuksissa on havaittu, että raskaaksi tulemisella voi olla jopa enemmän positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia äidin terveydelle parantuneen hoitotasapainon myötä. Ainoastaan niille naisille, joille diabetes on aiheuttanut vakavia elinmuutoksia (esim. munuaisissa tai silmänpohjissa), raskautta ei suositella.

Jonkinlainen käännekohta oli, kun löysin Diabetesliiton keskustelufoorumilta vertaistukipalstan: http://keskustelu.diabetes.fi/index.php?board=5.0 . Luin erityisesti ”vauvakuumeilijat”-keskusteluita yötä myöten ja ahmin tietoa siitä, miten muut äidiksi haluavat olivat painineet samojen ongelmien kanssa. Monella muulla kuin minulla oli sama kokemus, että diabeteksesta ei ollut aiemmin aiheutunut mitään niin suurelta tuntuvia esteitä, kuin nyt vauvahaaveiden myötä. Verensokerien kurissa pitäminen ei tullut muiltakaan luonnostaan. Jotkut jopa olivat jättäneet ehkäisyn pois jo aiemmin kuin ”lääkärin lupa” oli saatu (itse asiassa ilmeisesti yli puolet diabeetikkonaisten raskauksista alkavat näin) ja myös minun silloista hba1c- arvoa korkeammillakin lukemilla monet olivat tulleet raskaaksi. Sikiön epämuodostumat ovat joka tapauksessa hyvin harvinaisia, vaikka riski olisikin normiväestöön verrattuna suurempi. Näiden asioiden sisäistäminen toi valtavan helpotuksen ja jostain syystä myös ihan erilaisen tsemppausvaiheen verensokeriseurantaan ja insuliinien säätämiseen.

Tuntui, että löysin vihdoinkin minulle sopivat insuliinimäärät eri vuorokaudenaikoihin ja vaihdellen sen mukaan, onko työpäivä vai viikonloppu. Joulukuun alussa hba1c oli 7,1 eli todella lähellä tavoitearvoa. Verensokerini ei kuitenkaan vieläkään ollut pysynyt jatkuvasti 4-8 mmol/l välilllä, joten olin erittäin positiivisesti yllättynyt, kun lääkärini totesi, että tasapainoni on parantunut niin selkeästi, että voimme rauhallisilla mielin jättää ehkäisyn pois ja hän tekee lähetteen Naistenklinikan äitiyspoliklinikalle.

Tämä riittäköön tältä kertaa. Kirjoitan seuraavassa postauksessa enemmän nyt meneillään olevasta vaiheesta, kun jännitetään, olenko raskaana vai en, ja yritän pitää yllä saavutettua hyvää tasapainoa (viimeisin hba1c 6,5, jee!) 🙂